Lue keskustelun säännöt.
Miksi lapsuuden ikävät tunteet ovat alkaneet tulla esiin vasta nyt?
10.03.2010 |
Seurustelen miehen kanssa, joka on matkoilla paljon työnsä takia. Kun hän lähtee pitemmälle matkalle (viikko tms.), huomaan, että mulle tulee hyvin voimakas ahdistus ja koen itseni hylätyksi. Ymmärrän toki, että näin ei ole ja että matkustaminen kuuluu hänen työhönsä, mutta silti tämä tunne tulee hyvin voimakkaana.
Saman tunteen ja olon muistan lapsuudesta, jolloin isä oli poissa työnsä takia elämästäni lähes koko lapsuusaikani. Odotin häntä, mutta petyin kerta toisensa jälkeen ja lopulta hyväksyin tilanteen, mutta koin itseni hylätyksi ja opin tulemaan toimeen itsekseni jo hyvin nuorena.
Miksiköhän tämä tunne on alkanut nostaa päätään vasta nyt, kun olen jo kolmekymppinen? Lapsuudestani en muista juuri mitään. Olin paljon yksin eikä mulla ole mitään hyviä muistoja lapsuudesta. Tai jos on niin ne oon kokenut muiden kuin oman perheeni kanssa.
Kommentit (16)
hyvin läheisesti lapsuuden tilannetta - että läheinen ihminen lähtee ja jäät odottamaan - laukaisee samat tunteet ja ahdistuksen mieleesi.
Usein vasta 30-40 -vuotiaana alkaa lapsuuden kokemukset ja tunteet aktivoitua niin että niitä pystyy vasta analysoimaan. Kaksikymppisenä voi vielä olla aika hukassa eikä tunnista, mistä oma paha olo voi johtua, mutta vähän vanhempana monet pystyvät paremmin reflektoimaan itseään ja tunteitaan. En kyllä tiedä mistä se johtuu, elämänkokemuksestako?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vasta kolmekymppisenä ihminen alkaa olla kypsä näkemään oman lapsuutensa realistisesti ja erittelemään tunteitaan. Ehkä lapsuuteen on saanut jo riittävästi etäisyyttä, tiedä sitten.
Oma mieheni masentui tavattuaan minut, koska alkoi vasta silloin käydä läpi kaikenlaisia asioita elämässään. Olihan se aika rankkaa aikaa, mut erittäin tärkeä ja tarpeellinen prosessi. Jaksettiin selvittää se yhdessä ja nyt asiat sujuu taas.:)
Oon kanssa reilu kolmekymppinen ja ihan viime aikoina olen oivaltanut aika monia ei-niin-kivoja juttuja kylläkin päällisin puolin ihan onnellisesta lapsuudestani. Vaikka asiat eivät sinänsä kivoja olekaan, olen kuitenkin niiden avulla ymmärtänyt joitakin nykyisessä elämäntilanteessa minua stressaavia asioita ja myös omaa käytöstäni.
Kai tässä osaa sitten nykyään jo paremmin tunnistaa tilanteita ja tunteita ja liittää niitä toisiinsa. Lapsuus on kyllä aina ollut mulla asia, jonka oon ihan tietoisestikin halunnut unohtaa. Nyt se kai on kuitenkin selvitettävä tai muuten nää ikävät tunteet seuraa mua hautaan asti.
En haluais tätä miestä menettää sen takia, että ahdistun hänen työmatkoistaan. Mutta en vaan tiedä, miten mulla olis parempi olo näistä matkoista huolimatta :(
ap
yleensä viimeistään omaan lapsuuteen liittyvät patoutumat ja traumat alkavat nousta tietoisuuteen. Tämä on yksi syy raskaudenaikaiselle tai synnytyksen jälkeiselle masennukselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä olin silloin vielä liian nuori pohtimaan näitä asioita.
ap
kun olet sen tunnistanut ja myös tiedät, mitkä kokemukset lapsuudestasi sen laukaisevat! Voit varmaan puhua tästä miehesi kanssa, hänenkin on silloin helpompi ymmärtää ahdistustasi ja auttaa sinua sen voittamisessa.
Kun tiedät miehen työmatkan lähestyvän, voisitko silloin olla enemmän ystäviesi seurassa tai muuten täyttää ajan mieleisillä harrastuksilla tai menoilla, jos kotonaolo yksin ahdistaa?
Tsemppiä ap!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
yleensä viimeistään omaan lapsuuteen liittyvät patoutumat ja traumat alkavat nousta tietoisuuteen. Tämä on yksi syy raskaudenaikaiselle tai synnytyksen jälkeiselle masennukselle.
Mulle on käynyt (suureksi yllätyksekseni) juuri näin, että oman lapsen myötä on alkanut ahdistaa moni lapsuuden asia, kun olen ymmärtänyt ne eri valossa kuin aiemmin. Luulin tämän äitiyden alkuvaiheen olevan ihan toisenlaista, mitä se nyt minun kohdallani näyttää olevan. Niin ja en ole ap. Olis ihanaa jos jollain olisi vinkata joku kirja asiasta.
Hän on kyllä halukas selvittämään tätä ongelmaa kanssani, koska on huolissaan siitä, miksi mulla on paha olla. Ja nyt kun tuntuu, että tää ehkä on ruvennut avautumaan mulle, niin osaan selittää hänellekin.
Usein järjestänkin itselleni kivaa tekemistä siksi ajaksi, kun mies on reissussa. Nyt vaan sattui huono aika eikä kukaan kaveri ehdi tavata, joten kökin kotona sitten illat pitkät. Onneksi on tuo lapsi seurana.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asiat selvitettiin pikkuhiljaa, ajan kanssa. Eihän mies edes itse tiennyt mikä häntä vaivasi, ei osannut nimetä tunteitaan eikä ahdistustaan. En minäkään tietenkään osannut. Piti vaan luottaa että siitä selvitään. Se oli vielä sellainen iso romahdus vasta vuoden seurustelun jälkeen, että aina reipas ja vahva mieheni murtui ja tuntui olevan aivan eri ihminen. Onneksi mä kuitenkin tunnistin sieltä sen ihmisen johon rakastuin, kaiken kipuilun alta ja tiesin etten mä tästä suhteesta mihinkään lähde, tuli mitä tuli. Mieheni on lempeä ihminen eikä ollut koskaan mua kohtaan aggressiivinen ja ilkeä, hänellä vaan oli paha olla itsensä kanssa.
Mä en siis ollut miehelleni mikään terapeutti eikä me hirveästi keskusteltu tästä asiasta, vaan mun homma oli vaan olla siinä ja kertoa että mä rakastan häntä ihan just sellaisena kuin hän on, heikkona ja epäonnistuneenakin, koska mä näen hänessä jotain paljon arvokkaampaa kuin ulkoiset asiat. Vasta nyt, kun noista vaikeista ajoista on jo monta vuotta aikaa, me ollaan aktiivisemmin puhuttu siitä ja vasta nyt hänellä on asioille oikeat nimet. Ja koska mä nyt tiedän jo vähän enemmän hänen menneisyydestään niin minäkin ymmärrän monia asioita ihan selittämättä.
Mä en osaa ap neuvoa sua mitenkään. Mun miehelle olis tehnyt hyvää puhua jollekulle, joka olis auttanut häntä löytämään tunteille nimet ja niiden syyt - ja antanut sitä kautta niille tavallaan sen oikeutuksen mikä niillä on. Tsemppiä sulle. :)
uhmaikä ja murrosikä ovat hyviä kehityskriisejä, mutta jos niissä ei onnistu luomaan uudestaan turvallista mutta erillistä suhdetta vanhempiin, siihen on mahdollista palata myöhemmissä elämän kriiseissä.
Sekin ettei muista, on merkki siitä, että tapahtui jotakin sellaista, mitä lapsen mielesi ei osannut käsitellä. Ehkäpä se hylkääminen.
Meille on pariterapiassa opetettu, että avioliitto on jatkumo kummankin lapsuudelle ja siinä yritetään ratkaista asioita, jotka ovat jääneet lapsena ratkaisematta. Siksi ihmisillä on myös vaikeaa yhdessä ja siksi avioerot ovat yleisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Selvitän asioita lisää itselleni ja jospa vaikka käyn puhumassa jonkin ammatti-ihmisen kanssa. Kiitos tsemppauksista! Tää on kieltämättä mulle uusi mahdollisuus, koska murrosikää mulla ei koskaan oo ollu. Siihen ei annettu mahdollisuutta, joten siksi multa on jäänyt se vaihe väliin.
ap
Mulla on vahan samanlainen tilanne. Sain ihan uhmaikatason itkuraivareita aina sunnuntaisin. Mies soittelee matkoilta ja tekstailee urakalla, koska asiasta on puhuttu. Helpottaa vahan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lapsuuden tunteet tulevat vasta myöhemmin. Aika usein vasta nelikymppisenä, eli ap on ajoissa liikkellä.
Tämä on luonnonlaki eikä prosessia voi oikein nopeuttaa. SIKSI olisi parempi hankkia lapsen vähän vanhempana. Koska on tajunnut käsitellä ne tunteet, joita ei ole aikaisemmin tunnistanut.
lapsuuden tunteet tulevat vasta myöhemmin. Aika usein vasta nelikymppisenä, eli ap on ajoissa liikkellä.
Tämä on luonnonlaki eikä prosessia voi oikein nopeuttaa. SIKSI olisi parempi hankkia lapsen vähän vanhempana. Koska on tajunnut käsitellä ne tunteet, joita ei ole aikaisemmin tunnistanut.
Ei pidä paikkaansa.
lapsuuteen liittyvän stressin.
Kuulostaisi siltä ettei sinulla ole lapsuuden jälkeen ollut elämäntilannetta, joka olisi tehnyt samoin. Nyt kun on, se tuo mieleen lapsuusajat ja laukaisee siihen kuuluvan ahdistuksen. Lapsuusmuistot jäävät niin pysyvästi alitajuntaan että huonot muistot voivat tulla monien vuosikymmenten jälkeen ensimmäisen kerran mieleen.