Lue keskustelun säännöt.
Miehellä ehkä lapsi syrjähypystä
19.03.2010 |
Meillä ei ole miehen kanssa biologisia lapsia, koska minulta on melko nuorena poistettu kohtu. Meillä on kuitenkin kolme adoptoitua lasta ja lisäksi olemme sijaisvanhemmat yhdelle lapselle.
Yksi isoimmista kriiseistämme oli kun mieheni kertoi pettäneensä. Se oli kuin isku vasten kasvoja, mutta päätimme jatkaa yhdessä ja raskasta tämä on ollut, tosin alkoi jo tuntua, että hiukan helpottaa, kunnes saimme tietää, että miehellä on mahdollisesti tuosta syrjähypystä lapsi. Tämä äiti otti mieheeni yhteyttä ja kertoi raskaudestaan ja miehen mahdollisesta isyydestä. Tästä on nyt aikaa kuukausi ja vauvan pitäis syntyä parin viikon sisällä. Tämä äiti myös kertoi, ettei itse voi pitää vauvaa ja kysyi, että voisiko mieheni hoitaa tämän lapsen. Tämä äiti haluaisi kuitenkin tavata lastaan. Mahdollinen vauva sekoitti taas pakkaa uudemman kerran. En ole miestäni hylkäämässä vaan jatkamme yhdessä, mutta onko kellään kokemusta siitä, että voiko syrjähypystä alkunsa saanutta lasta oppia rakastamaan? Rakastan kyllä meidän kolmea adoptiolasta, mutta on se minusta kuitenkin hieman eri kun au-lapsi.
Kommentit (30)
niinniiiiiiiiiiiiiiiiin selvä viesti taas porvoosta :D räkätän täällä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieheni kertoi pettämisestä kun siitä oli aikaa pari päivää. Ei todellakaan ole voinut tietää raskaudesta tuolloin.
Eikä tämä ole provo, vaikka toden totta toivoisin, että tämä olisi vain pahaa unta ja kaikki olisi hyvin herätessäni.
ap
kuukausi sen jälkeen jo tiesikin. SItten alkoi miettiä, että pakko kertoa sulle.
tampereen seudulla on pariskunta (näyttävät kaiken lisäksi nuorilta verrattuna muihin selviö adoptio perheisiin) heillä 3 tummaa lasta.
mutta minua kiinnostaa tietää että eikö tuo ole aika kallista eikö yksi lapsi MAKSA 10-20 000€ ja nimenomaan käytän sanaa lapset MAKSAA, koska niin moni lapsi tarvitsisi perheen ja vain "rikkailla" ja "laihoilla" on "varaa" adoptiolapsia hankkia!!! laihuus juttu totta, ystäväni painoi reippaat 100 kiloo ja sanottiin että jos haluat adoptoida näytä että PYSTYT PITÄMÄÄN HUOLEN MYÖS ITSESTÄSI!!! törkeää MINUN mielestä!!! onhan satakiloinen lihava mutta pystyy uimaan kilometrin ja hölkkäänkin, JOPA juoksemaan tarpeen vaatiessa. jotkut vain kamppailevat ruoan kanssa ikänsä ja sitten kerrotaan että ei saa lasta koska on lihava.
no onneksi kävi niin että ystävä kuitenkin laihtui ja tuli normikonstein raskaaksi (laihdutus auttoi) mutta mielestäni se ei saisi määritellä kaikkea!!
anteeksi harhautuminen: AP toivotaan ettei ole miehesi lapsi ja jos on, niin sinun housuissa minä ottaisin eron. ei syrjähyppylasta voi rakastaa vaikkei se lapsen vika olekkaan. ja kuten joku sanoi mistä tälläisiä idiootti ämmiä putkahtelee, olisi tehnyt abortin tai ollut sotkematta enempää toisten elämää!!!
Toivottavasti lapsi ei ole miehesi, todella typerää käytöstä tuolta toiselta naiselta, päättää vasta viime metreillä kertoa lapsen mahdolliselle isälle kun ei itse haluakaan lapsesta huolehtia.
Tiedän tästä aiheesta vähäsen, siskoni mies petti ja kyseinen nainen tuli raskaaksi ja hän odotti kaksosia. Tällä naisella oli kuitenkin monia ongelmia ja kaksosten ei olisi ollut hyvä hänen kanssaan kasvaa, nainen ymmärsi tämän itsekin ja kaksoset tulivat siskoni perheeseen ja tapaavat äitiään kerran kk:ssa ja äiti maksaa minimielarit. Siskoni pohti sillon samoja asioita kun sinä nyt, tosin siskon ja miehensä omat lapset olivat vasta 2,5v ja 1,5v eli eivät tilanteesta kauheasti mitään tilanteesta ymmärtäneet. Ajan kanssa siskoni oppi rakastamaan myös näitä kaksosia ja kaikkia lapsia on heillä aina kohdeltu tasavertaisesti.
Näistä provon huutelijoista ei kannata välittää, niitä tulee täällä joka ketjuun, joka on vähänkin erikoisempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että jos äiti ei huolehdi lapsesta ja jos osoittautuu, että lapsi ei ole ap:n miehen, niin kuka lapsesta silloin huolehtii? Äiti antaa toivottavasti adoptoitavaksi sitten?
Taas kerran: miksi ihmiset eivät ehkäise ja jos ovat vastoin tahtoaan raskaana eivätkä halua/ voi huolehtia lapsesta, mikseivät tee aborttia?!
KAIKKI EIVÄT KYKENE TEKEMÄÄN ABORTTIA.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä jokaisella on oikeus elää + oikeus ihaniin vanhempiin. Hienoa on se, jos uskaltaa ja pystyy myöntämään ettei selviä lapsen kanssa, että olisi paska äiti tai isä. Siitä hatunnosto! Niin moni toivottu lapsi elää kuitenkin kusisessa perheessä.
Jätä se sika, ansaitset parempaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
miehesi on varmasti hyvin onnellinen,saa vihdoin kaipaamansa lapsen.
'Äitipuoli' jo valmiiksi epäilee kykyään rakastaa lasta, lapsen isälle lapsi on elävä muistutus syyllisyydestä, ja sitten on mieleltään ailahtelevainen biologinen äiti, joka halua 'silloin tällöin' tavata lasta. Voiko olla kurjempi alku lapselle elämässä?
Adoptioon, silloin lapsi on varmasti toivottu ja arvostettu perheen keskipiste, ja saa elämälleen parhaat eväät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
oli aikoinaan samanlainen tilanne (tietysti ilman ado/siljaislapsia..), eli mies kertoi syrjähypystään ja pitkien keskustelujen jälkeen päätimme jatkaa yhdessä. Meni muutama kuukausi kun tämä nainen kertoi olevansa raskaana miehelleni.. Siitä alkoikin kaikkien aikojen raskain koettelemus elämässäni. Olimme tuohon aikaan olleen avoliitossa 6vuotta ja minä olin jo kovasti valmis äidiksi, mieheni ei taasen halunnut lasta vielä. Mies oli tilanteesta myös täysin rikki. Hän oli aina ajatellut että haluaisi lapsia aikanaan ehjään perheeseen, kun itse kuitenkin on kasvanut ilman isää.
Aika kului ja lapsi syntyi. Ensimmäisellä kerralla kun lapsi tuli meille kyläilemään, olin rikki. Näin lapsessa mieheni piirteitä, ja tämän toisen naisen piirteitä. Se sattui. Ja sattui se, että minä olin tilanteessa täysin sivussa.
Yritin vuoden ajan hyväksyä tilanteen ja oppia rakastamaan lasta edes jollain tasolla (hänhän ei siis asunut meillä, normaalit tapaamiset kuitenkin..).
Elämä miehen kanssa muuttui helvetiksi, riitoja ja loukkauksia, en vaan pystynyt pyyhkimään tuota syrjähyppyä enää pois mielestäni, kun siitä tuotiin elävä muistutus joka toinen viikonloppu ihan kotiovelle... Eli loppujen lopuksi erosimme.
Rakastan tätä miestä edelleen ehkä eniten elämäni miehistä, vaikka koskaan en voisi hänen kanssaan enää olla yhdessä. Miehen lapsi on ihana, suloinen ja kaikkea, mutta niin selvästi "ei minun", että kaikesta tuosta ulkopuolelle jääminen sattui liikaa.
Aloittajalle en osaa sen enempää sanoa, kuin että luonnollisesti testit ensin, ja sitten ihan rehellisesti tutkailemaan niitä omia tuntoja... kovakaan yritys ei aina auta, omia tunteita kun ei voi sivuuttaa.
Toisaalta ap:lla on minusta "paremmat" edellytykset rakastaa lasta, koska adoptiolapsetkaan eivät ole olleet heidän omia.
'Äitipuoli' jo valmiiksi epäilee kykyään rakastaa lasta, lapsen isälle lapsi on elävä muistutus syyllisyydestä, ja sitten on mieleltään ailahtelevainen biologinen äiti, joka halua 'silloin tällöin' tavata lasta. Voiko olla kurjempi alku lapselle elämässä?
Adoptioon, silloin lapsi on varmasti toivottu ja arvostettu perheen keskipiste, ja saa elämälleen parhaat eväät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
miehesi on varmasti hyvin onnellinen,saa vihdoin kaipaamansa lapsen.
Ap:n miehellähän on jo lapsia, ei se tee heistä sen huonompia/vähemmän rakkaita, että ovat adoptoituja.
jolloin adoptio on kova paikka. Silloin väistämättä miettivät myös suhdettaan adoptiovanhempiinsa, tässä vaiheessa läsnä oleva isän biologinen lapsi aiheuttaa lisää ongelmia, lapsen epäilyt "tottakai isä rakastaa omaansa enämmän" jne. Eli nykyisille lapsillesi tilanne voi olla lisää hämmennystä aiheuttava.
Ja lukemani mukaan on oikeastikin niin että perheessä johon adoption jälkeen syntyy biologisia lapsia, on vanhempien tunteet näitä kohtaan vielä syvemmät vaikkeivat itselleenkään uskaltaisi sitä myöntää. ON mahdollista että miehesi sitten rakastaakin tätä lastaan syvemmin ja huomaamattaan kohtelee eri tavalla, tai kokee jollain tasolla olevansa hänen kanssaan erillinen yksikkö kuin sinä ja muut lapset. Tai sitten päinvastoin tuo lapsi muistuttaa jatkuvasti virheestä, ristiriidat masentavat miestä jne.
Itse en kestäisi noita tapaamisia biologisen äidin kanssa, enkä käsitäkään miksi hän muka luopuu lapsesta ja toisaalta haluaa tavata. Ettei vain haikailisi miehesi perään tai mustasukkaisuuttaan halua hajottaa perhettänne? Mistä tiedät mitä ongelmia aiheuttaa sotkemalla perheenne aikatauluja, perumalla lupauksiaan lapselle tai mustamaalaamalla hänelle sinua, kenties syöttämällä ajatusta ettet pidä tästä lapsesta yhtä paljon ja otit vain koska oli pakko? Sotkee yrityksiäsi kasvattaa ja nakertaa lapsen kunnioitusta käskyjäsi kohtaan? Toinen nainen on tässä se musta hevonen minkä liikkeitä on mahdoton arvata. Kertoo hänestä jo aika paljon että haluaa antaa lapsensa pois, vieläpä perheeseen johon hänen syntymänsä ei ole iloinen ja odotettu tapahtuma. Silloin en voi kuvitella hänen kovin suuresti lastaan rakastavan, lapsenhan luulisi olevan paras hänen luonaan.
Lopulta se tarkein, eli lapsi itse; on lapselle rankkaa tajuta iän myötä olleensa ja olevansa hankala välikappale tilanteessa, vauva jota kukaan ei ole toivonut ja odottanut. Isän väärästä teosta syntynyt vahinko jota oma äiti ei sitten halunnutkaan, henkilö joka sotki perhekuvionne ja jos lopulta päädytte hankaluuksien kautta avioeroon tai tapaus rikkoo välejänne muuten niin lapsi syyttää siitä väistämättä itseään. Puhumattakaan siitä että takuulla epäilee rakkauttasi häneen, ethän ole mitenkään voinut hänen syntymäänsä toivoa. En tekisi sille lapselle tätä, hän ymmärtää kyllä vanhempana arvostaa sitä että isä on antanut adoptioon hänet jotta hän saisi ehjän,ristiriidattoman perheen. Itsekin adoptoineena tiedätte että moni odottaa tällaista mahdollisuutta saada lapsi ja tälle lapselle vaihtoehtoina äidin luona eläminen tai adoptio ihan muualle on tasapainoisimpia vaihtoehtoja.
(Mahdollisesti miehesi ei edes ole lapsen isä vaan tuo nainen yrittää sotkea välinne ja saada teidät eroamaan. Kuvitteli ehkä että tällainen tieto miehen lapsesta saa sinut jättämään hänet, katkerana siitä että joku muu voi miehellsi synnyttää oman lapsen mutta sinä et)
Minä olen siis saanut alkuni isäni syrjähypystä aikoinaan. Tilanne oli aika vastaava kun ap:llä, paitsi että isälläni oli vaimonsa kanssa yksi adoptiolapsi. Äitini huomasi raskauden myöhään (näin on kertonut paljon myöhemmin) ja kertoi isälleni myös mahdollisesta isyydestään ja äitini sanoi, ettei pysty lasta kasvattamaan. Minä synnyin ja pääsin isälleni asumaan ja koskaan en ole kokenut, että minua ei rakastettaisi tai että olisin jotenkin muuten eriarvoinen. Äitiäni näin todella harvoin, kerran 2-3kk yleensä. Olen kiitollinen siitä, etten joutunut adoptoitavaksi.
Sen sijaan hyvä ystäväni antoi teininä vauvansa adoptioon ja hän katuu sitä vielä tänäkin päivänä, koska sai myöhemmin tietää, että hänen lapsensa on joutunut käymään läpi aikamoisen helv**in. Tuo lienee harvinaista, mutta tämän takia en kyllä kykenis antamaan lasta adoptioon.
Alla oleva on kirjoittanut järkevästi, joskaan en omien kokemusteni pohjalta kaikkea allekirjoita.
jolloin adoptio on kova paikka. Silloin väistämättä miettivät myös suhdettaan adoptiovanhempiinsa, tässä vaiheessa läsnä oleva isän biologinen lapsi aiheuttaa lisää ongelmia, lapsen epäilyt "tottakai isä rakastaa omaansa enämmän" jne. Eli nykyisille lapsillesi tilanne voi olla lisää hämmennystä aiheuttava.
Ja lukemani mukaan on oikeastikin niin että perheessä johon adoption jälkeen syntyy biologisia lapsia, on vanhempien tunteet näitä kohtaan vielä syvemmät vaikkeivat itselleenkään uskaltaisi sitä myöntää. ON mahdollista että miehesi sitten rakastaakin tätä lastaan syvemmin ja huomaamattaan kohtelee eri tavalla, tai kokee jollain tasolla olevansa hänen kanssaan erillinen yksikkö kuin sinä ja muut lapset. Tai sitten päinvastoin tuo lapsi muistuttaa jatkuvasti virheestä, ristiriidat masentavat miestä jne.
Itse en kestäisi noita tapaamisia biologisen äidin kanssa, enkä käsitäkään miksi hän muka luopuu lapsesta ja toisaalta haluaa tavata. Ettei vain haikailisi miehesi perään tai mustasukkaisuuttaan halua hajottaa perhettänne? Mistä tiedät mitä ongelmia aiheuttaa sotkemalla perheenne aikatauluja, perumalla lupauksiaan lapselle tai mustamaalaamalla hänelle sinua, kenties syöttämällä ajatusta ettet pidä tästä lapsesta yhtä paljon ja otit vain koska oli pakko? Sotkee yrityksiäsi kasvattaa ja nakertaa lapsen kunnioitusta käskyjäsi kohtaan? Toinen nainen on tässä se musta hevonen minkä liikkeitä on mahdoton arvata. Kertoo hänestä jo aika paljon että haluaa antaa lapsensa pois, vieläpä perheeseen johon hänen syntymänsä ei ole iloinen ja odotettu tapahtuma. Silloin en voi kuvitella hänen kovin suuresti lastaan rakastavan, lapsenhan luulisi olevan paras hänen luonaan.
Lopulta se tarkein, eli lapsi itse; on lapselle rankkaa tajuta iän myötä olleensa ja olevansa hankala välikappale tilanteessa, vauva jota kukaan ei ole toivonut ja odottanut. Isän väärästä teosta syntynyt vahinko jota oma äiti ei sitten halunnutkaan, henkilö joka sotki perhekuvionne ja jos lopulta päädytte hankaluuksien kautta avioeroon tai tapaus rikkoo välejänne muuten niin lapsi syyttää siitä väistämättä itseään. Puhumattakaan siitä että takuulla epäilee rakkauttasi häneen, ethän ole mitenkään voinut hänen syntymäänsä toivoa. En tekisi sille lapselle tätä, hän ymmärtää kyllä vanhempana arvostaa sitä että isä on antanut adoptioon hänet jotta hän saisi ehjän,ristiriidattoman perheen. Itsekin adoptoineena tiedätte että moni odottaa tällaista mahdollisuutta saada lapsi ja tälle lapselle vaihtoehtoina äidin luona eläminen tai adoptio ihan muualle on tasapainoisimpia vaihtoehtoja.
(Mahdollisesti miehesi ei edes ole lapsen isä vaan tuo nainen yrittää sotkea välinne ja saada teidät eroamaan. Kuvitteli ehkä että tällainen tieto miehen lapsesta saa sinut jättämään hänet, katkerana siitä että joku muu voi miehellsi synnyttää oman lapsen mutta sinä et)
miehesi on varmasti hyvin onnellinen,saa vihdoin kaipaamansa lapsen.
Ap:n miehellähän on jo lapsia, ei se tee heistä sen huonompia/vähemmän rakkaita, että ovat adoptoituja.
ehkäisyä.Luulisihan tietävän ,että nainista voi tulla raskaakksi.Jospa ajattelee ,että ensin vauva ,sitten vauvan äiti.Vaihtelu virkistää.
Ensinnäkin ajattelen asiaa kakkosnaisen kannalta.Luulen että raskaus hänelle se kamalin asia,hän ei ehkä ole kertonut raskaudesta miehellesi suojellakseen perhettänne tai he kumpikin ovat asiasta tienneet mutta mies jättänyt kertomatta.Miehesi haluaa lapsen pitää, näin ymmärsin..jokainen mies haluaa oman lapsen,tämä kuulostaa pahalta mutta on totta.Ei ole sinun päätettävissä koko lapsi asia, sinun päätettävissä on jatkatko miehesi kanssa.Lapsesta päättää lapsen tuleva äiti ja miehesi,kakkosnaiseltahan fiksusti tehty kun on asiasta kertonut miehellesi ja miehesi sinulle.Pettäjä on miehesi, ei kakkosnainen.
Mä en alkuunsa kokenut omaan esikoiseenikaan minkäänlaista kiintymystä, olin masentunut. Silti olen oppinut rakastamaan kaikkia omia lapsiani sekä sijaislapsiamme : ) Lapsihan on kaikkiin aikuisten sähläyksiin kuitenkin syytön.
Olen myös itse tullut petetyksi ja kriisien kautta päädyimme jatkamaan yhdessä. Aikaa se otti ja luottamus on vaikea ansaita takaisin, mutta se nimenomaan ansaitaan ajan kanssa, tekojen kautta, ei sitä anneta. Kun olet selvillä realiteeteista etkä odota liikoja vaan menet päivän kerrallaan, niin tiedän että pärjäät ja opit ja voit nauttia vielä vauvasta ja perheestännekin, jos niin tahdot. Mitään ei kuitenkaan voi tehdä vastoin omaa tahtoa joten siitä on lähdettävä mitä SINÄ haluat!
kuukausi sen jälkeen jo tiesikin. SItten alkoi miettiä, että pakko kertoa sulle.