Lue keskustelun säännöt.
Yleinen ahdistuneisuushäiriö
27.03.2010 |
Ilmenee minulla järjettömänä kuolemanpelolla omista lapsistani. :/
On todella rankkaa pelätä omien lastensa menettämistä. Pelkää auto-onnettomuuksia yli kaiken. Ja sairauksia. En kertakaikkiaan voi ohittaa jotain, esimerkiksi onnettomuusuutisia, ilman kamalaa ahdistuskohtausta.
En uskalla suunnitella mitään pidemmällä aikavälillä. Esimerkiksi pelkään että jos suunnittelen ensi kesälle jotain, tapahtuu ihan varmasti sitä ennen jotain. Ja mietin sitten että miltä tuntuisi perua vaikkapa matka ja sanoa syyksi oman lapsen menetys.
Tämä on ihan hirveää. Kärsin kamalasti pakko-oireista; en voi edes hampaitani pestä jos en pese niitä tietyllä tavalla. Tai kädet pitää pyyhkiä pyyhkeeseen tietyllä tavalla, ymymymym. Esimerkkejä olisi satoja. Ja vaikka tiedän järjellä ettei nuo vaikuta suuntaan eikä toiseen, en voi jättää tekemättä tai muuten iskee kamala ahdistus päälle että varmaan lapsille sattuu jotain.
Käyn jo psykologilla juttelemassa mutta taas on huono vaihe menossa. Tämä alkoi joskus reilu vuosi sitten, helpotti kesällä mutta on tullut taas voimalla päälle. :/ Muut ei tätä varmaan päälle päin näe mutta itse sen tunnen koko ajan. Ja olen nykyään koko ajan todella kireä, kärttyinen ja heikkohermoinen. :/
Kaikenlisäksi näen itseni rumana ja syytän itseäni kaikesta. Tämä elämä alkaa olla melko raskasta mun niskassa vaikka haluaisin nauttia tästä kaikin mahdollisin tavoin. Ja haluaisin että muutkin nauttisivat.
Kommentit (4)
Lääkärihän näistä paremmin tietää, mutta esim. Cipralex tehoaa yleistyneeseen ahdistuneisuushäiriöön. Psykologilla juttelu on ihan hyvä mutta koetapa päästä ihan lääkäriin, eli psykiatrian polille arvioon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kuulostipas tutulta. Mulla on ihan samanlainen olo, pakko-oireita ei ole, mutta muuten olen kamalan ahdistunut. Ihan samat kuolemanpelot ja itsetunnon puutokset, mulla on koko ajan tunne, etteivät muut ihmiset pidä minusta, olen kyyninen jne jne. Kai sitä pitäisi lähteä jonkin asiantuntijan pakeille, mutta alkuaskeleen ottaminen tuntuu ylivoimaiselta!
peloista ja jatkuvasta ahdistuksen tunteesta. Juuri samoja asioita ajattelin. Lisäksi mulla alkoi olemaan sos.tilanteiden pelkoa, lentopelkoa, autollaajopelkoa jne.! Eräänä päivänä vain väsyin omaan olotilaani ja mietin tilannetta perin juurin. Yhtäkkiä vain joku loksahti kohdalleen. Tajusin, että vaikka minä kuinka pelkään asioita etukäteen, en minä voi mitään, jos pelkoni toteutuu. Ymmärsin, että sen suhteen on aivan sama, ahdistunko ja pelkäänkö vai en. Mutta siihen voin, että elän sen ajan onnellisena ja pelkoni sivuuttaen. En halua tuhlata aikaa pelkäämiseen ja ahdistumiseen. Ahdistun sitten, kun tosi on kyseessä.
Ja niin uskomattomalta kuin tämä kuullostaakin, tällä järkeilyllä pääsin eroon jo todella pahaan suuntaan menneestä ahdistuksesta. Kyllä se parantuminen lähtee aina itse itsestä. Joskus siihen tarvitsee ammattiauttajan apua, jotta löytää ne omat voimavarat nousta ylös tai ymmärtää oman käyttäytymisen syyt.
Oikein paljon rakastavia ajatuksia ja tsemppiä sinulle!
Tulee mieleen hyvä ajatus, jota olen kuullut tarjottavan alkoholisteille ja masentuneille: kamala tilanne ei ole oma syy, mutta vain omalla vastuunotolla siitä voi päästä eroon. Psykologilla käyminen on sitä vastuunottoa. Uskoisin että tuo kyllä helpottaa ennen pitkää. Ihmismielen kummallisuudet nyt ovat osa elämää. Minä kärsin masennuksesta, ja kyllä tää joka kerta on helpottanut. Tosin olen myös joutunut hyväksymään sen, että vaikka itse masennus helpottaisi, alttius säilyy. Omien vajavuuksiensa kanssakin oppii elämään.