Miten usein isäsi haisi viinalta, kun olit lapsi?

Pelkoa vain aiheutti.

Arki-iltoina "tissutteli", mutta viikonloppuna otti sitte enemmän. Vaikka isä olikin alkoholisti, hän oli luonteeltaan kultainen ja huolehti meistä lapsista parhaansa mukaan (vei turvaan raivoavalta äidiltä), oli meidän kanssa paljon. Jokailtainen viinalta haiseminen herätti hirveetä suuttumusta ja surua, surua siitä, että isä ei ollut silloin enää läsnä omana itsenään, koska oli humalassa. Kaiken lisäksi äitinikin joi ja raivosi humalassa sekä selvinpäin. Siinä me lapset sitten kasvoimme humalaisten vanhempien riitoja kuunnellen ja peläten. Näin oli ennenvanhaan - nykyisin meidät olisi lastensuojelu ottanut pois vanhemmiltamme jo ajat sitten.

Meillä käytettiin alkoholia kotona arkisen luontevasti, ei koskaan humalahakuisesti. Tarkoittaa siis lauantai-iltana saunakaljaa, juhlissa boolia ja kuohuviiniä, juhla-aterioilla viiniä ruuan mukaan, kahvia avec ym. Totuin jo kotona siihen, että kotona oli aina alkoholia (= kaikkea hankittua ei siis tarvinnut heti juoda pois, vaan viinit ja vahvemmatkin säilyivät baarikaapissa / kellarissa tarvittaessa vuosia).



Muistan, että jotkut kaverit lapsuudessa ja teini-iässä ihmettelivät kovastikin sitä, että meillä oli ruokahuoneessa avaamattomia punaviinipulloja ihan näkösällä ja baarikaapin ovessa oli avain ym. Tajusin vasta vanhempana, että he ilmeisesti tulivat kodeista, joissa kaikki alkoholi juotiin saman tien tai sitä piiloteltiin tai muuta kummallista.



Kuulemma isäni on kerran elämässään ollut humalassa ja krapulassa ja tämä tapahtui muistaakseni joko polttareissa tai isäni valmistujaisjuhlissa. Äitini ei kai ole ollut kertaakaan. Itse en ole koskaan ollut pientä hiprakkaa kummemmassa humalassa ja siskoni on lähinnä absolutisti. Itse asiassa koko humalahakuinen alkoholinkäyttö on minulle ihan vierasta - olin ihan ihmeissäni seurustellessani 30-vuotiaana jonkin aikaa muuten mukavan miehen kanssa, mutta joka joi itsensä niin pahaan humalaan, että sammui. En ollut koskaan ennen nähnyt sellaista elävässä elämässä, minusta oli outoa, ettei aikuinen ihminen tuntenut tässä suhteessa rajojaan ja osannut lopettaa ajoissa.

Kaiken lisäksi äitinikin joi ja raivosi humalassa sekä selvinpäin. Siinä me lapset sitten kasvoimme humalaisten vanhempien riitoja kuunnellen ja peläten. Näin oli ennenvanhaan - nykyisin meidät olisi lastensuojelu ottanut pois vanhemmiltamme jo ajat sitten.

mun äiti ei koskaan juonut, mutta isä joi sen verran että nukuimme välillä ulkona kun hän haastoi aina kännissä riitaa äidin kanssa ja rikkoi astiaston per viikko, uhkaili itsarilla ja kerran meidän muidenkin tappamisella jne, monta kertaa halusin soittaa poliisille mutta en kehdannut. Ehkäpä sossut olisi puuttuneet meidän perhe-elämään ja pelastaneet lapsuuteni ellei äitini olisi itse ollut sosiaalityöntekijä. Suutarin lapsilla ei ole kenkiä.

Äitini jutut on toista.Kun olin 20 vuotias näin tai muistan nähneeni isän ensi kertaa humalassa.Silloikin kertoi juhilivansa naapurin miehen kanssa pankin harjakaisia. Minun tuleva mieheni oli siellä töissä .

viikonloppuisin ja lomilla.

Joskus se oli helpotus -- isä oli selvinpäin hyvin vihainen ja pelottava mies.

Juovuksissa rentoutui, jutteli lasten kanssa ja saattoi antaa rahaa. Silloin kuitenkin äiti oli aina vihainen ja kireä ja syytti meitä lapsia helposti isän juomisesta tai humalaisen hölmöilyistä :/



En tykännyt olla kotona, sillä aina jompi kumpi vanhemmista oli vihainen ja suuttui milloin mistäkin, vaikka siitä että join 'väärällä tavalla' maitoa lasista tai ilmeeni oli 'omituinen' o_0

opettamatta kotona.



Koskaan ei vanhemmat haiskahtaneet viinalle. Isä saattoi kerran vuodessa juoda saunakaljan, äiti ei sitäkään. Joskus teini-iässä muistan, kun vanhemmat kävivät joskus tansseissa. Toinen oli kuskina ja toinen saattoi ottaa pari drinkkiä. Tätä tapahtui ehkä kerran kahdessa vuodessa. Kerran muistan isälläni olleen kankkusen, mutta silloin olin jo melkein aikuinen.

Muistan, kun toisella luokalla oli "raittiuskilpakirjoitus". En tarjunnut, mitä se raittius on, kun se oli normitila vanhemmilleni.

koskaan. Isäni juo korkeintaan alkumaljan juhlissa, ja senkin irvistellen.



Joskus nuorempana melkein harmitti, kun isä oli niin "tylsä", mutta kyllähän sen nyt jo tajuaa, miten hyvä asia se on.



Samasta asiasta voin kiittää myös äitiäni.

kun olin lapsi, en muista kertaakaan, että isä olisi erityisesti haissut viinalle (siis ei ole jäänyt mieleen). Vasta siinä vaiheessa, kun vanhemmat erosivat ja viinasta tuli isälle ongelma, minulle kehittyi "viinanenä". Ahdistihan se, kun tiesi miksi toinen joi.

Eikä myöskään äitini. Itse tosin olen aikuisena haissut montakin kertaa viinalle, kuten nytkin, tuoreelle ja vanhalle.

ja siitä olen kiitollinen.

Lähes tulkoon siis. Tunteet: ahdistus, suru, häpeä, katkeruus, pettymys, viha....

Joi mm. Kultapossutilini tyhjäksi. Vanhempani erosivat ollessani alle kouluikäinen, joten varsinaisia muistoja asiasta minulla ei ole. Sen sijaan reagoin herkästi (= tulee outo ahdistus) jos joku haisee esim. ratikassa viinalta. En myöskään siedä kotona vanhan viinan hajua ja esim. illanvieton jälkeen huuhtelen illalla kaljatölkit jne. ja pyyhin pöydät, ettei aamulla herätessä haise muuta kuin puhtaalta.



Entinen mieheni ei juonut, mutta nykyinen mieheni on ihan normaali "viihdekäyttäjä". Tykkää maistella erilaisia juomia, muttei siis vedä kärsää täyteen kotona. Saattaa esim. viikolla ottaa pienen drinkin joutessaan. Minun oli hirvittävän vaikea tottua siihen, että kotona on iso baarikaappi ja mies oli iloinen päästessään Alkoon. Minulle Alko-reissut aiheuttavat aina jännitystä, enkä osaa olla siellä luontevasti, saati sitten hypistellä pulloja kiinnostuneena. Samoin se, kun mies tuli ekaa kertaa herttaisessa humalassa kotiin illanvieton jälkeen, oli tosi vaikea paikka. En tiennyt yhtään miten päin pitäisi olla, vaikka toinen oli ihan mukava ja kävi vain unille. Ei meinannut minulla tulla uni silmään.

Ja raivoa herättää lähinnä.

Isompana kun itse toimme viiniä ruokapöytään selvisi, ettei hän koe kestävänsä yhtään alkoholia. Yksi lasi viiniä vielä menee, mutta toinen on jo liikaa. Ei tule humalaan vaan on heti huono olo.



Ja miltä se tuntui? Turvalliselta. Meilläkin juhlissä tarjottiin välillä alkoholia ja muut aikuset saatoivat sitä ottaa. En pelännyt näitä hiprakassa olevia, mutta paheksuin syvästi.



Oma alkoholinkäyttömme omassa peheessämme on paljon vapaampaa. Humalassa voimme juhlissa olla, mutta koskaan emme niin paljon, ettäkö lasten täytyisi pelätä tai edes ihmetellä asiaa. Olen kysynyt lapsiltamme, ovatko nähneet meitä koskaan humalassa. Ei kuulemma ole, mikä ei pidä paikkaansa, mutta kuvaa varmaan sitä, että lapsilla on aina ollut turvallinen olo.

mutta joskus aamulla, kun isä ajoi autoa, niin ihmettelin ääneen miten pahalta hän haisee! Ihan hirveä vanhan viinan lemu.



Eli on takuulla ollut vielä promilleja veressä, kun ollaan lähdetty tien päälle. Käsittämätöntä, mutta ehkä se ei ollut jotenkin niin iso juttu 80-luvulla...



Ja muuten isä ei oikeastaan juonut, saunakaljat ja työpaikan juhlat. Siinä ne. Mutta se haju seuraavana aamuna... HYI!

Ja olen näköjään ollut onnekas :-)

koko lapsuuteni aikana.

äitini useinkin, valitettavasti. tosin enenevässä määrin vasta kun olin murrosiässä. sitäkin enenevässä.