Tietääkö kukaan, miten narsistinen persoonallisuushäiriö syntyy?
Kommentit (17)
sosiaaliviranomaisiin, ja siinä vaiheessa ex-miehen narsistinen persoonallisuushäiriö on syntynyt. Viranomainen sitten vahvistaa syntymän kuuntelemalla pää kallellaan.
hoivan puute ja suuri ennalta arvaamattomuus vanhemman/vanhempien toiminnassa.
Se on huutanut niin pitkään, että psyyke on hajonnut. Sitten se varmaan on hiljentynyt:(
Se on huutanut niin pitkään, että psyyke on hajonnut. Sitten se varmaan on hiljentynyt:(
Se on huutanut niin pitkään, että psyyke on hajonnut. Sitten se varmaan on hiljentynyt:(
Miten narsismi syntyy?
Narsismin taustalla vaikuttavat paitsi synnynnäinen herkkyys myös varhaiset lapsuuden traumat.
Tutkimusten mukaan narsistisen persoonallisuushäiriön aiheuttavat yhdessä synnynnäinen taipumus ja haavoittuvaisuus sekä lapsuuden voimakkaat, traumatisoivat tapahtumat, joihin lapsi ei saa vanhemmiltaan tukea.
Tutkijoiden mukaan narsistien lapsuudesta löytyy seuraavanlaisia piirteitä.
Narsismiin johtavia lapsuustraumoja
Tilaa kirja:
Naimisissa narsistin kanssa
Sata tapaa tappaa sielu
* Yli sukupolvien siirtyvä trauma: vanhemmilla on itsellään traumaattinen lapsuus, jonka seurauksena he eivät kykene rauhoittamaan lasta empaattisesti
* Kaoottiset lapsuuden olosuhteet (esim. tunteiden laiminlyönti ja rajattomuus)
* Väkivalta (itse kohteena oleminen tai sivusta seuraaminen)
* Muut traumat (esim. pitkä ero perushuoltajasta, kuten äidistä)
* Narsistista käyttäytymistä ihannoiva perheilmapiiri
Lähde: Marketta Joutsenniemi, Pia Kaulio, Raimo Mäkelä, Jyrki Pekola & Gustav Schulman (2006). Naimisissa narsistin kanssa. Minerva.
Se on huutanut niin pitkään, että psyyke on hajonnut. Sitten se varmaan on hiljentynyt:(
Jos näkee, miten narsisti kohtelee lapsiaan, ymmärtää, että sillä on vakavia seuraamuksia, myös muuta pahaa tapahtuu kuin vauvan huudattaminen. Muuten, aika montaa ihmistä on huudatettu vauvana menneinä vuosikymmeninä sen ajan ohjeiden mukaan, joten uskoakseni yksin se ei tee kenestäkään narsistia.
Narsistin suhde lapsiinsa on vauvaiästä hamaan vanhuuteen saakka täysin vinksallaan: epävakaa, suorituksia vaativaa (lapsi kelpaa vain, jos tuottaa kunniaa narsistiäidille/isälle), lapsen tarpeet laiminlyövää, kiusaavaa, halveksuvaa, pilkkaavaa, huolehtimisen laiminlyövää jne. Lapsi jää vaille normaalia, empaattista huolenpitoa ja kokee varmasti suurta tyhjyyttä, pelkoakin, huonommuutta jne. ja nämä traumat voivat varhaisaikuisuudessa aiheuttaa esim. narsistisen persoonallisuushäiriön puhkeamisen, eli psyyken lopullisen vinksahtamisen.
on kuitenkin vanhemman arvaamattomuus. Koskaan ei voi tietää mitä seuraa minkäkinlaisesta käytöksestä. Lapsen psyykellä ei ole mitään kiintopistettä.
on kuitenkin vanhemman arvaamattomuus. Koskaan ei voi tietää mitä seuraa minkäkinlaisesta käytöksestä. Lapsen psyykellä ei ole mitään kiintopistettä.
Narsisteille on tyypillistä kaksoissideviestintä, joka tarkoittaa sitä, että narsisti antaa ensin esim. myönteistä palautetta ja seuraavassa lauseessa mitätöi tilanteen esim. lyttäämällä lapsen täysin. Mahtaa olla lapsipolot hukassa.
Toisaalta äidin (tai isän) käytös lapsia kohtaan vaihtelee valtavasti sen mukaan kuka on näkemässä. Kotona niin välinpitämätön ja kurja äiti sylitteleekin ja kehuu vuolaasti lapsiaan, kun joku tärkeä ihminen on näkemässä. Olen todistanut tällaista, jossa yksi lapsista on äidin mielestä "viallinen", ja hän silminnähden jopa pelkää äitiään. Sitten julkisissa tilanteissa äiti hellii lasta näyttävästi lapsen näyttäessä täysin hämilliseltä.
lähtee pois kotoa, jos lapsi ei tottele.
Lapsi on TODELLA temperamenttinen, on nyt 6v. IKINÄ ei ole päässyt pois sängystä, mutta lähes joka ilta testaa, että jos huutaa esim. 2h niin pääsisikö (muuten kyllä aika normaali;) ja minä olen selittänyt lapselle, että en vaan jaksa sitä huutoa, kun ei ole mikään hätä ja lapsi on jo noin iso (joo, ja olen kokeillut kaikki keinot), niin sitten on semmoinen lastenkoti, mihin voi viedä lapset nukkumaan, kun vanhemi ei enää jaksa vaan haluaa nukkua... tuleekohan hänestäkin narsisti...toivottavasti ei... tulee varmaan joku oopperalaulaja;)
Halittelet ja annat vaikka nukahtaa kainaloosi sohvalle.
Jatka tuota kuukausi tai pari, niin johan nukkuu ilman huutoa omassakin sängyssään.
T. lto
Mä en jaksa uskoa tuohon, että kaikki on aina äidin ja isän vika.
Ex on narsisti. Veljensäkin ongelmatapaus. Sisko täysin normaali. Äiti ja isä ihan tavallisia ihmisiä, varsinkin äiti todella mukava. Ja ollut rakastavat isovanhemmat.
Eikö muka jossain muussa vaiheessa voi tapahtua jotain, joka tekee ihmisestä narsistin?
Nykypsykologia syyttää aina varhaislapsuutta kaikesta eli vanhempia. Ei voi aina olla syynä.

Ajatteletko sitten, että exäsi olisi saanut mieltä järkyttäviä, pysyviä traumoja vaikka opiskeluaikoina kavereiltaan, tai koulussa? Kun ihminen sattuu muodostamaan sen joko terveen tai vähemmän terveen psyykensä lapsuudessaan, niin mistä muualta siihen tulisi yhtä paljon vaikutusta, kuin kotoa?
Narsismin ja psykopatian suhteenhan on esitetty myös mahdollisuutta jonkinlaiseen periytyvyyteen, mutta mistäs ne kauheat perintötekijät sitten tulevat, jos koko suku on kullannuppuja?
Epäilisin, että tällaisessa tapauksessa joko ko. henkilö kärsii jostain muusta kuin narsismista, tai sitten tyypin vanhemmat ovat esiintyneet sinulle parhain päin, etkä ole ehtinyt tutustua heihin niin kunnolla, että olisit päässyt tekemisiin pimeiden puolten kanssa. Et myöskään välttämättä tiedä, miten he ovat kohdelleet lapsiaan pieninä.
Moni muuten pitää tuntemaansa narsistia erittäin miellyttävänä ihmisenä, koska narsistit ovat taitavia esiintymään haluamansa laisina silloin, kun tilanne hyödyttää heitä. Ja sitenhän he hurmaavat kumppaninsakin; olemalla epätodellisen ihastuttavia, taivaan lahjoja suorastaan. Alkuvaiheessa, kunnes saavat uhrinsa sidotuksi itseensä.
todellakaan huuda sängyssään 3 tuntia!
Tuon ikäisen kanssa voi jo neuvotella ja keskustella asiasta. Kannattaisi varmaan ottaa yhteyttä perheneuvolaan jos nukutustilanteet ovat tuollaisia.
Lapsi on TODELLA temperamenttinen, on nyt 6v. IKINÄ ei ole päässyt pois sängystä, mutta lähes joka ilta testaa, että jos huutaa esim. 2h niin pääsisikö (muuten kyllä aika normaali;) ja minä olen selittänyt lapselle, että en vaan jaksa sitä huutoa, kun ei ole mikään hätä ja lapsi on jo noin iso (joo, ja olen kokeillut kaikki keinot), niin sitten on semmoinen lastenkoti, mihin voi viedä lapset nukkumaan, kun vanhemi ei enää jaksa vaan haluaa nukkua... tuleekohan hänestäkin narsisti...toivottavasti ei... tulee varmaan joku oopperalaulaja;)
tyypin vanhemmat ovat esiintyneet sinulle parhain päin
vaurioittavia kasvatuskäytäntöjä, mutta niitä ei olisi mitenkään voinut ulospäin arvata. Ei siis mitään väkivaltaa tai muuta, vaan todella huonoja ideoita ihmisiltä jotka vilpittömästi luulivat toimivansa hyvin tai eivät edes huomanneet mitä olivat tekemässä.
Esim. toisella vanhemmistani oli aina tapana miettiä kaikki kamala mitä voi tapahtua. Jos vaikka sain polkupyörän, sain kuulla miten nyt varmasti kyllä kaadut kun harjoittelet ja kohta pyllähdät ja voi tulla haava jne. Olin jo valmiiksi temperamentiltäni arka (biologisesti vai vauvasta asti kestäneen vaarakoulimisen seurauksena?), joten kaikkien asioitten tekeminen pelotti ihan sairaasti. Sisaruksistani tuli huomattavasti rohkeampia - biologiansa takia, vai siksi että heillä oli joku jo näyttämässä esimerkkiä, ettei luistelu/hiihtäminen/polkupyöräily/syöminen/juominen/hengittäminen ole vaarallista?
Varsinkin alle 6kk ikäisen vauvan tarpeisiin vastaamattomuus aiheuttaa tuota.
Turha pitkäaikainen huudattaminen ja häpeäreaktioiden aiheuttaminen.
Ankaruus myös myöhemmällä iällä on tuhoisaa ja voi aihuttaa narsistisia piirteitä.