Henkisesti raskain työpaikka, joka sinulla on ollut?

jossa kaikki muut työntekijät olivat ennestään tuttuja ja olleet työpaikassa 2-20 vuotta. En päässyt millään työhön sisään, kukaan ei neuvonut eikä perehdyttänyt, vaan piti kiinni tiukasti omista töistään.

Olisi pitänyt hämmentää kauhaa myötäpäivään, kun hänkin niin teki...

Hoitajat ovat perseestä, ihan oikeesti.

ja jatkuvia kuolemia. Nuorten ihmisten vielä usein...

lähin esimies inhosi äitiäni. Sen sain kyllä tuntea nahoissani: en ollut mistään kotoisin, en osannut mitään... se oli kyllä totta koska minua ei kukaan perehdyttänyt, jos kysyin jotain niin karjuttiin... oli helvetin pitkä kesä.

Yövuoroissa yksin, aina sai pelätä yöllisiä hiippareita. Joskus jouduin soittamaan poliisit paikalle, kun yksi humalainen tuli sotkemaan paikat. Pyydettiin pomolta turvaktejua oveen, että vois ovikellon soidessa kurkata ensin ketjun kanssa tulijan asian, mutta oli kai liian kallis investointi. Palkat ja työajat ei ihan menneet tes:in mukaan, paras työvuoro oli juhannuksena 1½ vuorokautta.

Tehtaan väki piti meitä laaduntarkkailun porukkaa ihan kiusantekijöinä kun vaadittiin että pakkaukset oli ulkoisesti OK, tuote oli priimaa ja aikataulukin piti tuotannossa pitää kutinsa.



Kyllä hihnaduunarit meitä morkkasi, huh.

matkustajat ovat ajoittain todella, todella ilkeitä. se yhdistettynä alituiseen aikapulaan ja riittämättömyyden tunteeseen on kuluttava yhdistelmä.

aivan hirvee kiire ja stressi koko ajan

kukaan ei perehdyttänyt,ei juuri puhunutkaan mulle,kahvitauoilla oli hiljasta,tekivät kaikki vaan omia touhujaan ja jättivät mut palloilemaan itekseni,potilaiden kanssa eivät jutelleet. Kieltäydyin enää menemästä ko. osastolle

Pomo huutaa niskassa että kauppoja kauppoja, ei voi olla noin vaikeeta yhtä lehteä myydä, asiakkaat haistattelee puhelimessa ja palkasta ei tietoakaan. :(

Kauheat työajat, huono palkka, ja känniset ihmiset jonossa.. Päivävuorot olivat ok. Kauhea rasvanhaju, joka tarttui joka paikkaan!

Toisaalta palkitsevaa työtä, mutta niin raskasta kun oli paljon sairaita nuoria ja kuolemankielissä olevia....

Kehityshommia olisi pitänyt tehdä, mutta resursseja ja tukea (varsinkin henkistä) vedettiin koko ajan alta ja hoidettiin asioita selän takana. Todella turhauttavaa kunnianhimoiselle, kun omia töitään ei halustaan huolimatta pysty hoitamaan ja toisaalta olisi jatkuvasti pitänyt varmistella työsuhteen jatkoa. Lisäksi asioita salailtiin, ja niitä tuli " yllättyksinä" vastaan milloin mistäkin. Onneksi en ole siellä enää.

Muuten mukava paikka mutta yksi terveydenhoitaja-mulkvisti pilasi kaikkien työilon. Oli todellinen ilo jättää se duuni taakse.

Meillä on pieni opehuone, jossa yksi vanhempi naisihminen on saanut kukkoilla mielin määrin. Odottaessani esikoistamme, ajautui tilanne työpaikkakiusaamiseksi kohdistuen minuun... varsinkin raskaana ollessa sen otti aika voimakkaasti. JOhtaja (mies) ei tehnyt mitään vaikka näki mikä tilanne oli, tai jos jotain tekikin, niin ei mitään sellaista, että tilanne olisi korjautunut. Jouduin viemään asian takaisin töihin palatessani eteenpäin. Ainoa mikä on korjaantunut on oma asennoitumiseni tuota säälittävää ja yksinäistä naista kohtaan, joka tuo omaa epävarmuuttaan esille yrittämällä alentaa nuorempia naisia. Ja siihen en suostu, olemme ihan samanlaisessa asemassa työpaikalla.



Se mitä siellä opehuoneessa tapahtuu on jotain aivan naurettavaa, ei ollenkaan aikuisten ihmisten hommaa... Onneksi kuitenkin sitten 85% työkavereista on erilaisuudestaan huolimatta mukavia.



Olen taas raskaana ja jään jossain vaiheessa töistä pois toistaiseksi määrittelemättömäksi ajaksi. Ja vaikka rehtori ei haluasi minusta luopuakaan erityisosaamiseni vuoksi, aion hakea muualle töihin. En pidä siitä, että työpaikalla yksi ihminen voi aiheuttaa niin paljon pahaa mieltä muille, minä en ole ainoa.......

joka on ollut ainoa työpaikkani, jossa olen kokenut työpaikkakiusaamista.

- alaiset on ihan kivoja, mutta hiukan aloittelijoita vielä. Heidän takiaan en kuitenkaan koe työtäni epämiellyttäväksi vaan pomojen. Mikään ei riitä, ei mikään. Jatkuvasti kerätään kauheita vaatimuksia ja vähätellään niiden aiheuttamaa työmäärää. Sitähän se on aina ollut, mutta viimeisen vuoden aikana se on pahentunut huomattavasti ja sisältää jo uhkailuakin.



Mitään inhimillistä selitystä ei ole olemassa ja lähin esimies on jatkuvia kuukautisia elävä pikkupoika (siis mies!). Kiukuttelee ja tunteet menee laidasta laitaan. Viimeksi perjantaina totesi mulle töistä lähteissä, että vihaa työpaikkaamme ja kysyessäni, onko jotain ikävää tapahtunut, niin sanoi että menee hermot meidän kanssa. Hämmennyin täysin ja toivotin hyvää viikonloppua. Ei vastannut edes. Viikonloppu menikin sitten sillä mielin... ainakin mulla.

Työkavereina kolme n. 45-50 vuotiasta akkaa joista kaksi oli ihan kamalia kyräilijöitä! KOko ajan vahtaamassa sen kolmannen toimia ja juoruilemassa.

Tein sosiaalityöntekijän viransijaisuutta. Lähin esimies ja oikeastaan ainoa työkaveri oli ilmeisesti henkisesti sairas. Pelkäsi asiakkaita, eikä itse osannut työtään, joten sulkeutui työhuoneeseensa ja minun selkäni taakse.

Minkäänlaista perehdytystä en saanut. Kaikki olisi pitänyt osata heti . Mitään tukea en saanut vaikeissakaan tapauksissa. Pelkkiä haukkumsia siitä että HÄN joutui tekemään kaiken , kun minä en kuulemma tehnyt mitään.

Irtisanouduttuani yritti saada jäämään ja kun tajusi ettei mielinkielin olo enää auttanut, rupesi uhkailemaan.



Minun jälkeenikin paikka on ollut auki enemmän kuin yhden kerran...