Lue keskustelun säännöt.
Koska voi sanoa yrittäneensä kaikkensa pelastaakseen suhteensa?
16.01.2008 |
Olen lopen väsynyt. Minusta tuntuu että suhteemme vetelee viimisiään, mutta en millään saa miestäni ymmärtämään pelkoani. Hän on tyytyväinen (ja miksei olisi; saa elää kuin poikamies ja samalla kotona on vaimo ja lapset odottamassa armopaloja miehen kallisarvoisesta ajasta) suhteeseemme eikä tunnu edes tajuavan kun minä yritän kertoa että olemme eron partaalla.
Välillä tulee tunne, että minä olen hullu ja vaativa niuhottaja joka tuhoaa kaikkien elämän jos lähden omia päähänpinttymiäni (ero) toteuttamaan. Siksi tahtoisinkin nyt mielipiteitä siitä, missä menee raja. Itse en osaa sitä enää määrittää, joten tarvitsen ulkopuolisen apua. Mitä kaikkea ihmisen pitää suhteen eteen tehdä, jotta voi sanoa todellakin yrittäneensä? Missä kohtaa sinä olet valmis myöntämään parille eron?
Kommentit (14)
Minä " myöntäisin eron" pariskunnalle, joka jomman kumman aloitteesta on todella pyrkinyt avoimeen keskusteluyhteyteen tilanteen parantamiseksi ja joko keskustelua ei esim. toisen osapuolen vastustuksen vuoksi ole pystytty käymään ollenkaan tai keskustelujen tulos on sovittamattomat ristiriidat/rakkauden loppuminen.
Poikkeus on tietenkin henkistä/fyysistä väkivaltaa sisältävät suhde. Siitä saa ja pitää lähteä heti!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
millaista arkenne on yms... kuinka hoidatte kotityöt, lapset jne Miten raha-asiat hoidetaan...?
Minä olen 100% vastuussa lasten-, eläinten- ja kodinhoidosta. Mies tekee joitakin hommia toisinaan, mutta ei ota vastuuta mistään. Fyysisesti en ole poikki, sillä teen mitä jaksan/ehdin ja loput jäävät roikkumaan. Rahapuolella ei ole koskaan ollut sen suurempia ongelmia, kaikki menee mitä tuleekin. Mies on töissä ja minä hoitovapaalla.
Ongelma on mielestäni siinä, että mies kieltäytyy keskustelemasta. En pysty yksin selvittämään asioita, jos toinen osapuoli vaikenee, poistuu paikalta tai kuvittelee että asiat on sillä selviä kun hän tokaisee " no anteeksi" - ja jatkaa sitten taas entiseen malliin.
Selvitettäviä asioita olisi paljon; miehen selvittämättömät (nais?)sekoilut pari vuotta sitten, liiallinen alkoholinkäyttö, erilaiset arvojärjestykset, tulevaisuudensuunnitelmat, ajatukset parisuhteesta, jne. Puhuttavaa riittäisi, mutta en enää jaksa yrittää ja yrittää keskustelua. Miestä ei vaan ilmeisesti kiinnosta, enkä tottapuhuakseni tiedä kiinnostaako minuakaan enää.
ap
Ymmärrän sinua hyvin kuinka turhauttavaa on yrittää keskustella kun sitten saa keskustella yksinään. Miehesi käytös ei kyllä ole kovin hyväksyttävää, päivä päivältä kuormitut henkisesti enemmän ja enemmän. Erityisesti selvimättä jääneet sekoilut ovat täydellinen aines tuhoamaan suhteen hiljaa ja varmasti.
Oletko sanonut miehellesi tuota yhtä ainoaa lausetta: en jaksa enää. sitten hän varmaan kysyy ai että mitä nyt taas. toistat siihen vain että et jaksa enää. et edes yritä keskustetta sano vain että olet loppu ja koska hän ei halua asioita parempaan suuntaan selviä niin elämän on muututtava.
oma mieheni tajusi aikoinaan vasta sitten kun en enää yrittänyt keskustella vaan surullisena mutta tyynen rauhallisesti sanoin tuon lauseen ja lähdin lasten kanssa viikonlopuksi pois. takaisin palatessamme hän yllättäen halusikin alkaa puhumaan.
voimia sinulle, tarkoitan sitä todella.
on jo sanonut miehelle nuo sanat, en jaksa enää. auttaa hetkeksi, mutta unohtuu taas ajan kuluessa. en ole ap, mutta melkein identtisessä tilanteessa oleva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En saa enää mitään otetta arjesta, tuntuu että mies kuljettaa minua mihin tykkää ja minun osani on vain seilata mukana, kuin sivuroolin esittäjänä miehen elämässä. Minulla ei ole mitään omaa, ei mitään arvoa eikä mitään oikeuksia.
Itkettää kirjoittaa tätä, sillä kirjoittaessa tuntuu että näkee asiat selvemmin. Itse vastaisin tähän aloitukseeni, että " olet yrittänyt tarpeeksi, nyt voit alkaa rakentaa omaa elämääsi. Sinullakin on oikeus onneen." Mutta oikeassa elämässä tuntuu niin vaikealta ja pelottavalta ottaa sitä ensimmäistä askelta kohti omaa onnea.
ap
Onko sinulla työpaikka odottamassa hoitovapaan jälkeen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen siis 99,9% varma että saan töitä heti kun haluan.
ap
minunkin mieheni sanoi että ennemmin eroaa kuin menee terapiaan. on kuulemma häpäisy puhua ongelmistaan julkisesti. en taida minäkään jaksaa enää. kun ei tilanne ikinä muutu ja aina saa pettyä, kerta toisensa jälkeen. kai me ansaitaan parempaa? tuntuu että vaan jää sitten niin totaalisen yksin, vaikka yksinhän nytkin periaatteessa on. minulla on 2,5 vuotias poika.
t. 7
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jättänyt lapset hoitoon edes muutamaksi päiväksi, mennyt hotelliin, antanut miehen olla kotona yksin tms.? Itselläni ei ole kokemusta vastaavasta, mutta pienemmissä kriiseissä itselleni on ollut kovasti apua tilanteen hahmottamisessa, kun olen saanut olla jonkin aikaa yksinään ja miettiä asioita rauhassa.
Muuten uskoisin, että juuri se on oleellista, miltä tuntuu: uskooko vai vielä parempaan, vai onko muuttunut kokonaan välinpitämättömäksi. Omiin tuntemuksiin kannattaa luottaa
Näin äskettäin telkkarista dokumenttia jostain eroperheestä. Lapset olivat toisen vanhemman luona ja toinen tuli hakemaan. Lapset itkivät, kun eivät voineet olla molempien vanhempien kanssa samanaikaisesti. Toivon, etten ikinä ajaudu tällaiseen tilanteeseen, sillä jo niiden vieraiden lasten suru oli vaikeaa katsottavaa.
Mm. näiltä kanteilta voi sitten yksinäisyydessä erilaisia vaihtoehtoja punnita.
Toivottavasti löydätte sen parhaan ratkaisun.
Hyvin harvassa on oikeassa elämässä ne pienten lasten isät, jotka oikeasti osallistuvat perheen arjen pyöritykseen.
Ehkä se pitäisi kertoa jo äitiysneuvolassa ekalla käynnillä niin naiset vielä voisivat harkita aborttia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
A-klinikalla muutaman kerran käytiin, tuloksetta. Sitten tuli raja vastaan, laitoin avioeron vireille!!
Ja rämps, miehen silmät aukesi, oli vaan luottanut siihen että, kestän, kestän ja kestän.
Lopetti ryyppäämisen, alkoi todella ottamaan vastuuta. Nykyisin tekee ruokaa jopa enemmän kun minä, tekee kotitöitä ja ennen kaikkea, ottaa vastuuta lapsista ja hoitaa todella hyvin.
tai sitten sinun tuttavapiirissäsi on mitä ihmeellisimmät parisuhteet ja perhekuviot.
Vierailija:
Hyvin harvassa on oikeassa elämässä ne pienten lasten isät, jotka oikeasti osallistuvat perheen arjen pyöritykseen.Ehkä se pitäisi kertoa jo äitiysneuvolassa ekalla käynnillä niin naiset vielä voisivat harkita aborttia.
niin se kertoo sitte selvää kieltään että hän tosiaan ennemmi eroaa kun tekee suhteenne ja elämämme eteen jotain.
Tämä kertonee sinulle myös jotain...
Mieheni oli aina sitä mieltä että ei lähde millekkään terapeutille puhumaan asioistaan mutta kun erottiin ja kuukausi asuttiin erillään niin mies itse halusi terapiaan. Nyt olemme yhdessä onnellisesti.
suosittelen