Uskallatko olla onnellinen?

Vaikka aihetta olisi vaikka kuinka.

Kun on tottunut olemaan masentunut tai ainakin tyytymätön, ja sen takia on lollut luontevaa jäädä elämän sivustakatsojaksi. Jos rupean onnelliseksi / tyytyväiseksi, joudun ottamaan vastuuta elämästäni eri tavalla.

Aina kun olen edes vähän yrittänyt nauttia onnellisuudestani ja uskaltaa olla onnellinen, on paskaa satanut niskaan ihan kunnolla.



Olen tullut siihen tulokseen, että onnellisuuttaan ei parane näyttää (se tuottaa huonoa onnea)

Se tuo mulle sellasia drama queen -tyyppisiä piirteitä. En tykkää itsestäni sellaisena. Valivali joka asiasta.

onnellinen poikkeaa niin paljon ympäristöstään, että hänet nuijitaan heti matalaksi. Lievästi masentuneet valittajat sopivat hyvin yleiseen tunnelmaan eivätkä herätä pahennusta, kunhan eivät vaivaa ympäristöään millään todellisilla, isoilla (saati " eksistentiaalisilla" ) ongelmilla, vaan vain arkipäivän pikkukiusoista marisemalla.



Sovin joukkoon minäkin, valitettavasti (valitan siis tästäkin :)