Siinä mielessä ymmärrän Susania, että
jos hän on ollut etsimässä elämänkumppania ja luuli että Mattikin on sillä mielellä ja jos sitten on käynyt ilmi että Matti halusikin pelkkää seksiä eikä mitään vakavampaa. Tuntisin minäkin oloni aika loukkaantuneeksi. Mutta enpä kyllä koko Suomen kansalle kertoisi tapauksesta.
Kommentit (20)
Noin 90% meistä naisista vois kirjoittaa kirja-sarjan pieleen menneistä suhteista:) Mut 89% ei ikimaailmassa nöyryyttäis itseään niin, että esiintyis asian kanssa millään muotoa julkisuudessa. Suomi on pieni maa ja täällä tapahtuu niin vähän, joten tällaset turhaakin turhemmat asiat saa julkisuutta.
että olis ihan omaksi ja lastensa parhaksi häipyä vähin äänin julkisuudesta eikä jäädä rypemään ja retostelemaan vanhoja asioita. Ihan selvä kosto on Suskulla mielessä, ajattelee pystyvänsä vaikuttaman Vanhasen äänestäjiin ja tienaamaan samalla ihmisten uteliaisuudella itselleen kipurahoja. Varsin kypsymätön ja lapsellinen ihminen. Useimmat tulevat joskus jätetyiksi, kerran se kirpaisee ja sitten nokka kohti uusia tuulia, Susku!
ymmärtänyt vähemmästäkin ettei hänellä ja Matilla onnistu ja että kannattaa katsoa elämässä ETEENPÄIN ja olla kiitollinen kaikista hyvistä asioista mitä elämässä on.
Mahdolliset suruntunteet puretaan ystävien kanssa.
Näinhän ei ole tapahtunut vaan Susan roikkuu menneessä ja tuhoaa samalla monen lapsen elämän.
Minusta tämä tarina on jo pitkään täyttänyt kauhuelokuvan ainekset.
Susan kun oli varmaan kaikille jo kertonut millaisen puvun hankkii linnanjuhliin, kuinka monta lasta he hankkivat vielä Matin kanssa jne. Ja kun hänet jätettiin, niin narsistin kosto on suloinen.
kun kerran Vanhanen oli valehdellut tapaamispaikankin niin typerästi. Mutta pikkuhiljaa alan kallistua sille kannalle että taisi Vanhanen olla ihan oikeassa kun lopetti suhteen, vähän tuollaiselta mielipuoliselta stalker-tyypiltä tuo Kuronen alkaa vaikuttaa.
Minä luulen, että Matti todellakin etsi elämänkumppania (miksi muuten olisi tuonut Susanin julkisuuteen?), mutta Susan itse pilasi kaiken tulemalla julkisuuteen höpöttämään avioliitoista ja muista. Ehkäpä Matti ymmärsi tuossa vaiheessa, että Susan ei ole sellainen ihminen, joka osaisi pitää hänen/heidän yksityisasiansa yksityisinä. Eihän Susan edes ilmoittanut Matille, että antaa moisen haastattelun! Oisin siinä minäkin kiehunut..
Verratkaapa Susania esim. Merja Vanhaseen. Moniko meistä tietää, mihin Matin ja Merjan suhde päättyi? Moniko tietää, millaista on ollut Merjan ja Matin arki, tai mitä Merja tykkää vapaa-aikanaan tehdä? -Niinpä, emme tiedä juuri mitään, koska Merja oli sellainen nainen, kuin pääministerin vaimon kuuluisikin olla..
Pelkästään jonain pieleen menneenä romanssina. Eiköhän Susan ole jo suurinpiirtein päässyt yli menneestä. Nyt hän julkaisee kirjan, jossa toteuttaa todnäk vain unelmaansa, hänhän " harrastaa oman elämänsä dokumentointia" . Hyvin moni meistä harrastaa ihan samaa, ja hyvin moni haluaisi kirjoituksiaan myös julkaistavaksi. Tämä selittää nettiblogien valtavan suosion.
Päiväkirjoja on julkaistu maailman sivu, kuten myös kirjeitäkin, ja varsinkin suurmiesten ja -naisten. Usein tietenkin " päähenkilön" ollessa jo kuollut, mutta käy se näinkin. Mitään ihmeellistä ei ole tekstiviestienkään säilömisessä, jos ne joskus ovat jotain merkinneet.
Kirja kuin kirja, romanssi kuin romanssi. Lähes kaikki tarinat, kirjat ja elokuvat, perustuvat romantiikannälälle ja rakkaudelle. Tarina tämäkin, ja voi olla hyvinkin yleispätevä. Susan saattaa olla hyväkin kirjoittaja.
Toimittaja kysyi aamulla siitä olehiljaasusankuronen-nettiadressista.
Susan totesi että niillä ihmisillä on jokin ongelma jotka kirjoittaa siihen. Hän ei näe omassa toiminnassaan mitään outoa ja arveluttavaa vaikka tuhannet ihmiset on sitä mieltä että saisi lopettaa.
Ongelma on hänellä ei muilla. Aamulla istuin taksissa ja juteltiin aiheesta miten ihminen voi olla noin nolo, sanoin että tunnen häpeää naissukupuolen puolesta tämän asian tiimoilta. Kaikilla meillä on menneisyytemme päättyneitä suhteita ja avio- tai avoeroja. Kukaan ei aiemmin ole ollut noin tyhmä ja röyhkeä kuin tämä naikkonen.
Jos olisin pääministeri Vanhanen laittaisin kunnianloukkauksesta tai julkisesta herjauksesta oikeusprosessin pystyyn. Kuka tuota letukkaa voisi nuhdella julkisesti.
Kaikki sympatiani on Matti Vanhasen puolella tässä asiassa.
Haastattelussa ainut motiivi oli tapa millä hänet jätettiin tekstiviesti. Matti kyllä sanoi jossain yhteydessä että tästä keskusteltiin autossa pidemmän aikaa. Ilmeisesti tuo ämmä on niin vähä-älyinen ettei ymmärtänyt että ero tuli. Jäi roikkumaan edelleen ja sitten piti lähettää tekstiviesti kun ei halunnut edes puhua tuon ihmisen kanssa.
se kirjanhan tulee sisältämään suureksi osaksi vain Vanhasen Kuroselle lähettämiä tekstiviestejä ja sähköposteja, eli se siitä Susanin kirjoittamisesta.
Päiväkirjoja on julkaistu maailman sivu, kuten myös kirjeitäkin, ja varsinkin suurmiesten ja -naisten. Usein tietenkin " päähenkilön" ollessa jo kuollut, mutta käy se näinkin. Mitään ihmeellistä ei ole tekstiviestienkään säilömisessä, jos ne joskus ovat jotain merkinneet.
Kirja nopea julkaisu ennen vaaleja ym.
Luetteko te koskaan mitään kirjallisuutta?
Tänään toistui sama, kuin Rubenissa ja Joonaksessa.. Kun kysytään jotain, niin Susan vastaa: " Sehän riippuu siitä, miten määritellään X" .
Tänään Huomenta Suomen toimittaja kysäisi Susanilta, että onko totta, että kirja sisältää intiimejäkin paljastuksia... Susan vastasi, että " No sehän riippuu ihan siitä, miten määritellään intiimi" . GRRRR, opettele joku uusi lause vaihteeksi, Susan!
On tainnut jäädä kostonhimo ja katkeruus päälle.
Mitä mahtaa Susan miettiä?
Sääliksi käy, varsinkin lapset.
Varmaan sunkin naiseuttasi hivelisi jos pääsisit jonkun valtaapitävän miehen päiväuniin edes hetkeksi, mutta kun et taida päästä...
Itse olen aivan varma, että Kuronen tähtää johonkin kaikella tuolla hössötyksellä, eihän siinä muutoin mitään järkeä olisi. Sen verran itsetietoiselta ja lungilta hän vaikutti siinä kameroiden räiskeessä ja Mattiesko Hytösen vihaisen katseen alla.
4:
Sen verran itsetietoiselta ja lungilta hän vaikutti siinä kameroiden räiskeessä ja Mattiesko Hytösen vihaisen katseen alla.
On selvästikin alusta lähtien halunnut olla Monica Lewinsky Jr. tai jotain kun on säilyttänyt vanhoja tekstiviestejä jne.
Vierailija:
Varmaan sunkin naiseuttasi hivelisi jos pääsisit jonkun valtaapitävän miehen päiväuniin edes hetkeksi, mutta kun et taida päästä...
...voisihan se hivelläkin - en kylläkään kaipaa kenenkää päiväuniin.
Mutta siis tällähän ei ole mitään tekimistä sen kanssa, että kun sieltä päiväunista potkitaan pois, niin ei pidä pimahtaa noin totaalisesti kun Kuroska.
-2
Sillä on selvästi maaninen vaihe menossa.
Vaikuttaa siltä, että Matti on etsinyt ihan oikeaa ihmissuhdetta, mutta huomasikin millainen naikkonen tämä on ja jätti hänet.
PAINAJAINEN tyttökaveriksi. Jos jotain hyvää tästä pitäis löytää, niin ehkä tulevat UHRIT osaavat kiertää tarpeeksi kaukaa tuollaisen munahavukan.