Mies velkaantunut, anoppi syyttää osin minua
Mieheni otti luottokortin, jota ei pystynyt käyttämään vaan maksettavaa on liki 10.000 euroa. En tiennyt hänen ostoksistaan mitään. Tavaraa vain ilmestyi meille. Ruokakauppaankin kuulema meni.. tosin en nähnyt noina kuukausina kuin tavallista kotiruokaa :O
Tilanne on nyt se, että miehelläni ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ottaa pankkilainaa takaajan kanssa ja maksaa helahoito pois. Muuten menee luottotiedot. Anoppini ja appeni kuitenkin ovat vaatineet että he lähtevät takaamaan JOS minunkin vanhemmat lähtee. MIKSI pitäisi?? He eivät toisekseen lähde. Toinen vaade on se, että velka otetaan myös minun nimiin. Siinä tein kovan ratkaisun : EI YHTEISTÄ VELKAA kun ei ole yhteistä omaisuuttakaan. Siinähän minä joutuisin vaikeuksiin...
Anoppi kuitenkin näkee että mieheni ei ole yksin vastuussa luottokortin käytöstä koska olemme samaa perhettä. Hänen on aina ollut tarve puolustella poikiaan, mutta miten MINÄ voin olla vastuussa aikuisen ihmisen kulutuksesta jos en edes ole tiennyt niistä???
Olen aivan hilkulla ottamassa eron miehestäni näiden sotkujen takia. Luottamus on mennyt. On niin harmi kun kaikki mihin uskoin, kaatui. Vai pitääkö vain hyväksyä se että oma rakas mies tulee aina olemaan epäluotettava noissa talousasioissa? Se on minulle tosi iso asia.
Huomenna " palaveri" anopin ja apen kanssa... varmasti he sanovat minun tupakanpoltostani, että tuhlaan perheen rahat siihen.. ja syyttää minua. Niin kuin aina. Mutta vahvan pysyn perkele!!
Kommentit (13)
jos ei kerran osaa korttia käyttää... todellakin olet kusessa jos eroatte ja sulla on nimi paperissa. Ole tiukkana!!!
Ainoa poikkeus on silloin jos velka tehdään perheen elatuksen eteen. Mitä miehesi on ostellut?
jos joku on aina sitä jeesaamassa. Sun ei tarvitse eikä pidä pitää mitään palavereja sun appivanhempien kanssa. Mies hoitakoon omat sotkunsa.
Olet joutunut ottamaan jo riittävästi osaa asiaan joutumalla anopin tulilinjalle siitä syystä, että satuit valitsemaan hänen poikansa puolisoksesi. Älä laita itseäsi enää syvemmälle soppaan. Ja sano hyvä ihminen miehellesi, että viimeistään tässä vaiheessa hänen tulisi asettua puolellesi tässä asiassa. Mies on asiansa sössinyt. Jos miehestäsi ei siihen ole niin se kertoo jo kaiken.
Pidät vain omalta osalta huolen, että rahanne riittävät asumiseen, ruokaan ja vaatteisiin kaikissa tilanteissa.
Kokemus on osoittanut, että pariskunnan nuukemman puoliskon kannattaa ottaa talouden raha-asiat hoitoonsa.
Miehen pitäisi ottaa vastuu omista toilailuistaan, älä sinä, älköönkä vanhemmatkaan sekaantuko sotkuun. 10 000 euroa on kuitenkin pieni oppiraha, jos opetuksen haluaa omaksua.
jos ruokaa ja sellaista, jonka olet hyväksynyt tai halunnut, pitääkin avioliitossa vastuu kantaa yhdessä. Mutta jos mies taas on käyttänyt puhtaasti rahat itseensä ja sellaisiin ostoksiin, joiden ostamisesta et ole päättänyt, niin sitten mies vastaa yksin.
Ihmettelen vaan, miten avioliitossa voi toinen tuhlata tuosta vaan 10 000 Euroa toisen huomaamatta. Kyllä minä ainakin pystyn hallitsemaan kokonaisuutta laskujen ja ostosten kanssa. Ei jokaista kuittia tarvi tutkia, kunhan säilyy näppituntuma.
JÄRKYTTÄVÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
MEILLÄ MEINAS ERO TULLA JO 1000E VISALASKUSTA-!!!!!!!!!!!
Joku kysyi mitä mies on ostanut. Viimeisintä huutoa olevia digilaitteita, joihin meni noin 2000 euroa. Joululahjoihin laitto ties kuinka paljon.. tuo on täysi yllätys mihin se on saanut menemään noin paljon. Veikkauksen peleihin vissiin...
Pitääkö olla avioehto että suojaa itsensä? Kun siis kyse ei ole yhteisestä lainasta??
En ole todellakaan lähdössä lainaan mukaan. Olen hiton vihainen kaikesta. Kulissiliitto tästä vissiin alkaa. :(
Anoppi ja appi tulevat huomenna MEILLE! Eli en voi siis sivuuttaa tuota palaveria.... huoh....
Tiesin luottokortista mutta en tiennyt että MILLÄ rahalla hän ne osti. Alun perin minulla oli tieto että mies osti laitteet Hobby Hallista osamaksuilla.
Minun syksyni meni hoivatessa kahta pientä alle 3-vuotiasta lasta joista toinen oli kahdessa isossa leikkauksessa ja se vei minun voimani täysin.
Luulin että ruokakapassa mies käytti PANKKIkorttia.. vaan luotollahan tuo oli ostellut.
t. pettynyt ap
Sanot että sinulla ei ole osaa eikä arpaa kyseiseen vinyylinvinguttamiseen ja miehesi voi varmasti piirtää paperille mihin rahat on hassattu. Pitäkööt palaveria keskenään...
Ihmettelen tosin ettet aiemmin miettinyt että millä rahalla miehesi kantaa kotiin elektroniikkaa... Hälytyskellot pitäisi rueta soimaan jos tulot eivät ole hillittömät.
Kun teet avioehdon, niin sinun ei tarvitse niin paljon kantaa huolta miehesi rahasotkuista. Teidän kannattaa muutenkin tehdä tarkka lista, kumpi huolehtii mistäkin perheen laskusta.
Puolison vanhempien ei kuulu sekaantua aikuisten lastensa perheiden raha-asioihin, niinkuin ei sänkykamariasioihinkaan.
Kasvakaa aikuiseksi. Pitäkää palaveri kahdestaan tai pankinjohtajan kanssa. En todellakaan käsitä, miksi aikuiset ihmiset sekoittavat oamt vanhempansa raha-asioidensa hoitoon.
Tasa-arvoa ja itsenäisyyttä on yhtä lajia TALOUDELLISTA TASA-ARVOA JA TALOUDELLISTA ITSENÄISYYTTÄ.
Aikuisen miehen tulisi ottaa itse vastuu omista kömmähdyksistään ja kantaa vastuunsa kuin MIES. Voithan aina kuitata anopille jos vaatii sinun vanhempia mukaan, että anoppihan se on poikansa kasvattanut tuollaiseksi, eivät sinun vanhempasi...