Lue keskustelun säännöt.
Mitä mieltä olette ihmisestä, jota
31.10.2007 |
kiinnostaa keskustella lähinnä kahdesta aiheesta - kirjallisuudesta ja historiasta? Hän on läheinen ihminen, mutta ei silti halua puhua esim siitä mitä hänelle kuuluu?, mitä hän on tehnyt viimeaikoina? tai mitä hän suunnittelee tekevänsä?, miten on voinut?, minkälaisiin ihmisiin hän on tutustunut? ym. Hän ei pidä siitä, kun minun puheeni menevät hänen seurassaan helposti juuri noihin em aiheisiin.
Kerron hänelle paljon itsestäni ja lapsistani (ja miehestäni). Erityisesti kun puhun lapsista hän kokee, että tuputan omaa elämäntyyliäni hänelle enkä ole kiinnostunut häntä kiinnostavista asioista kuten juuri historiasta ja kirjallisuudesta. Hän ei keskustele kanssani noista aiheista, koska minulta " ei saa riittävän syvällistä vastakaikua." Olen ihmetellyt hänelle, että miksei hän sitten voisi keskustella jostain arkipäiväisemmästä ja ihmissuhteisiin liittyvästä kanssani? Eikös se olisi ihan normaalia keskustelua?
En ole tyhmä -hän tietää, mutta eikö mekin voitaisi keskustella välillä henkilökohtaisemmalla tasolla? Hänen mielestään henkilökohtaisella tasolla keskusteleminen = puutumista toisten asioihin. Pyysin tästä esimerkkiä ja hän sanoi että " mielestäni olisi parempi, että sinä laittaisit lapsesi päivähoitoon ja menisit takaisin töihin." Minä siihen, että mielenkiintoinen ajatus, mutta mielestäni en menetä mitään kun hoidan lapseni kotona kolme vuotiaiksi. Lapset voivat hyvin. Olisihan se toisaalta hauskaa jo palata työelämään, mutta ehdinhän minä myöhemminkin."
Kommentit (5)
ja kyse on nimenomaan siitä, että mun kokemuksen noista asioista ei voi keskustella kuin henkilökohtaisella tasolla, ja jos kotiäiti yrittää keskustella lastenhoitoasioist aja kotona viihtymisestä ja kasvatuksesta nii nse mitä se oikeasti yrittää sanoa on että " sinäkin senkin surkea itsekäs vätys olisit voinut hoitaa lapsesi kotona niin nyt se ei olisi noin ongelmainen mutt aomapa on vikasi ja kyllä minä ainakin olen yrittänyt sitä sinulle tolkuttaa mutta et halua ymmärtää" . Lisäksi se minun lapseni on vammainen, niin että siitä on turha tehdä mitää nvertailuja mihinkään tavallisten perheitten juttuihin missään tapauksessa, yrittäessään päätyisi vain joko ylistämään omaa selviämistään tai vähättelemään toisten ongelmia.
Joistain asioista minä taas tykkään keskustella. Historia, kirjallisuus (ainakin jotkut kirjallisuuden lajit) ja koulutuspolitiikka ovat sellaisia. ei varmaan muuten ole sattuma, että ne ovat aika samoja kuin sinun tuttavallasi: ne ovat sellaisia kulttuurinalueita, joista kenen tahansa, sinunkin, on suht helppo kehittää tietoa ja ymmärrystä, jotka jollain tasolla koskettavat kaikkia myös henkilökohtaisesti, mutta ovat samalla tarppeksi kaukana ettei tarvitse syhtyä arvostelemaan toisten henkilökohtaista elämää.
Minä en muuten ole yksinäinen. Minulla on sellaisiakin ystäviä, jotka mielellään keskustelevat kanssani näistä asioista ja niiden kautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ystävän asioista! Eikä kaikkea tarvitse sanoa, mitä mieleen tulee! Oikea ystävä osaa kuunnella, myös sellaisia asioita, joista hän ei ole niin kiinnostunut tai joista on eri mieltä.
Se juuri on ystävyyttä.
mitä elämää se on kun jotkut haluavat etäännyttää kaiken itsestään, vältellen pienimpiäkin erimielisyyksiä, naurua tai yhteisymmärrystä. En tajua. Minulle tuo olisi niin harmaata elämää.
Ap
ja empatiaa. Hän lienee sitä sorttia, joka haluaa sanella ihmissuhteillensa ehdot, joita pitää muita parempina (tai sitten pitää itseään parempana) ja on siksi vähän pidetty tai yksinäinen.