Mista luulette johtuvan etta parit usein eroaa tai ajautuu kriisiin suurten (rankkojen) muutosten kuten lasten syntymien, talon rakennuksen jne jalkeen/yhteydessa?
a) johtuuko siitä että se on vaan niin rankkaa ja silloin kun kaikki ympärillä on rankkaa ja kurjaa niin parisuhdekin tuntuu rankalta ja kurjalta?
b) vai siitä että että suurten muutosten yhteydessä ihminen muuttuu ja " kasvaa sisäisesti" ja sen muutoksen jälkeen ei enää synkkaakaan puolison kanssa kuten aiemmin koska molemmat muuttuvat omiin suuntiinsa (erilailla kuin toinen)?
c) jostain muusta, mistä?
Kommentit (30)
Elämän pitäisi olla koko ajan virikkeitä, juhlaa ja elämyksiä. Mikään ei riitä kun ei ole koskaan ollut vaikeuksia.
Kun pappa ei enää betalar ja pitäisi pärjätä omillaan. Kun äiti ei enää kerää sukkia. Kun on prinsessapäivät vietetty ja netissä hehkutettu raskausoireet ja saatu kymmeniä aih ja oih huokauksia, ei arki maistu miltään. Kun tulee järkytyksenä, että se elämä pitää elää itse.
Hiukan kun väsyttää, ollaan burn out ja haetaan seronilia piristämään. Illalla diapamia kun ahdistaa ja parisuhdeterapiaan kun on ensimäinen riita. Kaikki asiat ulkoistetaan, eikä uskalleta elää niitä itse läpi.
Ihmiset ovat päässeet liian helpolla.
Mutta avioero oli vielä 30-40v sitten synti. Pakko oli vaan kärvistellä.
Ymmärrän et lapsettomuus tuntuu isolta kriisiltä elämässä, mut ei nyt kai sentään suurimmalta?
Kyllä väittäisin et terveyden menettäminen on varmaan niitä isoimpia kriisejä elämässä. Ja senkin ymmärtää vasta sit kun sen on jo menettänyt.
Kriisin keskellä oleva kokee sen sillä hetkellä pahimpana asiana, koska se on ajankohtainen ja kipeä.
t: itsekin lapsettomuuskriisin läpikäynyt ja siitä(kin) selvinnyt
Vierailija:
Ymmärrän et lapsettomuus tuntuu isolta kriisiltä elämässä, mut ei nyt kai sentään suurimmalta?
Kyllä väittäisin et terveyden menettäminen on varmaan niitä isoimpia kriisejä elämässä. Ja senkin ymmärtää vasta sit kun sen on jo menettänyt.
Eikö sitä olla eron jälkeen yhtä konkurssissa / sairaita / lapsettomia? Eikä se talokaan perhana valmistunut. Mitä erolla siis voitetaan?
sitten suhteeseen kertyy kaikenlaista ikävää anteeksiannettavaa ja pyydettävää -eikä se aina onnistu.
Sinulla on aika yksipuolinen kuva asioista. Taidat olla aika pumpulissa kasvanut, jos kuvittelet ettei ihmisillä OIKEASTI ole tuon kummempia ongelmia. Ehkä noista joo, voi kummuta joku kriisi. Taidat itse olla katkeroitunut? Ihmisillä on sairauksia, kuolemaa, yksinäisyyttä, työttömyyttä, rahattomuutta. Älä viitsi olla noin yksioikoisen lapsellinen. Avaa silmäsi ja katso mitä tässä maailmassa tapahtuu kotiseinien ulkopuolella.
Meillä ei koskaan ole pappa maksellut mitään, omilla on pitänyt tulla toimeen ihan aina, elämään on sisältänyt todella paljon muutakin kuin odotuspalsta, eikä sekään odotus ollut auvoista aikaa. Ihmisillä, jotka hakeutuvat parisuhdeterapiaan, on aika paljon isompia ongelmia kuin mitä kuvailit. Sitä paitsi kynnys lähteä terapiaan, ainakin itselläni oli todella suuri. pari kertaa käytiin ja saimme asioita selvitettyä eteen päin. parisuhde kukoistaa taas, käykö kateeksi? Painu vaan itse pesemään ukkos kalsareita sinne haisevaan luukkuusi ja varo, ettet löydä tekokynnenpuolikkaita.
Niin että ensin tutustutaan--> seurustellaan-->rakastutaan-->Ensi suudelma-->ensi rakastelu--> tutustuttaminen vanhempiin, sukulaisiin, ystäviin-->yhteinen koti-->kihlaus-->avioliitto-->lapsia-->yhteinen kok perheen koti.
Jossain tämän kaiken (tai vain osan)jälkeen huomataan, että hei ei meijän parisuhteessa oo enää mitää tekemistä, kaikki (mihin ollaan valmiita)on jo tehty.. Sitte lähetään ettii uutta ja parempaa.. UUTTA JA IHMEELLISTä..
eli kriisi muuttaa puolisoita tai toista puolisoa ja sitten ei enää elämänprojektit olekaan yhteen sovitettavissa. Toki parisuhteessa pitää olla mahdollisuus kasvaa ja muuttua, mutta jos mennään kovin eri suuntiin, niin yhteiselo ei enää mielekästä.
tais kolahtaa pahasti sinuun kun noin kiihdyit.
eli nyt kun enää ei ole sitä rankkaa rakentamis- ja pikkulapsivaihetta, ei se parisuhdekaan ole " huono" . Silloin kun oli väsynyt, univelkainen, stressattu, niin kaikki näytti huonolta, kyllä sitä on värittynyt se suhtautuminenkin, ei se kaikki siitä miehestä tule se paha.
Päinvastoin. Vitskuttaa tuollaiset imbesillit, jotka ovat itse eläneet oman elämänsä täydessä pumpulissa, päässeet tosi helpolla kaikesta kuin koira veräjästä ja sitten vertaavat omia kokemuksiaan asioihin, joista eivät ymmärrä yhtään mitään! Ei todellakaan kolahtanut, minua ärsytitää ihmiset jotka luulevat, ettei kenelläkään voi oikeasti olla vaikeaa. Täällä korvatulehduskierteessä olevan kahden allergisen lapsen äiti, jonka ensimmäinen oli koliikkivauva ja toinen korvakierteessä nyt. Mies sekosi ja häipyi lähes näkyvistä ensimmäiseksi vuodeksi, sukulaisia ei kiinnostanut tai eivät ymmärtäneet, että tarvitsin apua. Hoidin yksin yöt ja päivät lapsia, parisuhde meni pieleen ja mies kävi käsiksi. Lääkäri teki lastensuojeluilmoituksen, toinen isovanhemmista kuoli. Mitä haluat lisää tietää auvoisesta elämästäni? Olen työtön ja rahaton. Nyt asiat korjaantumaan päin.
Kerroin lääkärille mieheni käyneen käsiksi, kun kävin siellä.
Mitä sitten uusi tilanne on, on jokaisen kohdalla yksilöllinen, mutta aina katse tulevaisuuteen kohdistuen jollakin tasolla.
Toisille tulevaisuus näkyy valoisena tai valoisenpana, eivätkä he tarvitse suuremmin tukea.
Ne joille tulevaisuus ei aukea kirkkaana tähtenä, tarvitsevat kipeästi asiantuntian apua.
Monet eronneet kertovat, että ratkaisu erosta oli oikea. On aukaistu uusi kirja luettavaksi ja vanhan kirjankannet on pantu kiinni.
Ero siis ratkaisee alkuperäisen kriisitilanteen muutoksella johon on tartuttava kiinni halusi tai ei.
Vierailija - 13.09. 10:32
Ratkaiseeko se ero ja uusi todellisuus (?) sen alkperäisen kriisitilanteen?
Eikö sitä olla eron jälkeen yhtä konkurssissa / sairaita / lapsettomia? Eikä se talokaan perhana valmistunut. Mitä erolla siis voitetaan?
Vastasin, että kyky sietää myös toisen huonoimmat puolet.
Lapsen syntymä, talon rakentaminen / remontointi, ulkomailla (tai ylipäätään poissa tutusta ympäristöstä asuminen) jne... ovat asioita, joissa ihminen ei voi tukeutua tuttuun ja turvalliseen. Kun ei ole tuttua ja turvallista, on eri ihmisillä erilaiset tavat yrittää selvitä niistä. Jos ei asioihin reagoida totutulla tavalla ja uusi tapa ei miellytä, tulee riitaa. Kun arki on härdelliä, ei asioita ehdi puida.
Vierailija:
Monet eronneet kertovat, että ratkaisu erosta oli oikea. On aukaistu uusi kirja luettavaksi ja vanhan kirjankannet on pantu kiinni.Ero siis ratkaisee alkuperäisen kriisitilanteen muutoksella johon on tartuttava kiinni halusi tai ei.
Vierailija - 13.09. 10:32
Ratkaiseeko se ero ja uusi todellisuus (?) sen alkperäisen kriisitilanteen?
Eikö sitä olla eron jälkeen yhtä konkurssissa / sairaita / lapsettomia? Eikä se talokaan perhana valmistunut. Mitä erolla siis voitetaan?
Jos on itsellä kaapit täynnä luurankoja eikä niitä ole valmis kohtaamaan, mikä onkaan hempompaa kuin sysätä vastuu parisuhteen toiselle osapuolelle: olen ahdistunut/masentunut/paskana koska tuo toinen on semmoinen ja tämmöinen ja meidän suhde samoin. Sitten uutta putkeen ja taas menee vähän aikaa hyvin. Kunnes ne luurangot taas kolisee kaapeissa. Kellä ne on lapsuuden traumoja, kellä huono itsetunto, kellä yleinen aloitekyvyttömyys, väkivaltaisuustaipumus... Kannattaisi herätä ajoissa eikä vetää itteensä kiikkuun yksi kaunis päivä, kun uusi suhde ja ne muutkin on karahtaneet kivikolle, koska kysymys ei ollut kenestäkään muusta kuin ITSESTÄ ja OMASTA pahasta olosta.
Kriisiaikoina suhteen kestävyys testataan. Paitsi, että on kyse pariskunnan keskinäisestä arvostuksesta ja kommunikaatiosta, on myös kyse yksilöistä. Kumpikin osapuoli joutuu käymään asioita myös yksin ja on vastuussa niiden kommunikoimisesta toiselle.
Kriisitilanteessa toiselle pitää antaa tilaa reagoida omalla tavallaan eikä yrittää pakottaa toista tiettyyn muottiin. Liika asioiden vatvominenkaan ei ole hyvästä silloin kun toinen ei sitä jaksa. Tähän syyllistyvät mielestäni erityisesti naiset. Yritetään vaan puhua ihan julmetusti niin että toinen (mies) tuskastuu. Toisen tunteiden vähätteleminen ja reagointitapojen arvosteleminen (" miten sä nyt noin teit kun en minäkään" ) on tuhon tie. Tämä taas on miesten helmasynti, mitätöidään naisen pahaa oloa.
Aikuinen ihminen ei myöskään kasaa kaikkea paskaa toisen niskaan vain siksi, että itsellä on paha olo. Helposti mennään syyttely- ja arvostelumoodiin ja lopun voi sitten jo arvatakin.