Haluaisin parisuhteelta enemmän.
Mieheni uskoo vilpittömästi, että parisuhteen naisosapuolena minun tehtäväni on olla hänen kokkinsa, siivoojansa ja pyykinpesijänsä.
Vuosien yhdessäolon sekä lapsien maailmaantulon jälkeen läheisyys, hellyys, yhdessä tekeminen ja seksi ovat - no, juuri sitä mitä niiden voi tässä vaiheessa olettaa olevankin.
Hän on lasteni isä ja hän on tuttu ihminen. Olen jo kerran eronnut enkä haluaisi kokea sitä uudelleen.
Silti, olisin halunnut enemmän.
Haluavatko kaikki? Saako kukaan?
Kommentit (6)
Niin, exä osasi tehdä kotihommia ja tekikin. Silloin lapsettomana en vain tajunnut sitä piirrettä hänessä yhtään arvostaa. Vasta " aikuisena" oivaltaa, että toimiva arki on kaikkein tärkeintä.
ap
olen noita vuosikymmeniä yhdessä olleita pariskuntia katsellut näin sivustaseuraajana, niin olen huomannut, että he ovat usein toistensa parhaat ystävät. Mutta myös sitä omaa elämää löytyy, ei siis asuta toisen kainalossa. Ja kyllä, on parisuhteita, joissa on toisen kunnioittamista, oman tilan antamista, arvostusta, rakkautta, lämpöä ja hellyyttä vielä vuosien jälkeenkin.
Se pyykki ja kokkaus on oikeasti aika pieniä asioita. Ja voithan aina lopettaa miehesi pyykin pesun
Kaipaisin niin kovasti ihania keskusteluhetkiä...mutta kun toinen ei osaa puhua eikä halua opetellakaan :(
Ei tässä paljon tilaa jää omalle elämälle. Kaksi pientä lasta, joten lasten- ja kodinhoito kyllä imee kaiken ajan ja energian. Joskus se vain rassaa niin paljon, että kun oma vapaahetki on juuri se puolilämmin kahvikupillinen päivässä, niin silti kumppani katsoo oikeudekseen nousta valmiista pöydästä edes omia astioitaan korjaamatta - asennetta konkreettisella esimerkillä kuvatakseni.
ap
Yhdessä tehdään kotihommat ja lapset hoidetaan. MEnkää parisuhde leirille. Yks ystävä kävi miehensä kanssa sellaisen ja nyt mainostaa sitä kaikille ;)