kerääkö lapsesi ulkoa pulloja?
Kommentit (7)
Tosi innoissaan kun saa rahaa viedessän kauppaan. Ollaan keskusteltu että jos pullon sisällä on jotain, niin pitää kaataa mahaan ja pullot tuodaan kotiin huuhdottaviksi.
Minusta se on myös ympäristökasvatusta että kerää ja samalla siivoaa luontoa, tästäkin puhuttu.
Isänsä äiti kerää sit senkin edestä, opettaa kyllä varmasti lapsellekkin. Ja isän äiti on rikas, pakon edessä ei tuota tee. Antaa rahat lapsenlapsilleen. Mun lapsi nyt 10v.
Tietysti annan kerätä. Saavat pitää keräämistä pulloista saamansa rahat.
Eli Mumminsa kanssa kun on ollut koiria ulkoiluttamassa niin mummi aina kerää pullot pois. Tästä on oppinut että ne pitää kerätä pois kun ei saa liata eikä rikkoa pulloja.
Itse en ole niin innoissani kun iljettää se kun ei tiedä kuka niihin pulloihin on koskenut. Mutta kun hyvyyttään sitä tekee, niin tehkööt. Ei siis mitenkään varta vasten keräile, mutta jos näkee niin ottaa mukaansa.
nameja rahoilla. Eipä niitä pulloja mitään kauheita määriä löydy.
Itsekin olen joskus nuoruudessa kerännyt pulloja ja ostanut keräämilläni rahoilla itselleni polkupyörän. Kerran jopa löysin rahaa 5000,- mk muovipussiin laitettuna. Muutamat kellot ja kultahelyt taisin myös löytää.
Lapselle on kehittynyt tarkka käsitys rahan arvosta: montako pulloa tarvitaan jäätelötuttia varten, montako tikkujätskiä. Opettelemme siis myös matematiikkaa pullojen keräilyn kautta :-).
Pulloja löytyy yleensä päiväkävelyn aikana 0-15, joten monta euroa tulee viikossa lisää tienattua. Onneksi keräilyyn ei kuitenkaan ole taloudellista pakkoa, niiden saalistus vaan on meistä hauskaa, vähän kuin sienestys.
kunhan ei lähde yksin liian isojen teiden yli tms.