Pelkään että mieheni löytää toisen!!

Minulla aivan samat fiilikset. Tosin pidän itsestäni huolta parhaani mukaan, mutta kuitenkin sama pelko on mielessä koko ajan. Mieheni työpaikka on täynnä sellaisia naisia, jollainen itsekin olen joskus ollut ja jollaisena olemisesta voin vain tällä hetkellä haaveilla. Vaikka meikkaan joka päivä ja olen ihan timmissä kunnossa, en kuitenkaan sipsuttele korkkareilla ja tyylikkäissä vaatteissa lapsen kanssa ollessani. Joka kerta jos törmäämme näihin miehen työkavereihin, tunnen vihlaisun jossain sisälläni. Ikinä en vaihtaisi tätä lasta ja tätä onnea pois, mutta samalla pelkään mielettömästi, että se ei riitä miehelleni. Lapsiperheen arki on tuonut mukanaan kuitenkin väistämättä myös sen arjen. Joudun välillä olemaan " nalkuttava vaimo" , vaikka parhaani mukaan yritän välttää tilanteita. Joudun ottamaan vastuuta lapsesta, olen välillä väsynyt ja huonotuulinen. Tiedän, etten ole enää koskaan niin huoleton ja vapaa kuin ennen olin.

niin paljon kärttyisempi ja vakavampi. Huumorintaju on kateissa kaikessa. Minakään en juuri korkkareilla kävele, ei jaksa vaivautua täällä melkein maaseudulla. Ennen mieheni näki minut hyvinpukeutuvana, laitettuna, kun kävin töissä ja ei lapsia. Minne ihmeeseen se ihminen on kadonnut? Hirveää myöntää, mutta en ihmettelisi jos mieheni kävisi vieraissa tai löytäisi toisen. Uskoisin, että tällaisessa parisuhteessa ne syrjähypyt tehdään jos missään. Vaikka mies vannoo rakkautta ja uskollisuutta, se ei riitä. Oma elämäni kun täytyy uhmaikäisistä, riitojen selvittelyistä ja kakkavaipoista.

ja muuta typerää. Jos ukko on niin keskenkasvuinen että ei kestä TODELLISTA ELÄMÄÄ/ARKEA niin juoskoon niiden korkkareiden perässä niin kaus kuin jaksaa. Vähän ryhtiä ja itseluottamusta nyt naiset!

Välillä tulee näitä hetkiä, ehkä silloin kun huomaa itse käyttäytyneensä inhottavasti toista kohtaan tai ollut muuten vain laiska. Mun mieheni tekee paljon kotona lasten eteen ja poden joskus huonoa omatuntoa siitäkin. Itse jos töissä kävisin, en varmasti olisi noin ahkera, vai olisinko?

Ja muille varoitukseksi, ettei kannata vaan jumittaa kotona hiukset rasvaisena. Arvaa haluaako mies sellasta?

Ihan oman itsesi vuoksi. Sinulta painuu itsetunto ihan pohjaan, jos et huolehdi itsestäsi. Mene kampaajalle, osta uusi vaatekerta, laihduta pari kiloa, ja osta ne korkkarit, jos ne tekee sulle naisellisen olon. Sitten hommaatte lastenhoitajan ja menette miehenne kanssa johonkin juhlimaan/teatteriin/konserttiin/syömään. Kyllä se huumori taas alkaa irtoamaan.



Minäkin elin tuon vaiheen, mutta nyt olen taas " oma itseni" ja hauskempi kuin koskaan. :D

Minulle auttoi kunpalasin töihin. Onko sinun pakko jumittaa siellä kotona. Minäkin vein yksi vuotiaani tarhaan ja se oli ehkä elämäni paras päätös. Nyt olen normaali virkeä ihminen taas sen kotona möllöttävän väsyneen huuhkajan sijaan. Lukaise muutama itsetuntoa käsittelevä kirja. Tuolla olemuksellasi/käytökselläsi olet ajamassa miestäsi muiden naisten hoiviin.

valitusta ja kärttyisyyttä. Eihän KUKAAN jaksa päivästä päivään henkisesti latistunutta, kiukkuista ja valittavaa kotihirmua, oli kyseessä sitten vaimo tai mies. Liian usein näkee sellaisia liittoja, joissa puuttuu toisen kunnioitus ja arvostus kokonaan, kaikki romantiikka ja erotiikka on kadonnut, ollaan vain " vaimo" ja " ukko" , äiti ja isä, eikä enää rakastavaiset ollenkaan. Nainen asettuu kodin valtiattareksi ja nalkuttaa asenteella " eihän tuo ukko mitään kotona tee käskemättä, eikä ainakaan OIKEIN" , miehet pakenee töihinsä tai harrastuksiinsa ja arvostelevat kotona pyörähtäessään vaimonsa ylikiloja tai hampsottavaa tukkaa...ja sitten taas kinastellaan ja naljaillaan toiselle. Ei ihme, jos ne normaalisti ja arvostuksella sinuun suhtautuvat, ei jatkuvasti kiukkuiset, suhteen ulkopuoleiset aikuiset ihmiset alkavat kiinnostaa. Ja nehän helpommin alkavat kiinnostaa sitä työssä käyvää osapuolta, joka ei ole " lukittu" kotiympyröihin.



Ja selityksenä ihmisillä tuntuu olevan huonoon ilmapiiriin kotona, että " sehän on sitä tosielämää ja arkea" ...Ai jaa, kun ei meillä ainakaan ole arki eikä tosielämä ollenkaan sellaista, eikä monella muullakaan niistä tuntemistani pareista, joilla vielä lapsiperheen arjen keskellä menee hyvin.

Minä esim. olen ottanut sellaisen asenteen, ettei miehelle puhuta/nalkuteta/huudeta ym. yhtään sen enempää tai eri tavalla kuin suhteen alkuaikoina tai suhtauduta erilailla kuin keneen tahansa toiseen aikuiseen ihmiseen, esim. ystävään. Tämä kuulostaa hassulta ohjeelta, mutta on aika toimiva. Usein kun omaan parteriin sovelletaan ihan eri käytösmalleja kuin muihin ihmisiin. Ts. miehelle voi nalkuttaa, häntä voi äidillisesti patistaa ja ohjailla kotitöissä, riidan aikana käyttäytyä vaikka miten ja muutenkin suhtautua alentavasti, vaikka aina pitäisi muistaa, että hän on TASAVERTAINEN toinen aikuinen. Samoin esim. miehet saattavat kommentoida naisensa tekemisiä tai ulkonäköä ikävään tyyliin, joka ei tulisi mieleenkään esim. jonkun ystävän kohdalla. Aina siis pitää arvostaa omaa kumppaniaan tasavertaisena aikuisena, ja osoittaa sen mukaista kunnioitusta, vaikka kuinka tutuiksi arjessa tullaankin...



Ja kyllä ihminen on ihan ITSELLEEN vastuussa siitä, ettei anna henkensä latistua, vaan pitää itsensä vireessä ja hyvässä kunnossa. Joillekin tämä merkitsee sitä ulkonäköön panostamista ja jopa korkokengissä sipsuttelua kotiäitivuosinakin, toisille säännöllistä liikuntaa, toisille mielekkäitä harrastuksia, monille näitä kaikkia sopivassa suhteessa. Jos tuntee itsensä läsähtäneeksi, haluttomaksi, epäviehättäväksi, passiiviseksi jne, miten joku toinenkaan jaksaisi ihastella sinua.



Ja edelleen parisuhde EI lakkaa automaattisesti olemasta kun perheeseen syntyy lapsi/lapsia. Vaikka ne lapset ja muu arkirumba toki väistämättä muuttavat suhdetta käytännössä, sillä ne vievät aikaa ja energiaa, eivät ne lapset itsessään muuta suhteen LAATUA, sitä miten toiseen suhtautuu. Lapsien tulo EI muuta sitä, miten arjen keskellä voi toimia suhteessa. Halaako kumppania kesken ruuan laiton, suuteleeko ohikulkeissaan, sanooko jotain mukavaa aina kun mahdollista ja negatiivista vain kun on ihan pakko (ja silloinkin rakentavasti), läpsäiseekö leikkimielisesti pepulle. Seksiä ehtii ja jaksaa aivan varmasti harrastaa ainakin toisinaan, jos siihen oikeasti riittää halua. Ja suurimmassa osassa perheitä kyllä on satunnaisesti aikaa ja mahdollisuuksia siihen kahdenkeskeiseenkin aikaan, jos vain riittää viitsimistä organisoida ja toteuttaa " treffi-ilta" .



Nyt katse itseen, ja päätös, miten omaa oloaan voi parantaa ja kohentaa. Mitä sinä tarvitset pysyäkseni vireessä (säännöllisen oman hetken johonkin harrastukseen? Pienen panostuksen ulkonäköön? Kuntokuurin?) ja miten sen voisi mahdollisuuksien mukaan toteuttaa. Sitten katse parisuhteeseen ja vakava keskustelu miehen kanssa. Kerro mitä sinä häneltä haluat ja tarvitset ja kysy häneltä, mitä hän haluaa sinulta. Mietitte molemmat käytösmallejanne kotona ja partnerina. Kiukkuisuudelle täytyy tehdä jotain (parantaa omaa oloa) ja nalkutuksen on loputtava (se ei auta mitään, rakentava keskustelu sitäkin enemmän). Asioihin voi vaikuttaa kun myöntää ongelmat ja rupeaa purkamaan niitä.

Kyllähän tuosta ap:n viestistä paistaa ne pelon syyt. Häntä on petetty aikaisemmin ja mies on pettävää sorttia. Mies nyt pettää, oli vaimo minkälainen tahansa, vaimon mustamaalaamisella voi vaan yrittää ostaa parempaa omaatuntoa. Ei se exä ollut sen huonompi kuin sinä ja sinä tiedät sen. Teissä kummassakaan ei ole mitään niin suurta vikaa että se sallisi pettämisen, vaan vika on miehessä joka pettää. Enkä tietysti tarkoita, että nalkuttaminen on ok, vaan pettämällä kyllä keskimäärin ei se parisuhde parane... Kuten ei alkoholin väärinkäytöllä tai hakkaamisella, mutta kaikenhan voi aina pistää toisen syyksi, jotta omista virheistään ei tarvitse ottaa vastuuta.



Mikä on se suuri asia teillä, joka on nyt käsittelyn alla?



Ja muista, että sinä olet rakastettava juuri sellaisena kuin olet. Jos kolmen vaippaikäisen äiti ei kulje meikattuna korkkareilla hiekkalaatikolla, niin eipä se minusta hänestä petettävää luuseria tee. Äidillisyyskin on kaunista ja se, että lapsistaan huolehtii silloin kun he ovat pieniä. Toki uranainen saattaa harmaavarpusen kotiäidin rinnalla näyttää upealta, mutta kumpikohan sitä hienompaa työtä tekee, se, joka pesee miehen lapsien kakkapyllyjä vai se, joka toimistolla papereita plarailee. Jos mies ei tätä ymmärrä, niin mitäpä sillä miehellä tekee. Toivottavasti miehesi on ottanut menneestä opiksi ja siitä ettei ne vaimot vaihtamalla yleensä parane ;-)

melballa hyvinkin ymmärtäväinen näkökulma. Pulma on siinä etten voi ryhtyä kuntokuureille tai mennä töihin, sillä saan kohta itseasiassa neljännen lapsemme. Olisin kyllä mennyt töihin jo, jos näin ei olisi. Hassua, että tietynlaista lujaa itseluottamusta NAISENA ei minulla ole koskaan ollut ennen lapsia, mutta silti miehen kanssa, aviossa tuntuu että itseluottamus on horjunut monesti etenkin nyt kotiäitinä. Olen miehen kanssa käynyt keskusteluja asiasta monet kerrat, hän tietää mitä ajattelen, enkä voi olla sanomatta mitä mielessäni liikkuu. mies sanoo monasti arvostavansa minua ja panostani, ymmärtää kantani, mutta eiköhän jokainen ihminen väsy, jos kumppani marisee samasta asista sadatta kertaa. Oma elämäni taitaa olla niin tylsää, että energiaa riittää miettimään miehen työkuvioita ja mahdollisia romansseja siellä :). Mies on vannonut ettei petä, kuten niin monet muutkin, mutta minä en ole enää sinisilmäinen enkä 100% luota muihin kuin itseeni. Mitä vaihtoehtoja voi olla piristää itseään, jos ei ole omaa vapaa-aikaa kuin tunti iltaisin ennen omaa nukkumaanmenoa? Lastenhoitajia on joskus, mutta ei viikottaista apua voi ottaa. Viikonloppuisin taas kaipaan itsekin miehen kanssa oloa, on ristiriitaista lähteä itse harrastamaan jotain tai hakemaan omaa aikaa, jos sitä haluaa oman miehen kanssa ja lapsetkin hoidettava jommankumman.



Täytynee odotella kunhan vauva pullahtaa masusta. mies nauranut mulle kun nyt jo suunnittelen kuntokuureja, että on hiukan aikaista.



Olen kyllä ehdottanut miehelleni, että voisin kulkea joskus näteimmissä vaatteissa kotona, mutta mies siihen, ettei se mukavaa ole varmaan ja hänkin on vain verkkareissa :) no nyt raskaana ei paljon kiinnosta tuollaiset muutenkaan.



tiedän, että itseluottamus lähtee omasta itsestään ja asenteista. Täytyy vain toivoa että työelämään palaaminen saa minut takaisin omaksi vanhaksi itsekseni. Ja täytyy myös muistaa tuo yhden kirjoittajan neuvo, että kohtelee kumppaniaan kuin ystäviään.

Ensinnäkin itsestään toteutuvan ennustuksen mahti on elämässä hämmästyttävän suuri, ja vaikka ihmisiltä saa usein paskaa niskaansa ihan yllättäenkin, sitä saa ainakin, jos sitä heiltä odottaa...Ei parisuhteessa tarvitse tehdä kantansa selväksi kuin kerran: " minä VAADIN kunnioitusta, enkä siedä pettämistä suhteessa. Olen tehnyt päätöksen luottaa sinuun, ja luotan sinuun. Toivon, etten koskaan joudu sen suhteen pettymään, mutta jos joudun, se on eron paikka, sillä ansaitsen parempaa. Piste." Et sinä voi estää miehesi mahdollista pettämistä tai työpaikkaromansseja jatkuvasti pelokkaana asiasta marisemalla, päin vastoin, saatat ehkä edesauttaa jotain, mitä muuten ei edes tapahtuisi. Tavallaan nimittäin tuomitset miehen jostain, jota hän ei ole edes tehnyt, ja hän joutuu päivittäin elämään seurausten kanssa, joihin ei ole vielä edes syyllistynyt. Paitsi, että asia (hypoteettinen pettäminen) on näin koko ajan tapetilla ja läsnä ihmissuhteessanne sen sijaan että se olisi jo alunperin täysin poissuljettu mahdollisuus, se, että mies tavallaan tulee siitä jo ennakkoon syytetyksi tuskin ainakaan KOROTTAA kynnystä joskus jotain tehdäkin.

Sitä paitsi pidemmän päälle on vaikea arvostaa ja osoittaa kunnioitusta ihmistä kohtaan, joka itsekään ei sitä vaadi, vaan pelkää ja ruikuttaa koko ajan tulevansa poljetuksi.



Äläkä nyt käsitä väärin. Pettäminen on aina väärin ja pettäjän syy. Mikään, mitä kumppani tekee ei oikeuta siihen, mutta mitään mitä sinä teet ei myöskään voi estää sitä, jos miehesi ei ole luotettava. Ja varsinkaan rutinasi asiasta, jatkuva pelkosi ja asian esille nostaminen eivät todellakaan auta asiaasi, päin vastoin.



Ja sitten toinen asia. Älä elä elämääsi " sitten kun" asenteella. Ymmärrän, ettet voi esim. laihduttaa raskaana ollessasi, ja useamman lapsen perheessä oma aika voi olla hankala järjestää. Kaikki sanomasi kuulostaa kuitenkin vähän tekosyyltä. Teet itsesi hyväksi kaiken sen, minkä näissä olosuhteissa voit! Kyllä raskaana ollessakin voi olla kuntokuurilla (syödä terveellisesti, liikkua, olla hyvinvoiva ja tuntea olonsa hyväksi), ja vähälläkin omalla ajalla/miehen kanssa vietetyllä kahdenkeskeisellä ajalla voi tehdä paljon kun sen käyttää mielekkäästi. Älä istu illalla sohvalle syömään pullaa ja ajattele " sitten kun" , sillä aina tulee joku muu sitten kun. " Sitten kun lapset ovat vähän isompia" tms. Rupea tekemään itseäsi piristäviä ja aktivoivia asioita heti. Ja jos sinusta tuntuu, että vähän sievemmät vaatteet piristäisivät, niin mikä sinua estää panostamasta ulkonäköösi kotona ja raskaanakin? Mukavat ja pehmoiset kotivaatteetkin voivat olla monennäköisiä!



Piristättekö te arkea koskaan mitenkään? Me esim. aina viikonloppuisin syömme paremmin, laitamme kynttilöitä pöytään, katamme pöydän hienoksi, laitamme lapsillekin viinilasit (tosin maitoa niihin) ja avaamme viinipullon. Mies vaihtaa siistimmän paidan ja minä laitan meikkiä ihan itseäni ja perhettäni varten, vaikka ei tulisi vieraitakaan. Ja alle tietysti vähän paremmat alusvaatteet lasten nukkumaanmeno aikaa varten ;-).



Mitä jos sinäkin alkaisit vähän vähemmän miettiä sitä miehesi elämää kodin ulkopuolella ja enemmän miettiä omaa ja yhteistä elämäänne kodin sisällä? Miten sitä maustaisi ja piristäisi? Ja ennen kaikkea juuri nyt ja näissä olosuhteissa, ei " sitten kun" ...

painaa siellä selkärangassa on itseasissa seuraava. Ex rakastui puun takaa toiseen, en olisi ikinä uskonut sellaista tapahtuvan, meille meni hyvin, mielestäni. Hän vain rakastui. No nykyiseni taas oli mielessään jo päättänyt edellisen liiton, olivat yrittäneet jonkin aikaa, kunnes sitten tapasi minut ja päätti erota lopullisesti. Näinollen tiedän, että kun mies saa tarpeekseen hän ei välttämättä kauaa yritä, hän on tehnyt itsekseen tilit selviksi ja vaikka minäkin monet kerrat keskustelin ex kanssa suhteestamme, ei hän koskaan tuonut niitä asioita päivänvaloon joita häntä häiritsi, ennenkuin olimme JO eronneet.



Tästä syystä, joskus kun riitelemme olen valmis jättämään kaiken vain siitä syystä ettei minua jätetä. Tyhmää, tiedän.

olen nuo lukenut tai kuullut tai jopa ystävättärelleni sanonut...ja tässä sitä ollaan. Miten ihmeessä voin pitää jatkossa suuni kiinni omista naurettavista kuvitelmistani. Pelkään jo etukäteen kaikkia illanistujaisia joita miehelläni on niiden naisten kanssa, viini virtaa ja kivaa on. Nyt niitä on ollut harvassa mutta uusi työ tuo nämä kuviot.



En istu sohvalla syömässä pullaa vaikka olikin vertauskuva, mutta ehkä kärsin enempi migreenistä ja nukun:)



Hyvä idea tuo että viikonloppuisin panostaisi kotiin enempi, ruokaan ja itseensä. Miksiköhän en tee sitä? Siksi kai kun teen aina itse ruuat, mies ei kokkaa. Kun yritän ottaa omaa lomaa kun toiset auttavat käsiparit. Mitkä kohdat kuullostivat tekosyiltä? Yritän kovasti mennä itseeni ja pohtia miten pääsen pois tästä huonosta itsestäni. Valitan paljon miehelleni yksinoloa, rankkuutta uhmisten kanssa, kitinää ja rutiineita. On ikävä todeta lapset satuaan, että niistä on niin paljon työtä ettei se aina tunnukaan mielekkäältä vaikka niitä rakastaa niin paljon.

Vierailija:

ja muuta typerää. Jos ukko on niin keskenkasvuinen että ei kestä TODELLISTA ELÄMÄÄ/ARKEA niin juoskoon niiden korkkareiden perässä niin kaus kuin jaksaa. Vähän ryhtiä ja itseluottamusta nyt naiset!

Täytyy olla aika v***n id*****i jos hermot menee (ja on eroa miettimässä) kun vähänkään vaikeampaa. Kuka oikeasti ajattelee että elämä jatkuu samanlaisena helppona ja vaivattomana kun lapsi/lapsia tulee? Johan sen nyt järkikin sanoo että pikkulapsiaika on vaativaa kun pieni on kiinni vanhemmissaan. Kyllä ainaki mun mies on ymmärtänyt että " sellaista se on" , eikä ota sitä henkilökohtaisesti!