Mä olen raskaana ei toivotusti

Voi olla että kadut koko loppuelämäsi aborttia, jos sen teet, etkä enää koskaan saa lapsia vaikka tahtoisit, mutta voi olla, että pidät lapsen ja elämäsi vaikeutuu, masennut ja kadut lapsen hankintaa. Menetät vapaan elämäsi.

Voi olla, että teet abortin ja jatkat elämää hyvällä fiiliksellä.

Voi olla että pidät lapsen ja saat siitä elämäsi täyttymyksen ja tarkoituksen ja nautit suunnattomasti äitiydestä!



Kuka tietää mikä on oikea hetki?

Mikä on oikea hetki...? Sellaista ei varmaan edes ole... Mutta mitä " kysymyksiä" minun pitäisi itselleni esittää, että tietäisin pidänkö tämän lapsen...? Pelkään etten ole valmis äidiksi, miten lapselleni silloin käy...? Pelkään noin yleisesti vastuuta, kieltäydyin jopa työssäni siksi ylennyksestä... Miten voisin ola hyvä äiti lapselleni...?! Kuulostaa mahdottomalta... Jos kaikki menee ok, ehkä onnistun, mutta entä jos lapsi on ns. " erityislapsi" tai vaikka koulukiusattu...? En usko että osaan toimia oikein:(

ja jos et rakastu häneen luovuta adoptioon. Miksi murhaisit hänet ennen kuin olet edes tavannut häntä? Anna edes mahdollisuus, joko sinun kanssasi tai jonkun lapsettoman odotettuna ja rakastettuna lapsena.

Minä pidän lapsista, mutta en vielä koe olevani valmis niihin...

En ikinä voisi antaa lastani adoptioon, joko joko pidän sen tai teen abortin...



Ymmärtääkö kukaan, että pelkään niin paljon lapsen saamista...?! En sitä että pitää luopua asioista, vaan sitä, että olenko hyvä äiti... Olen sairastunut kaksi kertaa elämässäni masennuksen, entä jos taas sairastun...?

Minä tulin raskaaksi ensimmäisen kerran kun olin 19 ja olin 100 varma että teen abortin ja sillä siisti, mutta sitten viime tinkaan peruin ajan.

Ennen lapsen syntymää olin tosi kova menemään enkä koskaan ollut edes vaippaa vaihtanut ennen kuin omalle lapselle.

Äitiyteen kasvaa siinä samalla kun maha kasvaa ja ajatukseen " tottuu" . hyvin me pärjättiin ja lapsikin on jo koululainen kohta 3 lapsen isoveli. Tosim mies on vaihtunut " parempaan" .

Koskaan ei oikeastaan voi tietää onko se mies oikea, parisuhde muuttuu lapsen myötä ja kaikki ei sitä osaa käsitellä. Siis vaikka olisi pitkä suhde takana niin joillakin vauva on liikaa parisuhteelle.



Päätös on iso ja vaikuttaa loppu elämääsi mutta mielestäni lapsille ei ole yhtä ainoaa oikeaa aikaa tehdä. Ehkä me alle 35 ollaan vähemmällä toimeen tulevia ja meillä ei ole varaa ihan kaikkeen mutta ei se ole este rakastamiselle ja huolempidolle. Lapsi on onnellinen ilman sitä kaikkea materiaakin mitä kaupat on pullollaan.



Masennusta voi hoitaa ja varmaan tunnistat jo merkkejä kun sellainen on tulossa, voithan vaikka kysyä että miten vaikuttaa raskauteen lääkäriltä/neuvolasta jos iskee masennus.



Ei ole yhtä oikeaa päätöstä mutta toivottavasti päädyt itsellesi oikeaan.

Vierailija:

ja jos et rakastu häneen luovuta adoptioon. Miksi murhaisit hänet ennen kuin olet edes tavannut häntä? Anna edes mahdollisuus, joko sinun kanssasi tai jonkun lapsettoman odotettuna ja rakastettuna lapsena.

Vierailija:

Ymmärtääkö kukaan, että pelkään niin paljon lapsen saamista...?! En sitä että pitää luopua asioista, vaan sitä, että olenko hyvä äiti... Olen sairastunut kaksi kertaa elämässäni masennuksen, entä jos taas sairastun...?

Vierailija:

Ymmärtääkö kukaan, että pelkään niin paljon lapsen saamista...?! En sitä että pitää luopua asioista, vaan sitä, että olenko hyvä äiti... Olen sairastunut kaksi kertaa elämässäni masennuksen, entä jos taas sairastun...?

Äidiksi kasvaa eikä ikinä ole ns. valmis äiti. Lapsi opettaa aina jotakin uutta, kasvat ikään kuin lapsen mukana.

Olet jo hyvällä alulla kun tiedostat masennuksen riskin. Juttele asiasta neuvolassa tai lääkärin kanssa.

Itse olen myös sairastanut masennusta (ennen raskautta), tulin raskaaksi ei-toivotusti enkä ole sen jälkeen ollut masentunut (vaikka lähtökohdat eivät olleet kovin hääppöiset).

Synnytyksen jälekinen masennus on aika yleistä, mutta sitä voidaan hoitaa. Ja siinä ei jää ainakaan loppuiäksi mieleen katumus abortista.

Hän on aina pitänyt lapsista ja hänellä oli kova vauva kuume kun oli jotain 23-24v sitten se meni ohi. hän täpasi laivalla miehen, olivat 4kk yhdessä ja hän tuli yllättäen raskaaksi. suhde loppui ennen kuin hän tajusi olleensa raskaana.



hänellä oli ollut 2 masennus kierrettä ennen tätä, jopa niin paha masennus toisella kerralla että yritti itsemurhaa ja oli psykiatrisella osastolla muutaman kuukauden. no nyt siis oli elämä " kunnossa" ja sitten tämä suhde loppuikin.



hän masentui, ja kun huomasi odottavansa masentui uudelleen. hän päätti ettei pysty olla äiti tälle lapselle koska ei jaksa hoitaa itseään. hän kävi psykologilla juttelemassa usein ja kun tuli lopulta aika päättää tekeekö abortin vai ei, niin hän päätyi siihen että pitää lapsen.

odotuksesta sanoi ettei nauti yhtään mutta kun poika syntyi hän muuttui.



nyt poika on 4v ja ei yhtään häntä kaduta vaikka on pojan kanssa kahdestaan. toki häntä on välillä masentanut ja epäilee kykyjänsä äidiksi mutta silti sanoo ettei vaihtasi lastansa mihinkään. hän on nyt työelämässä ja poika päiväkodissa hoidossa. heillä arki kulkee hyvin.



asiat voi siis muuttua, se miltä tänään tuntuu tai pelottaa voi olla jonkin ajan kuluttua toisin. avoimin mielin vain eteenpäin!

vaikka olis pitkään toivottukin lapsi, iskee usein siinä vaiheessa kun odotus on totta paniikki, että osaanko, haluanko sittenkään.

Sinusta tulee varmasti hyvä äiti.

Pahin pelkoni toteutui ja shokissa tilasin ajan lääkkeelliseen keskeytykseen. Ultrassa selvisi, että odotan kaksosia. Itkin tutkimuspöydällä ja tajusin että minusta tulee äiti. Pian kaksi vuotta olen elänyt elämäni onnellisinta aikaa. Oma kokemukseni on, että se 9kk todella valmisti vanhemmuuteen meidät molemmat. Ja vanhemmuus on ehdottomasti parasta mitä meille molemmille on koskaan tapahtunut. Tilaa aika neuvolaan ja juttele asiasta. Minä sain valtavasti tukea samassa tilanteessa. Juttele myös miehesi kanssa ja menkää vaikka yhdessä sinne neuvolaan. Tehtyä saa tekemättömäksi, jos ymmärrät mitä tarkoitan.

Mulle tehtiin abortti vuosia sitten. Vahinkoraskaus ja mies ehdottoman epäsopiva isäksi tai edes miesystäväksi.



Monenlaista tunnetta on abortin jälkeen ollut: helpotusta, katumusta, surua...



Nyt olen naimisissa ihanan miehen kanssa ja odotamme esikoista. Elämä tuntuu nyt hyvältä, menneineen kaikkineen.



Joskus elämässä on tilanteita, että on vain huonoja vaihtoehtoja. Silloin ihminen valitsee parhaansa mukaan. Se on sinun ratkaisusi, ja sellaisenaan oikea.



Tsemppiä päätöksentekoon ja elämääsi.

Se että itse odotat lasta ja synnytät sen, on aivan eri asia kuin että se sinulle työnnettäisiin nyt yhtäkkiä vauva syliin ja sanottaisiin, että ala sille äidiksi. Se 9 kk tekee ihmeitä. Totta kai lapsesta on suuri vastuu ja välillä on raskastakin, mutta toisaalta lapsesta on myös suunnattomasti iloa. Sitä ei voi verrata mihinkään muuhun.



Itse tulin toisella kertaa raskaaksi vahingossa ja esikoinen oli silloin vielä kovin pieni. Kävin läpi silloin aivan samoja ajatuksia, vaikka olin jo äiti. Jaksanko kahden niin pienen kanssa ja rahatilannekin oli huono ja niin edelleen. En ole mikään äitityyppi ja siksikin kauhistutti, että minustako kahden lapsen äiti. Mies sanoi tylysti, että tee abortti jos et kestä. En tehnyt enkä kadu. Ja kestin aivan hyvin. Nykyisin hävettää, miten saatoin ajatella tuollaisia, lapsi on nyt kohta neljän.



Et voi mitenkään tietää onko tämänhetkinen miehesi se oikea sinulle. Moni sellainen, joka on siitä asiasta varma jollain hetkellä, voi olla silti väärässä. Minäkin olin.

Jos vaan yhtään tuntuu että jaksat vauvan kanssa. Onko sinulla vanhemmat tai ystäviä joilta voit pyytää apua vauvan hoidossa? En tietenkään tiedä kun en ole itse sairastanut masennusta, mutta mielestäni pieni lapsi on ihan parasta masennuksen ja alakulonkarkoitus lääkettä. En tietenkään tarkoita, että tee lapsi masennuslääkkeeksi, tarkoitan että lapsen kanssa kokee nin paljon elämän pieniä iloja joita ei muuten edes huomaa.



Tottakai raskaus pelottaa. SE on ihan luonnollista, onhan se iso asia. Toivottavasti teet sinulle oikean päätöksen. Ei aborttikaan ole väärä päätös, uskon vain että sitä katuu helpommin kuin sitä että on se lapsi.

tekemiseen. Elämässä kaikki ei mene niin kuin suunnittelee ja oma lapsi on kaikista tärkein ja rakkain, meni parisuhde sitten miten tahansa tulevaisuudessa. Eihän kukaan voi oman parisuhteensa tilaa ennustaa vuosien päähän. Kerro siis miehelle, tuon ikäisellä normaalilla miehelläkään ei pitäisi olla mitään lasta vastaan.

tästä asiasta??"

Edelleenkin saan sairaalassa huonoa kohtelua kun käytän lastani siellä. Varmaan loppuiäkseni olen leimattu " tuo on se aborttia harkitseva!" .



Ihan hirveästi hävettää ja nolottaa aina kun muistan alkuraskauden mielentilani, miten olen saattanut edes harkita tuon kullannuppuni " tappamista" :(