Tuntuu, että kaikki raskaana olevat on kauhean vaivasia...

mä kuulun varmastikkin valittaviin.

esikoisen raskausaikana paha masennus,väsymys ja iskiaskivut.

liitoskivut alkoivat n.20viikon tietämillä,sen jälkeen ei kävelty normaalisti enään.

jatkuva paha olo pitkälle yli 15viikon,jatkuvasti kuumeessa ja flunssassa ja siihen päälle 5-vuoro työ.

saikkua hain ja sain siihen asti kun sopimukseni loppui,eli n.3viikkoa ja kas gynegologi huomasi paljon pahemman syyn jäädä saikulle,istukka oli väärässä kohdassa ja kaikenlisäksi istuma ja seisomatyö+tuo istukka=vakava keskenmenovaara,että näin,suoraan vuodelepoon ja raskaat työt piti jättää kokonaan pois.

olihan se tosi mukavaa jäädä kotiin makaamaan 5kk ennen laskettua aikaa,masensi pikkusen lisää=/



mutta synnytys oli helppo,ei ollut ongelmia ja ei jäänyt traumoja.



nyt odotetaan toista ja pahoinvointi on sanoinkuvaamaton.

kohdun nopea kasvu tuo jälleen noita iskiaskipuja ja vaivaavat selkää... mutta en valita,työt teen kotona itse,en vaadi miestäni passaamaan,tuo kyllä mullekkin syötävää jos pyydän,mutta harvemmin edes pyydän.

esikoisella varhaisuhma päällä,itseäni väsyttää...

mutta yritän silti nauttia viimeisillä voimillani elämästäni.

niin ja jos valitan niin en siitä tunne minkäänlaista häpeää.

kaikki maailman ihmiset on samanlaisia kuin " MINÄ ITE" .



Nimim. yksi joka myös selvinnyt raskauksista ilman saikkuja yms ylimääräistä, mutta tajuaa kyllä että meitä on monenlaisia

muttta kesä paljon vaativampi kun syksy

niiden jälkeen. Kolmas raskaus oli sitten kaikkea muuta: oksensin 23 viikolle ja lantion löystyminen vei saikulle rv 32... Voin kertoa, että oli vähemmän " sankariäiti-olo" ;)

minullakin kaikki meni hyvin,en jaksanut edes pikkuvaivoista kitistä,koska siitä tulee taas paskempi olo. Ja työ minulla tod. oli raskasta mutta ilman sairaslomia meni :) Ja vaikka synnytys ei todellakaan ollut helppo niin silti en mitään muitten pasuuttamista aloittanut. Ja tiedän: osalle raskaus on OIKEASTI vaikea, mutta kylläpä minunkin kavereissa on sellaisia tapauksia jotka valittavat ihan suotta ja miestään passuuttavat...ym.

Pelotti tehdä toista sen eka raskauden takia kun oli niin rankka. Jos eka olisi ollut yhtä helppo kuin toka niin luulisin luultavasti että kaikki oli vain oman asenteeni aikaansaannosta mutta kun tiedän asian olevan toisin...



t. Kaksi erilaista raskautta kokenut

ja hemoglobiinikin oli taas yli 80 olin tosi hyvässä kunnossa, eikä ollut syytäkään valittaa. Ihmettelin vaan välillä miesten kanssa lasta odottavia, kun monet vaikutti niin huomionkipeiltä. Mutta onhan toiminta aina erilaista jos on yksin tai kaksin, että ei kai se niin ihmeellistä ole.



Ja totisesti raskauksia on erilaisia.

Jokaisella on omanlaisensa raskaus ja kuten gynekologini sanoi: raskaudet muuttuu hankalammiksi kuin taas synnytykset helpommiksi jokaisen lapsen myötä. Tämä on pitänyt paikkansa ainakin minun kohdallani, tämän kolmannen lapsen odottaminen oli täyttä tuskaa. Ainiin mutta minähän olen vain valittava eukko...



Harvinaisen ilkeältä ja epämiellyttävältä ihmiseltä vaikutat ainakin kirjoituksesi perusteella =(

Se mistään hysteerisyydestä ole kiinni, kun oksentaa pari kuukautta ja voi pahoin loput seitsemän. Ja kärsii pahoista liitoskivuista, korkeasta verenpaineesta, huimauksesta, väsymyksestä (mikä tosin tietenkin johtui vaivoista) jne.



Pää on minulla ollut raskausaikoina ihan kunnossa, vointi vain yhtä helvettiä.

Siis onhan raskaus osa elämää ja erittäin tärkeä sellainen, mutta on se helkutti kumma että aikuiset naiset (teineiltä sen ehkä ymmärtäisi) voivat pyöriä oman napansa ympärillä 9 kuukautta ja risat ja jaksavat pinoutua joka helkutin päivä vertailemaan hemoglobineitaan. Huh!



" voi kauhea, pyöräilin tänään kauppaan, matkaa 1 kilometri ja maha meni ihan kovaksi siinä matkalla. Pitää vissiin lopettaa liikkuminen. terveisin rv5+1"



Tällaisia älynväläyksiä sieltä saa lukea.

Päivääkään en raskauksien takia ole töistä joutunut olemaan pois. Eka raskaus sujui kuin unelma, lapsi syntyi tammikuussa. Tämän toisen laskettu aika on parin viikon päästä. Ja kyllä täytyy sanoa, että rankempaa tämä on kuin esikoisen kanssa pari vuotta sitten. Helteillä meinasi huumori loppua ja nukkuminen oli aivan erityisen vaikeaa kuumuuden takia. Keväällä kärsin pahoista suonenvedoista päivittäin, onneksi niihin lopulta löytyi apu magnesiumista. Närästys on ollut aivan kammottavaa jo monta viikkoa. Öisin herään noin puolen tunnin välein siihen, että selkää särkee ja mikään asento ei ole hyvä. Muuten menee hyvin, lapsi kasvaa ja kaikki on hyvin. Vaivoistani olen sitä mieltä, että ne kyllä kestetään niin kauan, kuin on tarvis. Kenellekään en niistä valita, paitsi miehelle kysyttäessä.

Että raskaana täytyy välttää normaaleita arkiaskareita, syödä kahden edestä (miel. mahdollisimman epäterveellistä ruokaa), lopettaa lenkkeily ja maata sohvalla. Noh, tein töitä käskettyä. Lopputuloksena armoton selkäsärky, vittuuntunut olo, väsymys, ummetus ja masennus.



Unohdin muiden neuvot ja tein oman pääni mukaan: normaalia, reipasti liikuntaa niin että hiki lentää, en jättänyt kotitöitä miehelle jos itse halusin niitä tehdä, kävin töissä ja tapasin kavereita. Ja kappas: vaivat hävisivät viikossa, ensimmäisenä järkyttävä selkäkipu.



Kokeilkaa!

Se kaikki on vain teidän hyvyytenne ja erinomaisuutenne syytä, muistakaa olla kovin ylpeitä ja mainostakaa hyvyyttänne aina ja kaikkialla!



Minä en ole ollut noin hyvä :( Esikoiselta jouduin olla 3 viikkoa sairaslomalla ennen äitiyslomaa, kun verenpaine huiteli pilvissä, supisteli koko ajan ja vointi oli kovien helteiden takia heikko. Siihen asti kaikki oli mennyt kuin oppikirjan mukaan, mutta paska ämmä mikä paska ämmä, olisi vissiin pitänyt kuitenkin jatkaa valituksitta töissä.



Tästä toisesta tämä paska ämmä alkoi vuotaa kirkasta verta rv 13+ ja joutui 2 viikon sairaslomalle KOTIIN MAKAAMAAN. Eka oli viikko saikkua ja sitten lääkäriin, joka oli ehdottomasti sitä mieltä, että toinen viikko kotona on oltava, vaikka vuoto lakkasikin. Vauvan sisällä pitäminen oli lääkärin mukaan tärkeämpää kuin työnteko.



Nyt viikkoja lähelle 30 ja selkä alkaa olla niin kipeänä, että työnteko ei meinaa enää onnistua. Yritän kuitenkin sinnitellä. Mutta kun seuraavan kerran neuvolaan menen 3 viikon kuluttua kerron tilanteen rehellisesti. Ja uskon, että sairaslomalle JOUDUN.



Ikinä en ole sairaslomaa ruinannut. Sitä on kirjoitettu aina lääkärin/hoitajan aloitteesta tosiasioiden perusteella.



Mutta tiedostan kyllä olevani huonomipi nainen ja ihminen kuin te, jotka osaatte olla oikein raskaana. Minä en osaa. En enää ikinä hankkiudu tähän tilaan, lupaan sen! Kun en kerran osaa ja olen niin huono.

Eipä sitä kauhean paljon pitkän työmatkan ja pienen esikoisen kanssa sohvanpohjalle päässyt toisen raskauden aikana. Ja ihan oli yhtä kettumainen olo (oikeastaan vielä pahempi) kuin ykköstä odottaessa.



t. kymppi

Itse elin ihan normaalia elämää molemmissa raskauksissa siihen saakka kun ongelmia tuli. Sitten oli pakko hellittää.



t. 15

Ensimmäinen raskaus oli vaikea, koska ankarien liitoskipujen takia jouduin jäämään sairaslomalle jo 24. viikolla. En pystynyt kävelemään muuten kuin käsillä jalkoja siirtämällä. Häpyliitos repesi. Sen sijaan neljä seuraavaa raskautta olivat helppoja, mitä nyt verenpaine oli katossa, mutta se ei elämää haitannut. Ikääkin oli nuorimmaista odottaessa jo 42 vuotta, mutta se oli kaikkein helpoin raskaus.

Äidit on raskausaikana ja vauva-aikanakin vielä niin hormooneissaan, että olis parempi kuin pysyttelisivät vaan omissa oloissaan, jos ei osaa ottaa huomioon muita kuin itsensä ja oman olonsa. Vaikka tuntuu, että oma elämä on tässä ja nyt ja kaikki mitä päähän mahtuu, maailmassa tapahtuu muillekin paljon yhtä ja toista, eikä se ole aina luonteesta ja sisusta kiinni.

- heilläkään ei ole ollut yhtään vaikeaa raskautta.



Itselleni jalkojen alta meno viimeisellä kolmanneksella oli masentava yllätys. Siihen asti olin elamäni kunnossa!

aikana. Toinen raskaus olikin sitten asia erikseen. Oksentelin noin puoleen väliin raskautta, kaksi kertaa tiputuksessa- ja pitkään saikulla. Sitten kun olo hetkeksi koheni, niin alkoi suonenvedot, hemppa ja verenpaineet laski, selkäsäryt. Ja kesäkuun helteiden aikaan alkoi ennenaikaiset supistelut ja mut määrättiin vuodelepoon. No sekään ei auttanut, supistelut jatkui, liitoskivut niin kauheita että meinas taju lähtee ja lopulta vauva syntyi raskausviikolla 35. Eikä synnytyskään ollut helppo, hätäsektioon jouduin lopulta.



Nyt sylissä tuhisee kolmen viikon ikäinen nyytti, ja osa kivuista ja säryistä jo unohtunut. Mutta ihan heti en olisi valmis samaan rumbaan!

tms. Olen ammatiltani liikunnanohjaaja ja duunista en ollut päivääkään poissa. Tokan ja vielä osittain kolmannenkin muksun aikana rakensimme taloa, ja raksallakin heiluin mennen tullen. Eikä tuntunut missään. Ylenkatselin - ja suorastaan vittuilin, myönnetään - niille, joilla oli raskauden aikana kremppoja.



Neljännen muksun kohdalla kaikki sitten muuttui. Olin raskauden alusta alkaen todella huonovointinen, ja sen takia sairaalasssakin välillä. Myöhemmin todettiin raskausdiabetes. Verenpaineet nousivat koviin lukemiin ja n. viikosta 20 eteenpäin selkä oli niin hajalla, että työt loppuivat siihen.



Kamala raskaus, mutta sainpahan opetukset. Raskauden ovat todella erilaisia. Ei enää tulisi mieleenkään ihmetellä kenekään raskausajan vaivoja. KOitan vaan olla onnellinen siitä, että itselläni kolme raskautta meni mainiosti. Toisinkin voisi olla.