Pärjääkö 2v kaksosten kanssa muskarissa yksin?
Vai pitääkö siellä olla kaikilla oma syli? Mietin, että ilmoittautuisinko... On kyllä tosi kallista; 45¿/lärvi!
Kommentit (22)
Aloittaessaan tyttö oli 2v3kk. En ymmärrä puhutaanko nyt ihan eri asiasta. Ovathan lapset hoidossakin eikä kaikille ole omaa syliä.
On sitten kaksi syliä, molemmille oma! :)
Mummia meinasin minäkin hätyytellä, kun syksyllä ajattelin josko vuotikkaat kaksoset " haluaisi" aloittaa muskarin. En edes kuvittele pärjääväni kahden kanssa, poika on vielä sellainen hunsvotti jotta oksat pois.
millaisia juttuja muskarinpitäjä teettää. Sinuna soittaisin ja kysyisin, onko ohjaajan mahdollista pitää toista kaksosista tarvittaessa. Tämä tietysti edellyttää, että kaksosesi suostuvat alkuun tuntemattoman ihmisen syliin.
tietysti alusta asti opetetaan säännöt, mutta ei se normaalin 2-vuotiaan kanssa kerrasta mene perille.
Eri asia ovat sitten super rauhalliset ja ujot lapset
Meidän kaksoset ovat aika rauhallisia, mutta toki ikänsä edellyttämällä tavalla kiinnostuneita kaikesta. Olen myös sitä mieltä, että kaksi juuri kaksi vuotta täyttänyttä on aivan eriasia kuin kaksi eri-ikäistä lasta, joista toinen on köllöttelevä vauva. On myös eri asia onko lapsi 2½ vai tasan kaksi. Meidän muksut ovat vasta parisen viikkoa sitten täyttäneet kaksi ja minusta tuo " sääntöjen selväksi tekeminen" ei oikein onnistu. Voihan sitä sääntöjä koittaa selvittää, mutta on eriasia meneekö ne jakeluun. Ihmettelen kyllä " ammattikasvattajan" kommentteja.
ap
p.s. olen itsekin lastentarhaopettaja
Omat pojat on 2v3kk. Eikä kyllä tulis mieleenkään lähteä molempien kanssa yksin. Eli toisin sanoen vilkkaita viiperöisiä ovat! Mutta kaikki muksuthan ovat erilaisia.
Ja pakko vielä lisätä: kaksi päivälleen samanikäistä on aivan eri asia kuin kaksi tai kolme pientä lasta useiden kuukausien/vuosien ikäerolla!
Ja tämän tietää vain monikkojen vanhemmat! Piste!
Kahden meidän esikoisen kanssa en olis pärjännyt
kahden meidän kuopuksen kanssa kyllä.
Eli jos lapset on jo 2v ei muskari jutut varmaan ole mitään pelkkiä sylijuttuja
olimme lorujumpassa ja itkun kanssa lähdin sieltä kotiin, koko jumppa-aika oli mennyt siihen kun juoksin lasteni perässä, toinen meni toiseen suuntaan, toinen toiseen...seuraavalla kerralla koitimme siten, että ohjaaja otti toisen lapseni, nooh, lapseni tietysti vierasti häntä, eikä jumpasta tuolloinkaan tullut mitään...
Mutta, jos menet, niin kovasti tsemppiä sinulle !
Mukana oli yleensä aina toinen henkilö, mutta muutaman kerran jouduin olemaan yksin ja silloin ei kyllä muskaritouhusta tullut mitään...
Pitääpä ennen ilmoittautumista kysellä olisko halukkaita aikuisia (mummo, täti) tulemaan mukaan musisoimaan.
Nyt tietysti voisi olla haastavampaa, mut riippuu kuinka kiinnostuneita sun lapset ovat musiikista ja leikeistä.
Siis oletko yksin lasten lanssa vai ovatko lapsesi ohjaajan kanssa. Ohjaajan kanssa yksinään et varmaan 2 v kaksosia jätä. Pliis.
Yksin pärjäät kahden lapsen kanssa muskarissa, kun teet lapsille selkeät pelinsääännöt ja otat evästä mukaan. Olen itsekin ollut vuoden ikäerolla olevien lasteni kanssa yksin muskarissa ja muissakin kerhoissa, kun he olivat 1, 2 ja 3-vuotiaita.
T: Ammattikasvattaja
Itse olen kulkenut muskareissa vauvan ja 2-vuotiaan kanssa. Sekin meni hyvin.
Lapset ovat kyllä eri luonteisia, mutta luulisin, ettei ongelmia tule.
PS. kyllä 2-vuotiaallekin voi hyvin tehdä pelisäännöt selviksi. Ainakin meidän 3 lapsen perheessä se on toiminut hyvin. Tietysti lapsen vaatimalla tasolla, mutta jos ei pienestä saakka opeta lapsilleen sääntöjä, ei niitä myöhemminkään sitten tyhjästä polkaista.
siitä lähtien kun pienempi oli 3 kk tähän päivään asti (ovat nyt 2 v ja 3,5 v.) Kyllä normaalien 2-vuotiaiden kanssa pitäisi pärjätä, elleivät sitten ole supervilkkaita tapauksia!
Ellei tosiaan ole kyseessä ylivilkkaus tms., tuonikäiset tajuavat kyllä nopeasti, mikä on homman nimi. Huoh, samassa (perhe)muskarissa oli kyllä äiti, joka ANTOI lapsensa juoksennella silloinkin, kun nimenomaan olisi pitänyt istua paikoillaan. Arvatkaapa häiritsikö muita lapsia, ja kummastutti, miksi yksi lapsi saa juosta ympäri huonetta..
rikkoa tavaroita tmv. Ja kyseessä on ihan musiikkiopiston 20v. alalla ollut musiikkileikkikoulunopettaja, eikä mikään 18v. " tykkään musiikista" - sijainen.
Sinulla ei ole kaksosia, joten kommenttisi ovat aika tyhjiä. Sinun lastesi kehitystasossa on niin suuri ero, koska ensimmäisinä vuosina lapsi kehittyy ja muuttuu hurjaa vauhtia.
Ihan vain tiedoksesi, että vaikka kaksosille kuinka kovasti yrittää opettaa pelisääntöjä ja käytöstapoja, on heillä aivan oma maailmansa, jossa yksikin vilkaisu toiseen ja tietty katse saa aikaan villin hulabaloon kaksossisarusten kesken.
Meillä on kaksivuotiailla kaksosilla melko tiukka kuri ja noin triljoona kertaa päivässä toistetaan samat asiat/kiellot/kehoitukset jne. Välillä toimiin, mutta usein lapset näkevät vain toisensa ja tämän ilveilyn ja pelleilyn. Eli meidän kaksivuotiaiden elämäntehtävä tällä hetkellä on hullutella ja keksiä yhdessä kaikenmaailman " kivoja" temppuja ja tempauksia.
Ei, en lähtisi yksin muskariin!