kun kolari tulee, ei lapsen turvaistuimella ole mittän merkitystä.
olen siis sitä mieltä, eli tämä on siis MIELIPITEENI, joita käsittääkseni saa olla erilaisiakin, että:
kun kunnon kolari tulee, niin on ihan yksi paskanhailee mikä turvaistuinmerkki on lapsen persiin alla.
ei niitä mitään myytäisi, jos olisivat erikoisen " vaarallisia" .
kyse on tässäkin vain brändeistä, ja kovasta kilpailusta, rahan tekemisestä.
kiitos kaikille mielipiteen vapaudestani:)
Kommentit (13)
Lapsi istui etupenkille sijoitetussa turvaistuimessa selkä menosuuntaan. Mä istuin takapenkillä ja sain vakavan selkävian, josta kärsin tänäkin päivänä. Lapsi hieman nytkähti, jatkoi tyytyväisenä cd:n kuuntelua kun tilannetta selvitettiin ja apua hälytettiin paikalle.
Jos ei olisi ollut turvaistuimessa, huonosti olisi käynyt.
Niitäkin tolloja kun edelleen on olemassa, jotka eivät ainakaan säännöllisesti istuta lapsiaan turvaistuimiin.
Sorry, lipesin vähän ap:n aiheesta...
Siinä mielessä olen samaa mieltä, uskon, että kaikki ovat hyviä.
Samoin sillä istuuko lapsi selkä vai kasvot menosuuntaan. Isommissa kolareissa (siis tyylin rekka ajaa päälle) ei istuinkaan välttämättä pelasta. Lapsen turvallisuus on asia johon itse investoin enemmän kuin mielelläni.
Suurin osa niistä on ns. pieniä, mutta kuitenkin pikkulapselle vaarallisia jos turvaistuinta ei ole. Vain harva kolariin joutunut ajaa jonkun rekan alle. Kyllä turvaistuimesta on hyötyä.
Pidän tärkeänä, että turvaistuin on alle 10 vuotta vanha, asennettu oikein, lapsi siinä istumassa vyöt kiristettynä ja että istuin on ehjä
Nämä ovat minun turvallisuus kriteerejäni, jotka eivät ole pelkästään tuolista kiinni
Ei tarvitse kun katsoa turvatestivideoita niin erot tulevat kyllä selvästi esille.
se on totta että jokatapauksessa istuin pitää olla...
ole olleet kolarissa istuimen käyttöaikana. Lisäksi ostin uuden vyösetin istuimeen.
Vierailija:
Pidän tärkeänä, että turvaistuin on alle 10 vuotta vanha, asennettu oikein, lapsi siinä istumassa vyöt kiristettynä ja että istuin on ehjäNämä ovat minun turvallisuus kriteerejäni, jotka eivät ole pelkästään tuolista kiinni
vastaa tositilannetta yhtä paljon kuin joulupukki on olemassa. Suuri osa testeistä on tehty eri lehtien lukjamäärien maksimoinniksi. Istuinvalmistajat kuitenkin testaavat joka istuinta LUKEMATTOMIA kertoja, kun näissä " testeissä" yleensä vain kerran.
Jos joku istuin ei tositilanteessa olisi toiminut halutulla tavalla, siitä taatusti olisi tietoa liikenneturvalla ja muulla taholla.
Tärkeintä on, että
*pieni lapsi istuu selkä meno suuntaan (ruotsissa lasten luokkaantumiset käytännössä katosivat tämän istuintyypin yleistyessä.)
*Istuin on oikein ja tukevasti kiinni
Vierailija:
Ei tarvitse kun katsoa turvatestivideoita niin erot tulevat kyllä selvästi esille.
Vierailija:
vastaa tositilannetta yhtä paljon kuin joulupukki on olemassa. Suuri osa testeistä on tehty eri lehtien lukjamäärien maksimoinniksi. Istuinvalmistajat kuitenkin testaavat joka istuinta LUKEMATTOMIA kertoja, kun näissä " testeissä" yleensä vain kerran.
Minusta testit toimivat hyvänä apuvälineenä istuimen valintaa tehdessä. Ennemmin uskon vaikkapa Eurotestin tuloksia kuin valmistajan puheita, hehän markkinoivat kaikki omaa merkkiään. Olen kyllä sitä mieltä että varauksella kannattaa kuitenkin suhtautua testeihin (esim. siihen mikä taho niitä oikein tekee.)
Minusta on huvittavaa ostaa joku superkallis " testivoittaja" turvaistuin ja käyttää sitä sitten jossain rupuisessa säilyketölkin kokoisessa vanhassa kotterossa, josta pyöräilijäkin ajaa törmäystilanteessa oven läpi sisään. Olettaen, että kaikki muut tekijät pysyvät vakiona, on hieman eri asia ajaa kolari esim. isolla BMW:llä kuin 80-luvun Micralla...
jonkinlaista osviittaa antavat, mutta omaan järkeen ja silmiin itse ainakin luotan. Esim. jos istuimessa on sivutörmäyssuojat, ne kyllä näkee.. Huvittavaa jossittelua puhua, että " istun liukuu" sivulle suojaamaan.. Kyllä varmaan siiä tapauksessa, jos joku auto nätisti tulee paikallaan olevasta autosta sisään. Eri asia on, kun auto lentää ympäri ja tavaroita lentää..
Itse olen huolisani testien yleisyydestä, sillä istuinvalmistajat alkavat helposti kehittää istuimia TESTIOLOISSA hyviksi, ei suinkaan tositilanteissa toimiviksi.
Vierailija:
Vierailija:
vastaa tositilannetta yhtä paljon kuin joulupukki on olemassa. Suuri osa testeistä on tehty eri lehtien lukjamäärien maksimoinniksi. Istuinvalmistajat kuitenkin testaavat joka istuinta LUKEMATTOMIA kertoja, kun näissä " testeissä" yleensä vain kerran.Minusta testit toimivat hyvänä apuvälineenä istuimen valintaa tehdessä. Ennemmin uskon vaikkapa Eurotestin tuloksia kuin valmistajan puheita, hehän markkinoivat kaikki omaa merkkiään. Olen kyllä sitä mieltä että varauksella kannattaa kuitenkin suhtautua testeihin (esim. siihen mikä taho niitä oikein tekee.)
Kaikki täkäläiset selkä menosuuntaan asennettavat turvaistuimet ovat käytännön onnettomuustilanteissa osoittautuneet erittäin turvallisiksi. Olen kuullut tämän sekä suomalaiselta että ruotsalaiselta taholta.