Miksi niin moni anoppi vihaa miniaansa? Oma anoppini on vahingoniloisin ihminen jonka tiedan. Hanta meinaa ruveta naurattamaan aina jos sahlaan jotenkin ja

Luulisin et näin on yleisimmin...

" Kukaan ei ole koskaan tarpeeksi riittävä pojalleni" -ajattelu. Apua, toivottavasti musta ei tule samanlaista. Olishan se vallan vaikeeta sulattaa jos miniä olis karsee lihapulla, ällöttävä ja ilkeä! HUI.

Mulla on rasittava anoppi, mutta ei se taida minua vihata.

Kun jatkuvasti haukutaan niin alkaahan sitä väistämättä vähän vihaamaan. Minä en ole haukkunut anoppia millään lailla. Ihan normaalisti olen ollut.

Mulle yks ex-anoppi muinoin sanoi, että mun pitäis jättää hänen poikansa ennen kuin hän ehtii kiintyä minuun liikaa (oltiin tuollon seukattu 1,5 vuotta). Sanoi, että kun poikansa on niiiiiiiin herkkä, että satuttas vähemmän jos jättäsin sen samantien, kuin sitten vuosien päästä..

Niin ja sit ne viel kasvattaa mun lapsenlapset ihan väärin ja on sellasia inhoja akkoja, hyi sentään...

että kaksi toisilleen ventovierasta ja lähtökohtaisesti tarpeetonta vahvaa naista voivat kiintyä toisiinsa vioistaan ja puutteistaan huolimatta. Parhaimmillaan syntyy voimakas ja kestävä ystävyys, mutta se on molempien tahdon asia. Hyväksyntää ja anteeksiantavaa mieltä vaaditaan moplemmin puolin.

Moni äiti kokee menettävänsä poikansa kun tämä löytää elämäänsä naisen. Siitä ei voi seurata muuta kuin epäsopua puolin ja toisin.



Minun anoppini esitteli minut heti toisena tyttärenään. Hän ei siis menettänyt mielestään mitään, vaan sai uuden perheenjäsenen. Tulemme anopin kanssa hyvin toimeen, vaikka välillä en jaksakaan ymmärtää ihan kaikkia toilauksia. Hyvän pojan hän on kasvattanut ja antaa meidän kasvattaa omamme. Toivottavasti osaan itse olla samanlainen anoppi oman poikani elämänvalitulle.

Kuitenkaan hän ei voi omalle mustasukkaisuudelleen mitään. Hän ei käsitä, miten hänen poikansa voi rakastaa naista, joka ajattelee asioista aivan eri tavalla kuin hän itse. Hän ei vuosienkaan kuluessa ole oppinut hyväksymään minua sellaisena kuin olen.



Tulemme toimeen, mutta tämä rasittaa suhdettamme.



Itse aion tehdä kaikkeni välttääkseni nämä anopiksi tulon " karikot" , sitten kun aika koittaa. En todellakaan halua käyttäytyä kuin pikkukakara, jos siihen ikään ja asemaan pääsen!

Kuka sitä haluaisi luovuttaa vieraalle naiselle parhainta asiaa, jonka on elämässään saanut aikaan.

Emme ole myöskään ylimmät ystävykset, mutta se ei johdu suhteestamme vaan luonteidemme täydellisestä erilaisuudesta. Minulla ei siis ole mitään lähtökohtaista asennetta inhota häntä siksi, että hän on mieheni äiti. En usko, että hänelläkään on mitään minua vastaan tässä mielessä.

Koskaan en unohda ensimmäistä tapaamistamme. Loukkauksia satoi päälleni ja olin ihan valmistautumaton tilanteeseen, onhan hankalatkin ihmiset yleensä aluksi ihan kohteliaita. Vuosien mittaan kuorma on kasvanut, mutta nykyään näemme onneksi vain kerran vuodessa joten enimmän ajan saan olla rauhassa.



Siksi siis minä vihaan anoppiani tai vähintään halveksin. Mutta msitä syntyi anopin viha minua, alkuun ihan tuntematonta ihmistä kohtaan? Sitä en tiedä.

Syynä tähän on se, että anoppi haukkui minut todella pahasti päin naamaa. Myös mies näki ja kuuli kaiken. Seuraavana päivänä oli haukkunut minut kahta kauheammin miehelleni! Syynä tähän haukkumiseen oli se, että olisin tarvinnut pariksi tuntia lapsenvahdin. Hän ei siis ole vastuussa MINUN lapsistani, mutta myöskään mieheni eli lasten isä ei ole velvollinen vahtimaan lapsia.

kunnes sitten otin ja nain hänen poikansa ja muutimme omaan kotiin. Sen jälkeen kaikki muuttui. Hän ei koskaan käynyt meillä kun olin esikoisen kanssa äippalomalla kotona, vaikka matka ei ollut pitkä.



Nyt myöhemmin, monen vuoden jälkeen olen asian tajunnut.

Anoppi on jo vanha ja asuu laitoksessa. On sanonut ääneen, että kaikki olisi hyvin kun hän saisi asua kotona ja poikansa olisi häntä siellä hoitamassa.



Eli olen ollut niin ilkeä akka, että nain hänen poikansa ja vein hänet kanssani yhteiseen kotiin. Tein vielä perhettäkin, joka nyt vie pojan ajan. Muuten poikansa ihan varmasti olisi häntä hoivaamassa ja passaamassa - toteuttamassa jokaisen pieneen toiveen. Kuten hän silloin aikanaan kun oma lapsi oli pieni.



Olen oppinut olemaan itselleni armollinen. Hyväksyn asian. En yritä miellyttää. Asiat menevät omalla painollaan. En kuitenkaan yritä olla kapulana rattaissa. Mieheni hoitaa suhdetta äitiinsä kuten parhaakseen näkee. En kaipaa anopin hyväksyntää.

Toki olisi ihanaa jos olisi hyvä anoppisuhde, mutta tämä tilanne nyt vaan pitää hyväksyä. Anoppi ei valitettavasti aikanaan osannut hyväksyä, että poika kasvaa ja aikuistuu ja tekee itse omaa elämää koskevat päätökset. Ei jäänyt ikuisesti äidin hoivattavaksi ja siirtynyt sitten hoivaamaan äitiään.



Teille muillekin, joskus on vaan helpompi luovuttaa ja hyväksyä asiat sellaisena kuin eteen tulevat. Älkää olko esteenä miehen ja äitinsä väleissä, mutta ei teidän tarvitse yksin lähteä suhdetta luomaan, jos toinen osapuoli ei siihen ole valmis.



Jos et anoppia miellytä, niin so what! Ole ylpeästi oma itsesi - älä anna anopin vallan ainakaan nujertaa sinua! Yleensä sillä " huonolla" anopilla on itsellään joku ongelma, sen ratkominen ei liene miniän tehtävä. Jokaisella meillä on oikeus valita ystävänsä. Ja hyvin harvalla anoppi kuuluu siihen joukkoon...

Perhe viihtyy anoppilassa. Hän on työssäkäyvä ihminen joka ymmärtää liike-elämän vaatimukset mielekkäälle kommunikoinnille.. tästä olen kiitollinen kuunnellessa kaikenlaisia kotiin tunteutujia ja alituiseen soittelijoita. Anoppi soittaa vain jos ei saa miestä kiinni mutta on erittäin miellyttävä ja huomioonottava myös minulle.

Kyllä se monesti on niin että anoppi on pojastaan mustasukkainen ja monelle on vaikea hyväksyä sitä että se oma kullannuppu rakastaakin jotain ihan outoa hempukkaa joka ei osaa mitää jne.



On sitte näitä täyspäisiä ja tasapainoisia naisia jotka antavat aikuisten lasten elää sitä omaa elämää ja ovat tajunneet heti alkuun että lapset on heillä vain lainassa.:) Että ei heitä voi vangita.



Anoppini oli vaikea tajuta että hänen poikansa ihan vapaaehtoisesti meni minun kanssa naimisiin ja hommas lapsia.:)

Että hänen poikansa ihan vapaaehtoisesti viettää koti-iltaa ja laittaa ruokaa, leipoo ja seurustelee minun kanssa.



No anopin kans menee ihan kivasti kun ei jää miettiin sen sanomisia ja ottaa rennosti.

Anoppi onneksi pitää lapsistamme. Minusta hänen ei tarvitse pitää kunhan ei ala lapsia sotkemaan tähän mitenkään, siis ei ala paskaa jauhaa lapsille, ja elää kuin aikuiset ihmiset.



Viihdyn anopin seurassa, kunhan ei tarvi joka viikko nähdä.:) Olen myös anopille ystävällinen ja kiva, en panettele tai hauku.

anopit on monesti mustasukkaisia. JA eivät tajua sitä että kun kaksi nuorta löytää toisensa ja rakastuu ja menevät naimisiin ne on sit yhtä perhettä eikä enää anopin kans samaa.



" mies erotkoon äitistään ja liittyköön vaimoonsa..jne" miten se nyt menikään, ihan viisaita juttuja tuolta raamatusta kuitenkin löytyy, viisaita ajatuksia siis.



Kyllä anoppien tulis antaa nuorille pareille tilaa ja älytä poistua takavasemmalle kun poika tyttöystävän löytää. Normaali tervejärkinen ihminen ymmärtää ettei voi OMISTAA lastaan.



Tästä varmasti ne monet riidatkin johtuu kun anoppi tai appi ei tajua sitä ettei niiden tarttis enää aikuisten lasten asioihin puuttua ja että heidän aikuiset laspet tekee itse ratkaisut ja päätökset! KAsvattaa itse omat lapset!



JA että ne anopit tajuais että ohjeita ei anneta jos niitä ei kysytä.=D

Jos tuntuu että tarttee ohjeita antaa niin on paras kun ei sitte mene katsomaan miten huonosti ne lapsia kohtelee.

Aina on eri asia jos lasta suoranaisesti pahoinpidellään tai laiminlyödään.

Vierailija:

Niin ja sit ne viel kasvattaa mun lapsenlapset ihan väärin ja on sellasia inhoja akkoja, hyi sentään...

Tässä yks tuleva anoppi, toivottavasti minun tytöille ei tuu tämmöstä anoppia.:(

Itsellä melko sairas anoppi... Elämä ollut raskasta, erittäin raskasta.