Lue keskustelun säännöt.
Siis voiko tämä olla ihan normaalia uhmaa?
15.08.2006 |
Meillä poika 3,5-vuotias, ja päivät yhtä taistelua. Alan olla jo todella väsynyt tähän menoon, kun kaikki asiat pitää mennä tappelemalla läpi. ei haluta syödä ja sitten kun sanotaan että ole ilman ruokaa niin sitten huudetaan kun on nälkä ja jos saa tulla pöytään takaisin niin jatkuu pelleily, ei käydä pissalla, ei kerätä leluja, mitään ei uskota eilen kävin pojan kanssa kaupassa jossa poika juoksi ympäriinsä ja roikkui hyllyillä kinusi leluja, kerjäsi karkkeja ja kun minä kielsin ottamalla kädestä kiinni ja viemällä pois alkoi huutamaan että käy kipeää. Tässä vaiheessa tuskanhiki oli jo valunut pitkään eikä itku ollut kaukana. Pyörätiellä kävellessä poika tahallaan kävelee eteen ja jos en huomaa, että on siihen sattunut huomaamaan niin alkaa huuto kuinka kävi kipeää.
Kukaan ei ota tuota hoitoon, eikä poika halua itsekään mennä mihinkään vaan haluaa vain olla isän ja äidin kanssa, mutta itse olen viimesilläni raskaana eikä tuo meno helpota ollenkaan. En olisi huolissani jos tätä olisi kestänyt vain vähän aikaa, mutta kun en edes muista milloin joku asia olisi sujunut ilman marinaa ja kiukuttelua. Olen yrittänyt antaa huomiota, keksiä mieluista tekemistä, mutta ainut mitä poika haluaa tehdä on juokseminen ja kiljuminen. Normaalia äänensävyä käyttää harvoin, yleensä kiljuu tai huutaa sanottavansa. sylkee ikkunat ja tv:t. Käskyjä ei tosiaan tottele ja muutaman kerran jälkeen kun menee ja vie vaikka pojan pissalle alkaa hillitön raivonhuuto.
Minun mielestä tämä ei voi olla enää normaalia, vai onko minulla aivan väärä kuva ollut lapsista... Melko epäonnistunut olo on kasvattajana eikä tuon kauhukakaran kanssa kehtaa lähteäkään enää minnekään. ennemmin kuuntelen raivoa kotona sisällä tai pihalla...
Kommentit (8)
ja ollaan käyty lastenpsykiatrin luona juttelemassa pojan tilanteesta. Poika kun suuttuu ni heittää heti käsistään tavarat lattialle. Ja vakavampi juttu on että raivokohtauksissa hakkaa päätään seinään ja puree ja rapii itseään. Mitään vikaa ei ole löydetty, on vaan niin tempperamenttinen ja se oma tahto tulee esille niin vahvana. Ja pettymysten sietokyky on niin alhanen. Hänen kun pitäisi saada se oma tahto läpi.
Yhtään ei kestä kun kielletään, ei usko yhtään mitään, heti on raivokohtaus päällä. Toisin sanoen yrittää pompottaa meitä. Tiukat rajat oltava ja tosi johdonmukainen. Mutta kun sitä joskus pääsee helpommalla kun antaa periksi.... Raskasta aikaa, olen joskus aivan rikki. Päivät on tahtojen taistelua. Tosin eilen oli hyvä päivä kotona ja ihmettelin miten helpolta elämä tuntui kun ei tarvinnut tapella joka asiasta. Kyllä se aika paljon voimavaroja syö kun on vaativa lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
enemmän rajoitusta ja teoilleen tuntuvampia seuraamuksia? Meillä toimii hyvin jäähyrangaistukset ja se, että pidetään kiinni uhkauksistamme (joskus kun vahingossa lipsuu, niin homma vaikeutuu heti). Voimia taistoihin!
Minullaa 2v lapsi ja samanlaista uhmaa hänelläkin, jos ei saa asioita periksi, niin alkaa huuto ja kiukuttelu yms. Pitää vaan tehdä selvät rajat, noudattaa niitä, eikä antaa periksi yhtään, meillä se on auttanut.
Ja muutenkin omasta mielestäni käyttäydyn johdonmukaisesti ja asiat tapahtuu yleensä samanlailla ettei sen takia sekaannuksia tule.
Mutta voiko lapsen olla oikeasti niin vaikea ymmärtää sanottua, ettei mikään asia mene perille sanomisen ja jäähyn jälkeenkään. Tuon ikäinen nyt varmasti muistaa jo perusasiat, miten käyttäydytään, mutta pojalla tuntuu halu olevan jotain aivan muuta.
ei varmasti kiusalla tee, mutta voiko kyseessä olla joku muu (ylivilkkaus tms.) mistä asiat voisi johtua vai onko poika tosiaan noin temperamenttinen tapaus? Jos totta puhutaan niin näen lapsessa kyllä paljon itseäni. Lapsi on toisaalta todella herkkä, mutta tuntuu, että peittää sen jotenkin tuolla ainaisella kiukuttelulla. Edes syli ei kelpaa vaan ennemmin mököttää lattialla...
ap
ja ajoitus ei ehkä ole ihan täydellinen koska olet viimeisilläsi raskaana, mutta mä sanoisin ihan omasta kokemuksesta että laita poika päiväkotiin. Enkä tarkoita tätä sen takia, että säästäisit omia hermojasi (mikä toki tapahtuisi) vaan sitä, että tuo kuullostaa yksinkertaisesti siltä, että vilkkaalla, aktiivisella pojalla on liikaa energiaa, liian vähän virikkeitä, liian vähän mahdollisuuksia " väsyttää loppuun" itsensä muiden lasten kanssa leikkien. Enkä tarkoita tätä mitenkään pahalla, ei kukaan vanhempi ole mikään leikitysautomaatti ja päätoiminen lapsenviihdyttäjä, eikä ole tarkoituskaan! Mutta lapset ovat jo pienestä pitäen yksilöitä, omia persooniaan omien luonteenpiirteittensä kanssa, ja tämä on tosiasia. Toiset lapset ovat rauhallisia ja tasaisia, toiset aktiivisia ja räiskähteleviä, toiset viihtyvät kotona, toiset kertakaikkiaan tarvitsevat kanavan purkaa energiaansa muiden lasten kanssa ohjatussa toiminnassa.
Meillä oli sama tilanne ja suunnilleen sama ikä. Aivan hirveää aikaa. Kuopus oli n. 6kk, ja tilanne oli tosi rankka, sillä esikoinen reagoi entistä enemmän ja uhmasi entistä enemmän, toisaalta oli aivan valtava äidinpoika kuten on ollut ihan aina. Juoksimme hädissämme niin neuvolassa kuin lastenpsykiatrillakin, ja saimme just tämän neuvon, että KOKEILKAA laittaa lapsi päiväkotiin, vaikka osa-aikaisesti, ihan sen takia että lapsi oppii lapsilauman sosiaaliset säännöt muiden samanikäisten kanssa ja kertakaikkiaan saa purkaa energiansa leikkiin ja ihan fyysiseen toimintaan monta kertaa viikossa. Kai tämä sitten oli sellainen pahamaineinen - huuuuuu - virikepaikka, n. 20 h viikossa, mutta se toimi. Ensimmäiset kolme viikkoa poika oli itkua ja raivoa niin päiväkotiin viedessä kuin iltaisinkin, mutta sitten tapahtui ihan järisyttävä muutos! Poika viihtyi (ja viihtyy edelleen) aivan mielettömän hyvin lapsilaumassa, touhuaa ja puuhaileen tosi kivasti muiden lasten kanssa, ja uhma on melkein poispyyhitty kotonakin. Päiväkodissa leikkimässä olosta tuli ihan etuoikeus hänelle, oli aina iloinen kun " pääsi pois kotoa äidin ja vauvan luota" ja sitten taas hyvällä tuulella kotona.
Plussaa oli tottakai myös se, että kuopus sai enenmmän huomiota päivisin, sitten iltaisin itsekin jaksoin touhuta ja satsata paljon enemmän kaksistaan esikoisen kanssa isän ollessa vauvan kanssa, kävimme marjassa ja pyöräilemässä ja uimassa ja mummollakin ihan kaksistaan, ja nämä hetket olivat AIVAN erilaisia kuin se järkyttävä tahkoaminen raivopään lapsen kanssa.
Tietty uhma kuuluu asiaan ja on normaalia, mutta jos tilanne alkaa olla aivan kestämätön, niin siitä kärsii aivan koko perhe, sanoivat kotihoidon kynsin hampain puolustajat aivan mitä tahansa. Ei perhe-elämän ole tarkoitus pyöriä yhden leikki-ikäisen ympärillä, ja jos tilanne menee siihen niin siitä muodostuu helpolla paha kierre.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eli kokeile auttaako muutama päivä viikossa pari tuntia päiväkodissa. Jos pojalla on tekemisen puutetta ja siksi kiukuttelee koko ajan, turhautuneisuuttaan? Ja käytä lääkärissä. Saattaa olla korvatulehdus tai liimakorvat kehittyneet, ei siksi kuule kunnolla ja se kiusaa.
Täällä kun ei yleensä kukaan uskalla sanoa, ettei koko perhe-elämän täydy ja pidä pyöriä yhden uhmaikäisen ympärillä.
Vierailija:
Tietty uhma kuuluu asiaan ja on normaalia, mutta jos tilanne alkaa olla aivan kestämätön, niin siitä kärsii aivan koko perhe, sanoivat kotihoidon kynsin hampain puolustajat aivan mitä tahansa. Ei perhe-elämän ole tarkoitus pyöriä yhden leikki-ikäisen ympärillä, ja jos tilanne menee siihen niin siitä muodostuu helpolla paha kierre.
Miten paljon tapaatte muita lapsia, käyttekö säännöllisesti kerhoissa, puistossa, harrastuksissa tms. missä tapaa muita lapsia? Sinänsä olen samaa mieltä tuossa jonkun edellä kirjoittaneen kanssa, että usein uhmaongelmat aiheutuvat nimenomaan siitä, ettei lapsi saa purettua " liikahöyryjään."