Mies...

Hyvä mies. Ahkera ja siisti. Hyvä isä.

Mutta parisuhde on karikoilla. Hän on käyttäytynyt minua kohtaan todella ikävästi jo pidempään.



Hän saa raivareita. Pikkuasioista. Huutaa, kiroilee, viskoo esineitä. En suostu kotonani katsomaan sellaista ja sanon sen hänelle. Hän suuttuu ja sota on valmis. Yleensä se päätyy hänen uhoamiseensa, nyrkkien heilutteluun minulle kunnes poistuu. Satoja kertoja on asiasta puhuttu, hän pyytää anteeksi ja lupaa yrittää olla ihmisiksi. Ei ole onnistunut.



Raivareiden lisäksi hän kiristää rakkaudella. Ei ole vuosiin sanonut oma-alotteisesti rakastavansa, sen sijaan suutuspäissään tölväisee ettei ehkä rakastakaan.



Hellyyttä olen pyytänyt useasti. Saan sitä hänen halutessa seksiä. Joka onkin sitten aina ja täysin seksiä, ei enää rakastelua.



Lisäksi hän on alkanut nöyryyttämään minua. Korjailee sanomisiani ja tietojani korostetusti, jopa julkisesti. Hän antaa myös julkisesti kuvan, ettei minusta tarvitse piitata.



Tämä kaikki on saanut alkunsa minun henkilökohtaisista murheistani, joiden takia olen ollut pitkään alamaissa. Hän kokee minun pilanneen yhteiselämämme ilottomuudellani ja kostaa sitä minulle. Ei tosin järin tietoisesti.



Nyt kun olen päässyt ongelmistani, olen suuttunut. Saanut tarpeekseni lopullisesti. Mies tietää sen. Pari päivää hän käyttäytyi erittäin fiksusti, mutta nyt alkaa näköjään taas syyttää minua kaikesta. Tai ainakin ajatella, ettei hän voi tehdylle enää mitään. Kun en näköjään anna anteeksikaan. Ei auta vaikka sanon, etten voi heti paikalla antaa anteeksi, kun lastina on niin paljon vuosien varrella kertynyttä saastaa. Tarvitsen vakuuden, johon luottaa. Ja kuinka monesti olenkaan toiveikkaana antanut anteeksi vain nähdäkseni kuinka sama meno jatkuu ja jatkuu!



Olemme siis syvällä umpikujassa ja alan turhautua. Onkohan tästä enää edes mahdollista päästä siihen parisuhteeseen mikä meillä ennen oli? Tai edes jonkinlaiseen rauhaan ja välittämiseen?