Syökö teidän lapset mielellään kalaa ja kasviksia? Minkälaisia?
Meillä syövät, kasvikset mieluusti raakoina ja kala menee kaikissa muodoissaan. Neuvolassa sain sen kuvan, että monetkaan lapset eivät näitä syö, niin ajattelin gallupoida täällä. ;)
Kommentit (12)
Lapset syövät pari kertaa viikossa kalaa/kanaa (eivät punaista lihaa ikinä) ja molemmat maistuvat. Kala enemmän, kuin kana.
Luonnollisesti syövät kasviksia :) Tykkäävät ihan kaikenlaisista kasviksista ja miten vain laitettuina.
savustettu lohi, paistetut silakat ja savukala ovat meidän perheen herkkuja. Monta kertaa viikossa syödään noita.
Vihanneksista menee tomaatti ja kurkku, muut tökkii. Hedelmät kyllä kelpaavat.
uunilohi, paistetut ahvenet, savukala, graavilohi ja tonnikala ainakin.
kasvikset maistuvat salaateissa ja keitoissa sekä erityisesti raakana sellaisenaan. Vokkiruoissa kasvikset eivät oikein tee kauppaansa, jos ovat sekaisin niin että on vaikea tunnistaa mikä on mitä.
Päiväkodissa tätien mukaan menee kaikki tomaattisilakasta kalapuikkoihin.
Kotona parhaiten maistuvat kalapuikot, uunisei ja kalakeitto. Kasviksista menee kaikki erityisherkkuna höyrytetty/keitetty parsakaali, maissi, keitetetyt porkkanat, avocado. Kasvissosekeittoa neiti söisi vaikka joka päivä. Päiväkodissakin jaksetaan ihmetellä kuinka salaatti häviää lautaselta ensimmäisenä kun muilla lapsilla se tahtoo jäädä syömättä. Tyttö nyt 2,5 v.
Ovat oiken himo kalansyöjiä. Kaikki tykkäävät kalasta. Menee uunilohi, uuni sei, kalakeitto. Lapsilla ikää 9kk, 2v, 4v ja 5v.
Kasviksia menee parhaiten raakana, mutta jonkun verran myös kypsennettynä.
Kala menee myös monessa muodossa. Jopa silli maistuu (mille mies pyöritteli silmiään :D).
Myös kasvissosekeitto menee tosi hyvin.
Meillä korvataan peruna, pasta ja riisi kasviksilla, koska olemme karppiperhe. Lapset on siis pienestä pitäen tottuneet syömään paljon kasviksia. Niiden kanssa syödään vaihtelevasti lihaa ja kalaa. Vielä ei oo tullut vastaan sellaista mikä ei ois kelvannut.
pakolla lohta, kalakeittoa, kalapuikkoja. Vihanneksia patoihin ja keittoihin piilotettuna. Salaatteja maistelevat kun patistan
Friteeraa kala eli tee sankka lettutaikina, dippaa paloiteltu kala ja paista upporasvassa.
Vähän suuritöistä, mutta palkitsee kun muksut tulee hakemaan lisää :)
syödään myös paljon kalaa, tosin tunnen myös yhden perheen, jossa vain isä syö kalaa - äiti opettanut nirsoilunsa lapsilleenkin :(
Kalat yleensä lähtee isän tai äidin kädetä kun lihasta ei lapset niinkään välitä