lolalle poika
Lola synnytti pojan
31.7.2006 07:03
Lola Wallinkoski (o.s. Odusoga) ja hänen miehensä Jarkko Wallinkoski ovat onnelliset poikavauvan vanhemmat. Lola synnytti lauantaina poikavauvan, jonka strategiset mitat olivat 53,5 senttiä ja 4070 grammaa.
Mukana synnytyksessä ollut isä kuvaili perheen tunnelmia onnellisiksi ja iloisiksi.
- Komea poika. Vielä olen melko sekaisin onnesta, Jarkko kertoi Ilta-Sanomille muutama tunti synnytyksen jälkeen.
Pariskunnan toinen lapsi antoi odottaa itseään, sillä laskettu aika oli jo 20. heinäkuuta. Pienokainen putkahti maailmaan yhdeksän päivää myöhässä.
Vanhemmat ovat totuttaneet esikoistaan kaksivuotiasta Denise -tytärtä siihen, että uuden tulokkaan myötä asiat perheessä hieman muuttuvat.
- Saattaa olla, että Denisessä ilmenee alussa ehkä pientä mustasukkaisuutta, mutta se on mielestäni normaalia. Olemme aivan pian lähdössä
Lola ja pikkuinen poikavauva tulevat sairaalasta näinä päivinä perheen uuteen kotitaloon.
että hän synnytti lapsen maailmaan, ei leikattu sektiolla!