Millaisista oireista skitsofreniaa aletaan epäilemään ja miten sitä aletaan selvittämään?
Kommentit (5)
Siksi sitä ei ole esimerkiksi luokiteltu tautiluokituksessakaan.
löytyy runsaasti tietoa skitsofreniasta. Useimmilta skitsofreenikoilta puuttuu sairaudentaju.
Hänelle harhaluulot ja aistiharhat ovat sitä todellisuutta, jossa hän elää. Alkuvaiheessa skitsofreenikko on usein sisäänpäinkääntynyt ja saattaa puhua outoja. Tuttava sairastui skitsofreniaan ja siitä tämä tietämys.
Hän itkeskeli itsekseen, pelkäsi jotakin, kuuli ääniä. Joskus nauroi itsekseen. Usein istui vain sohvalla ja tuijotteli. Sosiaaliset kyvyt olla ihmisten kanssa menivät huonoiksi eli oli vain kotona. Oli masentunut. Lopulta alkoi kertoa ihan outoja, luuli muiden uhkailevan tai vahingoittavana ja sitten alkoi jo käydä toisten päälle muka puolustaessaan sukulaisiaan. Siinä vaiheessa joutuikin sitten pakkohoitoon.
esim. äänten kuuleminen