Lue keskustelun säännöt.
Perheen perustaminen eronneen kanssa?
30.07.2006 |
Olen naimisissa miehen kanssa, joka on eronnut ja jolla on yksi lapsi (9v, asuu äitinsä kanssa) edellisestä suhteestaan. Meillä on kaksi yhteistä lasta 4 ja 2v. Ongelmani on se pettymys, jota tunnen päivittäin siitä, että en tunne kuuluvani " perheeseen" . Tottakai tiesin, että mies on eronnut ja " lapsellinen" ja en kuvitellutkaan " uusperhe" elämän olevan helppoa. (Olen itse uusperheestä) Rakastan miestäni ja lapsiani yli kaiken, mutta silti olen yllättynyt ja pettynyt siitä, että en vieläkään, kaikkien näiden vuosien ja yhteisten lapsien jälkeen, tunne oikein kuuluvani " perheeseen" . Ymmärtääkö kukaan mitä oikein tarkoitan? Minulla on tunne, että minulla on ns. yksi perhe ja miehelläni kaksi ja tästä syystä on mahdotonta tuntea sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta mitä perhe minulle edustaa. Ehkä olen idealisti, mutta en pääse tästä tunteesta yli vaikka haluaisinkin. Kuluneet haukut ja neuvot tyyliin " sinun täytyy vaan hyväksyä etc." ei minua lämmitä. Kohtalontovereita ja aitoja neuvoja?
Kommentit (19)
Minulla on yksi " veli" , joka on siis isäpuoleni edellisestä suhteesta syntynyt. Tämä veli asui meidän kanssamme ollessamme yläasteikäisiä. Pidän häntä veriveljenäni kuitenkin, vaikkei biologista yhteyttä olekaan.
En muista äitini tunteneen mitään erityisempää, vaikka tämä ensin lapsi, sitten nuori, tulikin elämäämme. Äitikin tuli jokseenkin toimeen tämän pojan äidin kanssa; yhdistihän heitä rakkaus samaan mieheen. Niin, tämän nuoren miehen äiti kuoli hiljattain ja yhä rakastaen lapsensa isää. Kummallinen suhde, mutta äitini oli se, jolle veljeni saattoi itkeä surujaan äitinsä ratkaisun tähden.
Perhe ON ENEMMÄN kuin verisiteet tai ajallinen käsite, kuka on tullut ja missä järjestyksessä ja kuka on ollut missäkin asemassa minkäkin aikaa.
Ei miehen menneisyys ole sinulta pois. Jokainen lapsi on vanhemmalleen ainutlaatuinen (jos sattuu olemaan ihan normaali, tervejärkinen ihminen) ja se, että on toinen puoliso jollekulle taikka vaikka viides, ei sekään mitenkään muuta mitään. Hän on sinun kanssasi nyt. Te olette perhe. Et ole ulkopuolinen, miten voisitkaan olla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
" perhe" -tunnetta. Tuo on oman pään sisällä oleva olettamus, miltä " kuuluu tuntua" ja siihen ei välttämättä vaikuta se mikä on todellisuus.
Minulla ei " tuntunut perheeltä" kun mies ei tehnyt joissakin tilanteissa juuri niin kuin minun mielikuvissani perheessä kuuluisi tehdä.
Yritä työstää omaa tunnettasi, ja päästä siitä eroon ja ajatella, että sinulla on ihana perhe ja lapsillesi se on se PARAS ja ainutlaatuisin, ajattelet itse mitä tahansa.
unohdat kokonaan että SINÄ olet se " kanaemo" jonka pitäisi se perhe rakentaa LAPSIANNE, kaikkia niitä kolmea varten. vaikutat itsekkäältä, joka on ehkä saanut omasta lapsuudestaan traumoja ja nyt haluaisit että sinun perheesi paikkaisi ne traumat.
Rakasta ihmisiä ympärilläsi jas siinä sinulla perhe.
Vierailija:
että olen se " toinen" vaimo. En tule ilmeisesti koskaan tottumaan tilanteeseen. Yhteisten lapsiemme jälkeen tilanne on vain huonontunut, vaikka päinvastaista olisi odottanut. Mielenkiintoista sinänsä, että itse olen siis asunut 7 vuotiaasta isäpuoleni kanssa, joten minun jos kenen luulisi sopeutuvan. Ehkä uusperhelapsille tulee tarve siihen, mitä ei ole koskaan ollut, eli ns. ideaaliperheeseen? Tiedän, jos kerran tiesin, että ydinperhe on minulle näin tärkeä asia, olisi minun pitänyt ymmärtää olla rakastumatta eronneeseen mieheen, mutta tässä vaiheessa on myöhäistä tehdä sille asialle enää mitään;-/ Mieheni lapsen hyväksyminen osaksi " perhettäni" ei ole minulle vaihtoehto. En vain jostain syystä pysty siihen.
Minulla toisenlainen tilanne sen puoleen, että miehen isompaa lasta asuvat osan ajasta meillä. Mutta tunnen itseni _niin_ ulkopuoliseksi, kun ex-vaimo ei hyväksy minua millään tasolla. Lapset ovat jatkuvasti osa meidän perhettämme, ja minun on otettava heidät huomioon kaikissa asioissa, mutta minä olen tuosta miehen ja ex-vaimon ja lasten " perheessä" ihan ulkona. Vaikka normaalisti teen ruuat, pesen pyykit, keksin ohjelmaa ja osallistun arkielämään, niin kun tulee puhe Äidistä niin silloin minut tuupataan ulos. Ensi vuonna on vanhemman rippijuhlat, olen jo ehtinyt surra sitäkin, etten todnäk pääse osallistumaan. Ja millähän lapselle selittäisi, että kyllä minä haluaisin, mutta kun äitisi ei sitä salli. Eihän sitä tietenkään toisen äidistä voi sanoa, sitten vaan ollaan niin kuin syy olisi taas minussa. Huokaus...
Vierailija:
Minulla toisenlainen tilanne sen puoleen, että miehen isompaa lasta asuvat osan ajasta meillä. Mutta tunnen itseni _niin_ ulkopuoliseksi, kun ex-vaimo ei hyväksy minua millään tasolla. Lapset ovat jatkuvasti osa meidän perhettämme, ja minun on otettava heidät huomioon kaikissa asioissa, mutta minä olen tuosta miehen ja ex-vaimon ja lasten " perheessä" ihan ulkona. Vaikka normaalisti teen ruuat, pesen pyykit, keksin ohjelmaa ja osallistun arkielämään, niin kun tulee puhe Äidistä niin silloin minut tuupataan ulos. Ensi vuonna on vanhemman rippijuhlat, olen jo ehtinyt surra sitäkin, etten todnäk pääse osallistumaan. Ja millähän lapselle selittäisi, että kyllä minä haluaisin, mutta kun äitisi ei sitä salli. Eihän sitä tietenkään toisen äidistä voi sanoa, sitten vaan ollaan niin kuin syy olisi taas minussa. Huokaus...
Olen kohta eronnut nainen ja toivon todella että pystyn hyväksymään exäni mahdolliset tulevat kumpanit lapsineen...voimia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minuakin harmittaa edellinen miehen perhe. Ja se, että mieheni ei kokenut ensiraskautta minun kanssani.
Näin on, vaikken haluaisi.
täytyy ottaa miehesi menneisyys eli hänen ensimmäinen lapsi osaksi perhettänne myös mielessäne. Miehellesi hän on perhettä joten hänen tulee olla myös sinulle perhettä. Ja voisit tutustua myös hänen entiseen vaimoonsakin. Hän voikin olla mukava ja ystävystytte oikeasti tai sitten olette jonkinmoisia tuttavia lapsen vuoksi. Kun tutustut koko miehen entiseen/osittain nykyiseenkin perheeseen, niin sinun on helpompi löytää itsesi kokonaisesta uusperheestä.
Toinen vaihtoehto on elää epätäydellistä perhe-elämää lopun ikäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä kapinoin omilla keinoin tässä tilanteessa ja yksi on se, etten halua naimisiin. Periaatteesta olemme avopari, koska en halua olla mikään toinen vaimo. Ensimmäisellä kerralla mies meni naimisiin, koska lapsi oli tulossa vahingosta 18-vuotiaana, ja eksälle ja suvulle avioliitto oli todella tärkeää. Minä taas halusin niin, että lapset tulee todella toivottuina ja avioliittoa ei tarvita. Lapsellista tai ei, mutta mulle tämä juttu on ollut tärkeää.
Mutta eihän tämä asia juurikaan pyöri mielessä ja mielestäni meidän uusperhe toimii keskinmääräistä paremmin!
Kiitoksia kommenteista. Varmasti minun pitäisi muuttaa mielipiteitäni ja tunteitani ja monia " esteitä" olenkin jo ylittänyt. Minua häiritsi aluksi esimerkiksi ajatus naimisiinmenosta jo kerran häät kokeneen miehen kanssa aivan järjettömästi, mutta päätin silti naida tämän miehen ja vielä kirkossa. Minullehan nämä häät ja avioliittolupaus oli ainutlaatuista ja yritin unohtaa miehen menneisyyden parhaani mukaan. Ensimmäinen raskauteni oli myös tosi vaikea, koska protestoin koko raskauden ajan sitä tunnetta vastaan, että miehelle tämä on jo läpikäytyä. Vasta toinen raskauteni tuntui yhdessä koetulta. Mutta minkäs teet. Elämä ei ole täydellistä oli sitten ydinperheessa tai uusperheessä. Minulle on vain ongelma se, että olen vasta nyt tajunnut, että olen aina unelmoinut perheestä ja aidosta yhteenkuuluvaisuuden tunteesta, ja olen laittanut itseni siihen tilanteeseen, että tämä unelmani ei koskaan voi toteutua. Monen mielestä varmasti pikkumaista ja itsekästä, mutta minulle elintärkeää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vaikka perheneuvolassa tai parisuhdeterapiassa tai jossain ymmärtäisit, että teillä on perhe ja mies pitää sinua osana sitä ihan varmasti! Älä katkeroidu, hae apua, oikeasti! Ettet sitten herää tilanteeseen, ettei sinulla ole sitä perhettä.
Kaikkea hyvää teille!
Vierailija:
Minulle on vain ongelma se, että olen vasta nyt tajunnut, että olen aina unelmoinut perheestä ja aidosta yhteenkuuluvaisuuden tunteesta, ja olen laittanut itseni siihen tilanteeseen, että tämä unelmani ei koskaan voi toteutua.
koska teillähän on ydinperhe eikä edes uusioperhettä. Miehen entisestä liitosta oleva poika asuu äitinsä luona ja teillä kaksi yhteistä lasta... Miten voit kokea olevasi ulkopuolinen kun olet lasten äiti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kysymys onkin siitä " perhe" tunteesta, joka puuttuu. Lasteni kanssa tunnen olevani perhe, mutta mieheni kanssa on tunne, että hän ei ole oikeasti osa tätä perhettä hänen taustoistaan johtuen. En osaa sitä paremmin selittää. Ehkä ajattelen perhettä hieman liian syvällisesti. Johtunee uusperhe taustoistani ja siitä, että en ole oikein koskaan tuntenut kuuluvani perheeseen. Ja nyt olen tehnyt sen virheen, että pariuduin eronneen miehen kanssa ja enkä koskaan saa kaipaamaani eheyttä perheeseeni.
Siellä keskustelufoorumilla voisit löytää enemmän sinun tilannettasi ymmärtäviä ihmisiä.
Tiedän mistä puhut, tuo kaksi perhettä miehellä...
t. itsekin uusperheen äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meille on siis eka yhteinen tulossa ja miehellä on lapsi ennestään. No nyt on muutenki miehen suvussa kaikennäköstä kränää ja mä ilmotin jo et miehen välit veljeensä (osittain miehen ekan lapsen takia) ei saa vaikuttaa meidän tulevan lapsen suhteeseen serkkujensa kanssa.
Tätä taas ei oikein mies ymmärtänyt koska kokee että hänen ekaa lasta sorsitaan... Ymmärrän miehen pointin mutta en hyväksy sitä.
Eli vaikeuksia on tulossa.
Vaikeaa tuntuu olevan kun pitäis sovittaa kaikenlaiset tilanteet ja kuviot niin ettei ketään jätetä ulkopuolelle tai kohdella väärin.
Sinua ahdistaa se, että miehelläsi on ollut elämää ennen sinuakin.
Sinulle esim. esikoisesi oli ainutlaatuinen tilanne, se kun sai ensi kertaa lapsensa syliinsä jne. Miehesi oli jo toisella kierroksella, ja kaikki meni " rutiinilla" .
Minä voin tunnustaa, etten ikinä pystyisi hankkimaan lsats miehen kanssa jolla on jo lapsi/a. EHKÄ siinä tapauksessa että meillä molemmilla olisi lapsia...
Joka tapauksessa, veikkaan että sinusta tuntuu typerältä jakaa miehesi toiseen perheeseen, sillä hänellä on aina esikoislapseen ja tämän äitiin tietty " suhde" . Tavallaan se, että hän on joskus ollut niin tosissaan toisen naisen kanssa, että on hankkinut lapsen tämän kanssa jne. syö sinulta uskoa siihen, että teidän perheenne olisi se mitä miehesi on aina halunnut.
Ratkaisu ei kuitenkaan ole tämän ajattelun jatkaminen, vaan siitä eroon pääseminen...
voisit tarkastella omia asenteitasi ja ottaa poika osaksi sinun perhettä.
Kun itse lähestyt, sinut päästetään lähelle. Kun itse hyväksyt, sinutkin hyväksytään.
Minulla toisenlainen tilanne sen puoleen, että miehen isompaa lasta asuvat osan ajasta meillä. Mutta tunnen itseni _niin_ ulkopuoliseksi, kun ex-vaimo ei hyväksy minua millään tasolla. Lapset ovat jatkuvasti osa meidän perhettämme, ja minun on otettava heidät huomioon kaikissa asioissa, mutta minä olen tuosta miehen ja ex-vaimon ja lasten " perheessä" ihan ulkona. Vaikka normaalisti teen ruuat, pesen pyykit, keksin ohjelmaa ja osallistun arkielämään, niin kun tulee puhe Äidistä niin silloin minut tuupataan ulos. Ensi vuonna on vanhemman rippijuhlat, olen jo ehtinyt surra sitäkin, etten todnäk pääse osallistumaan. Ja millähän lapselle selittäisi, että kyllä minä haluaisin, mutta kun äitisi ei sitä salli. Eihän sitä tietenkään toisen äidistä voi sanoa, sitten vaan ollaan niin kuin syy olisi taas minussa. Huokaus...
Vai mikä mättää?? Toisekseen kyllä 15vuotiaalle voi aivan hyvin kertoa asiallisesti että äitinsä ei hyväksy että sinä tulet hänen juhliinsa. Kysyköön äidiltään sitten..
että olen se " toinen" vaimo. En tule ilmeisesti koskaan tottumaan tilanteeseen. Yhteisten lapsiemme jälkeen tilanne on vain huonontunut, vaikka päinvastaista olisi odottanut. Mielenkiintoista sinänsä, että itse olen siis asunut 7 vuotiaasta isäpuoleni kanssa, joten minun jos kenen luulisi sopeutuvan. Ehkä uusperhelapsille tulee tarve siihen, mitä ei ole koskaan ollut, eli ns. ideaaliperheeseen? Tiedän, jos kerran tiesin, että ydinperhe on minulle näin tärkeä asia, olisi minun pitänyt ymmärtää olla rakastumatta eronneeseen mieheen, mutta tässä vaiheessa on myöhäistä tehdä sille asialle enää mitään;-/ Mieheni lapsen hyväksyminen osaksi " perhettäni" ei ole minulle vaihtoehto. En vain jostain syystä pysty siihen.
olevansa osa perhettä, jos toisella puolisoista on " toinen perhe" jossain takavasemmalla odottelemassa joka toista viikonloppua??