Parisuhdeasiaa... mikä avuksi?

Mikä oli silloin eri tavalla, mitä teitte toisin? Tehkää nytkin niin.

Kohtele miestäsi niin kuin haluaisit hänen kohtelevan sinua. Älä kilpaile miehen kanssa siitä kumpi tekee ensin mitäkin, ota ensimmäinen askel. Ala kohdella häntä ikään kuin olisit häneen mielettömän rakastunut. Kokeile yhden viikon verran ja seuraavalla viikolla voit hämmästyä, sillä tunteet tulevat perässä, kunhan vaan alat käyttäytyä "ikään kuin". Olen itse kokeillut ja se todella toimi!

jatkuminen toivottavasti parempana. Perheasiainneuvottelukeskus on ilmainen ja monella on sieltä oikein hyviä kokemuksia.

Hyi olkoon mitä teeskentelyä. Miten tuo tapahtuu, kun sävähdän karkuun jos mies vaikka hipaisee? Ja värähdän inhosta?



ap

Pidin kyllä miehestä nuorena. Moni asia on nyt toisin: mies oli ennen positiivinen, nyt vittumainen ja katkera. Minä oln ennen kaunis, nyt läski ja ruma. Ikinä en ole ollut mieheen mitenkään palavasti rakastun, nyt inhoan hänen jokaista piirrettään, persoonaansa, mielipiteitään, tapaansa puhua ja olla, ulkonäköään....



ap

Ihan sama miltä oikeasti tuntuu, kunhan vain osaa tarpeeksi uskottavasti näytellä. Uskotteko te oikeasti noin??? Entä onni? Rakkaus? Toveruus? Luottamus? Halu?

Hyi olkoon mitä teeskentelyä. Miten tuo tapahtuu, kun sävähdän karkuun jos mies vaikka hipaisee? Ja värähdän inhosta?

ap

ei kai se miehen hipaisu silloin kovin vastenmieliseltä tuntunut? Sama ihminen on kuitenkin kyseessä, kyse on vain ja ainoastaan sun pään sisällä olevista AJATUKSISTA ja niitä pystyt kyllä muuttamaan.

Ihan sama miltä oikeasti tuntuu, kunhan vain osaa tarpeeksi uskottavasti näytellä. Uskotteko te oikeasti noin??? Entä onni? Rakkaus? Toveruus? Luottamus? Halu?

tulevatkin esiin. Katsos, kun ihminen itse ajattelullaan muokkaa oman elämänsä sellaiseksi, kuin ajattelee sen olevan. Jos ajattelee, että mulla on maailman ihanin ja rakastettavin mies, niin rupeaa pikku hiljaa uskomaan siihen ja sitten ne tunteetkin heräävät. Jos et usko, kokeile. Eläydy täysillä rooliisi, niin näet että se pitää paikkansa. Ja mitä pahaa siinä sitten on, jos ne tunteet taas heräävät ja liitto pelastuu, kun sitä kerran ap haluaa lastensa takia.

Olen pahoillani, mutta olet sänkysi sijannut ja nyt sinun on maattava siinä. Olet päättänyt tehdä lapsia tuon miehen kanssa, ja sinulla ei ole enää yksipuolista oikeutta päättää erosta ajattelematta lastesi parasta. Jos miehesi ei ole haitaksi lapsillesi, niin mielestäni sinulla ei ole mitään oikeutta erota miehestäsi.



En voi sietää ihmisiä, jotka hankkivat lapsia ja sitten alkavat miettiä, että tulikohan valittua väärä mies. Nämä asiat on mietittävä etukäteen! En usko, että miehesi yhtäkkiä muuttui inhottavaksi, hänessä on varmasti ollut nähtävissä näitä piirteitä jo aiemmin. Usein näkee ihmisiä, jotka rakkauden punaiset silmälasit päässään hankkivat lapsia, ja sitten kun ensikemia haihtuu, niin aletaankin katsella olisiko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella.



Jos olet vanhempi, niin sinun on ajateltava lapsesi parasta ja oma etusi tulee vasta sen jälkeen. Muutoin olet - anteeksi nyt vain - todella huono äiti. Jos lastesi on parempi sekä isän että äidin kanssa, niin sinulla ei ole mitään oikeutta sitä rikkoa.



Terveisin avioerolapsi

Puusilmäinen idioottikirjoituksesi teki asiasta varman. Paperit lähtevät vetämään heti huomenna.



Kiitos, paskiainen.

Jos kerran tahtoa ja halua on. Siinä teillä on yhteinen tavoite, lastenne vuoksi. Lapset saavat mallin siitä millainen parisuhde on, teitä katsellessanne, joten teidän valinnoistanne on kiinni se, millaiseksi heidän mielikuvansa avioliitosta muodostuu. Jos olette tästä yhdestä asiasta samaa mieltä, siinähän on jo hyvä lähtökohta.

Teidän kannattaisi varmaan istua alas ja keskustella tilanteesta aikuisella ja kypsällä tavalla. Toisianne kunnioittaen. Et voi muuttaa miehesi käytöstä, mutta kun itse alat kohdella häntä asiallisesti, ystävällisesti ja huomaavaisesti (ei tarvitse heti ensi alkuun mennä edes lääppimisetäisyydelle), mieskin luultavasti alkaa käyttäytyä sinua kohtaan jonkun verran ystävällisemmin. "Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa" pitää kyllä paikkansa. Ja tässä kohtaa on syytä jättää turhat "mä en ainakaan ekaksi tee mitään" -asenteet syrjään, niellä ns. ylpeytensä ja ottaa itse se ensimmäinen askel, jos oikeasti haluat tilannetta parantaa. Siitä se alkaa. Tsemppiä!

Puusilmäinen idioottikirjoituksesi teki asiasta varman. Paperit lähtevät vetämään heti huomenna.

Kiitos, paskiainen.

ja tuo, että paskiaiseksi häntä haukut, osoittaa oman puusilmäisen idioottimaisuutesi: olet ilmeisesti täysin kykenemätön henkiseen kasvuun ja asioiden ajattelemiseen muuten kuin oman napasi perspektiivistä.

Tuosta tyhmyydestäsi sinun turha syyttää avioeroa.

Antaa mennä vaan, yritin vain antaa sinulle näkökulmaa, vaikutat vähän itsekk''ltä ihmiseltä ja käy sääliksi lapsiasi. Mutta hyvä pointti - minä olen todella idiootti - avioerolapsi kun olen - kiitos sinulle, kun teet saman omille lapsillesi.

Nyt riitti.



ap

Meille ja monelle tutulle on ollut apua parisuhdekurssista. Pariterapiaa joku jo ehdottikin.



Millaisia ovat vanhempienne parisuhteet? Oletteko ajautuneet samanlaiseen?



Jos kerran tahtoa riittää, niin suosittelen ihmeessä vielä kokeilemaan parisuhdekurssia tai pariterapiaa. Meillä oli miehen kanssa tilanne, jossa olimme ajautuneet kuin vihollisiksi ennen parisuhdekurssia ja kurssilla löytyi taas yhteinen sävel. Olemme sen jälkeen olleet useammallakin parisuhdekurssilla ja niiden avulla "hiotuneet" paremmin yhteen.



Miksi ne piirteet miehessäsi ärsyttävät sinua? Usein on vaikea hyväksyä toisessa sitä, mitä ei hyväksy itsessään. Oletko oikeasti sinut itsesi kanssa vai koetko huonoa itsetuntoa, ahdistusta, tyhjyyttä.

En enää jaksa teitä supervaimoja. Paperit lähtee vetämään ja aion tehdä elämästäni onnellisen itselleni ja lapsilleni. Miestä en enää pysty katselemaan ilman itsemurhaa.



Juu, olen todella ahdistunut tilanteesta. Eikä se parane ainakaan sillä ettei mikään oikeasti muutu, senkun "ajattelen positiivisesti". Hyvää elämää vain teille kaikille.



ap

Miten se tahto näkyy? Kirjoituksista päätellen ei mitenkään..

Toimiiko teillä arki, saatteko sovittua kotityöt, harrastukset, mahdolliset lasten kuljetukset päiväkotiin/kouluun/harrastuksiin..?

Teettekö ikinä mitään yhdessä perheessä niin että sinä ja miehesi myös nauttisitte siitä?

Viekää lapset hoitoon jonnekin (toivottavasti luotettava hoitaja löytyy) ja viettäkää vaikka viikonloppu kahdestaan. En ehdota romantiikka vaan riitelyä. Puhukaa kaikki mikä toisessa ärsyttää, mistä olette eri mieltä jne. Antaa kaiken tulla ulos. Ilmeisesti niitä asioita on paljon.

Sitten mietitte voitteko jatkaa yhdessä edes lasten takia. Mutta muistaka että lapset huomaavat jos äiti ja isi eivät pidä toisistaan.

Tahtoa on vaikka muille jakaa, molemmilla kova halu saada homma toimmaan, koska lasten kotia ei tahdottaisi rikkoa.

Sinun täytyy kohdata ongelmat ensin itsessäsi ja sitten vasta voit saada paremman elämän. Mutta sitähän sinä et halua kuulla.



Jos pidät lukemisesta, niin lue vaikka Paloheimon Kotivammaisuudesta kirjoittama kirja. Tai kokeile vaikka modernia vyöhyketerapiaa. Avain muutokseen piilee sinussa ja kasvamisessa.



Turha syyttä vain miestäsi, koska parisuhteessa on kaksi osapuolta...

tiedätkö, miltä lapsesta tuntuu, kun toinen vanhempi yhtäkkiä ilmoittakin että ei tule enää kotiin? Tiedätkö miltä lapsesta tuntuu, kun muilla on kokopäivävanhemmat ja omista toinen onkin vain osa-aikainen? Tiedätkö, miltä lapsesta tuntuu kun vuoden jälkeenkin toinen vanhempi tuntuu edelleen vieraalta? Etävanhempi ei koskaan ole sama kuin vanhempi samassa perheessä. Entä, tiedätkö, miltä lapsesta tuntuu kun isä ja äiti eivät tule toimeen?



Tuntuu siltä, ettet tiedä - ja tuntuu siltä, ettet myöskään välitä. Mutta onnea eroon



Avioerolapsi