Avioero ei aina ole huono asia

No näin varmaan on. Harva sitä eroaa jollei pakko ole. Mutta kyllä se aina lapsiin merkit jättää - enemmän olisin huolissani, jos lapset eivät koskaan oirehtisi. Mutta niin kuin mikä tahansa kriisi, niin se voi myös opettaa lasta, esim. käsittelemään ikäviä tunteita yms. Siitä huolimatta kyllä toivoisin, että turhaan ei kukaan eroaisi. Ero on kuitenkin monissa tapauksissa se parempi vaihtoehto. Toisin kuin lapsuuden saduissa aina ei voi valita hyvästä ja huonosta vaan pitää valita kahdesta huonosta vaihtoehdosta se vähemmän huono.

kärsii, vaikka aiempi elämä olisi ollut aivan kamalaakin. Kyllähän lapset kuitenkin rakastaa äitiä ja isää -etenkin pienet, jotka ei paremmasta ymmärrä. Ja varmaan jollain tasolla kaikki lapset....



Mutta sitä vastaan tahtoisin kapinoida, kun aina niputetaan kaikki niin tiukasti saman mallin alle, että siitä ja siitä ratkaisusta seuraa tämä ja tämä tilanne ja nuo oireet. Kun ei se aina mene niin. Ihmiset ei ole samanlaisia, tilanteet ei ole samanlaisia. Kaiken ei aina tarvitse mennä päin mäntyä, vaikka virheitä tulisikin tehtyä.

Toisaalta myönnän suoraan että lapsen suru ja ikävä ottaa koville sydämeen. Sitten pitäisi aina muistaa se syy miksi erottiin. Että se oli riittävä. Ja tässä olen iloinen ettei syy ollut mikään kevyt kasvoimme erillemme, tai kipinä puuttui tms.

Meidän yh perhe oli paljon tasapainoisempi ja lämpimämpi kuin se olisi ikinä voinut olla isän asuessa kanssamme.

menee nyt niin hyvin että paremmin ei voisi mennä. Erottiin kun lapset oli 1,5 ja 3 vuotiaat. lapset ei muista sitä aikaa ollenkaan kun isä asui meidän kanssa, minä kyllä.. Nyt molemmilla uudet ihanat puolisot ja lapset käyvät isän luona säännöllisesti. Välimatkaa on 3km.

Minä en ymmärrä niitä jotka lasten takia yrittää pysyä yhdessä. Ovatko vanhemmat niin tyhmiä etteivät tajua sitä, että lapsi ymmärtää sen kyllä jos huonosti menee. Olise sitten minkä ikäinen tahansa..