Kun sisko kadehtii...

Meillä tämä on jatkunut jo lapsuudesta asti. Isosiskoni oli äärettömän kova mollaamaan ulkonäköni, koulumenestystäni, kavereitani, ihan kaikkea. Osin tästä syystä olen todella saanut tehdä töitä itsetunnon eteen. Ihan tosissani kuvittelin olevani lihava ja ruma, vaikka totuus ei ihan tämä ole. Vanhempani olivat aika surkeita tähän puuttumaan. Jotenkin tuntui, että he päinvastoin yrittivät aina hyvitellä siskoani siitä, että synnyin hieman liian "aikaisin" ja isosiskoni joutui jo niin pienenä luopumaan esikoisen asemastaan.



Tämä kadehtiminen jatkuu edelleen ja lisänä on kamala kilpailu esim. lasten saamasta huomiosta. Siskoni laskee hyvin tarkkaan kaiken mitä vanhemmiltamme ikinä olemme saaneet. Minua ei kiinnosta, jos äitini ostaa siskon lapsille leikkimökin joululahjaksi. Siinähän ostaa omilla rahoillaan, mutta auta armias jos hän tuntee jääneensä jostain vähemmälle....Kauhulla odotan sitä kun vanhempamme kuolevat ja perinnönjako alkaa. Aikuistuttuani olen alkanut pitää enemmän omia (ja lasteni) puolia siskoani vastaan. Minusta myös minun lapseni ansaitsevat mummonsa ja pappansa huomiota ja oikeuden kyläillä isovanhemmillaan. Siskoni mielestä ei. Se, että pidän puoliani oikeuttaa siskoni haukkumaan minua päin naamaani ja selkäni takana kaikille tutuille ja jopa työkavereilleen. Olenkin vähentänyt yhteydenpidon siskon kanssa ihan minimiin ihan omaa itseäni ajatellen. Jotain kertoo ehkä ihmisestä sekin, että minulla on myös kolme veljeä, joista yksikään ei tule toimeen siskon kanssa.

Minä myös olen kuullut ulkonäöstäni, koulumenestyksestäni, kaikista mahdollisista taidoistani, vanhempien ns. lellimisestä ja kaikesta ihan pienen ikäni.



Miltään en näyttänyt, mitään en osannut, ainoastaan ahkeraksi on minut tunnustanut - koulumenestykseni kuulemma johtui siitä, että jaksoin tankata, lahjoja minulla ei ole mihinkään.



Kaikki omaisuuteni minun on täytynyt hankkia jollain tapaa huijaamalla, lapsilleni olen huono ja vääränlainen äiti - hän on tätinä parempi aikuinen näille...



Jne. jne. jne.

Vanhin sisareni on todella kateellinen lähestulkoon kaikesta ja sanoo aivan uskomattoman rumia asioita minusta ja kolmannesta sisarestamme sekä meidän lapsistamme, miehistämme, kouluksistamme... lista on loppumaton. Olen jotenkin vasta viime vuosina tajunnut että todella ilkeät lohkaisut eivät olekkaan väärinymmärryksiä ym. ja että tilanne on itse asiassa ollut tällainen aina. Olen ratkaissut asian olemalla tekemisissä vain välttämättömän paljon. Juuri nyt Mummin kuolema laukaisi tilanteen taas, uskomattomia puheluita sinne sun tänne... Surullista mutta en aio asettautua vapaaehtoisesti maalitauluksi kerta toisensa jälkeen.

Jotenkin itse alistuin siihen, että olen ihan paska ja ansaitsen kaiken.



Sitten kun siskon työtön mies häipyi maasta ja minä maksoin siskon ja miehensä vuokrarästit, jottei sisko lentäisi pellolle asunnostaan ja siskoni vaati minua maksamaan myös miehensä tuhansien eurojen jatko-opinnot Suomessa, jotta tämä palaisi ja minä kieltäydyin ja siskoni haukkui _minut_ itsekkääksi paskaksi, joka ei koskaan auta, niin silmäni avautuivat.



Sen jälkeen en ole antanut hänen syyllistää itseäni ja kauna on sitten hiljalleen pahentunut. Hän siis haukkuu minua selän takana koko ajan.



Minä en ole saanut kotoani mitään, koulut olen maksanut lukiosta lähtien itse. Isän perinnön "törkeästi" pidin.



Ap

"koulumenestykseni kuulemma johtui siitä, että jaksoin tankata, lahjoja minulla ei ole mihinkään."



Meillä taas koulumenestykseni johtuu kuulemma siitä, että hän isonasiskona kuulusteli läksyni ahkerasti ja antoi minun lukea kun itse teki kotihommia! Ja itse ei siten ehtinyt koskaan lukea (näin perustelee ettei ole käynyt kouluja mutta minä olen akateeminen)



Ja hyvät taitoni hoitaa kotia ja perhettä johtuu kuulemma siitä, että patisti minua pienenä tekemään pikku kotiaskareita!!



:D Löytyyhän näitä, ei sitä raaski kuin nauraa ja päivitellä että voi sinua raasua!