Ikuisuuskysymys: Voisitko jättää 5-vuotiaan 10-vuotiaan hoitoon
Kommentit (26)
silloin tällöin 5 vuotiaan poikani 11 v. sisaren kanssa esim kauppareissun ajaksi. Hyvin on mennyt ja puhelimen päässä ovat jos jotain sattuisi.
Missä itse olisit? Mikä kellonaika?
Luultavasti joo voisin jättää jos kyse sisaruksista, ajankohta olisi keskellä päivää ja itse olisin jossain suht. lähistöllä kuitenkin (tyyliin 10min kotoa) jos jotain sattuu.
pikkusisko syntyi. Jätettiin hoitooni jo parin kk ikäisenä kauppareissujen ajaksi.
Itse mietin oisiko 9v. isosisko saattaa 6v. pikkuveljen eskariin. Tulevaisuutta siis mietin. Matka 800m.
pari kertaa oon jättänyt, kun oon itse ollut hakemassa yhtä sisaruksista kaveriltaan alle 5 km päästä synttäreiltä. Katsoivat töllöä koko ajan ja puhelin oli lähistöllä, jos oli tarvetta.
kun olen hakenut esim. miehen töistä tai jonkun muista lapsista harrastuksista 11v siskonsa kanssa.
itse olin 8v kun veljeni syntyi.
Olin jo kymmenen vuotiaana, jos en aiemminkin veljeni kanssa kahdestaan kotona kun äiti ja isä lähtivät baarin. Hyvin pärjäsimme!
Ja ei, ei ole jäänyt mitään traumoja, olemme molemmat ihan kunnon kansalaisia veljeni kanssa. Kuten myös vanhempamme, ihan normi, töissä käyviä ihmisiä.Minusta tuo oli ihan normaalia ja hyväksyttävää.
Aiemminkin, 4/10v.
Nyt sitten viimeksi käväisin vanhemmillani 5 min matkan päässä ja jätin lapset iltapalalle keskenään.... Ja tulikin sähkökatko! Onneksi oli puhelin ja lapset soittivat, mutta 11 v on pimeänpelkoinen muutenkin ja 5-v toki säikähti tilannetta :( Ehtivät olla 5 min keskenään ja istuivat läppärin ruudun edessä ainoassa valossa.
Siinä vaiheessa kyllä kävi mielessä, että eihän noita voikaan jättää.. Eivätkä ole sen jälkeen halunneetkaan jäädä.
Noin lyhyt aika että vuoden vanhempi on jo koulun jälkeen tai ennen koulua pidemmänkin aikaa yksin. Varsinkin jos tuo 10 vuotias on vastuuntuntoinen niin voi jättää pienemmänkin kanssa.
kun me vanhemmat käytiin kaupassa. 6,5v meni jo kouluun.
Välissä on myös 7-v, joka myös kotona.
Kyseessä aamu ja mies vie minut töihin ja palaa takaisin. Matkaan menee edestakaisin korkeintaan puolituntia.
-ap
Meillä on ollut pieniä hetkiä 9v ja kohta 5v lapset kotona keskenään.
Max puoli tuntia.
Toki riippuu lapsistakin.
Meillä molemmat rauhallisia tapauksia.
Muksut autoon vaan ja äitiä viemään töihin.
Entä jos miehelles tapahtuu jotain kun tulee kotiin? Ei tarvi olla edes sen vakavampaa kuin renkaan puhkeaminen, pieni peltikolari, ojaan ajo yms.
Ja nyt joku sanoo, että lapsien on turvallisempi olla kotona kuin autossa joka suistuu ojaan =)
Liian pieniä vastuunkantajia. Monissa maissa tulis sossu ovelle, jos jättää tuon ikäiset keskenään. Mutta suomalaiset lapset ovat niiiiiin omatoimisia, että kyllähän heidän jo pitää tuossa iässä yksin pärjätä.
Meillä ei ole myöskään ihan pienet koululaiset iltapäiviä yksin, mutta se on jo toinen aihe.
olisivat av:n korppikotkat jeesustelemassa miten tuon ikäiset on jätetty keskenään kotiin.
Tv se joka oli ketjun ainut joka ei jättäisi.
Käytkö pyyhkimässä perseen ja lukemassa iltasadun vielä kun mussukka on armeijassa?
Curling, curling.....
Muksut autoon vaan ja äitiä viemään töihin.
Entä jos miehelles tapahtuu jotain kun tulee kotiin? Ei tarvi olla edes sen vakavampaa kuin renkaan puhkeaminen, pieni peltikolari, ojaan ajo yms.
Ja nyt joku sanoo, että lapsien on turvallisempi olla kotona kuin autossa joka suistuu ojaan =)Liian pieniä vastuunkantajia. Monissa maissa tulis sossu ovelle, jos jättää tuon ikäiset keskenään. Mutta suomalaiset lapset ovat niiiiiin omatoimisia, että kyllähän heidän jo pitää tuossa iässä yksin pärjätä.
Meillä ei ole myöskään ihan pienet koululaiset iltapäiviä yksin, mutta se on jo toinen aihe.
On meitä muitakin jotka ajattelee noin! En ikinä jätä tuon ikäisiä yksin vaan aina on jompikumpi vanhemmista tai muu aikuinen paikalla ja niinhän se kuuluu ollakin! Ihmeellinen tämä nykyinen ajattelutapa että jos 5-6-vuotias ei ole ollut yksn kotona hän ei enää pärjää vanhempanakaan elämässään:(
Mitä jos jotain tapahtuu? Ei 10v osaa vielä toimia hätätilanteessa loogisesti, jos ei aina aikuisetkaan.
Liikaa vastuuta mun mielestä.
toki riippuu lapsesta, mutta jos on vastuuntuntoinen isosisko, kuten ap:lla. Meillä tyttö on 3 vuotiaasta saakka käynyt 8 vuotta vanhemman serkkunsa kanssa kaupassakin karkkiostoksilla, ja hyvin on mennyt (kauppa on lähellä ja reitti turvallinen) ja tuon serkun hoitoon jättäisin pidemmäksikin aikaa, sen verran fiksu tyttö on (ja meidän tyttö jumaloi häntä:). Voisin jättää meidän 1-vuotiaammekin jo hetkeksi hänen kanssaan. Ja olen kuvitellut olevani varovainen äiti....enpä taida sittenkään olla... mutta tervejärkinen kylläkin:)
Kai nyt sisällä selvii hengissä jos isompi vielä vähän kattoo perään.
Mutta riippuu tietenkin lapsista-