Vauva syntyy, mutta taapero jää hoitoon
Meille on tulossa vauva, kun taapero täyttää 2v4kk. Aijon jättää hoitoon ainakin osa-aikaiseksi. Tykkää olla kovasti perhepäivähoidossa!
Kommentit (9)
Esikoinen tulee olemaan 3 v 4 kk kun vauva syntyy. Se olisi silkkaa kärsimystä hänelle olla koko ajan kotona.
Kertoi, kuinka epävarmoja vanhemmat on nykyään. Haluavat pitää lapsensa hoidossa ja luulevat sen olevan hyväksi. Kun tosiasiassa ne lapset on liian isoissa ryhmissä, missä keikkalaiset käyvät tekemässä hommia ja lapsille ei ole aikaa.
Hän alan ihmisenä sanoi, että kotihoito on lapselle paras lahja, minkä vanhemmat voi antaa.
Mutta av palstan mukaanhan päiväkodin henkilökuntahan ei tiedä mitään.
eiköhän tääkin viesti ole tänne heitetty että saatais taas kunnon tappelua aikaan.
Miten se eroaa kerhosta? Muuten kuin että lapsi saa jatkaa tutussa ympäristössä ja tuttujen lasten kanssa...
Moni 3-vuotias oikeasti jo kaipaa ikäisiään leikkikavereita.
on ollut lapsi 2v hoidossa osa-aikaisena sitten vauvan syntymän. Nyt kun vauva on 6kk ja rutiinit on kunnossa, yöt suht siedettäviä ja äiti taas elävien kirjoissa otan lapsen kotiin kokonaan Joulusta lähtien. Mielestäni näin olen ollut paras äiti lapsilleni, sillä väsyneenä helposti kaikki menee pieleen. "Vapaa-aikoina" olen sitten siivonnut, tehnyt ruoat melkein koko viikoksi ja ottanut kiinni univajetta. Esikoinen ei siitä ole mielestäni kärsinyt. Itsellä taas ollut välillä omantunnon tuskia ympäristön paineen vuoksi.
Meillä kaikilla on eri taustat ja toisille paras ratkaisu on lapsen kotona pitäminen ja toisille taas hoito. Kokopäiväistä hoitoa en hyväksy.
Minä itse en voisi koskaan vauvalla syrjäyttää muita lapsiani. Meidän perheessä ei nuorin lapsi saa kaikkea aikaa ja rakkautta. Noin sitä sisaruskateutta saadaa aikaan:(
sitä sisaruskateutta noin saada aikaan. Mitä jos vauva on koliikkivauva ja huutaa päivät pitkät muualla kuin rinnalla. Ei se esikoinen siinä kovin ihanaa seesteistä kotihoitoelämää vietä. Meillä ainakin esikoinen saa vieläkin suurimman huomion ja hänellä on aivan erityinen paikka meidän vanhempien sydämessä koska on meidän ensimmäinen lapsemme. Samalla lailla vauvalla on aivan erityinen paikka meidän sydämessämme, koska on meidän nuorin lapsemme.
Kukaan lapsi ei käsittääkseni mene pilalle, lyhisty sisarkateuteen, saa yliannostusta virikkeitä tai häiriinny psyykkisesti, jos käy parina päivänä viikossa kerhossa tai tarhassa, vaikka kotona olisi vauva:). Tällainen taapero on mun mielestä käytännöllisesti katsoen kotihoidossa.
Jos kodin ulkopuoliset virikkeet ja hoitoavut ovat pannassa, niin silloin ei kannata käydä edes muskareissa, perhekahviloissa tai jumpissa. Niistähän saa paljon vaihtelua arkeen ja virikkeitä, joita lapset eivät tarvitse (ja äidit varsinkaan, hyvänen aika!). Parasta kököttää koko ajan kotona vahtimassa perheenjäsenten välisen symbioosin kehittymistä.
Kun vauva syntyy, on jo niin hilkulla 3v, että luulen jo kyllästyvän katsomaan äidin ja vauvan imetysmaratoneja. Näin saa parina päivänä viikossa nähdä tuttuja tarhakavereita.