Lue keskustelun säännöt.
Näin kävi yksityislääkärin vastaanotolla...
10.01.2007 |
Sain töissä romahduksen enkä voinut lopettaa itkemistä.
Mieheni oli edellisenä iltana ilmoittanut että haluaa eron ja on muuttamassa uuden naisystävän luokse, ovat tapailleet jo 4kk ajan.
Me olemme olleet naimisissa 6 vuotta ja meillä on pieni tyttö, toista lasta yritämme. Tai siis emme enää..
Hädissäni hakeuduin Mehiläiseen kun en saanut työterveyshuoltoon aikaa.
Vastaanottavana oli n 50v mies, joka totesi:" Kyllä se siitä! Lepäile nyt viikonlopun yli ja maanantaina sitten uudella innolla töihin."
Kirjoitti sairaslomaa siis 4 päivää!
En nyt odottanutkaan mitään monen viikon toipumisvapaata mutta mitä ihmeitä 4-5 päivässä muka tapahtuu?
Olen niin rikki että vain itken ja oksennan.
Työssäni supportoin sairaita, esim syövästä kärsiviä potilaita.
Onko tässä jotain järkeä?
Kommentit (8)
toiseen paikkaan ja kertoisin tilanteesta. Kyllä mielestäni voisi pari viikkoa kirjoittaa...No tyhmiä ihmisiä löytyy kyllä kaikilta aloilta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Päinvastoin siellä yksin murehtimalla tilanne sun päässäs vaan pahenee. Lääkäri oli oikeassa, maanantaina vaan uudella innolla töihin. Jos silloin vielä tuntuu ettei pääse liikkeelle kannattaa hakeutua terapiaan.
Ikävä kuulla tilanteestasi. Joskus jos on kuitenkin kovin vaikean elämäntilanteen keskellä, niin jos sitä jää kovin pitkäksi aikaa kotiin itkemään, niin sitä ehtii melkoisen paljon päivän aikana miettimään sitä omaa onnettomuuttaan. Töissä saa edes hetkeksi ajatukset pois.
Yleensä tuommoisessa shokkitilanteessa menee niin, että ihan alkuunsa ei saa paria yötä nukuttua ja sitten menee pari viikkoa kuin sumussa, ikäänkuin uskoisi, että siitä painajaisesta joskus heräisi, mutta kahden viikon päästä sitten usein alkaa ymmärtää, että tämä asia onkin omaa todellisuutta ja sitten pitää vaan ruveta työstämään sitä surua.
Usko pois, että tiedän mistä puhut ja niin tietää moni muukin. Et ole yksin, jolle on tuollainen kohtalo käynyt. Selviät siitä kyllä. Anna itsellesi aikaa surra, mutta yritä pitää elämän tietyistä rutiineista myös kiinni ja anna lapsellesi tietty normaali, turvallinen rytmi. Jos maanantaina tuntuu, ettet millään töihin jaksa, niin sitten haet vaan lisää sairaslomaa. Eihän se, että kerralla kirjoitetaan 5 päivää tarkoita, etteikö jatkoa saisi, jos sitä tarvitsee.
Voimia sinulle!
On pikkasen vaikea tehdä töitä, jos on niin hajalla että koko ajan vain itkettää.
Vierailija:
Päinvastoin siellä yksin murehtimalla tilanne sun päässäs vaan pahenee. Lääkäri oli oikeassa, maanantaina vaan uudella innolla töihin. Jos silloin vielä tuntuu ettei pääse liikkeelle kannattaa hakeutua terapiaan.
Tietysti haet lisää sairaslomaa! Ei sitä kuukausikaupalla tarvitse olla, mutta tarvitset nyt pari viikkoa aikaa hengähtää ja miettiä tulevaa. Soita ihmeessä paikkakuntasi kriisipäivystykseen, sieltä saat apua, miten tulee jatkossa toimia. Ota myös yhteyttä lastenvalvojaan, heti kun jaksat.
Voimia sinulle!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vasta muutaman päivän päästä, kun alkushokki menee ohi voi lääkärikin vasta todeta millaisen hoidon tarpeessa olet. Esim. tarvitsetko jotain lääkkeitä vai ohjaako sut mielenterveyspuolelle.
Kiitos noista asiallisista kommenteista!
Minulla on todellakin mietittävänä aika paljon.
Täytyy löytää asunto meille lapsen kanssa, yksinäni ei ole mitään mahdollisuuksia maksaa nykyisen asumisemme kustannuksia.
Talo on miehen nimissä, meillä on avioehto.
Mies ei halua yhteishuoltajuutta.
Lapsella on neurologinen sairaus ja kuntoutus menossa.
Tuntuu että tämä kriisi puski näkösälle kaiken muunkin ahdistuksen jonka olen jotenkin pystynyt piilottamaan itseltäni.
Olen vaan ajatellut että jos hoidan kaiken hyvin, yritän henkeen ja vereen olla hyvä äiti ja vaimo niin ahdistus väistyy, vaan ei!
Kaikki tuli niin salamana- vielä kuukausi sitten mies ehdotti yhteistä lomaa jossain lämpimässä, ja haaveksi kanssani uudesta vauvasta.
En tunnista enää elämääni.
Kuinka voisin kohdata nyt kuolevia ihmisiä ja heidän omaisiaan?
Ei minulla ole heille mitään annettavaa, tukeahan he minulta tulevat pyytämään ja minulla on vastuu siitä. Olen niin pettynyt elämään, mieheeni ja itseeni. Kuinka osaisin antaa toivoa muille?
Jossain toimistohommissa nyt vielä kykenisikin itkeskelemään työpaikalla ja hoitamaan hommat vasemmalla kädellä, mutta minun työssäni sellainen ei onnistu.
ap
Sulla on lapsi, et sä voi linnoittautua kotiisi märehtimään tilannetta vaan sun täytyy toimia ja jatkaa elämää!