Rakennusleski ---jo kolmatta vuotta

mutta en mä sitä kuppia enää tossa vaiheessa kaatais lopulisesti, muutama ovi ja yläkerran wc, kun ajattelee kaikki ne huoneet ja autotallit jne mitä on näiden 3v aikana tehty,



miten kauan muka tekee siinä suhteessa yhtä vessaa ja ovia? :)



Ja kelaa, te asutte jo siinä talossa, yhdessä, onhan rakentamisessa sekin vaihe, ja joillain se vie monen monta vuotta, että asutaan kahta asuntoa ja miestä ei näy ikinä koskaan, edes nukkumassa :/

Nimim. kolmen lapsen yksinhuoltaja, joka tekee kaiken aina yksin, eikä ole miestä remonttiapuna, tuomassa leipää taloon tai muutakaan...



Koita kestää! Loppuhan on jo näkyvissä!



Lähtekää kahdestaan lomalle.

moneen suuntaan ei voi revetä.

Väärin nelonen, keiken lisäksi pitää rakennustöistä ja viheltelee onnellisena töitä tehdesään.



Kolmosen pointin kyllä ymmärrän jossain määrin, mutta mieti silti. Mies siis on olemassa, mutta harvoin lapsen kanssa. Ei silloin henno kieltää lapseltaan mitään, eikä raaski komentaa yhtään. Eli lapselle minä olen kamala noita-akka, joka aina vaan komentaa ja isä on hyvä.

Nyt on sitten se ylisuuri energiasyöppö valmis ja eropaperit pannaan vetämään. Kannattiko?

Se rakentaminen oli varmasti kuitenkin teidän yhteinen haave ja päätös. Itse et ilmeisesti sitä pystynyt toteuttamaan joten mies joutui sen tekmään? Silloin pitäisi olla selvää että sinä hoidat muuta asiat että talo saadaan mahdollisimman nopeasti valmiiksi. Ei se rakentaminenkaan mitään lepoa todellakaan ole!

Oli rakennustyöt käynnissä tai ei, eri asia jos olisit lisäksi raskaana tai monta lasta.

hoitaminen ei ole raskasta! Ei ainakaan pitäisi, kun ei ole mikään erityislapsi tms.



Sinä olet nyt väsynyt, pettynyt ja ehkä masentunutkin. Ota omaa aikaa ja anna sitä miehellekin. Lisäksi ottakaa omaa yhteistä aikaa ja lähtekää pois kotinurkista. Noin isolle lapselle saa kyllä varmasti jostain lastenvahdin, jos vaan pyytää.

Tämä ei tietysti paljoa ap:tä lohduta, mutta mun mielestä on aika käsittämätöntä, että niin monet rakentavat asuntoja silloin kuin lapset on pieniä. Ymmärrän sen, että töissä pitää käydä ja tienata rahaa. Mutta että vapaaehtoisesti ottaa vielä pikkulapsivaiheeseen rakennusprojektin.

Ei sinänsä mikään ihme mutta ei se valittamalla parane. Tuo projektin venyminen ja miehen "katoaminen" rakennushommiin voi toisaalta olla myös miehen helppo pakokeino arjesta ja on tavallaan tottunut siihen, että sinä teet kaiken muun eikä oikeastaan haluakaan, että mikään tulee lopullisesti valmiiksi.... Eipä taida auttaa valitus täällä vaan se, että nostetaan kissa pöydälle ja sovitaan säännöistä. Eli tossa vaiheessa, kun jo asutte talossa eikä ole enää mitään muuttodeadlineja ym. voitte kyllä selkeästi pitää yhteistä lomaa esim. jonain viikonloppuna, tenavalle saa kyllä jo hoitajan, koska on jo nelivuotias. Tai sitten tenava mummolaan tms. ja käytte sieltä käsin lyhyellä lomalla. Voitte myös sopia, että esim. yksi päivä viikossa omistetaan kokonaan perheelle ja silloin ei rakenneta lainkaan. Miehelle myös selkeästi jotain omaa vastuualuetta myös tenavan kanssa, esim. joku harrastus tai iltatoimet ja nukkumaan laitto ym. jolloin sinä saat omaa aikaa. Rakennusprojekti on raskas urakka molemmille puolisoille ja kumpikaan ei oikein taida välillä muistaa, mitä se toisen homma on. Vaihtakaa rooleja välillä, sinä listoitat ja mies hoitaa tenavaa viikon ajan...

Itse raksaaja-iskänä yritän kyllä auttaa vaimoa kotihommissa, mutta toisaalta tuntuu että lopullinen vastuu raksahommien sujumisesta on vain ja ainoastaan minulla. Eli tarkoitan että ei se elämä ruusuilla tanssimista miehelläsikään varmasti ole. Koko ajan on mielessä raksa, ja miten siellä pitäisi tehdä sitä ja tätä, hankkia tuota ja sitä, tilata se ja se hommiin, miettiä miten pitäisi tuo ja se yksityiskohta tehdä. Ja kaiken kruunuksi kun on paiskinut hommia pitkän illan, seuraavana päivänä tulee moitteita että "miksi olet tämän näin tehnyt!!!"

Raksailu on rankkaa, mutta olen ajatellut sen siten, että jos en itse tekisi, emme asuisi omakotitalossa ikinä. Rahallinen säästö "kuitataan" henkisen kantin kiristymisenä.

meillä on kolme lasta, joista pienin alle vuoden. Sen lisäksi käydään molemmat töissä, ja kaikki lapset hoidetaan kuitenkin kotona.

Että repäisepä ap. siitä. Kuulostaa jotenkin huvittavalta tuo että yhden 4-vuotiaan kanssa on niiiiiiin hankalaa...

Nyt tuntuu menevän kuppi nurin, eikö tämä helvatan talo valmistu koskaan?

Kolme vuotta olen joustanut, unohtanut perheen lomasuunnitelmat, pyörittänyt arjen, tehnyt ruoat ja vastannut lapsen, 4v, perusasiosta.

Tähän kolmeen vuoteen mies on rakentanut talon, jossa siis nyt asumme. Lisäksi autokatoksen, varaston, maalaamisessa ja pihan laitossakin meni yksi kesäloma. Nyt kesken on enää hyvin vähän, yläkerran wc ja jotain ovia puuttuu. Minulta tuntuu vaan kuppi olevan todella nurin. Olen auttanut rakennushommissa sen, mitä lapsen hoidolta olen pystynyt. Tukiverkkoa meillä ei täällä ole.

Olen totaalisen kyllästunut siihen että minä vastaan kaikista käytännön asioista kotona. Lisäksi lapsi on hirvittävässä uhmaiässä ja kiukuttelee vain ja ainoastaan minulle. Mies heräilee viikonloppuna omia aikojaan, tekee aamupalan ja menee yläkertaan, tulee sieltä alas vain syömään ja kapuaa takaisin. Olen sille todella kateellinen ja katkera, arki on minulle rankkaa suorittamista. Jos haluan omaa aikaa, on se kaikki rakennustyöstä pois ja tunnen siitä suurta syyllisyyttä. Tuntuu ettei loppua tälle oravanpyörälle näy...

Olenko kohtuuton?

joten vaimolla on hommaa kolminkertaisesti :)



12

se on paljon pahemmin kesken kun teillä. Eikä paina yhtään!



Asenne kuntoon. Oikeasti teillä on vain yksi lapsi, jo 4 vuotias. Mikä ihme estää sinua menemään sinne yläkertaan miehen kanssa? Lapsi katsoo alakerrassa aamulla lastenohjelmia tai tulee myös yläkertaan. Pystyt ihan hyvin hommailemaan siinä samalla jotain, ainakin tavallisen 4 vuotiaan kanssa!



Ja mieti nyt, tehän jo asutte siellä. Loppusuora siis. Tokihan olisitte voineet lpettaa rakennushommat jo aikaisemmin, heti siäänmuuton yhteydessä, mutts sitten se rakennusprojekti ei lopu koskaan. Ole tyytyväinen, että miehesi vielä jaksaa ja viitsii.'Sitten kun kaikki on valmista menkää perheen kesken pienelle lomareissulle.



Ihan omien kokemusteni takia sanon, että olet kohtuuton. Siis teillä on yksi jo aika vanha lapsi ja sulla on kauhean rankkaa? Tiedän, että et olisi toivonut tälläisiä vastauksia, mutta vähän suhteellisuuden tajua, kiitos.

Ei meilläkään ole mitään tukiverkkoa ja lapsia tosiaan kolme. Olisin varmasti sinun tapauksessa ihan tyytyväinen. Sillä olen omaan elämäänikin, vaikka mittapuuni mukaan se on rankempaa.

Pitäkää nyt Joulun aikaan taukoa rakentamisesta, olkaa yhdessä ja ota omaa aikaa. Minun mielestä et ole kohtuuton. 3-vuotta on pitkä aika, olla yksin vastuussa arjen pyörittämisestä, vaikka mies käyttääkin vapaa-aikansa teidän yhteisen hyvän vuoksi.Toisten kuppi kestää enemmän kuin toisten. Minun ei kestäisi kolmea vuotta, siksi emme itse rakenna vaan otamme avaimet käteen talon.

palkata MLL:n hoitaja vaikka päiväksi ja lähdet sitten hyvällä omalla tunnolla viettämään hemmottelupäivää. Kohta se urakka on ohi.

Hienoa, jos miehesi osaa tehdä töitä vihelellen, mutta totuus on, että se on raskasta työtä ja varmasti amatöörille todella haastavaa.



Sitä mäkään en käsitä, miten yksi 4-vuotias lapsi voi olla niin kauhean työläs... Minä ainakin olen jo 4-vuotiaan äitinä huokaillut vuoden ajan, kuinka taivaallisen helppoa elämä on tämän ikäisen kanssa. Tässä suorastaan laiskistuu.

Sanoisin, että miehesi yrittää luistaa lapsenhoidosta muka rakennuskiireillä! Meillä on kokemusta talonrakentamisesta ja pienet lapset siihen päälle. Mies sanoi näin jälkeenpäin, että olipas PALJON helpompaa mennä töistä suoraan raksalle kuin tulla nyt kotiin hoitamaan kaveriksi noita muksuja.



Että haiskahtaa vähän siltä, että ukkosi siellä naatiskelee omista pienistä touhuistaan sinun kustannuksella. Vaadippa vain, että tekee loppuun tiettyyn pvm:ään mennessä ja sitten alatte elellä tavallista perhe-elämää. Ja tarvittaessa heti pieni hengähdystauko.

Rehellisesti sanottuna homman piti olla jouluna valmis ja nyt kun projekti venyy niin tuntuu että se on katastrofi. Perhe-elämän pakoilultahan tuo minusta tuntuu, varsinkin kun viikonloppuisin mies herää kymmenen maissa ja mitään kiirettä raksalle ei ole. Rauhassa laittelee itselleen aamupalaa, lasta ei misään nimessä käske pukemaan tai aamupalalle. Iltaisin saattaa kavuta sieltä pois kahdeksan-yhdeksän aikoihin myös viikonloppuisin.

Tuntuu tosi pahalta kuulla jonkun puhuvan itsestään esim. armeijaleskenä, ulkomaankomennusleskenä tms, kun itseltä se mies on ihan oikeasti kuollut :(



Enkä todellakaan tällä halua sanoa, ettei teidän ongelmat olisi todellisia ja isoja, mutta tuota termiä voisi miettiä uudelleen