Kuinka likainen paikka vanhainkoti on?
Uskaltaako viedä pientä vauvaa tervehtimään isomummoa vai onko vanhainkodissa flunssaa ja muuta tartuntatautia paljonkin tarjolla? Terveyskeskusten vuodeosastoilla kuulemma on.
Kommentit (11)
itse olen vanhusten hoivakodissa töissä ja kyllä siellä mummustit pyritään pitämään puhtaana ja terveenä. totta on ettei välttämättä ehdi heitä suihkuttaa niin usein kuin tahtoisi, mutta kainalot, alapäät yms kyllä pestään aamuin illoin. Meillä muuten flunssassakin pääsee kaikki ylös ja yhteisiin tiloihin, ellei sitten ole tosiaan huonossa kunnossa.
Ei meillä taudit sen enempää liiku kuin muuallakaan missä on vähänkään enemmän ihmisiä. Sanoisin että todennäköisemmin se vauva saa flunssan kahvilassa kuin vanhainkodissa
niin mielestäni hän voi käydä mummonkin moikkaamassa jos mummon vaivan luonne ei ole mikään hirmu pöpö.
Ihan sillä ajattelin noita tartuntatauteja, kun hän on ollut vanhainkodissa keväästä asti ja sinä aikana hänellä on ollut jo kaksi keuhkokuumetta. Onneksi selvinnyt hengissä, vaikka kunto onkin niiden jälkeen romahtanut.
ap
vaan vanhukset saavat sen helposti ihan sen takia että ovat vanhoja.
Eihän sitä vauvaa tarvitse kaikkien sylissä kierrättää, että jos se jonka luona vierailette, on terve, ja pesee käsiään normaalisti, ei siinä varmaan mitään vaaraa ole.
eli kun ei ole jalkeilla tarpeeksi eikä rasitu, keuhkoihin kertyy limaa joka sitten pääsee tulehtumaan ja aiheuttamaan keuhkokuumeen. Toinen yleinen syy vanhusten keuhkokuumeeseen on aspiraatio eli keuhkoihin vedetään vahingossa ruokaa (ts. ruoka menee väärään kurkkuun).
Tartuntataudit harvoin ovat se keuhkokuumeen aiheuttaja laitoshoidossa, joskin toki niitäkin flunssakaudella ilmenee. Olen samaa mieltä edellisten kanssa, että kauppakeskuksissa altistuu ihan yhtä paljon pöpöille... joten siitä vaan kyläilemään jos nyt ei tosiaan ole kyseessä vastasyntynyt.
T: sh
ihan kuin mummosi sen keuhkokuumeen sieltä v-kodista saisi ikään kuin tartuntana, haloo.
Enpä suosittelisi pienelle vauvalle.
No pneumokokki ainakin on yksi yleisimpiä keuhkokuumeen aiheuttajia ja se kyllä tarttuu. Että terveisiä "yleisviisaalle", olikohan nro 9.
ap
Jos eivät ole, se leviää siellä muihinkin vanhuksiin. MIten se on mahdollista?
Vinkkinä muuten: rokottakaa vanhuksenne pneumokokkia vastaan.
Lapset voi myös rokottaa.
ainakin sairaaloissa on tiukka MRSA eristys ja vanhainkodeissakin on, ja ei se kaikkiin tartu helposti.
Ollaan paljonkin oltu vanhainkodilla lasten kanssa, eikä he sieltä mitään pöpöjä saa. Valitettavasti varsinkin vähänkään flunssaiset mammat jätetään sinne sängynpohjalle makaamaan. Terveyskeskusten vuodeosastot on ihan eri asia.
Mutta kyllä tuolla vanhainkodissa joskus likaista on, mutta ei sillä ole tekemistä tartuntatautien leviämisen kanssa. Mammoja vaan ei ehditä viedä pesulle riittävän usein, yleensä kerran viikossa pääsee kokosuihkuun.