stellan kasvatusta. mitä mieltä?
KUN - 04.01. 12:33 vastaa tähän viestiin (19/29)
14
- emme koskaan kiellä " älä sylje" ,, vaan sanomme esim " ei ole hyvä tapa sylkeä, koska joku voi astua sen päälle ja olisiko sinusta mukava astua jonkun syljen päälle" tai kysymme " miksi syljet, auttaako se sinua jollain tavalla, olisko jotain muuta ratkaisua" .
- keskustelemme lapsen kanssa rauhallisella ja selvällä äänellä, lapsen korkeudelta (kyykistys) suoraan silmiin katsoen. jotta lapsi tietää, että hänelle tosiaan puhutaan. kuuntelemme myös lasten mielipidettä ja vaikka se poikkeaa omasta mielipiteestämme, niin yritämme löytää jonkun yhteisen kompromissin, esim sylkeä voi käydä vessan lavuaarissa (ei ihmisten päälle) tai ulkona johonkin kohtaan maahan (ei liukumäkeen)
- meillä ei huudeta koskaan lapsille, emme käytä henkistä tai fyysistä väkivaltaa lapsiin (ei tukistamista tms), ei uhkailuja (jää sinä tänne, äiti lähtee nyt kotiin), ei nöyryyttämistä, emme kiellä lapsia, emme kiroile miehen kanssa lasten kuullen (no joskus voi suusta päästä `menikö uunissa pullat ihan mustiksi, möhköfantti sentään`), emme riitele miehen kanssa. lapset eivät (ainakaan kotona) opi mitään pahoja.
- joskus saattaa tulla erimielisyyksiä lasten kanssa kumoikos saa leikkiä jollain lelulla tai pelata ekka jotain peliä. mutta näissä tilanteissa arvomme lorun muodossa kumpikos saa sen lelun tms ja toiselle järjestämme muuta mukavaa
- lapset saavat paljon rakkautta, hellyyttä, kahdenkeskistä aikaa molempien vanhempien kanssa, heillä lämpimät välit isovanhempien/kummien/tätejen/lastenvaht ien yms aikuisten kanssa ja tavallaan oppivat, että on muunkinlaista elämää... ei ole tarvis hakea huomiota hölmöillä teoilla. esim hoidin kerran lasta joka oli tottunut tosi paljon rangaistuksiin ja aikansa yritti kaikella ärsyttää mua, jotta saisi jotain rangaistusta ja saisi huomiota, mutta mun huomio ei ollut jäähypenkki, vaan syli. kyllä siitäkin lapsesta tuli kiltimpi ja rauhallisempi kun sai syliä vaikka oli 5vee eikä tarvinut tehdä tuhmuuksia jotta sai sitä huomiota muiden lasten keskeltä.
- listaa voisi jatkaa pitkällekin, mutta on kiire lähtee neuvolaan :) Mutta olemme miehen kanssa kärsivällisiä, lapsirakkaita ja ymmärrämme, ettei pieni lapsi itsestään kaikkea osaa vaan lasten kanssa täytyy opetella asioita (ulkona täytyy käydä jotta pysyy virkeenä, tielle ei saa juosta koska autot voi ajaa päälle jne). Kumpakaan meitä ei ole rankaistu millään tavalla lapsuudessa ja meillä aika samanlaiset käytännöt ollut molempien lapsuudenperheissä joita myös itse käytämme. miehellä 3 sisarusta ja mulla 7 ja kaiksta tullut hyvin menestyneitä tasapainoisia aikuisia.
Kommentit (13)
Lasten täytyy JOSKUS nähdä myös suuttumista.
Tulisin seinähulluksi tuollaisen jääprinsessan ja keinoäidin kanssa. Ihme teatteria koko elämä.
Mutta se täytyy todeta, että hänen lapsensa ovat ns. helppoja, heillä on easy-going geenit, eivätkä todellakaan ole itsepäistä porukkaa.
meillä oli koulussa hyvin paljon tuon tapaisia " kasvatusohjeita" . olen siis lähihoitaja, suuntautunut lasten ja nuorten hoitoon ja kasvatukseen.. ja varmasti ihan hyviä, kun vaan aina muistaisi toimia tuolla tavalla.
Jos hänellä yleensäkään edes on lapsia oikeassa elämässä, jotenkin tuntuu siltä että ei ole.
Möhköfantti sentään!
Pian Stellankin (mielikuvitus)perheen kulissit kaatuu kolisten...
Siellä on äiti, joka selittää sylkevälle/tönivälle/lyövälle puolitoistavuotiaalleen että " Juhani, tuo ei ole fiksua käytöstä. Sinä olet fiksu poika, ja fiksut pojat eivät käyttäydy tuolla lailla. Ajattele, tuntuisiko sinusta kivalta jos joku tekisi sinulle samalla lailla. Juhani, tuo ei ole soveliasta" .
Ja Juhani katsoo kuola leuasta roikkuen, että mitä tuo eukko höpöttää, ja jatkaa sylkemistä, tönimistä tai lyömistä samantien. Ja taas tulee lässytystä siitä, mikä on soveliasta käytöstä ja mikä ei. Ja me muut äidit purraan kieleemme ettei karjastaisi että vie se mukulasi nyt muualle siitä tilanteesta, kun se kuitenkin pian taas tekee tuhmuuksia, ja sano sille kerrankin elämässäsi JUHANI, EI SAA!
Että oppivat, että riitojen jälkeen voidaan sopia ja jatkaa elämää ehkä jopa entistä läheisempinä, kun ollaan saatu ilmaa puhdistettua. Jos kotona ei koskaan näytetä mitään negatiivisia tunteita, niin lapsihan alkaa nopeasti tuntea syyllisyyttä siitä, että itse tuntee noita täysin inhmillisiä tunteita. Allekirjoittaneen lapsuudenkodissa vanhemmat eivät koskaan riidelleet eivätkä menettäneet malttiaan, ja olenkin tarvinnut terapeutin apua ymmärtääkseni, että on ok suuttua ja olla vihainen, ja myös ilmaista se, eikä kohdistaa vihaa omaan itseensä.
mutta sitäkin tärkeämpää on, että lapsi näkee myös sopimisen riitelyn jälkeen.
Oman mieheni kanssa on ongelma, koska hän on nähnyt kotonaan paljon riitelyä, muttei koskaan sopimista. Jos meille tulee kiistaa jostain asiasta, mies menee täysin lukkoon ja yrittää supattaa, että ei saa riidellä lasten nähden. Minusta ihan outo ajatus, kyllähän eri mieltä oleminen kuuluu jokaisen ihmisen elämään! Olen yrittänyt selittää miehelle omaa näkemystäni siitä, että voi riidellä (sillä tavalla kuin me riitelemme, ei siis mitään nyrkkitappeluita) kunhan myös sopii riidan lasten nähden. MInun mielestäni tämä on terveempi malli kuin kaikista ristiriidoista vaikeneminen.
EI lapsille selitetä, selitetä ja selitetä, niitä kasvatetaan! Uskalletaan asettautua lapsen yläpuolelle ja kieltää silloin kun on sen aika. Mistä lapsi oppii oikean ja väärän, jos äitee ja isä vaan suu vaahdossa koko ajan selittää? EI on oikein käyttökelpoinen sana ja sitä pitää käyttää!!! Ei lapsi ole kaveri, jolle pitää koko ajan tuottaa hyvää mieltä ja varoa, ettei sille vaan tulisi paha mieli. Joka ei mieltään pahenna, se ei tapojaan paranna - siinä oiva ohjenuora lapsen kasvatukseen.
mutta, en usko että kukaan pystyy tuohon aina, ettei muka väsyyneenäkään tiuskaisisi lapsille tai jaksaisi aina selittää. Sitä paitsi lasten on ihan hyvä nähdä aikuisia eri tunnetiloissa, jota he oppivat, että suuttuminenkin on sallittua ja normaalia.