Miten sanoa veljelle, ettei välttämättä kannata seurustella masentuneen kanssa?

Kyllähän sitä nyt jaksaa jos toinen on masentunut viikon tai kuukauden mutta aika raskasta se on kuukausi tai vuosi kaupalla vaan jaksaa tukea ja ymmärtää.

Siinä menee ihan oma elämä hukkaan kun pittää yrittää toista kannatella.

meneekö sun miehes elämä hukkaan sitten kun sä saat rintasyövän? Reuman? Ylipainoa? Kipeät polvet? Anemian? Kroonisen poskiontelontulehduksen? Tai vaihdevuodet?

Voin vannoa, että JOKU tauti sullekin tulee varmasti.

rakkaus on niin mutkikasta ap- moni rakastuu päihdeongelmaiseenKIN

että jättää tämän naisen. Jos on KERRAN puolen vuoden aikana todennut, että on välillä aika raskasta niin sehän on ihan selvä syy antaa asian olla. Neuvo veljeä etsimään helppo elämä. Sellainen, missä ei tarvitse koskaan valittaa kun on raskasta. Ja sellainen parisuhde missä ei riidellä, ei varsinkaan alkuaikoina...

mutta masentunutkaan ei saa kahlita toista ja vaatia yksipuolista huomiota tai oikeuttaa masennuksellaan huonoa käytöstä.

Myös masentuneen puolison täytyy saada olla välillä heikko tai huoleton, jotta jaksaa välittää. On eri asiassa elää vastavuoroisessa parisuhteessa kuin yksipuolisessa hoitosuhteessa.

Tämä on se asia, minkä ap:n kannattaisi ottaa puheeksi veljensä kanssa, jos välit on niin läheiset, että asiasta voidaan puhua.

Olen masentunut ja kyllä, mulla on lääkitys mutta ei se kaikkeen auta.

Mitä jos siun veljesi haluaa olla tukena tälle masentuneelle naiselle. Itse ainakin haluan jonkun, lue: miehen rinnalleni tukemaan. Jonkun jota mä todella rakastan sellaisia päiviä varten jolloin mikään ei ole hyvin. Yksin ollessa se vain pahenee.

Avoni on aivan ihana, kun hän kestää mua ja antaa mulle huomiota.

Me kuitenkin jokainen ollaa yksilöitä. Jokainen on erillainen ja me reakoidaan kaikkiin erillätapaa. Veljesi on todella ihanan kuuloinen ihminen. Hän todella rakastaa tätä naista. Joten miksi hän ei voisi olla tälle naiselle ihminen joka rakastaa?

Vielä se että ihmiset jotka eivät ole sairastanut masennusta ei todella tiedä mistä on kyse.

En enää aloittaisi suhdetta masennusta potevan kanssa.

Tietysti mt-ongelmia voi tulla kenelle tahansa ja ei sitä puolisoa sen takia hylätä, mutta seurustelusuhteen alussa kannattaa kyllä pikkuisen miettiä. Sitä en ymmärrä, miksi kukaan edes voi kiinnostua ihmisestä, jolla mielenterveys horjuu. Siis voi olla ihanakin ihminen, mutta jos on masentunut tai harhainen tai muuta, niin eihän sellaiseen voi rakastua.

olin hyvin masentunut suhteemme alkuaikoina

toinen osapuoli on se tuettava, kannateltava, autettava ja toinen se tukija, kannattelija, auttaja. Toinen on se joka antaa ja toinen se joka saa. Ei toimi. Nämä jutut pitäisi mennä tasapuolisesti.



Eri asia on, jos ollaan jo oltu parisuhteessa (normaalissa, tasapuolisessa) ja toinen sitten sairastuu.

Ei se ole kyllä helppoa. Ja minun veli oli todella masentunut, on sitä varmaan vieläkin. Se oli aivan kammottavaa aikaa meiän perheelle, ja jos silloin joku olisi alkanut hänen kanssaan seurustelemaan, olisin saattanut sillekin sanoa, että ehkä kannattaa odottaa tovi. Nyt kumminkin asiat paremmin. Mutta toisaalta masentuneen kannalta ajatus on kammottava, kehoittaa nyt eroamaan-- mutta sitähän ei tässä tarkoitettukaan tietääkseni, vaan varmistaa, että ap:n veli tietää mihin on ryhtymässä, osaa ehkä varautua.



Masennus on tosi rankkaa läheisille, ja masentuneen itsenkin on vaikea seurustella vakavan masennuksen aikana. Lisäksi minusta on eri asia tukea pitkäaikaista partneria kuin äskettäin tapaamaa.

mutta se vaatii kyllä sen, että masentunut on asianmukaisessa hoidossa. Niin se ei onnistu että poikaystävä toimii terapeuttina.

Siinäkin naisosapuoli oli/on pahasti masentunut, ja vaati huomioo ja tukea aivan kokoajan. Ja oli sairaalloisen mustasukkanen (vain sen kokenut tietää miten rankkaa se on kun ei voi edes jutella ihmisten kaa), pommitti kännykällä ja piti tietää joka askel ja tämän takia mies menetti yhden työpaikan (nainen vaati miestä olemaan sairaslomalla kun hänellä oli vaikeaa ja poissaoloja tuli aivan liikaa + nuo jatkuvat soitot työpaikalle), ei kestänyt kertakaikkiaan olla yksin vaan oli pakko päästä työmatkoille mukaan, itsemurhauhkaukset ja uhkaukset ottaa lapseltakin henki samalla, rahan holtiton käyttö (kaikkea piti olla mitä muillakin, oikeestaan jopa enemmän ja uudempia juttuja vaikkei ruokarahaa sitten jäänyt yhtään), JA EROHAN SIITÄ TULI

JUOKSE, VELI JUOKSE!



ps. nykyisin nainen lipittää konjakkia yksinään kotona ja miettii itsemurhaa

veljesi kanssa.



Minun äitini on masentunut. On ollut lapsuudestani asti. Se on todella raskasta. Nyt käyn itse terapiassa, jossa käsitellään juuri lapsuuden vaikutusta minuun. Itselläni ei ole masennusta. Minulla on lähinnä paniikkihäiriö.

Minun ei enää koskaan tarvitse sulkeutua makuuhuoneeseen pienten lasteni ja kauppakassieni kanssa, ettei lasten äänet saa aikaan isän raivokohtausta.

Jos pienin herää yöllä itkemään, kukaan ei haistattele, huorittele ja "paskaäidittele" minua siksi, että lapsi itkee.

Minun ei enää tarvitse kävellä kauemmas kauppoihin vain sen takia, etten kehtaa kantaa jatkuvasti tyhjiä olutpulloja omaan lähikauppaan.

Kun lapsi puhaltaa kynttilät syntymäpäiväkakustaan, pöydässä saa nauraa ja iloita.



Minä menen nukkumaan yksin, kuten ennenkin. Hoidan lapset, kodin ja raha-asiat yksin, kuten ennenkin.

Mutta enää minun ei tarvitse olla jatkuvasti varpaillani omassa kodissani, peläten raivokohtauksia, syyttelyä, nimittelyä.



Minä jätin miehen, joka sairasti vaikeaa masennusta monta vuotta. Anteeksi, etten tunne siitä syyllisyyttä.

Haluan vain varoittaa! Kiitos näistä viesteistä, antoivat ajattelemisen aihetta.



Se, että jollakin teistä on ollut masennus, on valitettavaa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö voisi veljeäni varoittaa, sen uhallakin, että hän suuttuu. Voi olla, että hän joskus vielä kiittää minua siitä. En mahda mitään sille, että huoli veljestäkin on kova..



ap

Musta tuntuu, että parasta olisi mahdollistaa, että veljesi voisi keskustella asioistaan mahdollisimman paljon kanssasi. Voit kertoa omista tuntemuksistasi,mutta anna veljesi tehdä omat ratkaisunsa.



Neuvojen antaminen toisten parisuhteessa harvoin kantaa kovin hyvää hedelmää, vaikka kuinka asiallisia olisivatkin.

"Voi siskokulta suurkiitos neuvosta, jätänkin hänet heti, sittenpä olen onnellinen ja kaikki on hyvin"



Eiköhän veljesi osaa harkita ja ajatella tilannettaan ihan itse. Ei naisen masennus hänelle mitään uutta tietoa ole. Miten ihmeessä se sinulle kuuluu?

Siis periaatteessa nainen on "normaali", joskus näitä kiukkukohtauksia ja huomion vaatimista. Väsynyt hän on usein. Opiskelee, eikä pysty juuri käymään koulussa.



En mä odotakaan että veli mua kiittää nyt. Kyllä hän ehkä siitä suuttuu tai sitten keskustelee asiallisesti. Ei hänen tyttöystäväänsä tarvitse jättää eikä asia sen enempää minulle kuulu, haluan vain varoittaa, en muuta.



Joskus ulkopuolisen silmillä on tosiaan merkitystä.



Muistan kun oma äitini sanoi minun kerran erottuani yhdestä exästä, että ette te kyllä oikeastaan sopineetkaan yhteen, en viitsinyt vain aiemmin sanoa. Olin melkein vihainen! Olisin toivonut, että äitini olisi edes vihjaissut, että mieti nyt vähän!



ap

Tuskin sinun sanomisellasi on merkitystä. Veljesi valitsee oman tiensä.

Kiukkukohtauksia, väsymystä ja haluaa huomiota? Ei millään pahalla, mutta kuulostaa kuitenkin myös aika pitkälti tavalliselta nuorelta naiselta ja tavalliselta elämältä, huonommalta jaksolta vain. Ymmärtäisin, jos kyseessä olisi vainoharhainen, kahlitseva mustasukkaisuus tai tyttöystävä hautoisi itsemurhaa koko ajan tms, mutta ei nuo todellakaan kuulosta pahoilta.



Kuinka moni "normaali" on väsynyt tai kiukuttelee miehelleen? Tai järjestää mökötyskohtauksia? Voi, näitä on paljon, ja ihan ilman masennustakin. Heillä voi silti olla myös paljon hyviä ja onnellisia hetkiä.



En vain ihan ymmärrä näitä vastauksia: ei tuo vielä kuulosta kovin pahalta. Mikäli se ei ole aina 24/7 tuollaista.

paitsi että mun veli on ollut vähän aikaa erossa tyttöystävästään, mutta kuulemma välit ovat taas lämpiämään päin.

parhaaksi olen katsonut kun asian koittaa sanoa suoraan ja on itse myös kuuntelijana jos veli sellaista tarvitsee. kun saa kuuntelemalla veljen luottamuksen niin uskaltaa kysyä arkojakin asioita.



tää on vähän kuitenki kakspiippunen juttu kun toisaalta olen iloinen että veljeni jaksaa olla tämän naisen tukena, mutta kun se ikävä tosiasia on että hän ei parane koskaan jos ei opi seisomaan omilla jaloillaan. Hän saisi apua jos haluaisi, mutta veljeni ei voi häntä parantaa mikäli nainen ei sitä itse halua. Raskas ja tuhoon tuomittu on sellainen liitto.