Miten sanoa veljelle, ettei välttämättä kannata seurustella masentuneen kanssa?

Olen itsekin läpikäynyt masennuskausia - onneksi kukaan ei tullut miehelleni sanomaan, että jättäisi minut (ainakaan tietääkseni). Ja kyllä, rakastunutkin voi olla masentunut, ei se masennus välttämättä johdu siitä, miten elämässä muuten menee. Toivottavasti veljesi kannustaa tyttöystäväänsä hakeutumaan lääkäriin ja saamaan apua, jos sellaista ei vielä ole.

että "se on hullu. Juokse kun vielä voit...". Toinen vaihtoehto on että annat veljesi ihan itse päättää omasta elämästään ja omasta parisuhteestaan. Jos homma menee "reisille", niin voit tarjota olkapään jota vasten surra. Ei ne hommat aina "normaalinkaan" kanssa mene ihan putkeen.

ettei asia hänelle kuulu tippaakaan?

Olen masentunut ja kyllä, mulla on lääkitys mutta ei se kaikkeen auta.

Mitä jos siun veljesi haluaa olla tukena tälle masentuneelle naiselle. Itse ainakin haluan jonkun, lue: miehen rinnalleni tukemaan. Jonkun jota mä todella rakastan sellaisia päiviä varten jolloin mikään ei ole hyvin. Yksin ollessa se vain pahenee.

Avoni on aivan ihana, kun hän kestää mua ja antaa mulle huomiota.



Me kuitenkin jokainen ollaa yksilöitä. Jokainen on erillainen ja me reakoidaan kaikkiin erillätapaa. Veljesi on todella ihanan kuuloinen ihminen. Hän todella rakastaa tätä naista. Joten miksi hän ei voisi olla tälle naiselle ihminen joka rakastaa?



Vielä se että ihmiset jotka eivät ole sairastanut masennusta ei todella tiedä mistä on kyse.

Sori, mutta ihmiset nyt joskus masentuu ja voi huonosti. Silloin kun olo on kamala niin ei sitä ole helppo seurustelukumppani.



Itselläni oli joskus "alakuloa" ei pystynyt mennä kotoa ulos ja tuntui NIIIIIIN yksinäiseltä. Se meni ajalla ja puheella ohi. Onneksi mies ei dumpannut vaan tuki.

Nykysin olen eri ihminen ja otan vuorostani vastuuta että parisuhde voi hyvin.



Ongelmat ne vahvistaa suhdetta. Ei se sano mitään kauanko on ollut yhdessä ja voiko silloin olla onnellinen vai masentunut.

Vai epäileekö tuo nainen onneaan kun löysi ihanan miehen? Tai ehkä veljesi tekee jotain jonka vuoksi nainen kokee oloaan huonoksi?



Oletan, että veljesi on normaali ihminen ja kyllä huomaa jos arki on raskasta. Se ei kuulu sinulle lainkaan.

Kai miehesikin tiesi että millasta sinnulla on jos olet ollut mielenterveyssairaan kanssa?



Musta on kamalaa lukea miten jokkut ajattelee omaa napaa kumppaniaan edelle: jos sinä joskus sairastut niin miltä tuntuu kumppanin arvostelu ja hylkäys?

Nimittäin oma veljeni seurusteli vuosia naisen kanssa, jolla oli jonkin asteen mielenterveysongelmia. He päätyivät naimisiin saakka. Alusta saakka ihmiset ympärillä näkivät, että suhteessa oli jotain outoa - he riitelivät paljon ja veljeni näytti välillä tosi onnettomalta. Nainen ei myöskään halunnut olla missään tekemisissä veljeni perheen kanssa, ei minun eikä vanhempieni. Lopulta he kuitenkin erosivat ja veljeni on löytänyt rinnalleen uuden ihmisen. Nyt kun näen veljeni onnellisena ja säteilevänä, tajuan miten erilainen ihminen hän silloin oli, kun seurusteli tämä mielenterveysongelmaisen kanssa.

Kyllähän sitä nyt jaksaa jos toinen on masentunut viikon tai kuukauden mutta aika raskasta se on kuukausi tai vuosi kaupalla vaan jaksaa tukea ja ymmärtää.



Siinä menee ihan oma elämä hukkaan kun pittää yrittää toista kannatella.

Vaaditteko sukulaisianne jättämään myös somaattisiin sairauksiin sairastuneet kumppaninsa? Entä esim. syöpä tai reuma, tällaiset sairaudethan tekevät elämästä tosi raskasta. Kai ohjeistatte veljenne jättämään tällaiset naiset?



Onko kukaan kuullut ilmaisua "myötä- ja vastoinkäymisissä"? Onko kukaan teistä koskaan RAKASTANUT ketään? Uskomatonta skeidaa mitä täällä saa lukea.

Jos hän rakastaa naista ja on tämän kanssa onnellinen niin ok. Mutta hän on mulle kerran jo sanonut tänäkin aikana mitä ovat olleet yhdessä, että on välillä vähän vaikeaa. Riitelevät usein sen masennuksen ja muun vuoksi.



En mä halua että veli mulle suuttuu, mutta sitä mä tässä kyselen, että jos asiasta sanon (veljeni onnen vuoksi!) niin miten sen voisi sanoa nätisti.. Ehkä mä sitten sanon, että olisin toivonut että mullekin olis sanottu asiasta, että ei ole helppoa, mutta tuen sua jos haluat sen kanssa olla. ja jos joskus käy huonosti, niin olen sun olkapäänä, että rakastan sua ja siks haluan et olet onnellinen.



Ymmärrän, että ei nää asiat helppoja ole. Ja kyllä mä nyt senkin tiedän, ettei se ole helppoa masentuneena jäädä yksin, mutta jossei toinen aina jaksa tukea ja olla olkapäänä vuosia, niin ei se oma elämäkään nyt aina ole sitä, että pitää vaan jaksaa ja jaksaa vaikka voi pahoin.



Ehkä asiasta olis vaan hyvä keskustella veljen kanssa. En tiedä onko naisella lääkitystä.



ap

alusta näyttää että toinen ei muuta kuin pyöriin omissa ongelmissaan niin onko sitä vaan pakko jaksaa ja jatkaa?



Moniko alkaa seurustelemaan vaikkapa vakavasti sairaan kanssa, vaikkapa syöpää sairastavan kanssa?? tuskin edes sairaalla itsellään käy mielessä että tässä nyt seurustelua olisi vailla.



Ymmärrän että jos liittoa tai suhdetta on jo onnellisesti takana tovin aikaa, niin myötätuntoa tarvitaan ja täytyy löytyä.



Mutta kun aina puhutaan siitä myötä- ja vastamäestä niin harva varmaan jaksaa kovin pitkään yrittää jos heti suhde alkaa sillä vastamäellä.

yhteiselämään hankalien ihmisten kanssa. Kokevat itsensä tärkeämmiksi kun saavat toimia kainalosauvana jollekin.

seurustelua on vasta puoli vuotta takana ja jo nyt masennus aiheuttaa ongelmia suhteessa. Se on eri asia, jos masennus iskee joskus myöhemmin (tai jokin muu sairaus). Mutta miten sellaisella suhteella voi olla tulevaisuutta, jossa naisen pitää olla koko ajan tuettava ja autettava ja jonka pitää saada jatkuvasti huomiota osakseen.... toinen osapuoli menettää siinä samassa oma elämänsä. Kyllä sitä pitäisi suhteen tuossa vaiheessa olla vielä onnensa kukkuloilla! Nimittäin vuosien myötä tunteet joka tapauksessa muuttuvat ja suhde arkipäiväistyy.

voi uusia ja se on raskasta elää pelon varjossa että millon taas rämmitään pohjamudissa.



Kyllä ensimmäinen puolivuotta pitäisi mennä vielä rakkauden huumassa, sillein että ei jalat maata tavoita.



Jos nyt on jo takkusta niin ottaisin pitkät. Ap on ihan asiassa...

aloittaako seurustelun masentuneen ihmisen kanssa vai sairastuuko toinen vasta suhteen jo alettua.



ja se, hakeeko se sairastunut apua ja hoitoa, vai ei.



Mieheni sairastui vuosi sitten masennukseen. En takuulla häntä sen takia jätä, mutta ihan varmasti harkitsisin kahteen kertaan, aloittaisinko suhteen hänenlaisensa kanssa. Se EI nimittäin ole puolisolle ollenkaan helppoa, kestää koko ajan syytöksiä, haukkumisia, mökötystä ja raivonpuuskia.



On aivan luonnollista, että ap miettii ja ajattelee veljensä parasta.



Minusta voisit nätisti kysyä veljeltäsi, saako naisystävä hoitoa. Ja kertoisit samalla omista kokemuksistasi.



Totta kai se on veljen oma ratkaisu, kuinka pitkään kestää tuota.

mielenterveyspotilaiden kanssa... olen oman osani saanut jo tukea, ymmärtää ja kärsiä... omassa lapsuuden perheessä oli mielenterveysongelmia ja olen saanut niistä tarpeeksini.



Ja mielenterveysongelmat kun on sellaisia että niistä on vaikea järkevästi keskustella.. mielenterveyspotilas aika harvoin pystyy järkevästi pohtimaan tilaansa.. toisin kuin vaikka syöpäpotilas

jos nainen parantuu masennuksestaan ja joskus myöhemmin veljesi sairastuu masennukseen? Näinhän voi täysin käydä. Kai sitten menet sanomaan sille naiselle, että kuule jätä veljeni, tämä on sinulle liian raskasta ja vaikka tuo veli tuosta paranisi, hänellä ei silti ole oikeuksia eikä ihmisarvoa koska se masennushan voi uusia.

Minulla on kaksi pikkuveljeä ja molemmille olen joskus kommentoinut heidän tyttöystäviään, hyvällä tai pahalla. Rakastan veljiäni ja haluan heille vain ehdottomasti hyvää. Usein rakkaus on kovin sokea eikä mies/nainen välttämättä huomaa outouksia toisessa, kun taas ulkopuolinen huomaa ne heti.