Aion viedä vauvani
vyöhyketerapiaan. Vauvalla ikää 4kk:ta ja kitisee kokoajan, nukkuu huonosti yms. Tänään käytin lääkärissä ja ei ole korvatulehdusta, mutta oma jaksaminen on nyt lopussa. Ajattelin siis kysyä millaisia kokemuksia teillä on vyöhyketerapiasta, onko auttanut vauvaa mahavaivoissa.
Kommentit (15)
aluksi voi niistäkin kitistä mut tottuu kyllä
Maitohappobakteerit sen sijaan tehos, tosin meidän esikolla loppui masuvaivat jo siihen 3 kk:n. Mäkin kyllä ehdottaisin varovaisesti lisäruoan antamista.
vyöhyketerapiassa, auttoi.
tosta kitinästä en osaa sanoa. Meillä oli sitäkin ja siihen taisi auttaa se kun löytyi ne lapsen kolme pahinta allergeenia ja saatiin ne poistettua ruokavaliosta.
itselleni on suotu tyyni vauva, mutta kahdella ystävälläni loppui vauvan kitinä, kun he itse jättivät ruokavaliostaan täysin maidon pois. (siis missään muodossaan maitoa). Kun vauva ei rintamaidon kautta enää saanut maitoa niin kitinä loppui.
Nämä lapset kuitenkin myöhemmin pystyvät juomaan maitoa, eli allergia joko mennyt ohi tai sitten vatsa muuten ollut arka maidolle vauvana.
Kaikkea kannattaa kokeilla. Kaksi viikkoa täytyy pitää tiukasti ruokavaliota itse, jotta näkee onko sillä vaikutusta vauvaan.
aiemmin nukkunut yönsä tosi hyvin, mutta sitten flunssan jälkeen alkoivat jotenkin tuskaisen kuuloiset yöheräilyt. Kaikki sairaudenmahdollisuudet tutkittiin. Vauva ei reagoinut vyöhyketerapiaan samana päivänä yhtään mitenkään, mutta niinpä vain toisen kerran jälkeen huomasin, että vaiva helpotti ja yöt paranivat.
Minun kokemukseni perusteella vie lapsesi vyöhyketerapiaan ja kokeile, auttaisiko se teidänkin vaivoihin! Eipä tuo ota jos ei annakaan, paitsi tietysti käyntimaksut : )
Meillähän tuli tytölle 3 kk iässä 5 hampaanalkua! Kyllä oli kitinää jonkin verran. Neuvolassa olivat aivan ihmeissään ja antoivat hammasharjan mukaan!
että pelkkä maito ei enää riitäkään vaan tarvitsisi vähän tuhdimpaa ruokaa:)
Kokeile soseita, ennenhän soseet aloitettiin 4kk iässä, osa lapsista tarvitsee tuhdimpaa jo siinä vaiheessa.
Että unohda kaikkien muitten hienot neuvot ja tee niin kuin sinusta itsestä parhaalta tuntuu.
Vauvat on erillaisia toiset kitisee enempi kuin toiset vaikka siihen ei ole motään ' ' syytä' ' .
Voimia sinulle.
kuin mitä suositukset sanoo. Käyttäkää maalaisjärkeä hyvät ihmiset.
Joku voi todellakin tarvita kiinteitä jo nelikuisena, joku porskuttaa loistavasti äidinmaidolla puoli vuotta.
Meillä kuopus kitisi kunnes oppi konttaamaan ja viimeisetkin kärinät loppuivat, kun kymmenbkuisena lähti kävelemään.
-maitohappobakteeri voi auttaa, tosin meillä ei auttanut
-tarkastele omaa ruokavaliotasi, itse jätin maidon ja ruisleivän pois kun (kolmas) vauvani oli noin 1 kk vanha - tämä tepsi heti!!! 90% kitinöistä loppui
-hampaat voivat tosiaan olla yksi syy kitinään ja huonoon nukkumiseen, hampaan puhjetessa voi tulla ripulia ja lämpöä/kuumettakin
-ala antamaan kiinteitä (ei se rintamaito täytä mahaa enää, oli paino kuinka paljon vain), älä kuitenkaan aloita perunalla, mielummin vaikka maissilla tai vaikka persikalla
Yritä jaksaa vielä, jos olet 4 kk kestänyt, niin pari kuukautta menee varmasti vielä - varsinkin jos vauva on eka ja saat päivällä levättyä.
meillä helpotti välittömästi, kun lopetin light-mehukeittojen ryystämisen
ihanasta kommentista, mutta täytyy sanoa ihan sun kiusaksi et lapseni saa ruokaa siis rintamaitoa ja painoo jo yli 9kg ja ikää tosiaan se 4kk:ta et nälkää ei itke olen ihan varma asiasta!!!