Mitä ruokaa japanilaisille vieraille?
Mielle on parin viikon kulutuuta tulossa japanilaisia vieraita. Kaipaan ruokavinkkejä!!!
Kommentit (4)
Opiskeluaikoina pyörin kansainvälisten opiskelijoiden kanssa ja tuo oli aina bravuuri - kelpasi kaikille ja tykkäsivät. Poronlihan pitää olla kunnollista käristyslihaa (ei mitään pakastealtaan riistakäristystä, josta tulee aivan kammottavaa sapuskaa) - läskiä ei laiteta mukaan, vaikka joissain ohjeissa niin lukeekin, vaan rasvana käytetään voita. Perunamuusi tietysti oikeista perunoista ja paljon kermaa ;) Lisukkeeksi puolukkahilloa (riittävästi keitetty hillo on huomattavasti paremaa kuin puolukkasurvos). Kokeile reseptiä etukäteen.
Toinen aika " neutraali" ruoka on kala, sitä syödään ympäri maailman. Itse suosisin esimerkiksi lohta, joka on helppo laittaa ruodottomaksi.
Useimmat ulkomaalaiset ovat kauhuissaan siitä perunan määrästä, mitä Suomessa syödään ja myöskin kuorineen keitetyistä perunoista. Perunaa voit siis tarjota muutaman kerran (yritä silloinkin keksiä erilaisia tapoja tarjota sitä), mutta yritä keksiä myös muita lisukkeita ruoalle, perunaa kaksi kertaa päivässä on liikaa!
Ruisleipää ei kannata tarjota ainoana leipänä, koska tottumattomasta se voi maistua aika järeältä ja vaatii kunnon hampaita. (Kunnolliset) karjalanpiirakat ovat aika hyvä tarjottava munavoin kanssa: näyttää ja maistuu eksoottiselta, muttei kauhen voimakkaalta tai erikoiselta. Myös ihan tavallinen suomalainen pulla on maailmalla aika erikoinen leivonnainen: sitä kannattaa tarjota kerran, muttei joka kahvilla (ja siihen ainaiseen kahvinjuontiin eivät välttämättä myöskään sopeudu, joten tarjoa muutakin juomista).
Ja kotimaisia marjoja voi käyttää jälkiruoassa, mutta siemenet kannattaa siivilöidä pois! Varsinkin suuret lakan siemenet voivat olla ulkomaalaiselle aikamoinen järkytys ja pilata koko ruokanautinnon. Marjojen voimakas maku pehmenee maitotuotteilla, mutta rahkaa ei kannata käyttää, koska sen maku on jo sinänsä eksoottinen kokemus, eli älä sotke kahta eksoottista makua. Ainakin marjajäädykkeet ovat yleensä tehneet hyvin kauppansa ja toinen suosikki on ollut tuoreet suomalaiset mansikat kermavaahdon, viherpippurin ja shampanjan kera (ei taida onnistua tähän aikaan vuodesta).
Salmiakkia voi toki tarjota eksoottisena kokemuksena, mutta yleensä kovin monet eivät siitä tykkää: valitse mahdollisimman mieto maku ja pienet karkit.
Koska kyseessä ovat japanilaiset vieraat ja aasialaisilla on aika usein synnynnäinen laktaasinpuutos, niin käyttäisin ruoan laitossa ihan varmuuden vuoksi pääasiassa Valion laktoosittomia maitotuotteita. On aika ikävää, jos puolet porukasta kärsii vatsanpuruista periaatteessa kuitenkin ihan asiallisen ruoan vuoksi.
Ja niitä ruokia, joita ei kannata ulkomaalaisille näyttää, elleivät viivy Suomessa vähintään useampaa kuukautta: mämmi, läskisoosi tai ylipäänsä läskinkappaleet ruoassa, kokonaisena tai ruotoineen syötävät pikkukalat (muikut, ahvenet), savustettu sapuska sekä yleensä myös raaka kala, mutta japanilaisethan laittavat itsekin raakaa kalaa, joten voivat olla poikkeus ;)
Toistaiseksi tiedämme, että ovat tulossa Suomeen parin viikon kuluttua viikoksi ja meille ovat tulossa ainakin illastamaan, mutta mahdollisesti asuvat luonamme parin kolmen Helsinki-päivän ajan. Kysymyksessä vanhempi pariskunta.
että tuntemani aasialaiset kylläpitävät " raaoista" kaloista ja ainakin vietnamilaiseen ruokaan kuuluu myös ne läskinpalat ja jänteiset pureskeltavat, vaikka itse kyllä putsaan sellaiset ruoasta aina pois. Laktoosi-ongelma on todellinen, se on kyllä totta.
Usein aasian maissa ruoka on muutenkin kasvispainotteista, jota jatketaan lihalla, joten kasviksia kannattaa kyllä suosia.
enpä tiedä osaanko tuohon vastata. Itse olen joskus kestittänyt myös aasialaisia vieraita. Ongelmaksi muodostuu se, millaisen kuvan haluat meidän ruokakulttuurista antaa. Omat kestitettävät jäivät makumuistoiltaan mun ruokien varaan, joten heidän mielikuvansa koko suomalaisesta ruoasta saattaa painua mieleen...siis että kaikki syövät aina näin. Nykyään kun on oikeasti enää vaikea sanoa mikä on ihan suomalaista, niin paljon vaikutteita on ympäri maailmaa.
Jos tarjoat perinneruokia, ne ovat usein yksinkertaisia ja mun mielestäni vähän tylsiä, eikä ne kuitenkaan ole yleensä niitä ruokia, joita tavallisesti syödään. Millaisia fiiliksiä haluaisit heille antaa?
Ovatko teillä usealla aterialla, jolloin voit näyttää ruokia laajemmalta alueelta?
Japanilaisista en tiedä, mutta ainakin vietnamilaiset ovat aika kranttuja ruoan suhteen. Jos heidät aikoo saada syömään jotain, se on sitten pihviä ja valkosipuliperunoita. Vaikkakaan kermaan he eivät ole ruoassa tottuneet. En osaa tähän juuri muuta sanoa. Mielelläni keskustelen aiheesta lisääkin. Kerrotko milloin he tulevat, minkä ikäisiä he ovat ja onko kyseessä mihinkä vuorokauden aikaan sijoittuva ruoka? Minkälaista ruokaa normaalioloissa muuten itse syötte, oletteko lapsiperhe?
Kiinnostunein terkuin Lintu75