uusi vuosi - uudet kujeet?
Näin ei voi jatkua, jotain on muutettava. Uusperheessä 10 vuotta eläneenä olen aika lailla hermoraunio tyyppi. Lisäksi nyt on mielestäni parisuhteessakin alkanut tulla ongelmia. Tähän asti olenkin jaksanut rakkauden voimalla, mutta nyt tuntuu että sekin alkaa rapistua...
Mitään periaatteellista minulla ei ole miestäni vastaan ilmaantunut, olen vain väsynyt tähän " yksinoloon" . Mies tekee pitkää päivää töissä, ja työ on vaativaa. Töiden jälkeen hän syö jotakin, lukaisee pikaisesti postit ja lähtee sen jälkeen hiihtämään n. 3 tunniksi. Sieltä tultua lapsukaiset on iltapalalla, sitten suihkuun tv:n ääreen ja sudokuristikkoa täyttämään. Minä tuijotan telkkaria vieressä. Sanaakaan ei vaihdeta. Sitten väsähdän ja menen nukkumaan, mies tulee joskus perässä - vaikka kolmelta yöllä mikäli sudokun ratkaiseminen sattui olemaan sillä kertaa hankalaa!! Näin on jatkunut jo viikkoja.
Minä olen ainut joka meillä siivoaa jälkiä. Tavarat jää mihin sattuu, varsinkin hiihtovarusteet asuvat koko talvikauden kodinhoitohuoneen lattialla, mikäli minä en niitä siivoa kaappiin välillä. Ja enää nykyään en jaksa. Harmittaa vain. Ruokailuvälineet jäävät pöydälle, olohuoneen pöydälle, ties mihin. Pöydät täyttyvät posteista, kirjeistä, ... Lista lienee loputon. Ja pedantti tyyppi kuten minä olen sietokyvyn rajoilla! Jos asioista huomauttaa, joko loukkaannutaan (seuraus: päivän- kahden mökötys) tai sitten ei noteerata. Eli ei tavat muutu minnekään.
Olen miettinyt mistä tämä muutos johtuu. Onko mies tullut erilaiseksi, vai onko minulla vain nykyään pinna niin kireällä, etten siedä enää sitä mitä ennen siedin? Nyt alkaa jo kroppa moittia tätä stressiä. Maksa-arvot on käsittämättömästi koholla, vaikka en käytä alkoholia juuri nimeksikään. Niitä nyt seurataan, ja se stressaa kun en tiedä kuinka vakavasta asiasta on kyse. Kuntoilla pitäisi enemmän kuin ennen, mutta flunssa on jatkunut jo yli kuukauden, ja voimat tuntuu olevan täysin poissa. Ladulle tai kävelylenkille on pakottauduttava, ja rasitus sen jälkeen tuntuu ylivoimaiselta.
Listaa voisi jatkaa loputtomasti... eihän tätä valitusta kukaan jaksa loppuun asti edes lukea!! Muutosta on kuitenkin ilmassa, tuntuu vain että olen jossain umpikujassa, pyörin ongelmissani enkä tiedä mistä aloittaisin.
Kukaan ei ole vielä ehtinyt vastata, taitaa olla tämä jokseenkintuttua myös minulle. Olen kääntänyt asiat ylösalaisin, en enää odota, että minut huomattaisiin. Otan oman ajan itselleni täysin rinnoin, mitään kummempia kyselemättä. Lapset hoitoon äidin luo ja elokuviin. Tuntui aluksi erittäin oudolta, mutta sujuu nykyään oikein hyvin.
Me olemme myös uusperhe ja voin ´sanoa, että kun tästä rulijanssista selviää, niin ostamme itsellemme vaikki uudet rintsikat!!! Heh, suo anteeksi brutaali huumorini. No, siis ohjeon: määrää itsellesi aluksi yksi vapaailta viikossa ja pidä siitä kiinni. Sovi siis hoitokuviot etukäteen ehdottomasti jonkun muun kanssa kuin miehesi. Älä nostä älämölöä menemisestäsi vaan aivan naisellisen ponnekkaasti ja määränpääsi tuntien siirryt hetkeksi paikkaan b ja tulet sitten mieli virkeänä takaisin. Älä syyllisty mistään. vaan jatka reippaasti luomaasi päivärytmiä , kunnes tulee viikon päästä seuraava oma hetkesi.
JOs ei tule kahden viikon kuluttua mieheltäsi reaktiota, ei keskustelun aloitusta, niin saat varmasti miettimään jo muita ratkaisuja elämässä.
Televisiota katsovan miehen kylkeen on huono mennä huomiota hakemaan, tiedän itsekin siihen syyllistyneeni. Tulee ikäinkuin koiramainen olo, luuta kerjätessä. Se on kurjaa ja turhaa, jos toinen ei herää tilanteeseen.
tsemppiä!