Kaipaisin ulkopuolisten kommentteja ongelmiini..
Nimittäin tilanne on sellanen,että ollaan oltu naimisissa mieheni kanssa 11vuotta.Seurusteltu ollaan 16 vuotta.Meillä on 3 lasta joista vanhin on 9v,sitten on eskarilainen ja pian 2 vuotta täyttävä kuopus.Meillä on omakotitalo,ite aikoinaan rakennettu.Mun mies on oikea unelma.Ei juo,polta tai elä muutenkaan epäterveellistä elämää.Hänellä ei ole harrastuksia jotka veisivät aikaa (niin ellei sitten työtä lasketa sellaiseksi)eikä hän käy koskaan kavereittensa kanssa ulkona.Itselläni on paljon kavereita ja heidän kanssaan käyn silloin tällöin ulkona.Miehelle se on ihan ok.Yleensä yritän järjestää niin,että hänkin pääsee mukaan mutta omien sanojensa mukaan häntä ei kiinnosta.Periaatteessa kaikki on siis todella hyvin ja monet sukulaiset ja tuttavat ovat sanoneet,että saan olla todella onnekas kun mulla on näin hyvä mies.No niinpä,mutta kun ongelmana on se etten ole lainkaan tyytyväinen elämääni.Musta tuntuu siltä,että me ollaan miehen kanssa kavereita jotka asuu yhdessä.
Tää tunne on todella lamaannuttava,sillä tuntuu todella ahdistavalta ja ihan kun ei saisi henkeä vedettyä.Musta tuntuu,että mulla jää elämä ihan täysin elämättä ja että mies jarruttaa mua monella tavalla.Mulla ei oo tarvetta ehdoin tahdoin etsiä ketään uutta miestä joskin en sano,etteikö rakkaus ja intohimokin olisi mukava lisä elämässä.Nyt tunnen vain syvää ystävyyttä ja kait rakastankin miestäni mutta ei niin kun aviomiestä kuuluisi rakastaa.Vai tälläiseksikö avioliitto muuttuu vuosien saatossa??Sitä kumppanuuttahan paljon tavoitellaan??Mutta eikö silti intohimoakin kuuluisi olla jäljellä.Tuntuu etten voi harrastaa seksiä sillä se tuntuu väärältä.Ei ystävät tee niin..Mä oon ihan ulkona onko tää jotain 30-kriisiä vai onko kyse vapauden kaipuusta siksi,että olin 15v kun aloin seurustella mieheni kanssa.Monta vuotta olen jo tuntenut näin,se selviää kun luen vanhoja päiväkirjoja.Aina oon vaan ajatellut että tää vaihe menee ohi,mutta pahoin pelkään ettei mene.Pitäisköhän mennä yhdessä johonkin terapeutille.
Miehen mielestä kaikki on kunnossa ja tiedän että hän rakastaa minua.En haluaisi mitenkään loukata häntä mutta en tiedä miten voisin sen estää.Tilanteesta on pakko puhua.Mies vaan ei oo niitä parhaita puhujia...Auttakaa jäsentämään tätä tilannetta jotenkin.Ystävät tuntuu olevan liian lähellä tilannetta.Olen jo miettinyt onko ero ainut vaihtoehto.Meillä on tapeltu viime aikoina enemmän kun ennen,sillä luulenpa että miestä vaivaa seksin puute.Puoleen vuoteen ei olla seksiä harrastettu.Lapset on jo alkaneet puuttua siihen kun isä on aina huonolla tuulella ja tiuskii&kiroilee.Kiitos jos jaksoitte lukea!!
Kommentit (6)
Multa ei varmaan tule mitään järkevää eikä rakentavaa kommenttia, mutta vastaan silti, niin jotenkin tutulta tuo sinun kirjoituksesi kuullostaa. Olen niin ikään kolmekymppinen, seurustellut mieheni kanssa puolet elämästäni, meillä on neljä lasta, ok- talo, ja kaikki ihan hyvin- kai. Nuo tuntemukset mitä kuvaat, ovat meilläkin käyneet kylässä toisinaan. Joskus on oikein pitänyt pohtia, onko tämä tosiaan sitä mitä elämältäni haluan, vai olisiko jossain jotain muuta. Tuon pohdiskelun olen ajatellut kuuluvan ihan kolmen kympin kriisiin. Oman kriisini vuoksi en liittoani ja lasten elämää halua pilata.
Mielestäni on kai selvääkin, että päätön ihastuminen ja romantiikka jossain määrissä laimenee ja haalistuu vuosien varrella. Ei seksi voi olla uskomattoman upeaa ja jännää siinä vaiheessa ku tuntee kumppaninsa läpikotaisin. Kumppanissa ei kertakaikkiaan ole enää 15 vuoden jälkeen yhtään sellaista asiaa, jota en tuntisi näiden vuosien jälkeen. Ei sekään asia muutu vaihtamalla miestä kuin väliaikaisesti. Lapset niin ikään muokkaavat suhdetta, nuo lapset ovat meidän yhteisiä, meillä on niistä vastuu.
Arki on kai astunut kuvaan. Itse toivon toisinaan että olisi aikaa vain miehelle. Lisää romantiikkaa löytyisi varmaan ihan sillä, että me voisimme edes joskus olla kokonaisen vuorokauden ihan vaan keskenämme. Ei tarvitsisi harrastaa seksiä hiljaa ja varovaisesti, ettei lapset herää. Tai pelätä keskeytystä kesken henkevän jutustelun. Yhteiselle, kahdenskeskeiselle ajalle olisi todellakin käyttöä!
Ajattelen niin että sitä aikaa me saamme kyllä sitten kun lapset kasvavat, muuttavat pois kotoa. Sitä odotellessa koitan pitää hengissä sitä pientä liekkiä minun ja miehen välillä. Hän on kuitenkin lapsilleni paras, anoa isä. Ja ehjä koti on lapsille paras pohja rakentaa omaa elämää jatkossa. En viitsi sitä pohjaa heilta viedä oman " kaipuuni" vuoksi.
miehesi on hyvä mies kantaa vastuunsa ja kunnioittaa sinua ja perhettä..
eli tuskin vaihtamalla paranee...
no mitä te tarvitte... tarvitte kahdenkeskistä aikaa.. lomaa... yhdessäoloa...
vaika mies olisi kuin unelma suurinpiirtein toisi jokapäivä töistä ruusun tullessaan " ihanalle vaimolleen" .. siihen turtuu eikä sitä hyvyyttä näe ennekuin on jo liian myöhäistä, ja jotain peruuttamatonta tapahtunut..
kuitenkin vaikket sitä tahtoisi ei mitenkään ole pois suljettua se että eksyt vapaillasi toisen syliin sitä kipinää etsiessäsi.. josta itsellesi seuraa varmasti sitä suurempi paha olo...
se yhteinen kipinä pitää löytää.. läytää ne hauskat yhteiset hetket uudelleen joiden takia rakastuttiin.. ettei elämässä ole vain perhe, omakotitalo ja työ.. pitää saada aikaa parisuhteelle joka usein vain unohtuu kaiken arjen keskellä kunnes huomataan olevamme lähes kämppiksiä ja hyviä kavereita..
se että puhut miehesi kanssa tästä ei pitäisi loukata häntä, mutta se pelkkä rakkaus ei pidä parisuhdetta pystyssä siihen pitää saada jotain sähköä..
se että kirjoitata täällä tästä ja miten kirjoitatat osoittaa sen että rakastat miestäsi mutta se kipinä puuttuu..
kannattaa miettiä jotain parisuhdeleiriä, neuvojaa, jotain tapaa millä löytäisitte toisenne..
ottakaa toisillenne aikaa ja tehkää yhdessä ilman lapsia jotain tavallisuudesta poikkeavaa, menkää vaikka viikolopuksi kylpylään ihan kaksin tai johonkin lomalle joka teitä molempia kiinnostaisi.. viettäkää yhteinen toisillenne omistettu romanttinen viikonloppu tehkää jotain mitä ette normaalisti tekisi, irrottautukaa hetkeksi niistä tavanomaisuuden kaavoista
kuten myös seksissä irrottautukaa arjesta, keksikää uusia jännittäviä paikkoja.. yllättäkää toisenne.. vietelkää toisiannne..
mutta se pouhuminen miehesi kanssa on se ensimmäinen askel... sanot suoraan että rakastat häntä mutta pelkäät että aika ajaa suhteen ositse ja haluat että yhdessä tehdään asialle jotain ennenkuin se liekki sammuu, että et halua menettää häntä.. jos tää jatkuu pitkän niin ennemmin tai myöhemmin se tulee vastaan...
pystytkö vastustamaan kiusausta enää kauan jos sellainen tulee vastaan, ja sille polulle joutuessa parisuhteeseen tulee pysyvät arvet...
Sitä se on. Ihmettelen, miksi ihmiset kaipaa kokoajan sitä suurta rakastumisen huumaa? Onhan se kivaa, mutta enemmän minä kaipaan juuri sitä syvää kumppania tähän arkeen, joka tuntee minut ja yhdessä selviämme kumppanuudella mistä vain. Ja kyllä se rakkauskin siellä on, se ei vain enää ole kokoajan niin voimakkaana pinnalla.
Pääsisittekö miehenne kanssa vaikka viikonloppulomalle ihan kahdestaan? Ilman vaatumuksia ja odotuksia. Vaikka jonnekin kylpylään, rentoutumaan ja viettämään aikaa kahdestaan. Voisi löytyä se rakkauskin sieltä arjen takaa, ainakin joksikin aikaa. =)
Se, mitä kaipaat, on se rakastumisen huuma. Missään suhteessa se ei kestä ikuisesti. Et tule koskaan saamaan sitä ikuisesti. Vaihtamalla se ei siis parane.
no yksi ajatus on se että kirjoita miehellesi kirje... saat pitkään pohtia ja muotoilla ajatusta mitä haluat todella sanoa... ja mitä haluaisit...
sit toinen idea, mitä jos molemmat kirjottaisitte toiveitanne paperille.. kumpikin erikseen.. myös fantasioita, niin arjen kuin seksinkin suhteen..
kirjotat missä tilanteisaa rakastelu saisi sut todella kuumaks tai miten haluaisit että sut vieteltäisiin.. ihan niitä fantasioita jotka ei välttämättä edes olisi mahdollisia eiväktä välttämättä olisi miestäsi koskevia..missä? milloin? kenen kanssa (en tarkoita fyysistä henkilöä vaan esim poliisi, pomo, kiertävä kauparatsu jne..)
ja kirjoittaa mitä haluaisi tehdä lomalla minne haluaisi mennä... jos olisi esim viikko aikaa toisillenne tai viikonloppu
miten haluaisit että sinut yllätettäisiin..
myös mitä yleensä haluaisi toiselta parisuhteessa
samon miehesi kirjoittaisi toiveistaan samalla tavalla
Sitten lähtisitte toteuttamaan jotain asioita sieltä... vaikkei kirjaimellisesti..
ja nimenomaan myös että sieltä voisi löytyä niitä ideoita millä toinen voisi yllättää toisen joskus, sekä yhteisiä sunnitelmia/tavoitteita että säästetään tohon lomamatkaan jne..
ja seksin osalta niitä fantasioita mitä vois muuttaa toteuttamiskelpoiseksi.. miksi et voisi odottaa miestä kotiin stay upeissa pukuneena tiukaan sihteerikön asuun kun lapset olisi järjestetty muualle miehesi tietämättä tai miksei miehesi voisi pölynimurikauppias kauppaamassa tylsää imuria puutteessa olevalle rouvalle jne..
siis ihan esimerkkkinä mikä nyt toista sattuisikin innostamaan...
ja voihan noita kirjeitä vaikka kirjoitella aiheen mukaan mikä olisi ihana loma, mikä ihana yllätys, mikä kiihottaisi mielettömästi, mitä haluaisi tulevaisuudessa/tulevaisuudelta...
kaikki toiveet/fantasia eivät välttämättä koskaan toteudu eivätkä ole toteuttamiskelpoisiakaan mutta sieltä voi läytyä niitäkin joita voi toteuttaa ja se taas on suhteessa yksi voimavara..
voi osottautua että miehesi voi paremmin kirjoittaa itsestään teistä ja toiveistaan paremmin kuin mitä pystyy sen sanallisesti ilmoittamaan tai uskaltaa paremmin laittaa sen paperille...
samoin kuin myös se parisuhdeterapeuttikin yhtenä vaihtoehtona, voi olla että miehesi paremmin uskaltaa puhua jollekkin suhteen ulkopuoliselle kuin vaimolleen. Voi pelätä loukkaavansa, pelätä riitaa
yksi suhteen kaatava voima voi olla juuri se että kun alteen seurusteleen haaveillaan vain teistä kahdesta, seuraavaksi yhteisestä kodista, lapsista, omakotitalosta... sit kun ne kaikki on saavutettu yhtäkkiä ei olekkaan enää mitään yhteistä tavoitetta ja arki muuttuu vaan yhdessä olemiseksi
yks tästä parisuhteen isosta taakasta kertoo hyvin janne tulkin kappale kahden hengen nuotio... kuinka rakkaus ei ole kuollut mutta arki vie liian paljon voimia..
..todella mukavaa saada hiukan uusia näkemyksiä ja kaikki on ihan totta.Toisaalta kuitenkin noita samoja juttuja mä olen pyörittänyt mielessäni jo kauan.Miehen kanssa ollaan koitettu puhua asioista,mutta hän ei kertakaikkiaan osaa ilmaista itseään puhumalla.Sen vuoksi oonkin tuuminut jotain parisuhdeterapeuttia ym että josko mies osais puhua " vieraalle" paremmin.Hänellä ei onneksi ole mitään ennakkoluuloja terapeutteja kohtaan,että varmaan suostuis kyllä jonnekin menemään.
Avioliiton arki on astunut kuvaan jo vuosia sitten,sillai että kun nyt kuitenkin ollaan jo 11 vuotta oltu naimisissakin niin sitä todellakin tuntee toisensa.Noita yhteisiä viikonloppuja mä oon ehdotellut silloin tällöin,mutta mies vain lupaa ja lupaa ja kuitenkin jatkuvasti on töitä viikonloppuisin ettei mihinkään voida mennä.Ja lisäksi meillä on vielä remonttikin kesken joten liikenevä aika menee siihen.Siis miehen mielestä.Hän ei ehkä näe niin tarpeelliseksi mitään irtautumista koska asiat ei ole hänen mielestään niin huonosti kun ehkä mun mielestä.Seksin suhteen ollaan leikitty kaikenlaisia leikkejä kaikenlaisissa paikoissa ja tilanne on niin,että sillon kun kaikki on muuten ihan ok niin seksi kyllä sujuu ihan miten vaan ja missä vaan.Nyt kun varsinkin mulla on näin paskat fiilikset niin ei kertakaikkiaan sytytä.Korostan vielä,että mitään suurta rakastumisen tunnetta en oo etsimässä.Viime vuosien aikana mulla on 2 kertaa ollut edessä tilanne,että olisin voinut alkaa suhteen mutta totesin molemmilla kertaa että se ei mua kiinnosta.Molemmilla kerroilla mies oli mitä varteenotettavin,mutta pettäminen ei ole mulle vaihtoehto.Toisella kertaa tilanne oli jopa sellanen,että kyseessä oli mun " vanha rakkaus" johon etukäteen luulin tuntevani vetoa mutta kun tilanne tuli kohdalle mua ei innostanut ollenkaan.Mä en halua mutkistaa elämääni enää entisestään enkä loukata miestäni.
Tää koko juttu taitaa olla jostain mun omista ongelmista kiinni.Mä oon kokenut viimesten parin vuoden aikana melko paljon muutoksia ja paskamaisiakin juttuja joten oon jo miettinyt onko mulla joku patouma joka pitää tunteet lukossa.Mun tunteita kuvaa erinomaisesti tuo Irinan hiljaisuus biisi.." haluan sun lähelle mutten että kosket ja voi kun se riittäisi sullekkin niin tää kaikki vois jatkuu paljon helpommin.." ..Koko biisi on kun mun kynästä.Yhteinen laivareissu on ajatuksissa alkuvuodesta,sen olen päättänyt.Se on jo traditio ja on ollut aina tosi kiva juttu meidän molempien mielestä joten toivon että se auttaa asiaa.Lisää mielipiteitä otetaan vastaan
miestäni vaivaa myös se,että tietää mun olevan tyytymätön ja pelkää sitä hetkeä kun otan asiat puheeksi.Kuten sanottua,hän ei ole mitään keskustelevaa tyyppiä vaan joka mielipide täytyy lypsää.Hän haluaisi kaiken säilyvän ennallaan mutta tietää että jotain on tehtävä.Se stressaa häntä varmaan yhtä paljon kun tuo seksin puutekkin.