Vieläkö pitäisi ymmärtää?
Nyt on pakko päästä purkamaan sisintään, että jotenkin jaksan pitää kulisseja yllä edes jouluna...
Koko tämä vuosi on ollut yhtä alamäkeä parisuhteessamme enkä tiedä miten pitkään enää jaksan olla näin onneton. Mieheni on tullut pakolaisena Suomeen 12-vuotiaana eikä ole sen jälkeen nähnyt vanhempiaan. Rahaa kun ei ole niin paljon, että voisi matkustaa, koko täälläoloajan ollut joko työtön tai opiskelija.
Viime vuonna hänen isänsä kuoli ja sen jälkeen koti-ikävä on kasvanut aivan suhteettomaksi. Nyt hänen äitinsä on myös sairas ja vanhakin jo. Suurin pelko onkin, ettei ehdi nähdä äitiäänkään. Tämän koko vuoden hän on ollut todella maassa ja etääntynyt minusta ja lapsistamme. Lapset ovat molemmat alle 3-vuotiaita ja useimmiten tuntuu kuin olisin yksinhuoltaja, mies on niin paljon poissa kotoa. Kun lapset olivat vauvoja, hän oli maailman paras isä! Siksi tuntuukin niin raskaalta, että joudun hoitamaan lapset ja kodin yksin ja lisäksi ikävöin miestäni ja itken yksin joka ilta. Lapsetkin kärsivät, kun olen onneton ja yksinäinen enkä aina jaksa touhuta heidän kanssaan. Mies vain vakuuttaa rakkauttaan ja sitten suuttuu, kun en muka ymmärrä hänen äiti-ikäväänsä. Ymmärrän, ymmärrän, mutta miten pitkälle minun pitäisi ymmärtää? Joka kerta, kun hän pettää lupauksensa tai on poissa kotoa tai pahalla tuulella, hän vetoaa taustaansa ja ikäväänsä. (" olen ollut niin ja niin kauan täällä ilman perhettä, ajattele, jos et itse olisi nähnyt vanhempiasi sataan vuoteen" jne.) Ikään kuin se olisi minun vikani!
Aina yritän säästää matkaa varten vähistä rahoistani(olen opiskelija), kun taas hän polttaa tupakkaa, viettää aikaansa kahviloissa yms. ja valittaa kun ei ole rahaa. Joka asiasta saamme riidan aikaiseksi eikä aiemmasta hellästä, intohimoisesta, toisiamme kunnioittavasta suhteesta ole enää mitään jäljellä.
Rakastan häntä silti sydämeni pohjasta, hän on ollut vierelläni jo lähes kymmenen vuotta ja antanut minulle ihanat lapsemme. Tuntuu, että minkä tahansa ratkaisun teenkin, päädyn häviäjäksi. Jos eroamme, tilanne ei eroa paljon nykyisestä, ikävöin häntä vain enemmän ja lisäksi lapset joutuvat taas kärsimään. Näinkään en silti jaksaisi jatkaa, tuntuu, että minä hetkenä tahansa hajoan pieniksi paloiksi...
Nyt tuntuu, että olisin valmis vaikka ryöstämään pankin ja maksamaan hänen matkansa äitinsä luokse, jospa sen jälkeen saisin entisen rakkaani takaisin...
Tämä teksti on varmaan ihan sekavaa, niin kuin mielentilanikin. Jos joku jaksaa lukea, sekin jo auttaa. Helpotti edes vähän, kun sai purkaa sisintään.
Olen aina rakastanut joulua, nyt en osaa siitäkään nauttia. Erittäin hyvää ja rauhallista joulua kuitenkin kaikille sitä viettäville!
Kommentit (15)
Kertomassasi on jotain tuttua... Miehesi taitaa olla aika masentunut. Olisi hyvä pistää jätkä selkä seinää vasten ja tivata, mikä hänelle on tärkeää. Kerro/kirjoita hänelle, miltä susta tuntuu! Hänellä on Suomessa perhe - sinä ja lapset - jonka eteen kannattaa yrittää. Voi kokeilla, jos mies suostuisi ammattiauttajan puheille; meillä se tuskin onnistuisi. Joka tapauksessa olisi tärkeää saada mies puhumaan ja vakuuttaa, että ne tunteet, joita hän käy läpi, ovat normaaleja. Pystyisittekö lainaamaan jostain rahaa matkaa varten? Tai sopimaan tiukan säästösuunnitelman?
Mieheltäni kuoli viime vuoden aikana sekä äiti että isä. Surun käsittely vie aikansa eikä ole vieläkään täysin ohi. Aiemmin leppoisa mies alkoi pillastua ihan pikkuasioista ja saattoi sanoa välillä tosi pahasti. Selvästi helpotti, kun pääsimme käymään Vietnamissa, kävimme haudoilla ja vietimme äidin kuoleman muistojuhlaa. Omat vanhempani ovat vielä elossa, joten en täysillä pysty ymmärtämään, kuinka valtava suru voi olla. Yllätyksekseni mun vanhemmista oli miehelleni keskusteluapua.
Tiedän hyvin tuon tunteen, ettei itse jaksaisi jaksaa. Pitäisi olla lupa olla heikko, mutta jonkun on pakko pitää yritystä pystyssä. Luota siihen, että masennus ja suru menevät ohi. Joskus. Pidä huolta itsestäsi, kerro ongelmista (usein ne eivät jaettuna tunnu niin suurilta), tapaa kavereitasi. Usein silloin, kun on mieli maassa, luopuu ensimmäisenä juuri sellaisista asioista, jotka pitävät mielialaa koholla (kaverit, ulkoilu, harrastukset jne.). Valoa kohti ollaan menossa, päivä kerrallaan!
Olen joutunut kokemaan melkein saman, tosin miehen isä on yhä elossa, mutta äiti on sairas ja vanha.
Mieheni ei ole käynyt kuuteen vuoteen kotimaassaan, mutta nyt hän menee sinne tammikuussa ja on siellä melkein 3kk. On intoa täynnä kun vihdoinkin pääsee sinne! Esteenä on ollut ensin se että hänellä ei ollut oleskelulupaa ja sitten ku se sai sen niin on ollut muita esteitä. Talous on ollut kokoajan huono. Minä opiskelen ja mies työtön, mutta mies on lainannut kaveriltaan rahaa lentolippuihin. Eikö teiltä onnistuis sama?
Mies on kanssa ikävöinyt paljon varsinkin äitiään ja on miettinyt että hänen on pakko nähä äitinsä edes kerran ennen ku äitinsä lähtee pois tästä maailmasta.
Hänen koti-ikävänsä ei ole vaikuttanut meidän suhteeseen niin paljon kun teillä, mutta esim. kun sanoin tässä joulukuun alussa että muutaman päivän päästä lähden Suomeen (asutaa ulkomailla) niin hän kitisi että hän ei ole käynyt kuuteen vuoteen Pakistanissa ja minä käyn moneen kertaan vuodessa Suomessa ja ei ymmärtänyt kuin voin noin innokkaana odottaa Suomeen pääsyä. Mä tietty masennuin sen sanoista mutta tavallaa myös ymmärrän häntä.
Toivon sinunkin ymmärtävän miestäsi. Sinä asut kotimaassasi, mutta minä ite tiedän että vaikka on vain pari kuukautta väliä ennen ku pääsen taas Suomeen niin silti mulla on aina koti-ikävä. Kaipaan perhettäni ja kotimaatani. Minulla on paljon helpompi ymmärtää miltä mun miehestä tuntuu mitä sulla ymmärtää sun miestäsi, mutta yritä ymmärtää miestäsi vielä. Jos hän haluaa vetäytyä ikävöimään perhettänsä niin anna hänen tehdä se. Mieti tosiaa jos ite olisit 12 vuotta erossa Suomesta ja perheestäsi. Miehesi on ollut 2 kertaa pidempää pois kotimaastaan mitä mun mies ja silti mun miehelläni on ollut tosi vaikeeta koti-ikävän takia mut onneks se nyt pääsee vihdoin käymään siellä. Toivotaa että teillä käy samoin.
Ja ne jotka moittii miestäsi, ei tiedä miltä hänestä tuntuu koska eivät ite ole asuneet ulkomailla ja erossa Suomesta. Näin uskoisin.
Mutta älä ainakaa eroa vaan koita jaksaa!!!
Minäkin olen sitä mieltä, että ero ei ole ratkaisu ongelmiisi. Miehesi vaikuttaa masentuneelta ja tarvitsette apua. Jos selviätte tästä, teillä voi olla edessä vielä monta onnellista vuotta yhdessä, onhan teillä niitä takanakin paljon enemmän kuin onnettomia.
Olisi todella hyvä jos voisitte saada lainattua rahaa sen verran, että miehesi pääsisi käymään kotimaassaan. Meidän perheen mielialaa on myös aikoinaan jouduttu lainarahoin kohentamaan ja täytyy sanoa, että olin helpottunut kun sain sen synkeän ja hankalan tyypin koneeseen ja sitten muutamaa viikkoa myöhemmin ihan kuin eri ihminen tuli takaisin. Tilanne ei kyllä koskaan ole ollut noin vaikea kuin teillä, kaksi vuotta on kai pisin aika kun mies ei käynyt kotimaassaan, mutta siinäkin meinasi hermot mennä...
Onnistuipa rahan lainaaminen tai ei, niin ensiavuksi soittaisin joka tapuksessa perheneuvolaan. Toivottavasti saat miehesikin mukaan. Ehkä hän suostuisi myös käymään yksin psykologin luona juttelemassa, hänenkin mieltään voisi keventää kun saisi oikein sydämen pohjasta valittaa ketään loukkaamatta. Läheisten kanssa kun tuollaisesta valituksesta tulee niin helposti riitaa...
Hyvää joulua sinulle kaikesta huolimatta ja parempaa uutta vuotta!
ja oli huolissaan vanhemmistaan ja sairaasta isoäidistään. Tosiaankin valitti aiheesta kellon ympäri, kieltämättä rasittavaa mutta kuitenkin ymmärrettävää.
Mieheni yritti säästää matkarahoihin, mutta minä taas en ole säästäväinen mikä oli tietenkin tässä tilanteessa suuri miinus. Ajattelin sitten, että otan vaikka OP-Visan, minkä saa opiskelijat jos on 60 opintoviikkoa kasassa, luottorajana 1000 euroa ja voi maksaa erissä takaisin pankille. Mieheni sitten voitti raveissa 950 euroa ja sitten saikin näin matkarahat kasaan enkä sitten ottanut OP-Visaa.
Voithan ottaa pankista Visan ja maksaa sillä miehesi matkan, mutta sitten myös miehesi pitäisi osallistua luoton takaisinmaksuun eikä vain sinun, mutta kuinka hän sen tekee jos ei ole tuloja?
Miksi sinä Jenni-äiti olet sitten joskus aikoinaan muuttanut ulkomaille jos kerran sinulla on jatkuva koti-ikävä, eikö sinun sitten kannattaisi muuttaa takaisin kotiin? Tai sopeutua?
Eikö ole aika kohtuutonta se että miehesi ei ole nähnyt vanhempiaan, sukulaisiaansa, kotimaatansa moneen vuoteen. Ja sinä reissaa parin kuukauden välein Suomessa ja teillä ei ole rahaa? eikö ne rahat kannattaisi säästää miehesi matkaa varten? Ja ehkä sinunkin kannattaisi tutustua myös hänen maahansa ja kulttuuriinsa ihan paikankin päältä.
-
Jenni_äiti:
Olen joutunut kokemaan melkein saman, tosin miehen isä on yhä elossa, mutta äiti on sairas ja vanha.Mieheni ei ole käynyt kuuteen vuoteen kotimaassaan, mutta nyt hän menee sinne tammikuussa ja on siellä melkein 3kk. On intoa täynnä kun vihdoinkin pääsee sinne! Esteenä on ollut ensin se että hänellä ei ollut oleskelulupaa ja sitten ku se sai sen niin on ollut muita esteitä. Talous on ollut kokoajan huono. Minä opiskelen ja mies työtön, mutta mies on lainannut kaveriltaan rahaa lentolippuihin. Eikö teiltä onnistuis sama?
Mies on kanssa ikävöinyt paljon varsinkin äitiään ja on miettinyt että hänen on pakko nähä äitinsä edes kerran ennen ku äitinsä lähtee pois tästä maailmasta.
Hänen koti-ikävänsä ei ole vaikuttanut meidän suhteeseen niin paljon kun teillä, mutta esim. kun sanoin tässä joulukuun alussa että muutaman päivän päästä lähden Suomeen (asutaa ulkomailla) niin hän kitisi että hän ei ole käynyt kuuteen vuoteen Pakistanissa ja minä käyn moneen kertaan vuodessa Suomessa ja ei ymmärtänyt kuin voin noin innokkaana odottaa Suomeen pääsyä. Mä tietty masennuin sen sanoista mutta tavallaa myös ymmärrän häntä.
Toivon sinunkin ymmärtävän miestäsi. Sinä asut kotimaassasi, mutta minä ite tiedän että vaikka on vain pari kuukautta väliä ennen ku pääsen taas Suomeen niin silti mulla on aina koti-ikävä. Kaipaan perhettäni ja kotimaatani. Minulla on paljon helpompi ymmärtää miltä mun miehestä tuntuu mitä sulla ymmärtää sun miestäsi, mutta yritä ymmärtää miestäsi vielä. Jos hän haluaa vetäytyä ikävöimään perhettänsä niin anna hänen tehdä se. Mieti tosiaa jos ite olisit 12 vuotta erossa Suomesta ja perheestäsi. Miehesi on ollut 2 kertaa pidempää pois kotimaastaan mitä mun mies ja silti mun miehelläni on ollut tosi vaikeeta koti-ikävän takia mut onneks se nyt pääsee vihdoin käymään siellä. Toivotaa että teillä käy samoin.
Ja ne jotka moittii miestäsi, ei tiedä miltä hänestä tuntuu koska eivät ite ole asuneet ulkomailla ja erossa Suomesta. Näin uskoisin.
Mutta älä ainakaa eroa vaan koita jaksaa!!!
tilanteenne ei ole helppo ja sen ratkaisemiseksi teidän molempien tulee tehdä töitä. Ehdottomasti paras ratkaisu olisi tietenkin, että miehesi pääsisi visiitille kotimaahansa. Suosittelen myös että yhdessä laaditte suunnitelman paljonko laitatte rahaa kasaan kuukaudessa ja Deadlinen milloin rahat tulee olla kasassa ja matka saadaan varattua. Ei varmasti ole helppoa säästää jos sitä rahaa ei ole, mutta olisiko joku joka voisi lainata? Opintolainaa? Miehesi on varmaankin masentunut, mutta lupaus matkasta kotimaahan voisi piristää ja innostaa aktiiviseen työnhakuun. Ei varmasti ole mahdotonta saada matkarahoja kasaan (paitsi jos elätte velkavankeudessa tms), nyt vain tuumasta toimeen!
Meidän tilanteemme ei ole lainkaan samaa luokkaa kuin teidän, mutta kyllä miehenikin koti-ikävä alkoi äityä pahaksi viime kevään aikana kun taloudellisen tilanteemme takia vain lykkäsimme ja lykkäsimme reissua. Oma isäni sairastui yllättäen vakavasti ja tämä oli sitten todellinen " herätys" meille molemmille. Päätimme että miehen on päästävä käymään kotona, eihän sitä ikinä tiedä mitä sielläkin tapahtuu vaikka ihan terveenä koko perhe on pysynyt. Lainasimme matkarahat ja mies pääsi reissuun. Saimme kyllä lainan maksettua miltei heti takaisin, joten niin pahasti ei kirpaissut. Mies vietti 3 viikkoa kotimaassaan ja takasin tullessaan oli ikionnellinen, lähinnä siitä että pääsi takaisin Suomeen :D
Tsemppiä teille, toivottavasti saatte asiat hoitumaan!
kriisipalvelusta, jota tarjoaa Suomen mielenterveysseura.Toimipiste on Länsi-PAsilassa.
SOS Center - Crisis prevention for foreigners (09) 4135 0501
Mahdollinen masennus on hoidettavissa. Kun ihmisellä on elämässään liian paljon käsittelemättömiä vaikeita asioita, ei elämän hallinta oikein tahdo sujua. Eikä nykyelämän kaikkea hyvää kykene näkemään.
Tuolla ulkomaalaisten kriisikeskuksessa on käynyt asiakkaita muualtakin Suomesta.
miten voi olla etta noin monen mies on tyoton, tuntuisi etta tyota on jos vain intoa riittaa tehda.. Ja tuoillainen ikava ei ole normaalia, hyvanen aika, pitaisi kai aikuisen miehen osata hallita tunteensa edes jotenkin. Ottaisi itseaan niskasta kiinni ja tekisi jotain asian eteen. Sitten viela vaitetaan et suomalaiset naiset ei halua tehda avioliiton eteen mitaan. Nayttaa silta etta monen miehet on kuin pikkupoikia jotka vain kiukuttelee vaimolleen ja jattaa perheensa oman onnensa nojaan. GROW UP!!!
Ja Jenni aiti, onko totta et matkustat muutaman kk:n valein suomeen? Ei ihme et miehellasi risoo..
Täytynee korjata ihmisten käsityksiä työttömyydestä, vaikka meneekin ap:n aiheen ohi. Itsekin aikoinani väitin, että jos Helsingissä on työtön, niin aikamoinen luuseri täytyy olla. Itä-Suomen työttömät olen ymmärtänyt, koska se on ainan ollut tässä asiassa mustaa aluetta.
Kuten jotkut palstalaiset ehkä muistavat, niin itsekin kesällä jouduin jäämään työttömäksi. Ei pelastanut siinä akateeminen koulutus eikä sekään, että on myös ei-akateeminen koulutus olemassa, eli kaksi koulutusta. Tietääkseni en ole muuttunut sen kummemmaksi luuseriksi kuin ennenkään. Minulle tosin on tullut sellainen rasite kuin ikä: mittariin on tullut yli 40 vuotta. Enpä siis enää osaa parjata helsinkiläisiäkään työttömyydestä.
Istun tällä hetkellä työllistämiskurssilla, minne otettiin mukaan 16 akateemista työtöntä. Hakijoita oli 73 ja haastatteluun pääsi 32. Joku on ollut FM:n paperit saatuaan töissä Linnanmäellä. Oli kuulemma pohtinut töissä ollessaan, että tämänkö takia hän opiskeli yliopistossa. Minä olen kurssin neljänneksi vanhin, joten paljon on siellä nuoria akateemisia.
Koska meillä on se tilanne, että mies ei vammansa vuoksi enää pääsekään töihin, niin olen törmännyt sellaiseen omituisuuteen, että minun ei kannata mennä töihin alle 1.600-1.700 euron nettotulojen, mikä bruttotuloissa tarkoittaa lähes 3.000 euroa. Tämä niin kauan kuin kaksi nuorempaa lasta ovat päiväkoti-iässä. Varmasti on muitakin, jotka ovat huomanneet tällaisen oudon ilmiön ja siksi ehkä niissä perheissä, missä toinen on työtön, ei toinenkaan kovin aktiivisesti etsi töitä. Minä haen töitä aktiivisesti, mutta palkkavaatimukseni on sen verran kova, että en työtä kovin helposti saa, koska ei ole kokemusta esimiestyöstä ja alani töitä ei tuolla lähtöpalkalla naiselle anneta.
nura12:
Ja Jenni aiti, onko totta et matkustat muutaman kk:n valein suomeen? Ei ihme et miehellasi risoo..
Kuinka kukaan voi sanoa toisen puolesta, miten paljon on " normaalia" surra omia vanhempiaan?! Tai millainen ikävä on normaalia? Masentuneelle on turha sanoa, että otat nyt vain itseäsi niskasta kiinni, kyllä se siitä.
nura12:
Ja tuoillainen ikava ei ole normaalia, hyvanen aika, pitaisi kai aikuisen miehen osata hallita tunteensa edes jotenkin. Ottaisi itseaan niskasta kiinni ja tekisi jotain asian eteen. Sitten viela vaitetaan et suomalaiset naiset ei halua tehda avioliiton eteen mitaan. Nayttaa silta etta monen miehet on kuin pikkupoikia jotka vain kiukuttelee vaimolleen ja jattaa perheensa oman onnensa nojaan. GROW UP!!!
nura12:
miten voi olla etta noin monen mies on tyoton, tuntuisi etta tyota on jos vain intoa riittaa tehda.. Ja tuoillainen ikava ei ole normaalia, hyvanen aika, pitaisi kai aikuisen miehen osata hallita tunteensa edes jotenkin. Ottaisi itseaan niskasta kiinni ja tekisi jotain asian eteen. Sitten viela vaitetaan et suomalaiset naiset ei halua tehda avioliiton eteen mitaan. Nayttaa silta etta monen miehet on kuin pikkupoikia jotka vain kiukuttelee vaimolleen ja jattaa perheensa oman onnensa nojaan. GROW UP!!!Ja Jenni aiti, onko totta et matkustat muutaman kk:n valein suomeen? Ei ihme et miehellasi risoo..
Mistäköhän Nuran mies on kotoisin? Tai onko hän edes koskaan yrittänyt saada Suomesta töitä? Oma (länsi-afrikkalainen) mieheni opiskelee amk:ssa ja on jo useamman vuoden etsinyt iltatöitä. En ole koskaan nähnyt kenenkään hakevan töitä yhtä aktiivisesti kuin mieheni. Tuloksetta.. Viime kesän ja osan syksyä hän oli töissä. Tämän paikan sai ystävänsä avulla. Siivoojan tai minkä tahansa varastotyöntekijänkin oletetaan puhuvan täydellistä suomea. Mies puhuu jonkin verran suomea ja pärjäisi sen puolesta varmasti, mutta se ei työnantajille riitä.
Mitä taas tulee esim. Jenni-äidin Suomeen matkusteluun niin et varmaankaan tiennyt heidän asuvan Ruotsissa.. Noita laivalippuja, kun esim. saa ihan parilla kympilläkin..
Minunkin mieheni on Jenni 117:n miehen tavoin yrittänyt löytää opiskeluiden ohelle iltatöitä ja törmännyt samaan ilmiöön, eli todella vaikea löytää töitä kun ei osaa kieltä täydellisesti. Akateemisesta työttömyydestä sen verran, että varmasti turhauttaa kun ei saa omia taitoja vastaavaa työtä (itsekään en ole valmistumisen jälkeen löytänyt alan töitä), mutta vierastan myös ajattelutapaa ettei KANNATA tehdä töitä esim alle 3000 ¿ bruttotulojen. Vaikka saisikin hieman vähemmän palkkaa kuin kotona ollessa niin kyllähän se karttuva työkokemus on kullan arvoista, harvemmin työnantaja haluaa palkata työntekijää jolla hyvä tutkinto muttei juurikaan työkokemusta vaikka ikää alkaa jo olemaan. En tarkoita Tuhve sinua tällä, ymmärtääkseni teillä on todella tiukkaa taloudellisesti ja varmaan jokainen euro on todella tärkeä. Mutta noin yleisesti, kyllä mielestäni kannattaa ottaa oman alan työpaikka vastaan vaikka palkkatoive jäisikin hieman alakanttiin.
Tarkoitan juuri sitä, että meillä on kuitenkin kolme pientä lasta elätettävänä, joten jokainen sentti on tärkeä. Toisaalta työkokemusta on takana ihan mukavasti, joten sitä ei samalla tavalla tarvitse kartuttaa kuin vastavalmistuneen.
Siis vieläko miehen käytöstä pitäisi ymmärtää? Ei pitäisi. Koti-ikävä ja ikävä sukulaisten, varsinkin äidin luo, on ihan ymmärrettävä asia, mutta rajansa kaikella. Miehesi käytös vaikuttaa ei pelkästään häneen, vaan myös sinuun ja lapsiinne, ja hänen olisi nyt syytä ottaa itseään niskasta kiinni ja aikuistua. Get a grip, boy!
Se, että hän kasaa enemmän taakkaa sinun niskaasi tekemällä sinut onnettomaksi, ei tosiaan tule helpottamaan hänen tuskaansa millään lailla. Jos hän kerran haluaa matkustaa katsomaan äitiään, hänen olisi syytä lyödä pelimerkit pöytään ja katsoa peiliin. Matkaliput maksavat.
Jos hän enää suostuu keskustelemaan asiasta, voisitte yhdessä tehdä suunnitelman, jolla hän pääsisi äitinsä luo. Matkarahojen kasaaminen voi kestää vuoden tai kaksi, mutta jo se, että on tavoitteita ja suunnitelma siihen pääsemiseksi, voisi piristää häntä ja ehkäpä se entinen tarmokin palaisi. Sitten vaan työnhakuun, sillä töitä tällä hetkellä on.
Kannattaa käydä läpi kylmät tosiasiat selkeästi ja osoittaa, että sillä mitä hän tekee, on syy-yhteys siihen, kuinka nopeasti hänen on mahdollista päästä äitinsä luo.
Toivottavasti vielä jaksat pitää itsestäsi huolta, sillä se on tärkeää sekä sinulle että lapsillenne. Hyvää joulua ja parempaa uutta vuotta Sinulle ja perheellesi.