Peliriippuvuus

ulkomaalaisten miesten pelaavan paljon uhkapelejä. Se tuntuu todella vaikealta ongelmalta.



Peliriippuvuus on kuten kaikki muutkin riippuvuudet, vaativat vahvaa omaa tahtoa ja ympäristön tukea loppumiseen. Mahdollista kaikki toki on, mutta ehkä joku ulkopuolinen apu olisi tarpeen. Usko Jumalaan on yksi parhaista väylistä ulos erilaisista ongelmista.



Toivottavasti miehesi vielä pääsee tästä ongelmastaan.

Tiedän tämän omasta kokemuksestani. Entinen avomieheni oli peliriippuvainen vuosien ajan. Jäi vuokrat maksamatta, osa-maksulla ostettu auto piti palauttaa jne....Ei siinä auttanut tyttöystävän sanomiset, välillä toki oli pelaamatta kunnes taas...Peliriippuvaiset ovat myös hyviä valehtelemaan, jonka sain myös oppia kantapään kautta. Viime keväänä sain tarpeekseni ja lähdin yli 10-vuoden suhteesta tämän sairauden takia, koska tajusin lopulta, että itse en pysty millään tavalla asiaan vaikuttamaan....halusin pelastaa edes itseni, vaikka se voi kuulostaa monen mielestä kylmältä, mutta se oli ainut vaihtoehto minulle. Tuntuu vaan vieläkin tosi tyhmältä, että joku peliriippuvuus voi tulla kahden ihmisen väliin ja itse et voi asialle mitään tehdä!!!!!! Olis tosiaan kiva kuulla muidenkin kokemuksia asiasta, koska niin kuin mrs_O sanoi, niin pelaaminen näyttää olevan aikas yleistä ulkomaalaisten keskuudessa.....

sori, siis maysam totesi monella ulkkiksella olevan peliongelma....:)

Useissa tapauksissa taustalta on löytynyt se, että kyseinen ihminen kaipaa niitä läheisiä sukulais- ja perhesuhteita, jotka on syystä tai toisesta joutunut jättämään taakseen. Eli me suomalaiset olemme aika kylmiä suhtautumisessamme muihin. Ystävyyssuhteita on vaikea solmia, ja usein sukulaisetkin ovat etäisiä. Pelaamisella yritetään sitten täyttää sitä tyhjäksi jäänyttä koloa.



Kuulostaa todella surulliselta, ja toivon, että itse ainakin pystyisin osaltani helpottamaan lähipiirini kaipuuta.

Minun entinen suomalainen poikaystävä oli peliriippuvainen, ei tosin koskaan myöntänyt sitä edes itselleen. Hänen mielestään pelaaminen oli hauskaa ajanvietettä, eikä hän sitä edes halunnut lopettaa...kuitenkin hävittyään suuria summia rahaa aina oli kauhea morkkis ja masennus. Hän ei koskaan (ainakaan tietojeni mukaan) pelannut velaksi ja sai luottotiedot pidettyä kunnossa, mutta kyllä pelaaminen elämää liiaksi hallitsi, mitään kivaa hän ei saanut itselleen ostettua vuosiin, tuskin vieläkään, vaikka olikin ihan hyvätuloinen.



Kaikki yhteiset lomamatkat menivät pelaamisen takia pilalle ennen kuin rupesimme matkustelemaan sellaisissa maissa, joissa casinot ovat kiellyttyjä. Jossain vaiheessa pelaaminen siirtyi osittain osakkeilla pelaamiseksi, sehän on jollain tavalla hyväksyttävämpää yleisesti, mutta kyllä siinäkin uhkapelin makua oli.



Päivääkään en ole katunut, että lähdin siitä suhteesta pois, tosin ongelmia oli tosin muitakin. Ehkä tavallaan hyvää oli se, ettei hän edes luvannut lopettaa, se teki lähtemispäätöksen helpommaksi.

Mieheni on asunut Suomessa seitsemän vuoden ajan ja pelannut melkein koko ajan RAYn pelejä. Ollaan naimisissa ja meillä on kaksi lasta, mutta olen laitanut eron vireille kyllästyttyäni yksin lyhentämään asuntolainaa ja elättämään miestä, johon ei voi luottaa ja joka varastaa pelaamiseen jopa lasten säästöpossuista kolikot.

Mieheni mukaan pelaamisen syy on juuri yksinäisyys ja kotimaahan jääneiden sosiaalisten verkostojen puuttuminen täällä Suomessa. Muitakin syitä riittää: tyytymättömyys työtilanteeseen, perhe-elämän tylsyys ja suurimpana kaikista vaimon kyvyttömyys ymmärtää miehen ahdinkoa.

Jokaisella addiktilla, oli kyseessä alkoholisti, peluri, huumeiden käyttäjä tai mikä vaan, on takuulla liuta syitä riippuvuudelle, ja niiden takana onkin helppo piileskellä. Jos peluri ei myönnä itselleen, ettei hänen ja pelaamisen välillä ole mitään tai ketään, loppua tuskin on näkyvissä. Terapiaahan on saatavilla AA-klinikoilla ja yksityisellä puolella, myös englanniksi, mutta monien maahanmuuttajien on varmaan hankalaa löytää apua vaikka sitä suostuisivatkin ottamaan vastaan.

RAYn " hyvän tahdon pelien" lypsylehmiksi ovat viime vuosina tosiaankin eläkeläisten, työttömien ja muiden pienituloisten ryhmien ohella päässeet maahanmuuttajat.

Tosin ongelma on nyt ihan hyvin hallinnassa, mutta peliriippuvainen hän tulee lopun elämäänsä olemaan, pelasi tai ei. Samalla tavalla kuin alkoholistinkin sanotaan olevan aina alkoholisti, joi tai ei.

Miehen peliongelma alkoi kehittyä melkein heti kun muutimme Suomeen 3 vuotta sitten. Alussa pelaaminen oli kivaa, harmitonta huvia, mutta pian huomasin että siitä oli tulossa ongelma. Varoittelin miestä, kerroin muutamasta (suomalaisesta) tuttavastamme joilla oli ollut peliongelma, ja siitä miten heille kävi (meni koti ja luottotiedot), mutta eihän minua kuunneltu. Ei HÄN ole niin tyhmä että joutuisi koukkuun peleihin, HÄN kyllä hallitsee pelaamistaan eikä pelaaminen häntä. Niinpä niin...

Mieheni piti käydä todella pohjalla ennen kun hän tunnusti ongelmansa ja myönsi tarvitsevansa apua. Sain hankittua hänelle ryhmäterapiaa A-klinikan kautta, kieliongelmien takia se ei ehkä toiminut niin hyvin kuin piti, mutta auttoi kuitenkin. Mies hankki itselleen myös vapaaehtoisen porttikiellon pelipaikkoihin, ja antoi pankkikorttinsa minulle ettei voisi nostaa tililtään rahaa. Jonkin aikaa meni hyvin, sitten hän retkahti taas. Juuri samoihin aikoihin sain tietää odottavani toista lastamme, ja päätin että nyt saa riittää. Kerroin vanhemmilleni ja muille läheisilleni miehen peliriippuvuudesta, siihen asti olin salannut kaiken. Ilmoitin miehelle että tämä oli nyt tässä, ja hain hänelle omaa asuntoa. Vein myös eropaperit käräjäoikeuteen, ja vietin lapsemme kanssa paljon aikaa pois kotoa. Tämä herätti miehen, ja hän taisi lopultakin tajuta mitä hänellä on menetettävänään. Pelaaminen jäi, ei ihan kokonaan mutta melkein kokonaan kuitenkin. Mies katkaisi välinsä entisiin (peliriippuvaisiin) ystäviinsä, ja vaihtoi työpaikkaakin päästäkseen kauemmas heistä. Kyllä hän vieläkin joskus pelaa, mutta summat eivät ole suuria eivätkä laskut yms jää enää pelaamisen takia maksamatta. Ja mikä tärkeintä, hän osaa lopettaa pelaamisen siihen yhteen kertaan, eikä yritä voittaa häviämiään rahoja takaisin, on siis oppinut häviämään.

En tiedä onko tämä pysyvää, mutta tällä hetkellä tilanne siis näyttää ihan lupaavalta. Välillä kuitenkin pelkään että mies alkaa taas pelaamaan. Mutta en jaksa stressata asiasta liikaa, koska asia ei ole minun vaikutusvallassani, vaan ihan muista asioista riippuvainen. Sen olen luvannut itselleni ja lapsilleni että jos pelaaminen taas tulee kuvioihin, niin sitten me lähdemme. Myös mieheni tietää sen, ja tietää että olen tosissani. En halua lapsilleni elämää peliriippuvaisen isän kanssa.