Mitä tehdä parisuhteelle?
Olen pitkään pohtinut kirjoittelenko vai en mutta nyt alkaa mitta ja jaksaminen olla täynnä.
Olemme kolmihenkinen perhe jossa siis äiti, isä ja 4v poika. Miehen kanssa olemme olleet yhdessä noin 12 vuotta avoliitossa. Miehelläni on ollut rankka ja vauhdikas nuoruus mutta kunnostautunut jo ennen suhteemme alkua. Rauhoittunut paljon jo suhteemme alkutaipaleella. Yhden kerran erottiin vähäksi aikaa mutta lopulta muutin kotoa pois suoraan miehen luo asumaan noin 9 vuotta sitten.
Lapsettomina molemmilla oli tietenkin vapaus olla kavereiden kanssa enemmä kuin nyt. Enkä ole ikinä kieltänyt miestäni menemään minnekään. Olen sitä mieltä, että molemmilla pitää olla vapaus mennä ja tehdä niitä ns " omia juttuja" .
Pojan synnyttä mieheni kiitettävästi hoiti poikaa kun siihen patisin enkä katsonut vierestä jokaista " virhettä" . Teki jonkun verran myös kotitöitä silloin ja joskus valvoi vatsavaivoja huutavan vauvan kanssa. Kantoi kaikki ruoat kaupasta ja teki myös ruokaa joskus harvoin. Minähän olin kotona niin oli aikaa tehdä.
Jossain vaiheessa kaikki on muuttunut, syytä en tiedä. Jo vuosia on jatkunut tällainen miehen ajoittainen tiuskiminen ja sättiminen myös poikaa kohtaan. Tässä esimerkkiä tyypillisestä päivästä viime ajoilta.
Mies vie minut ja pojan pojan hoitajan luo ja lähtee siitä töihin. Minä kiikutan pojan pph:lle ja lähden itse töihin. Koska teen asiakaspalvelutyötä minun työaikani on aika vakio tlliin 8-16. Mies taas pääsee joskus jopa 14.30 aikoihin. Hän käy sitten pojan noukkimassa kotiin ja käy kaupassa. Aloittaa ruoanlaitoin kun tulee kotiin. Minä olen kotona viimeistään noin 17 aikaan. Tässä vaiheessa ruoka on yleensä valmiina ja mennään syömään. Poika ei tietenkään halua tulla kun lastenohjemat kesken. Mies sammuttaa telkkarin ja käskee syömään uhkausella " jos et nyt tule niin ei tule mitään muutakaan" . Kun poika vihdoin tulee pöytään syömään mies hoputtaa " syö nyt" " syö nyt" " reippaasti nyt äläkä leiki/lue vaan keskity syömiseen" . Joo, ok, ymmärrän pöytätapoja pitää olla mutta kun herra itse istuu ja lukee akkaria ja syö (=hotkii ruoan kuin luolamies). Lautanen jää siihen ja menee sohvalle makaamaan ja huutaa " keitä kahvit" . Jos erehdyn käymään esim vessassa ja sen jälkeen vasta laitan kahvit päälle niin johan se nousee siltä sohvalta ja tiuskii ja proteistoiden rupee itse keittämään kahvit ja samalla mutisee " on se kyllä kumma ettei edes kahvia saa keitettyä" . Seuraavaksi on talouspaperi loppu ja telineessa tyhjä rulla, " eikö saatana saa laitettua uutta rullaa kun edellinen on loppu" (huutaa siis) ja ovet paukkuen hakee lisää vaatehuoneesta. Minä yritän siinä välissä sitten tehdä jotain kuten kerätä pyykit, täyttää tiskikone, siivota keittiön, viikata puhtaat pyykit kaappiin, leikkiä pojan kanssa.
Miehen mukaan minä teen kaiken väärin. Viimeiksi maanantaina syytteli kun en tee mitään. Hän muka tekee kaiken. Olen yrittänyt selitellä/keskustella asioista ja hänen käytöksestään. Mies ei tee mitään mutta kuin sättii, kiukuttelee, syyttelee. Jopa poikaa kohtaan. Voi sanoa " etkö ikinä usko mitä sulle sanotaan" kun poika esim tiputtaa keksin lattialle tai muuta vähäpätöistä. Ei ollut ennen sitä edes varoitellut poikaa mistään.
yritin keskutella ja tulla johonkin ratkaisuun mutta miehen kanssa keskustelu menee siihen, että mitä minä teen väärin, olen jättänyt tekemättä ja mitä hän joutuu tekemään. Yritin ehdotta, että ok menen ruokatunnilla kauppaan ja hankin ne ruoat seuraavalle päivälle (ei käy jos tuon mukanani saman päivän ruoat=syödään liian myöhään). Ei käy... Olen ehdottanut, että haen pojan ja mies käy kaupassa, ei käy=pojalle tulee liian pitkä päivä (7.45-16.30). Sanoin maanantaina miehelle, että ok, en tee mitään kotona niin katsotaan missä kunnossa huusholli on? Kuka pesee pyykit, kuka viikkaa kaappiin, kuka vaihtaa lakanat/pesee ne, kuka raivaa pojan vaatteet eteisestä naulakkoon, kuka huolehtii pojan lääkärijutut (pysyvä sairaus), kuka ostaa lääkkeet, kuka ostaa pojalle vaatteet, kuka hoitaa nämä kodin pikkujutu jotka " ei näy" missään???????? Kerroin myös kuinka lapselliselta se kuullosta riehuminen jostain kahvinkeitosta/talouspaperirullasta. Kerrankin ei sanonut mitään vaan istui haavi auki.
Hitto pitäisi ihan tosissaan lopettaa niiden pienten näkymättömien hommien tekeminen niin näkis mitä mukamas " en tee" .....
Miltä tämä kuullostaa? Sairaalta vai mitä? Olen viime aikoina miettinyt/toivonut, että miehellä olisi joku toinen niin voisin potkaista pihalle koko ukon. Niiiiiii kyllästynyt olen vahtaamaan asioita ettei vaan tarvitse taas kuunnella huutoa. Hänessä kun ei ole mitään vikaa..... Tiedän, että pärjään yksin pojan kanssa mutta miten on kun asunto on ostettu kohta kaksi vuotta sitten. Oliko se niin, että jos myy ennen kun kaksi vuotta tulee täyteen on pakko maksaa voitosta veroa?
Mitä pitäisi tehdä? Eroa mietin melkein joka päivä. Mitä tukia yksinhuoltaja saa? Entäs elatusapu kun emme ole naimisissa? Entä huoltajuusasiat?
Terpaiaan mies ei suostu (kysyin). Voinko itse mennä jonnekin keskustelemaan? Ei ole varaa mennä yksityiselle, joten löytyykö kunnalla/kaupungilla jotain maksuttomia/halpoja paikkoja. Mistä lähtee purkaa tätä asiaa?
Aiaa pahentaa vielä se, että poika todella paljon sairas ja töissäkin on virveä kiire henkilöstöpulan takia.
Kiitos jos joku edes jaksoi lukea tätä sekavaa soopaa.....
Kommentit (7)
Enkä nyt tarkoita mitenkään puolustella miehesi käytöstä tai ottaa " puolia" kummankaan puolelle, mutta ihan vaan kuulostaa tosiaan siltä, että olette molemmat väsyneitä ja tarvitsisitte breikin.
Tai ainakin tosiaan kannattaisi järkeistää sitä arjen kulkua.
Olisiko teilä mahdollista taloudellisesti esim. ottaa siivooja kerran kuukaudessa?
t. kolmen äippä
vaan siltä, että kumpikaan teistä ei nyt tykkää omasta arjestaan. Eipä muuta kuin käytännön asiat ensin kuntoon
Ehdotuksiani:
- ruokalista viikoksi -> yksi isompi ruokaostoskerta ja tarvittaessa yksi täydennysostos kerta
- 1 ilta viikossa siivotaan yhdessä koti kuntoon
- 1 ilta viikossa on äidin vapaailta
- 1 ilta viikossa on isän vapaailta
Poika on jo niin iso, että hän osaa viedä pyykit pyykkikoriin ja vaatteet naulakkoon, kunhan opetetaan... Eli lapsi mukaan auttamaan.
Lapselle karjuminen on lapsellista, siitä miehesi pitää päästä heti eroon.
Miten sukulaiset tai muu apu? Viekää poika viikonlopuksi hoitoon, levätkää ja suunnitelkaa yhdessä parempi arki. Tunnustakaa toistenne tekemiset ja arvostakaa sitä ja sitten yhdessä suunnitelma miten jatkossa menee helpoimmin.
Molemmille olisi mielestäni tärkeä joku oma harrastus tai ainakin omaa aikaa tuon vapaan muodossa.
Milloin viimeksi olitte jossain kaksin? Milloin viimeksi nukuitte 8-9 tuntia putkeen useana yönä? Usein väsymyskin saa asiat tuntumaan ylivoimaisilta.
Älä hyvä ihminen vielä eroa mieti, jos teillä kuitenkin on mukavaa yhdessä esim. viikonloppuisin ja rakastat miestäsi.
Mutta onpa tuossa miehelläkin ryhdistäytymisen varaa. Mutta hienoa, että hän auttaa ja tekee.
Silloin, kun olen itse ollut tosi puhki kotihommiin ja arjen rumbaan.
Tosiaan, miehesi osallistuu kiitettävästi kotihommiin ja ilmeisesti purkaa väsymystään kiukuttelemalla. Yhdyn kolmen äidin(?) kirjoitukseen täysin. Koittakaa saada apua arkeenne kodin ulkopuolelta ja järkeistää arkirutiinejanne, vaihdella ruuanlaittovuoroja ym. Kannattaa tehdä ruokaa iso satsi kerralla, ettei joka päivä tarvitse viihtyä hellan ääressä. Keskusteluapukaan ei ole varmasti pahitteeksi, mutta jo edellämainituilla järjestelyillä saatte varmasti paljon aikaan. Ainoastaan asettumalla ymmärtämään toisianne voitte edistyä. Miehesi ei kuulosta minun korvaani sen pahemmalta kuin väsähtäneeltä perheenisältä ja jos häntä rakastat kannattanee panostaa asioiden selvittämiseen hyvässä hengessä. Ja vaikkei olo tuntuisikaan juuri nyt kovin rakastuneelta, on parisuhteeseen panostaminen todella tärkeää myös lapsenne vuoksi. Ei se elämä sen helpommaksi tai hauskemmaksi muutu vaikka " pääsisit eroon" miehestäsi. Voikin käydä niin että huomaat ettei miehesi niin kauhea ollutkaan.
Keskusteluapua tarjoavat ilmaiseksi seurakunnat, mutta ainakin täälläpäin ne ovat " perheneuvontaa" jolloin hommaan osallistuu kumpikin osapuoli. Voin suositella sellaista lämpimästi, koska teillä varmasti auttaisi yksikin kerta ulkopuolisen tahon johtamassa keskustelussa.
Muistin ihan väärin, eli komppaan siis mamma69;n kirjoitusta... Sitä se väsymys täälläkin teettää..
Itse elän isänä saman tilanteessa. Minulla on kolme lasta. Parisuhteemme on pitkään ollut huonolla tolalla. Kiekuttelen samalla tavalla. Tässä jonkun näköinen sekava näkökulma asiaan. Näkökulmani ei ole miehet vastaan naiset, vaan yritän omasta tilanteestani käsin ymmärtämään miehesi tuntemuksia.
Miehesi tekee paljon asioita perheen eteen. Vaikuttaa siltä, että hän on myös uupunut omalla tavallaan ja kaipaa arvostusta tekemästään työstä. Itse kiukuttelen kotona samalla tavalla ja syy siihen on, että en koskaan saa tunnustusta siitä mitä teen. Toisin sanoen koen, ettei minua arvoteta. Usein olen huomannut näillä palstoilla äitien kritisiovan sitä, että eivät saa tunnustusta tekemästään työstä kodin eteen. Uskon, että monet meistä miehistä, jotka osallistuvat kodinhoitoon, lastenkasvatukseen ja haluavat kaikin puolin tasa-arvoisen suhteen, kaipaavat myös samaa arvon antoa sille työlle, jota tekee perheen eteen. Monesti me miehet koemme syyllisyyttä siitä, ettemme osallistu tarpeeksi kodin hoitoon, vaikka monet meistä kuitenkin osallistuu ja hoitaa myös ne perinteiset miehiset työt. Yhteiskunnallinen paine luo myös meille rooliodotuksia samalla tavalla kuin naisille ulkonäön yms. suhteen. Se ilmenee lausahduksina lehdissä ja keskusteluissa " miehen täytyy" , " miehen velvollisuus on" , " Hyvä isä osallistuu" . Tänä päivänä monen miehen ongelma on rittämättömyyden tunne monissa roolipaineissa. Tässä ehkä muutamia rooleja. Hyvä perheen isä, tasa-arvoinen puoliso, hyvä ja huomioiva rakastaja (hemmottelee vaimoaan), " mies, joka hoitaa perinteiset miesten työt jne" . Toki naisillakin on omansa. Ongelmia syntyy jos mies ei kykene täyttämään niitä rooliodotuksia, joita asetetaan. Tällöin mies voi huonosti, mutta jatkaa velvollisuuksien toteuttamista. Arvostus puolisoon katoaa, koska ei kenties saa haluamaansa arvostusta. Läheisyys katoaa ja suhde alkaa voida huonosti, koska mies yrittää epätoivoisesti suoriutua rooleistaan. Olla siis parempi ja parempi. Lopulta ehkä unohtaa itsensä ja elää muita varten ja rooleja varten...
Omilla lapsillani on myös krooninen pitkäaikainen sairaus (2:lla). Isä olen myös huolissani lapsien terveydestä (ollut koko ajan). Vaikka ammatiltani olen sairaanhoitaja, niin kuitenkin on vaikea kuvata omaa huoltaan lapsista tai ymmärtää miksi juuri minun lapseni sairastui. Usein meillä on tiettynlainen kuva vanhemmuudesta ja perheestä (siis unelma). Arjen vateet kunten lasten sairaus yms. helposti murskaa se unelman (tai paremminkin mielikuvan),jonka eteen olemme töitä tehneet. En tiedä miten miehesi on asiaa ajatellut ja miten hän tilanteenne kokee, mutta varmasti voin todeta, että miehelläsi on paha olla. Sanat ja sanonnat ovat itse asiassa merkityksettömiä. Miehesi sanoillaan haluaa viestiä sinulle. Miehesi ei ehkä kykyne samalla tavalla ilmaisemaan tunteitaan kuin sinä äitinä ( meidä miesten perisynti) Käsittääkseni miehesi viestittää sanoillaa pahaa oloaan ja voimattomuuttaan.
Kysyit miltä tämä kuulostaa? Mun korvaan kuulostaa hyvin tavalliselta suomalaiselta työssäkäyvältä perheeltä!
Ensinnäkin hyvät puolet: teillä EI ole mitään pahoja ongelmia kytemässä perheessänne, ei alkoholismia, ei väkivaltaa, ei työttömyyttä jne. Olkaa siitä onnellisia.
Lisäksi sinulla on mielestäni käynyt tuuri miehesi kanssa; hän todellakin tuntuu välittävän esim. pojan hoitoajoista, kuskaa teitä, käy kaupassa ja tekee vielä ruuan joka päivä! Enpä ole moista ennen tavannut ;D
No sitten, tuo tiuskiminen sinulle ja lapselle. Se ei tietenkään ole oikein, mutta kuulostaa siltä, että hän on vaan väsynyt. Väsynyt arjen rumbaan, töihin, ehkä joskus jopa arkiseen parisuhteeseen. Yleensä nämä kirjoitukset ovat pitkälti toisinpäin - nainen kirjoittaa, että mies ei tee mitään, koko arki on vaimon vastuulla jne.
HEitän nyt näin ihan naivin kysymyksen- koska olet viimeksi kiittänyt ja kehunut miestäsi siitä, että hän hienosti käy kaupassa ja tekee ruuan? Joskus meidän naisten pitää vähän " alentua" ja kehua niitä miehiä vaikka itsekin teemme ihan yhtä paljon niitä hommia. Kukapa ei kehuista pitäisi?
Meilläkin on käyty suhteemme aiemmissa vaiheissa erinäisiä keskusteluja näistä kotitöistä. Minä tein mielestäni " kaiken" ja mies ei mitään. Siltä minusta ainakin tuntui.. sitten laitoimme paperille kaikki ne hommat mitä kotona nyt tulee. Huomasinkin, että napinani olikin aika turhaa. Kyllä ne hommat kutakuinkin puoliksi menee.
Kaupassa käymisestä - käykö mies tosiaan JOKA päivä kaupassa? Kyllä se varmaan hänen pinnaansa kiristääkin jos näin teette. MEillä tehdään lista n. viikon ruokalistasta ja sen perusteella käydään kerran-kaks viikossa kaupassa. Mies käy meillä myös AINA kaupassa töistä tullessa. Voisko miehesi käydä kaupassa ensin ja hakea lapsen hoidosta vasta sitten? Ja voisiko kauppalistan suunnitella niin, että hän kävisi kerran-kaksi viikossa kaupassa? Me teemme ruuan usein illalla valmiiksi seuraavaa päivää varten, jolloin ei tarvitse kuin lämmittää ruoka töistä tultaessa. Miehesikin voisi istahtaa alas, antaa pojan leikkiä ja juoda rauhassa kupin kahvia ja lukea vaikka iltapäivälehden ennenkuin sinä tulet töistä? Ehkä siinä olisi pientä akkujen lataamista työpäivän jälkeen eikä pinna kiristyisi niin lapsenkaan kanssa?
Jos ihan suoraan sanon, niin ihmettelen että miksi ihmeessä sinä eroa mietit? Onko parisuhde sitten niin solmussa muutenkin? Onko teillä kivaa yhdessä? Teillä ei kuitenkaan ole kirjoituksesi perusteella mitään suuria ongelmia vaan näitä aivan tavallisia ratkottavissa olevia arkipäivän huolia. Mutta jos ette niihin pelisääntöjä sovi niin tulossa voi olla suurempiakin murheita! Huutamalla, syyttelemällä ja marttyyriasenteella ei näitä kiistoja ratkota vaan molempien pitää tulla puolitiehen vastaan.
Tsemppiä teille!