||♥ TAMMENterhojen Synnytystarinat ♥||

Joulupäivän aamulla klo.6.00 heräsin tukalaan ja levottoman oloon, supistuksetkin tuntui erilaiselta kuin ennen, kipua oli selässä eniten. Makasin sängyssä puoleen päivän asti, supistuksia tuli tasaisesti 10min. välein. Selkäkipua hieman helpotti mikrossa lämmitetty pyyhe.

Iltapäivällä olo hieman helpottui, sen verran että pääsin talliin siivoamaan. Tämän jälkeen lähdettiin vielä isovanhempieni luo joulupäivälliselle. Siellä olo tuli koko ajan tukalammaksi, ei pystynyt lainkaan istumaan, olo oli siedettävä kun seisoskeli ja nojaili esim tuoliin. Huomasin myös vessassa käydessä että limatulppaa irtosi.



Kotiin päästyämme supistukset voimistui ja väli alkoi olla 5min. klo.21.30 paikkeilla soitin TYKSiin. Sairaalasta kehotettiin lähtemään heille päin kun kotona olo alkaa olla liian tukalaa. Vähän ennen puoltayötä lähdimme laitokselle. Istuin puolisen tuntia supistuskäyrällä. Supistukset tulivat voimakkaina 5 min. välein. Sisätutkimuksessa kuitenkin ilmeni että kohtu oli täysin kiinni ja kaulaakin oli. Kätilö ehdotti aqua-rakkuloita ja sanoi että voisi olla hyvä mennä kotiin. rakkuloista ei ollut mitään iloa, selkä oli tulessa ja olo hirveä. Puolen tunnin ajomatka kotiin ja kotona kärvistely tuntui hirveältä ajatukselta koska olo oli ollut jo samanlainen koko pitkän illan, pelotti lähteä kotiin kun en tiennyt milloin sitten voisi taas tulla takaisin ja tositoimiin.

Ilmoitin että haluan jäädä ja minut ohjattiin osastolle josta kätilön mukaan lääkäri lähettäisi minut aamulla kotiin.

Supistukset jatkuivat koko yön 5-8min. väleillä. Jossain vaiheessa yöllä olo oli jo niin tukala ja kivulias että aloin oksentamaan. Mitään kipulääkkeitä en kuitenkaan saanut, lämmin kaurapussi oli ainut kivunlievitykseni.

Aamulla olo oli edelleen sama, supistusväli oli 5min ja supistukset vain voimistuivat. Kotiin en saanut komentoa, hoitajat olivat sitä mieltä että kotona en pärjäisi. Aamupäivällä otin pitkän kuuman suihkun, taisin olla siellä lähemmäs tunnin.

Puolenpäivän aikoihin kohdinkaula oli kadonnut ja olin n.2cm auki. Aivan ihana aamuvuoronhoitajani rohkaisi ja sanoi että viimeistään iltavuoron vaihtuessa minä pääsen synnytysosastolle, tänään vauva syntyy.

Supistukset jatkuivat edelleen voimakkaammin ja voimakkaammin 3min. välein. Klo.14.30 supistuksen alkaessa meni lapsivesi! Tämän jälkeen kaikki eteni suhteellisen ripeästi. Klo.16.30 olin jo synnytyshuoneessa, olin auki 4cm ja sain epiduraalin. Se oli enemmän kuin suuri helpotus, kivut hävisi lähes kokonaan ja muutama tunti katseltiin mieheni kanssa tv:tä ja sain syötyäkin vähän.

Epiduraalin vaikutus alkoi loppumaan n. parin tunnin päästä ja kysyin olisiko mahdollisuus saada lisää. Olin epiduraalin aikana auennut vain 1cm eli olin 5cm auki ja kätilö ehdotti että nousisin hetkeksi ylös. Tunnin kuluttua kysyin epiä uudestaan ja pystyssä olo olikin tehnyt tehtävänsä, olin jo 7cm auki. Sain epin lisäannoksen klo.20, mutta siitä ei ollut enää apua, supistukset olivat voimakkaat ja klo.21 alkoi ponnistuttamaan.

Ponnistin sängyssä selälläni, jalat kätilöiden lanteilla.Ponnistus kesti 55 min. enkä olisi kyllä yhtään enää jaksanut.

Pieni poikamme syntyi klo.21.55 ja sain hänet heti rinnalleni. Pienen henki kuitenkin hieman rohisi ja hänet vietiin lämpökaappiin siksi aikaa kun minua ommeltiin. Välilihaa jouduttiin leikkaamaan kahdesti.



Kaikki meni hienosti, kokonaiskestoksi avautumiselle tuli sairaalan papereiden mukaan 16tuntia ja ponnistus 55min. Mieheni oli urheasti mukana, ponnistuksen ajan hän seisoskeli syrjemmällä hermostuneen näköisenä =). Sairaalasta kotiuduimme uuden vuoden aaton aattona ja täällä kotona on kakki mennyt hienosti!



-outi ja Rasmus 1vko ja 5pv

ihan hiän pukkas lukieskin! pitkän kaavan mukaan " sait" mennä!

Tiuhti 29.12.2006



Torstaina oli koko päivän sellainen kipeä olo. Selkää särki ja kävellessä vihloi ilkeästi. Harjoitussuppareitakin tuli välillä. Illalla sitten noin 8 aikaan tuli eka kipeämpi supistus. Sohvalla telkkaa katselin ja supistuksia tuli n vartin välein. Noin 9 aikaan menin suihkuun ja soitin äidille, että hieman supistaa. Miehen isäkin hälytettiin Joel vahtiin jos ei mun vanhemmat ehdi maalta. Suihkun jälkeen supparit tasaantuivat 5-10 minuutin väleiksi. Eivät olleet vielä mitään älyttömiä ja mä sanoin miehelle, että tässä voi vielä mennä aikaa. Mies pakkasi kuitenkin tavaroita valmiiksi synnärille ja teki itselleen eväät.



Soitin jotain puol1 äidille, joka oli päättänyt tulla kotiin maalta.Sanoin, että ilmoittelen milloin lähdetään jos lähdetään. Katselin vielä telkkaa ja kellotin suppareita. Niitä tuli jo viiden minuutin välein mutteivät vielä olleet kovinkaan kipeitä., Sitten klo 12 tuntui sellainen poksahdus ja lapsivettä lorahti sohvalle.Mies toi mulle pyyhkeen ja vessassa lapsivettä lorisi vielä lisää. Soitin Jorviin, jossa sanottiin että voi lähteä tulemaan muttei ole mitään kiirettä. Äidille soitin myös ja hän lähti tulemaan taksilla meille.



Jorvissa oltiin n klo 1. Otettiin käyrää ja tutkittiin, olin vain yhden sentin auki ja kaulaa oli jäljellä vielä pari senttiä. Supparit eivät olleet vieläkään mitään kestämättömiä, joten mentiin lepohuoneeseen odottelemaan. Kivunlievitykseksi pyysin jossain vaiheessa lämpöpussia ja silla supparit lieventyivätkin ihan kivasti. Joskus vähän ennen neljää alkoi tuntua jo siltä ettei lämpö enää auta, joten pyysin päästä ammeeseen. ammeessa kelluin puolisen tuntia sitten alkoi tulla jo kuuma ja supparit koveni.



Salissa oltiin jotain puoli viisi aamulla  Siinä sitten ilokaasua hengittelin ja keinutuolissa keinuin. Ennen kello kuutta tuntui jo siltä, että olisi lisälievityksen tarvetta ja pyysin epiduraalin. Olin noin 4 senttiä auki puudutus lievitti kipuja mukavasti ja sain vähän torkuttuakin. Sitten vähän kävelin ja keinuin keinutuolissa. Kahdeksalta oli 6 senttiä auki ja tippaa sekä puudutetta lisättiin. Taas nukuttiin ja kävelin vähän ympäri huonetta ja keinuttelin.



Kymmeneltä sitten alkoi tuntui siltä, että kohta tarvitsee lisää puudutetta vauva alkoi painaa jo ilkeästi alapäätä ja peppua. Kätilö tarkasti tilanteen ja pieni lipare oli enää tiellä. Pari kertaa ponnistin ja lipare katosi. Sitten sain alkaa ponnistamaan. Ponnistusvaihe kesti kymmenen minuuttia ja tuloksena ihana 9 pisteen poju.



Vähän tuli nirhaumaa ja muutama tikki laitettiin. Ihana pitkä ensikontakti saatiin viettää pojan kanssa peiton alla ja isä sai leikata napanuoran. Sitten pestiin ja mitattiin. Pojan mitat siis 3500g, 50cm ja pipo 34cm.



Syötiin vielä salissa vähän lounasta ja kahvia ja sitten itse kävelin osastolle. hiukan väsytti koko yön valvominen mutta mutten olo oli tuplasti parempi kuin esikoisesta. Kokonaisuutena synnytys meni ihan mukavasti ja sujuvasti.

Supisteluja, tosi kipeitäkin, oli ollut jo ainakin neljän viikon verran ja koko ajan olin ollut toinen kenkä jalassa, valmiina lähtemään sairaalaan hetkellä millä hyvänsä. Siitä huolimatta synnytyksen käynnistyminen tuli aivan yht' äkkiä ja yllätyksenä.



Makoilin sängyllä esikoisen leikkiessä olohuoneessa isänsä kanssa ja tunsin jotain lämpöistä lorahtavan pikkareihin. Ajattelin sen olevan taas sitä sitä vetistä valkovuotoa vaan ja jatkoin rauhassa loikoilua. Hetken kuluttua toinen lorahdus ja heti perään kolmas. Oli pakko noustä ja lähteä vessaan tarkistamaan tilanne, jolloin vedet losahtivat housuihin. Pöntöllä istuessa sitten lähti limatulppakin kovalla posahduksella ja pakko oli uskoa, että se oli menoa nyt. Kello oli 16.40.



Äitini oli tietenkin juuri lähtenyt mummani luo ja juorusi kälyni kanssa puhelimessa autoillessaan. Paniikissa yritin koputella parikyt minuuttia putkeen, huonoin tuloksin, pähkäillen samalla jotain muuta hoitajaa tytölle. Kun lopulta sain hänet puhelimen päähän, oli jo perillä 100km päässä ja saikin sit lähteä samantien takaisin. Samoin muuten kävi esikoisen synnytykseen lähtiessänikin...



Kälyni tuli tytön kanssa olemaan siksi aikaa, että äitini ehtii takaisin ja lähdimme miehen kanssa kohti sairaalaa, jonne saavuimme klo 18.00. Makoilin käyrillä vajaan puoli tuntia ja supistuksia alkoi heti tulemaan kolmen-neljän minuutin välein, puolen tunnin kuluttua jo minuutin-kahden välein. Kuvittelin silloin selviäväni nopeastikin tuosta synnytyksestä. Avauduin viiteen senttiin reilussa kahdessa tunnissa, jonka jälkeen tuli stoppi. Tunti meni samoissa mitoissa, mutta inhottavien, kirvelevien supistusten kanssa kärvistellessä. Kätilö tarjosi kohdunkaulanpuudutetta, kun kivut tuntuivat sillä suunnalla eniten ja se helpottikin olotilaa niin, että avauduin kahdeksaan senttiin reilun tunnin aikana. Sitten taas tuli stoppi. Kaksi tuntia oli tosi kipeitä supistuksia minuutin välein, mutta niissä ei ollut enää mitään tehoa. Kaikki kosketus iholla tuntui vastenmieliseltä, hikoilin ja palelin vuoronperään. Keikuin nakuna polvillani lattialla, sängynreunaa vasten kumartuneena ja sängynpäätyä halaillen, miehen painellessa alaselän akupisteitä ja annostellessa homeopaattisia suoraan suuhuni. Viimeisen tunnin verran olin puoli-istuvassa asennossa sängyllä ja nukahdin joka supistuksen välissä minuutiksi, kunnes seuraava tuli taas. Olin aivan puhki. Siinä vaiheessa kätilö miltei pakotti mut ottamaan oksitosiinitipan saadaksemme jotain taas tapahtumaan. Mulla oli siitä hurjan huonot muistot esikoisen ajoilta ja pistin hanttiin niin kauan, kunnes mulla ei enää ollut sananvaltaa asiassa (kuinka typerää multa!). Puoliltaöin sain kanyylin ranteeseen ja sitä mukaa synnytys sai uuden vaihteen päälle. Supistukset kävivät todella rajuiksi, imuttelin supparin tullessa ilokaasua parin hönkäyksen verran, jonka jälkeen jatkoin joogahengityksellä supistuksen loppuun saakka. Sängyltä en enää alas selvinnytkään, vaan synnytys hoitui loppuun saakka siinä raatona roikkuessa. Ponnistusvaihe oli onneksi todella lyhyt; vain kuusi minuuttia ja Hercules näki päivänvalon kolmannella puserruksella klo 01.23 yöllä, 7h ja 30min ensimmäisistä supistuksista ja viikoilla 39+6. Napanuora oli melko tiukasti kaulan ympärillä, mutta se onneksi saatiin pois ennen vartalon syntymistä. Pisteet kuitenkin olivat 8/10 sinertävän värin takia, joka katosi melko pian. Mittaa pojalla oli 52,5cm, painoa 4170gr ja päänympärys 37,5cm eli huomattavasti enemmän kuin siskollaan aikoinaan (48/2915/35,5). Miehellä pitää olla miehen mitat!



Istukan irtoamattomuuden ja verenvuodon takia en saanut jäädä kullannuppuni kanssa köllöttelemään, vaan mut kärrättiin leikkaussaliin kaavintaan vajaa tunti syntymän jälkeen. Oli hassua heräillä heräämössä omaan naurunkiherrykseensä, kun olo oli niin ihanan pöpperöisen onnellinen! Neljältä aamulla pääsin osastolle, jonne perheen miehetkin seurasivat synnäriltä perässä ja sain imettää poikaa ensimmäisen kerran, itkua tuhertaen.



Tikkejä laitettiin emättimen puolelle " riittävästi" kahteen kerrokseen ja nirhautumiakin tuli aika määrä. Tuokin saldo tuli varmaan omaa kärsimättömyyttäni, kun en osannut himmata ajoissa ponnistaessani, vaan hätäilin... Kivunlievityksenä paracervikaali ja ilokaasu olivat ihan riittävät, sillä hengitystekniikasta ja miehen tuesta oli varmastikin enemmän hyötyä, kuin noista kummastakaan yhteensä. Niin, ja minä tosiaan olin se, joka muka aikoi synnyttää ihan yksin...



Kotiin pääsimme kahden yön jälkeen hyvin toipuneina ja hyvin väsyneinä. Korvike lisämaitona aiheutti vatsanpuruja pikkuiselle ja ne valvottivat joka yö useamman tunnin. Nyt ollaan pelkällä rintamaidolla ja maratonhuudotkin ainakin toistaiseksi ohi. Vauvantuoksuinen arki on alkanut, enkä osannut edes puoliksikaan kuvitella ja muistella, kuinka ihanaa se on!

6.12.2006 klo 10 aamulla meni lapsivedet kotona lattialle. Mies oli edellisenä päivänä lähtenyt lappiin, mutta onneksi äitini oli kanssani kotona. Itkua tihrustaen (paniikki iski) soitin sairaalaan, sanoivat että lähde tulemaan mutta kiire ei ole. Lähdettiin taksilla. Sairaalassa otettiin ensin käyrää ja verenpaineet sekä proteiinitestit. Proteiinit olivat kahdella plussalla, mutta se johtui luultavasti lapsivedestä. Sen jälkeen pääsin lääkärin luo. Hän teki ensin varovaisen sisätutkimuksen ja ultrasi. Paljastui, että vauva olikin perätilassa. Sain valita, että haluanko suoraan sektion vai yritänkö alakautta jos lantion mitat sen sallivat. Päätin, että alakautta haluan yrittää ja magneettikuvauksen mukaan se oli mahdollista. Joten siirryin odottelemaan synnytyksen käynnistymistä osastolle ja äiti lähti kotiin. Synnytystä ei voitu käynnistää perätilan vuoksi, joten jos ei seuraavana aamuna olisi mitään tapahtunut, olisin joutunut leikkaukseen.



Mies oli jo lähtenyt junalla tulemaan ja ilmoitti olevansa klo 19.30 sairaalassa. Koko päivänä ei tullut yhtään supistuksia. Makoilin vain sängyssä, luin lehtiä ja katsoin telkkaria. Kun mies saapui, hän hieroi akupisteitä, jotta supistukset alkaisivat ja alkoivathan ne. Klo 22.30 supistuksia alkoi tulla 10 minuutin välein. En voinut enää olla sängyssä, joten siirryin käytävälle istuskelemaan. Syvään hengittäminen auttoi aluksi. Kätilö, joka sattumalta oli äitiysjoogaohjaajani, tuli juttelemaan. Hän tuntui olevan sitä mieltä, ettei mitään ole vielä tapahtumassa, vaan minun pitäisi yrittää nukkua. Hän suositteli pitkää suihkua, olinkin siellä puoli tuntia klo 24-0.30, jonka jälkeen menin sänkyyn. Olo paheni. Siirryin taas käytävälle. Supistuksen tullessa hymisin hiljaa matalaa o-kirjainta ja huomasin että se auttaa todella hyvin. Juttelin kätilön kanssa ja mainitsin, etten viitsi tässä käytävällä laulaa, niin pääsin huoneeseen jossa oli keinutuoli. Siinä kiikuskelin hulluna kun tuli supistus ja lauloin. Selällä ja mahalla oli lämpöpullot helpottamassa oloa. Kului kaksi tuntia. Kahden aikaan kätilö tuli ottamaan käyrää. Hän totesi, että supistukset tulevat 2-4 minuutin välein, joten hän teki sisätutkimuksen ja olin 4 cm auki. Soitin miehelle, että olen menossa saliin, paras tulla nopeasti paikalle. Kello oli silloin kolme yöllä.



Salissa olo kävi aika tukalaksi. Olin siellä yksin ehkä 10 minuuttia. Kätilö ja Ville tulivat samalla oven avauksella. Tuntui siltä, että olisi kakkahätä ja supistukset olivat jo aika kipeitä. Taisin kiroilla ja kätilö ehdotti ilokaasua. Koitinkin sitä, mutta pelotti vähän että siitä tulee huono olo. Kävelin salissa, mutta ei huvittanut keinutuoli eikä säkkituoli, ei musiikki ei suihku. Ei siis mikään mitä olin suunnitellut. Kellahdin kyljelleni sängylle. Mies silitti selkää ja piti siellä lämpöpulloa. Ajantaju katosi. Kätilö teki sisätutkimuksen ja totesi että vauhdilla etenee, olin 7 cm auki. Heti sen jälkeen tuntui, että nyt jotain tulee ulos. Saliin tuli lisää porukkaa koko ajan. Oli melkein huvittavaa, että kaikki halusivat kätellä meitä, vaikka ois ollu muutakin tekemistä kun tervehtiä lääkäreitä



Laitettiin jalkatuet ja sain luvan ponnistaa. kello oli 4.30, olin ollut salissa 1,5 h. Ensin tuntui, etten osaa ja toisella ponnistuksella sanoin ettei tästä tule mitään. Supistukset harvenivat. Tippaa lisättiin, jotta saataisiin tehoa supistuksiin. Yhdellä supistuksella jaksoin ponnistaa 2-3 kertaa. En kokenut jalkatukia hankalaksi ja ponnistussuunta ja tekniikkakin löytyi suht helposti. Ponnistaminen oli kyllä epämiellyttävää hommaa. Supistusten välissä jo ahdistuin että kohta pitää taas ponnistaa. Väliliha puudutettiin ja leikattiin. Puudutus eikä leikkaus tuntunut miltään. Inhottavimmalta tuntui kun vauva oli jo osittain ulkona, ja piti odottaa seuraavaa supistusta, jotta voisi loputkin ponnistaa ulos. Onni syntyi 5.05.



Vauvaa ei saanutkaan rinnalle, vaan häntä näytettiin pikaisesti ja lähdettiin viemään teholle. Se oli kamalaa jälkikäteen ajateltuna, mutta itse tilanteessa olin jotenkin hieman poissaoleva. Tuntui, että lääkärit saivat tehdä ihan mitä parhaaksi katsoivat. Johtui varmaan ilokaasusta.. Mies meni Onnin mukaan ja kätilö sai istukan syntymään. Sen jälkeen vuorossa olikin vain mun kokoonkursiminen, joka ei myöskään oikeastaan tuntunut miltään. Kätilö toi meille aamupalaa saliin. Sen jälkeen päästiin teholle katsomaan Onnia. Kävelin sinne omin voimin, mutta pois tullessa heikotti ja minut kärrättiin sängyllä osastolle.



Siinä se suurin piirtein oli. Alapää oli 3-4 päivää tosi kipeä. Ja Onni 2 viikkoa teholla, josta voisin kirjoittaa oman kertomuksen¿Nyt on kaikki hyvin ja poika kotona. Kaiken kaikkiaan synnytys oli jälkikäteen ajateltuna aika helppo, vaikka ei se itse tilanteessa mukavalta tuntunutkaan. Kaikki kyselee että koinko perätilan hankalana, mutta en kokenut, koska ei ole vertailukohtana normaalia synnytystä. Avautumisvaihe kesti 6h ja ponnistusvaihe 35 minuuttia. Synnytyslaulu ja ilokaasu riittivät hyvin kivunlievitykseksi. Toipuminenkin oli yllättävän nopeaa.

2.1.2007 tulimme mieheni kanssa sairaalaan käynnistykseen kello 08.00 aamulla. Raskausviikkoja oli 40+1 ja käynnistykseen ryhdyttiin vauvan koon takia, arvioltaan 4 kg:n syntymäpaino. Edellisessä synnytyksessä oli komplikaatio, atooninen vuoto, eli kohtu ei supistunut, ja sen takia haluttiin käynnistää että synnytys olisi hallittavissa ja ettei vauva kasvaisi niin suureksi, mitä suurempi lapsi, sen enempi vuotoa.



Ensin pääsin käyrälle n. 45 minuuttia, ensimmäiset 20 minuuttia meni pilalle vauvan hikan takia =)Sen jälkeen menin tutkimushuoneeseen missä lääkäri odotteli. Hän katsoi kohdunsuun tilanteen, olin auki nippa nappa 3 senttiä ja kohdunkaulaa oli jäljellä 2 cm. Vauvan pää oli vielä tosi korkealla ja takana, ja lääkärin mukaan synnytyksen alkuun olisi vielä ollut aikaa. Lääkäri kävi kätilön kanssa läpi miten toimitaan ja mitä lääkkeitä pitää varata vuodon varalta ja rohkaisi minua että kaikki mene varmasti hyvin. Sen jälkeen saimme siirtyä odotushuoneeseen odottelemaan huonetta. Puoli kymmenen maissa saimme mennä huoneeseen missä sain vaihtaa sairaalan vaatteisiin. Vähän ennen kymmentä sain kanyylin käteen ja tippa laitettiin tasan kymmeneltä. Varttiin ei tapahtunut mitään, sitten alkoi tuntumaan pientä jomotusta. Puolen tunnin välein lisättiin tippaa kymmenyksellä. Aloituksena oli 20 .Vartin yli yksitoista sain ruokaa ja mies lähti myös muualle syömään.



Yhdeltä lääkäri kävi katsomassa kohdunsuun tilanteen, sama 3 senttiä ja päätti puhkaista kalvot, vartin yli yksi kalvot puhkaistiin ja tippa säädettiin nollalle vähäksi aikaa. Vesi oli kirkasta, eli vuvalla oli kaikki hyvin! varmuuden vuoksi vauvan päähän laitettiin anturi jota kautta seurattiin sydänääniä. Supistuksia alkoi heti tulla säänöllisesti 2-3 minuutin välein ja nyt alkoi jo vähän tuntumaan että tässä on synnytys käynnissä. Puolen tunnin päästä tippa laitettiin taas päälle, ja tällä kertaa aloitettiin 80:nestä. Kätilö kävi kahdelta sanomassa heit kun vuoro pian vaihtuisi.



Kolmelta tuli uusi kätilö, aivan ihana, sydämellinen kätilö, josta heti tykkäsin. Hän halusi tarkistaa kohdunsuun tilanteen ja nyt alkoi jo masentaa kun edelleen junnattiin 3:ssa sentissä. Supistuksia tuli kivuliaina, muttei kovin tehokkaina jopa 1 minuutin välein, istuin jumppapallon päällä ja hengittelin supistusten välissä. Kätilö ehdotti epiduraalia, mistä kieltäydyin, ja kohdunkaulapuudutetta mitä en myöskään halunnut. Sitten kätilö ehdotti petidiiniä, ja siihen suostuin. Petidiiniä olen kokeillut kerran edellisessä synnytyksessä, se ei kovinkaan auta kipuihin, mutta rentouttaa lihaksia ja auttaa kohdunkaulaa avautumaan. Mies lähti siirtämään parkkikiekkoa eteenpäin ja kätilö hävisi sanoen että saisin vasta petidiinin myöhemmin kun siihen olisi tarvetta, tässä vaiheessa kun vielä istuin ja juttelin ja nauroin...



Kun huone tyhjeni tunsin että supistukset alkoivat olla pidempiä ja napakampia ja istuin hiljaa keinutuolissa silmät kiinni ja yritin pärjätä kipujen kanssa. Kätilö oli huoneessa käydessään nostanut tippaa ja se kyllä tuntui. Miehen tullessa takaisin vartin yli kome olin jo tosi kipeä, kätilö tuli huoneeseen puoli neljältä ja sanoi taas että saisin petidiinin myöhemmin kun olisin tosi kipeä... Ilmoitin että petidiini on nyt saatava heti, eikä myöhemmin. Kätilö katsoi kohdunsuun tilanteen ja oli edelleenkin vain auki 3 senttiä, silloin kätilönkin mielestä petidiiniä voisi antaa, se voisi auttaa rentouttamaan lihaksia että avautuminen alkaisi kunnolla. 15.35 sain petidiinin ja vartin myöhemmin se alkoi vaikuttaa. Kuten muistin se ei auttanut kipuihin kovinkaan mutta se teki olosta hieman " korkean" tuntui kun olisin ollut pilvessä =)



Pyysin ilokaasua ja istuin keinutuolissa ja mies katsoi supistuskäyrää ja sanoi koska supistus oli tulossa, supistuksia tuli puolen minuutin välein ja kesti reilun minuutin kerrallaan ja koko kroppa oli tulessa kivuista jotka tuntuivat paineena kohdunsuulla ja selässä. Koko ajan minulla oli kauhea jano ja join vihreää limsaa jokaisen supistuksen välissä. Imin ilokaasua kun hengenhädässä ja supistusten välissä melkein nukuin puolipyörryksissä kivuista, maailmassa ei ollut kun kipuaaltoja jotka pyyhkäisivät ylitseni, ilman mitään armoa tai lievitystä, kovempina ja kovempina. Silmät visusti kiinni keskityin pääsemään jokaisen supistuksen yli ja irroittamaan ilokaasusta ajoissa etten menisi ihan sekaisin.16.15 tajusin että pitää päästä maate ja sanoin miehelle että pitää päästä vessaan koska kun kerran makuulleni menen en siitä nouse ennekuin vauva syntyy. Vessaan oli matkaa 3 metriä, sen aikan tuli 3 supistusta, vessalla istuessa tuli 3 supistusta ja sängulle päästessäni olin ihan loppu. Kätilö tuli ja menin sängylle maate ja kätilö katsoi taas kohdunsuun tilanteen, nyt olin 45 minuutissa auennut 7 senttiin, Vihdoin!!! Kätilö lähti huoneesta ja kehoitti soittamaan kelloa kun tulee tarve ponnistaa ja kun seuraava supistus tuli tunsin kovan paineen alapäässä ja halusin ponnistaa. Mies soitti kelloa ja kätilö tuli takaisin, tarkisti ja totesi että nyt olen auki 10 senttiä, eli ei muuta kun tositoimiin. Olin ihan loppu ja sekaisin kivuista mutta ymmärsin että pian pääsen eroon tästä kivusta.



Kätilö soitti apua ja sanoi että seuraavan supistuksen tullessa saan ähkiä vähän. Tein työtä käskettyä ja tunsin kuinka vauvan pää alkoi painaa alapäätä, hyvä, hyvä kätilö huusi -täällä näkyy jo mustaa tukkaa, jaksoin hymyillä itsekseni vaikka tunsin että olin aivan hirvittävän väsynyt. Apujoukot saapuivat ja sängynpäätä nostettiin että olin istuvassa asennossa, mies vieressä kädestä pitämässä. Seuraavan supistuksen tullessa kätilö käski työntää niin lujaa kun pystyin ja minähän työnsin, tunsin kuinka pää alkoi liukua ulos ja kätilö hurrasi että hyvin menee, vielä vähän, supistuksen loppuessa kätilö huikkasi että seuraavalla se tulee ulos ja kun seuraava tuli hän käski ottaa kiinni polvien alta ja sitten työntää, tein työtä käskettyä ja siinä samassa vauva hulahti maailmaan ilman sen suurempia seremonioita =) Ponnistusvaihe kesti 4 minuuttia ja kaksi supistusta. Synnytys merkittiin alkaneeksi 13.15 ja vauva syntyi 16.43



Kesti hetken kunnes vauvalta imettiin limat pois ja hän alkoi huutaa ja kätilö riemuitsi että Poika tuli! samassa poika karjaisi isoon ääneen ja itse väsyneenä ja onnellisena lysähdin taaksenpäin, voimat aivan loppu, mutta kuitenkin niin onnellisena. Ihan ihmeen kautta kivut olivat hävinneet saman tien. Vauvalla oli napanuora kaulan ympäri, mutta se irtosi kuitenkin suhkot helposti, mutta vauva sai apgarpisteet 8/9 värin ja jäntevyyden takia. Poika nostettiin rinnalle ja sain taas kerran kokea suurmman onnen minkä kokea voin, terve lapsi! Yhdessä mieheni kanssa ihmeteltiin tätä ihmettä mitä meille on suotu.



Kätilö teki " vahinkotarkastuksen" ja totesi etten ollut revennyt ollenkaan mistään, asia josta olin erittäin kiitollinen! Oksitosiintippaa lisättiin että kohtu supistuisi kunnolla, ja istukka syntyi 7 minuuttia pojan jälkeen ja painoi 1 kg:n. Vuotoa alkoi heti tulemaan reippaasti ja tippaletkuun lisättiin lääkeannostuksia toisen jälkeen ja tippaa nostettiin. 15 minuutissa vuoto lisääntyi, ja sen jälkeen kohtu alkoi supistua, poika laitettiin rinnalle supistuksia vauhdittamaan ja kätilö paineli kohtia. Vuosin 650 ml, kätilö punnitis vuodon tarkkaan että varmasti tiedettäisiin paljonko menetän, mutta onneksi vuoto saatiin äkkiä kuriin. Edellisessä synnytyksessä vuosin 1,6 litraa puolessa tunnissa.



Vauva punnittiin, hän painoi 4590 g ja oli 55 cm pitkä, päänympärys oli 37 cm ja hän syntyi rv. 40+1. Vauvan pää ei ollut muotoutunut ollenkaan ja kätilön mukaan paljon isompikin olisi mahtunut tulemaan.

Saimme huoneeseen tarjottimen missä oli suomen lippu, siideriä ja kahvia ja voileipiä ja lisäksi sain kello neljän ruuan mi kä söin suurella ruokahalulla. Kätilö pesi ja puetti vauvan ja sen jälkeen nautimme juhla-aterian ja katselimme nukkuvaa poikaa. Kävin pitkässä,lämpimässä suikussa ja sen jälkeen kävelin osastolle. Olo oli euforinen ja onnellinen, fyysinen olo oli mitä parhain. Osastolle tulimme seitsemän maissa ja mies lähti kotia näyttämään lapsille kuvia ja videofilmiä uudesta pikkuvelistä. Kotona odotti 5 sisarusta innoissaan ja lisäksi isoäiti =)



Synnytys oli nopea, muttei helppo, mutta lopputulos oli kuitenkin todella hyvä =)

Vihdoinkin saan itsestäni niin paljon irti, että saan tämän synnytyskertomuksen tänne... :)



No joulun jälkeen tiistaina menin sovitusti kontrollikäynnille

Naistenklinikalle verenpaineiden vuoksi, jossa päätettiin että torstaina 28.12. eli laskettuna päivänä synnytys käynnistettäisiin. No torstaiaamuna raahauduin kahdeksaksi raskaanaolevien osastolle, jossa sain päivän mittaan 3kpl Cytotec-tabletteja kohdunsuulle 4 tunnin välein. Kohdunsuun tilanne oli aloitettaessa sellainen, että kanavaa oli jäljellä 2 cm, mutta koko matkaltaan sormelle auki. Näiden Cytotec-tablettien tarkoitus oli saada aikaan supistuksia tai kypsyttää kohdunsuuta niin, että lapsivesikalvot saisi puhkaistua. No supistuksiahan tabletit saivat aikaan, mutta vielä illalla yhdeksältä laitoin miehen kotiin naureskellen, että varmaan käy

vanhanaikaisesti ja soitan sut tunnin päästä takaisin. Pyhä tarkoitukseni oli nimittäin ottaa jotain mietoa kipulääkettä supistuksiin ja nukkua edes jokunen tunti, sillä ne supistukset eivät vielä vaikuttaneet " oikeilta" . No toisin kävi. Kipulääke rentoutti sen verran, että ne " oikeat" supistukset pääsivät aktivoitumaan ja lapsivesi meni klo:23.30. Tuolloin soitin miehen takaisin, sillä kohdunsuu oli auki 3cm ja siirryin synnytyssaliin ilokaasulle klo:00.20, sillä supistukset olivat jokseenkin kipeitä.



Ilokaasu ei auttanut YHTÄÄN MITÄÄN. Sain aina vain minuutin kestävän kännin siitä maskista. Eka kokeilu menikin ihan hihitykseksi; olo oli kuin olisi ottanut yhden drinksun liikaa :) Enemmän auttoi, kun mies hieroi ristiselkää, mutta päädyin kuitenkin toivomaan epiduraalipuudutusta. Puudutus auttoi mainiosti ja saatiin molemmat torkuttua tunnin verran.

Kun heräsin, kohdunsuu oli kätilön tutkimana auki 5cm. Kävin WC:ssä ja kun tulin sieltä, alkoi hillitön painon tunne peräsuolen suunnalla. Kärvistelin painon tunteessa puoli tuntia, joka oli aika kurjaa, sillä joka supistuksella tuli kova ponnistamisen pakko, muttei saanut ponnistaa, sillä kohdunsuu ei ollut tarpeeksi auki. Puolen tunnin jälkeen soitin jälleen kätilön paikalle tutkimaan kohdunsuuta, sillä olo oli jo aika tuskainen. Yllätys, yllätys kohdunsuu olikin jo täysin auki. Aloin

harjoittelemaan ponnistamista, kun kätilö laittoi välineitä valmiiksi. Noin klo:03.20 aloitin aktiivisen ponnistamisen ja klo:03.34 poika tuli

maailmaan. Ponnistaminen oli rankkaa, mutta ei kamalaa. Uskonpuute tuli kuitenkin lopussa, että eikö se sieltä koskaan tule??? :) Taisin tokaista kätilöllekin, että " ei se perhana tule!"



No tosiaan tulihan se sieltä, pojulla oli napanuora hartian ympäri ja sitä kätilöt selvittelivät hieman. Poika oli hieman sininen syntyessään (niinkuin useimmat), joten Apgar-pisteitä hän sai 9. Poju pääsi rinnalleni ompelun ajaksi (kätilö oli tehnyt episiotomian). Ompelu ei sattunut, mutta tuntui, mutta onneksi sen aikana oli parempaakin ajateltavaa. Poju painoi siis 3640g ja pituutta oli 50cm, päänympärys 34cm eli juuri sopivan kokoinen vesseli! :)

Torstaiaamuna klo 7.22 pyrstötähden yönä syntyi meille pieni prinsessa missin mitoilla: painoa 2840g, pituus 47cm ja py33cm. Viikot 37+5, eli ihan sama ku esikolla!



Keskiviikkona päivällä oli levoton olo, selkää jomotti ja iltapäivällä supisteli aika kivuttomasti. Mentiin saunaan ja sieltä tullessa olo oli ihan normaali, joten pitihän mun sitten imuroida =) . Puol kasilta alko taas supparit, kasilta tihenty alle 10min, mutta ei vielä ollu kipeitä. Oli kuitenki semmonen olo, että jotain tapahtuu, joten varoitin kaveria, että saatan soittaa hänet sitte meille pojan kanssa yöksi. Puoliltaöin ilmoitin, että ei tästä tuukaan mitään ja toivotin hyvää yötä ja vartin yli soitin, että komento takas, vedet menee .



Pikkuhiljaa lähdettiin ajelemaan ja oltiin sairaalassa puol kahdelta. Kaula oli hävinnyt ja suu reilu kahdelle sormelle auki. Salissa mies nukku säkkituolissa ja minä istuin kiikkustuolissa kuuman jyväpussin kanssa. Kätilö oli laittanu papereihin mun kommentin " tuntuu ihanalta" . Eikä hätää ollukaan, naureskelin ja puhaltelin supistuksia pois rentoutumalla. Puol kuudelta tuli eka KIPEÄ suppari ja katsottiin tilanne: ingenting! vauva oli vaan laskeutunu kunnolla . Tuumailin vaan, jotta mennään tällä kertaa pidemmän kaavan mukaan .



Oltiin sovittu kohdunkaulanpuudutuksesta ja menin suihkuun, jos pystyssä jotain tapahtuis, kun piti olla enemmän auki. Tunnin päästä tulin pois, kun tuli kuumasta huono olo ja muutenki olin jo tosi kipeä (tai niin kuvittelin). Kätilö suositteli vielä ilokaasua ja meni tilaamaan labrat, jos varulta ottaisinki isompaa puudutusta. Sanoi, että lääkäri tulee viimeistään kasilta puuduttamaan. Kello oli siis noin 6.30. Ja siitä alko ihan hirveät kivut. Sanoin heti miehelle, että kasilta meillä on kuule vauva kainalossa! Roikuin vaan ilokaasumaskissa ja muistan, että kerran kätilö kävi ja tuumasi, että nyt näyttää tapahtuvan, mutta odotellaan ensin ne verikokeet. Kun näytteen ottaja saapui, mies lähti soittamaan jotain puhelua ja heti ku näyte oli otettu, alko ponnistuttaa ja labrantäti soitti kätilön paikalle.



Onneks mieskin tuli samalla ovenavauksella ja kätilö ei meinannu saada hanskoja käteen ku vauva jo tuli. Onneks ei odoteltu kotona siihen asti, ettei " pysty" olla... Tyttelin pisteet oli 9/10



Kokonaiskesto alle 10min supistuksista 11h20min, veden menosta 7h 10min ja ekasta " kunnon" kivusta 1h 50min. Ponnistusvaihe 2min ja istukka 3min. Pieni repeämä tuli vauhdista johtuen, kun ei ehtiny paikat venyä. Tosin puudutesuihke ei kyllä oikein tehonnu ja se muutamanki tikin laitto tuntu aika karsealta =/



Toipuminen on ollut nopeaa, jälkivuoto minimaalista ja jälkisupparit tuntuu enää vain vaimeana jomotuksena.

Ma 8.1 heräsin kahden aikoihin lievään supistukseen, nukahdin ja heräsin vartin kuluttua uuteen supistukseen ja taas samat 15 min unta ja lievä supistus, taas 15 min unta ja lievää hieman kovempi supistus. Päätin nousta ylös olkkariin etten turhaan herätä miestä. Nauratti mielessä, että toimikohan kerrankin eilisiltainen S.



Herätin miehen kolmen maissa juomaan kahvia, jos lähtö on tulossa. Mies rupesi kirjaanmaan supistuksia ylös, neljän aikoihin niitä tuli keskimäärin 6 minuuutin välein. Supistukset olivat voimakkaampia jo, mutta eivät mitenkään kamalia. Kävin suihkussa pariin kertaan ja ihmettelin maailman menoa.



Synnärille soitin klo 5.30 aikoihin, sieltä ohjeistettiin tulemaan kun ei kotona enää pysty olemaan. Pian tämän jälkeen herätettiin poika, annettiin aamupalaa ja lähdettiin viemään poikaa mummon luokse ja itse ajamaan sairaalaan.



Käyrälle pääsin klo 6.45 ja kätilöä alkoi naurattamaan, kun katsoi kohdunsuun tilanteen. Kysyi vain " paljonko sinä haluaisit tämän olevan auki" kohdunsuu oli tosiaan auki jo 7-8 cm ja olin ihan äimänä. Tästä puoli tuntia eteenpäin ja olinkin jo auki 9 cm. Käyrälle piirtyi vain yksi ihan tajuttoman kipeä supistus, muuten supistukset tulivat edelleen n.5 min välein siedettävinä.



Saliin päästiin odottelemaan loppurysäystä. Epiduraalia ei edes harkittu ja kohdunkaulanpuudutettakaan ei ruvettu miettimään vaihtoehtona ajanpuutten vuoksi. Tajusin, että minulle on tulossa luomusynnytys, kun ilokaasu ei minuun tehoa. Kokeilin sitä pari hönkäystä, muttei siitä mitään apua ollut.



Kokeilin synnytysjakkaraa, mutta se ei tuntunut koeponnistuksissa luontevalta, kapusin sitten sänkyyn odottelemaan ponnistustunnetta. Kalvot oli puhkaistu jakkaralla, jotta supistukset vauhdittuisivat.



Ponnitusvaihe merkittin alkavaksi klo 9. Supistukset tulivat edelleen 5 min välein ja aika lievinä. Ponnistusta ei helpottanut tosiaankaan se että sai odotella pitkään seuraavaa lyhyttä ponnistushetkeä, joten lopuksi laitettiin oksitosiinitippa vauhdittamaan supistuksia ja antamaan hieman lisäaikaa ponnistuksiin. Poika 4170g, 52 cm ja pipo 36,5 cm syntyi klo 9.32 ja sai täydet pisteet. Kolme tikkiä tuli alapäähän pienen repeämän takia, mutta vointini oli muuten todella loistava.



Kaiken kaikkiaan mielettömän upea synnytyskokemus - vain ponnistuskipu oli kauheaa. Aivan toisenlainen kokemus kuin esikoisen aikoihin. Vointini paranee koko ajan, ei oikeastaan tunnu siltä että olisi synnyttänyt vajaa viikko sitten. Tikit ja tuo pieni jälkivuoto muistuttavat kyllä toisinaan siitä kokemuksesta. Ja tietenkin tuo äidin täysin hurmannut pikkupoika :)



Taneli ja poika 5 vrk

Torstaina 11.1. oli yliaikaiskontrolliaika Jorvissa aamulla kahdeksalta. Siellä lääkäri tutki kohdunsuun tilanteen (=kolmelle sormelle auki, kaulaa ei ollenkaan jäljellä) ja kuulemma olin niin väsyneen näköinen, ettei synnytystä ollut järkeä odotella enää. No, olin aivan täysin kuitti, viisi yötä valvoneena, pari kk huonosti nukkuneena jne... Lääkäri yritti saada otettua vauvasta mittoja, että oltais saatu jonkinlaista painoarviota, mutta ei siinä onnistunut. Vauvan pää oli niin alhallla, ettei sitä voitu mitata, ja vauva muutenkin oli niin käppyrässä, " solmulla" , kuten lääkäri sanoi, ettei saatu muitakaan mittoja otettua. Lääkäri ja kätilö tulivat molemmat siihen tulokseen käsin tunnustelemalla, että vauva ei olisi ihan neljää kiloa painava.



Kävin kotona viemässä auton miehelle, että saa vietyä lapset hoitoon ja tultua perässäni sairaalaan. Itse menin bussilla edeltä. Klo 13.00 puhkaistiin kalvot, klo 14 alkoi kovat supistukset, parin minuutin välein. Klo 14.30 sain spinaalipuudutuksen, joka tehosi heti. Siinä odoteltiin aikamme, supistuksia en tuntenut ollenkaan, olin täysin raukea ja rento, kipuja ei ollut. Sitten joskus puoli viiden aikaan alkoi tuntua, että hei, joku pönkee itseään ulos alakautta :) Edelleenkään ei tuntunut ollenkaan kipua, oli ihana olla! Kätilö tutki tilanteen, olin jo 10cm auki ja sain alkaa ponnistaa.



Poika syntyi klo 16.51 muutamalla työnnöllä, kivuttomiia nekin. Olin ihmeissäni, kun ei tuntunut kipua missään! Poika painoi 4120g ja pli 51cm pitkä. Hän on meidän suurin vauvamme, mutta syntyi kyllä tosi helpolla! Jos olisin tiennyt vauvan olevan noinkin suuri, olisi varmasti pikkasen jännittänyt synnytys :)



Kärsin aika rajusta verenhukasta, joten hb laski tosi alas. 73 oli synnytyksen jälkeen hb. Sain seuraavana päivän oosastolla sitten lisäverta pari pussia, jolloin olo helpotti huomattavasti. Verensiirron jälkeen pysyin jopa pystyssä omin voimin ;) Alapää on nyt kuin en olisi synnyttänytkään, ei edes minkäänlaista turvotusta ole enää. Tikkejä ei tullut minnekään, eikä nirhaumiakaan. Eli täydellisesti meni koko synnytys!!



Lauantaina kotiuduttiin pojan kanssa, laittoivat sairaalasta toiveeksi että lähdettäisiin kotiin :) Oli niin täyttä osastolla, että tarvitsivat sinne lisää paikkoja. Ja meillehän sopi oikein hyvin tulla kotiin: täällä mies ja neljä lasta odottivat innolla pientä miestä kotiin! :)



Nyt on arki lähtenyt käyntiin kivasti, vauva voi hyvin, syö ja nukku kivasti. Elämä hymyilee! :)



Nasu



(raskausviikkoja oli 40+5, kun vauva syntyi)

Meillä oli lääkäriaika polille hepatoosiseurantaan torstaina 21.12. Ennen lääkäriä makoilin käyrällä tunnin verran ja vauvalla oli tosi kiihtynyt syke, se huiteli siinä 170 - 180 lähes koko ajan. Sappihapot olivat kohonneet kolminkertaiseksi edellisen viikon arvoista, joten lääkäri päätti, että käynnistetään saman tien, koska vauvan sykekin oli niin korkea. Kohdunsuun tilanne oli sentin verran auki ja 2,5 cm kaulaa jäljellä. Vähän menin sekaisin, koska en tosiaan ollut valmistautunut siihen, että jään saman tien sairaalaan. Soitin miehelle, että nyt se on sit menoa, että käypä hakemassa mummu junalta iltapäivällä. Onneksi mummu oli tilattu Ruotsista hoitamaan esikoista ja saapumispäivä sattui kyllä justiinsa nappiin. :)



Osastolla sain ensin lounasta ja sit laitettiin taas käyrälle. Vauvalla edelleen kova syke, n. 160, mutta vähän rauhallisempi kuin aamupäivällä. Puolen päivän maissa laitettiin eka cytotec-murunen kohdun suulle. Se sai aikaan lieviä supistuksia, aika harvoja vielä, eikä yhtään kipeitä. Viiden maissa tilanne oli suurin piirtein sama, eikä kohdun suulla ollut tapahtunut mitään, jotenka laitettiin toinen murunen.



Ip-ruuan jälkeen perhe tuli käymään, oli mukava nähdä omaa äitiä! Supistukset jatkuivat harvoina ja lievinä. Ilta meni lehtiä lukiessa ja tv:tä kahtoessa (sattui niin hyvin, että sain oman huoneen ja sain olla ihan omassa rauhassa!). Maikkarilta tuli just sopivasti se dokumentti hedelmöityksestä ja sikiön kehityksestä. :) Yöhoitaja tuli rupattelemaan, supistukset tuntuivat jo vähän napakampina. Klo 23 maissa sain petidiini-piikin ja Imovane-nukahtamislääkkeen, jotta saisin nukuttua, kun tilanne oli edelleen 1 cm auki ja kaulaa 2,5 cm. Jo mie aattelin, että meneeköhän tässäkin käynnistyksessä se viisi päivää, kuten esikoisen kanssa. Nukahdin suht nopeasti lääkkeen otettuani, mutta heräsin kahdelta napakampiin supistuksiin. Aamuyöllä sain vielä yhden kipupiikin ja nukuin vähän lisää. Aamulla kun kävin vessassa, niin siteessä oli vähän verta ja päättelin, että nyt on ainakin jotain tapahtunut.



Lääkäri tuli yhdeksän maissa kierrokselle ja tutki tilanteen: 3-4 cm auki ja käsky lähtä synnytyssaliin kalvojen puhkaisuun. Siinä alkoi jo jännittää ihan oikeesti, että nytkö tää jo lähti! Soitto miehelle töihin, että käypä hakemassa reppu kotoa, nyt mennään. Kymmenen maissa oli salissa ja mieskin kerkesi paikalle samoihin aikoihin. Klo 10:20 lääkäri kävi puhkaisemassa kalvot ja laittoi anturin vauvan päähän sykettä mittaamaan ja sit jäätiin oottelemaan, että supistukset tihenisivät. Pari tuntia oli ihan leppoisaa, rupateltiin miehen kans niitä näitä, mie lueskelin lehteä tai kävelin huoneessa. Supistukset tulivat n. viiden minuutin välein, vähän napakampina, muttei vielä kovin kipeinä. Puoli yhden maissa laitettiin oksitosiini-tippa vauhdittamaan supistuksia ja se pistikin sitten vauhtia elimistöön. Supistukset tihenivät ja alkiovat käydä kipeämmiksi, niitä alkoi tulemaan n. kolmen minuutin välein ja jossain vaiheessa tihenivät edelleen, niin että käyrälle piirtyi pelkkää siksakkia ja olo alkoi olla aika tukala, kun ei saanut levätä ollenkaan supistusten välillä. Kahden jälkeen oli jo tosi kipeitä supistuksia ja pyysin, että laitetaan kohdunkaulapuudute. Kohdunkaula oli 5 cm auki ja kätilö lähti etsimään lääkäriä puuduttamaan. Lääkäri tuli puolen tunnin päästä ja tämä puoli tuntinen oli aivan kamala; supistukset tulivat taukoamatta, kestivät melkein minuutin kerrallaan ja olivat niin kipeitä, että mie vain tärisin. Saapuessaan lääkäri tarkisti tilanteen ja totesi vain, että olen täysin auki, ettei voi enää laittaa mitään puudutusta. Kyllä tuli ihan déja vu -olo, ihan samalla tavalla kävi esikoisen synnytyksessä, että paikat aukesivat puolessa tunnissa, enkä saanyt kivunlievitystä silloinkaan.



Eihän siinä sitten voinut muuta kuin jatkaa hommia. Ilokaasusta ei ollut mitään apua, kun siitä tuli vain huono olo. Vauva syke oli edelleen nopea ja sain happea hengitettäväksi ja se vähän rauhoitti vauvaakin. Vähän vaille kolme alettiin ponnistamaan, kokeilin useita eri asentoja: polvillaan sängyssä selkänojaa vasten, jakkaralla ja sängyssä sukista pidellen, mutta mikään ei tuntunut toimivan. Ponnistusvaiheen aikana supistukset vähän laantuivat, mutta olivat edelleen tosi pitkiä ja kipeitä, tuntui kuin lantiot olisivat tulessa. Ponnistelin ja ponnistelin, mutta vauva ei liikkunut mihinkään. Kun olin ponnistanut n. 40 minuuttia, niin kätilö kutsui lääkärin paikalle. Lääkäri sanoi, että vauva on liian ylhäällä, ettei voi autta imukupillakaan; jos tilanne ei tästä edisty, niin sitten pitää mennä sektioon, koska vauvan syke oli edelleen kiihtynyt. Päätettiin laittaa jalkatuet (ja niiden asennus onkin ihan toinen tarina, siinä meni _kauan_), koska olin väsynyt taukoamattomista supistuksista. Jostain sain uutta voimaa ponnistuksiin ja viimein tunsin, kuinka vauva alkoi liikkua alaspäin synnytyskanavassa. Muutaman supistuksen ja ponnistuksen jälkeen kätilö sanoi, että nyt näkyy tummat hiukset, seuraavalla ponnistuksella pää tulee. Mie ponnistin kuin viimeistä päivää ja sieltä meidän vauva viimein syntyi 22.12.2006 klo 15:52; pieni 9:n pisteen tummatukkainen peikkotyttö! Painoa neidillä oli 3385 g ja pituutta 50 cm ja päänympärys oli 33,5 cm, rv oli tasan 38. Lapsivesi oli hieman vihertävää, mutta vauva oli kunnossa ja pääsi saman tien rinnan päälle paidan alle lämmittelemään.



Muutama tikki piti ommella, kun vauva syntyi lopulta niin nopeasti, että pieni repeämä tuli. Istukka oli vähän tiukassa, mutta sekin tuli lopulta 38:n minuutin päästä synnytyksestä.



Kaiken kaikkiaan synnytyksestä jäi yllättävän hyvä mieli, vaikka kipu olikin ihan järkyttävää. Kyllä sen kivun näköjään kestää, mutta oisin mie kyllä sen puudutuksen kuitenkin halunnut... ;) Kotiin päästiin jouluaattona maailman parhaan joululahjan kanssa! :)



T: Monttu

10.01 aamulla kun heräsin klo 9.30 niin rupes heti supistelemaan ja ajattelin ilmottaa miehelle että kannattaa tulla kotiin piakkoin jos lähtö tulee,ja siinä päivän mittaan supistukset kovenivat ja tihenivät,mutta vielä 14.00 supistuksia tuli 5min välein,ja eivät edes tehneet kipeetä mut silti lähettiin sairaalaan,ja kun sairaalaan päästiin niin olin jo 5cm auki ja he laittoivat mut 30min käyrälle ja sen jälkeen saliin,johon päästyäni olin jo 7cm auki ja supistukset ei vieläkään tuntuneet oikeen missään..mutta sitte yhtäkkiä supistukset koveni ja niitä tuli ihan kokoajan,ja kätilö yritti tavottaa lääkäriä kalvoja puhkasemaan,mutta vedet menikin sitte ittestään ja vauva meinas tulla mukana,mutta kätilö tuki vauvaa päästä sen aikaa kun mä kiipesin sängylle ja vauva olikin sitte jo ulkona,piti oikee kysyä että tuliko se jo kun ei tarvinnu ees ponnistaa yhtään,ainakin siltä tuntu..olo oli kyllä tosi hyvä heti synnytyksen jälkeen,kävin suihkussa ja söin ja ihastelin pientä tytön tylleröä,sen aikaa että pääsis osastolle,ja sairaalasta pääsimme jo seuraavana päivänä pois:)

Tämä oli sitten oikeasti maailman helpoin synnytys, en oisi ikipäivänä uskonut tällaisia olevan olemassakaan... Eli:



Maanantaina 15.1.07 rv 38+2 kävin aamulla veskissä ja totesin limatulpan irronneen. Pari päivää oli ollut sellainen vähän levoton olo, joten tuo ei tullut yllätyksenä, vaikkei viikkoja enempää vielä ollutkaan. Lähdettiin sitten esikoisen kanssa lyllertämään lähikauppaan ja aika mojovasti supisteli matkalla. Hyvin epäsäännöllisiä, mutta selkeästi avaavia suppareita.



Kun päästiin kauppakassin kanssa omaan pihaan, soitin miehelle, että lähtee ajamaan reilun 100 km:n päästä kotiin, ihan vaan varmuuden vuoksi. Sitten soitin äitini lapsenvahdiksi, lupasi lähteä heti. Mentiin sisään laittamaan esikoiselle ruoka ja supparit muuttui säännöllisiksi. Kello oli tässä vaiheessa 11, supistukset tuli 5 min välein ja oli kipeitä mutta ei liian kipeitä. Syötin esikoisen, vein potalle ja ripustin pyykit koneesta. Siinä vaiheessa tulikin mutsi ja mä lähdin käyttämään koiran ulkona, pakkasin reput ja soitin taksin, koska mies oli vielä matkan varrella.



Sairaalaan oon kirjautunut sisään klo 12.50. Höpisin vielä mennessäni taksikuskille, että varmaan laittavat mut vielä kotiin, mutta haluan kerrankin olla hyvissä ajoin, kun on kokemusta nopeasta synnytyksestä. Sairaalassa mulle sattui sama kätilö kuin viimeksi, aivan ihana, jämäkkä täti! Laittoi mut käyrälle ja teki sisätutkimuksen ja TA DAA - täydet 10 cm auki eikä edes mitään reunoja missään!!!



Mä aloin siinä sitten itkeä pillittää, että mä en halua TAAS ponnistaa ilman kivunlievitystä, kun se oli niin järkyttävä kokemus, että en oikeasti pysty kun pelottaa... No, se ihana täti sitten järkkäsi mulle spinaalipuudutteen, vaikka sitä ei ois saanut laittaa enää jos on täysin auki. Puudutteen laitto ei sattunut lainkaan ja kivut lähti ihan täydellisesti.



Siinä sitten odoteltiin synnytyssalissa miestä paikalle ja heti kun tuli, niin puhkaistiin kalvot ja pääsin ponnistamaan. Ponnistaminen oli ihan äärettömän helppoa ja luontevaa kun ei ollut tuskia. Pilateksesta oli suunnaton apu oikean tekniikan löytymiseen. Poika syntyi parilla ponnistuksella eikä yhtään repeämää tullut, kun pystyin ponnistamaan niin rauhallisesti, kun ei ollut niitä kipuja. Niin ja mitään kipuja ei ole ollut näin jälkikäteenkään, alapää on ihan kunnossa ja istua voi niin paljon kuin sielu sietää!



Syntymäaika klo 13.35 eli synnytyksen kokonaiskesto 2h 35min, josta 45 min sairaalassa. Strategiset mitat: 3700 g, 51 cm ja 34,5 cm ja tosi hyvin mahtui tulemaan, vaikka oli puoli kiloa suurempi kuin siskonsa. Niin ja Paavohan se sitten oli eli poika :)



Kaksi päivää oltiin sairaalassa, tänään kotiuduttiin ja nyt alkaa arjen opettelu kahden lapsen kanssa. Maito nousi tänään ja imetys on lähtenyt hyvin käyntiin.



Ariella ja " Paavo" 2 vrk

Torstai-ilta 28.12. rv 39+3 sujui normaalisti kunnes klo 22 jotain lorahti housuihin. Sanoin miehelleni että taisi tulla lapsivettä. Menin äkkiä vessaan tarkastamaan tilannetta ja totesin että taisikin olla vaan limatulppaa jota oli jo viikon verran vähän tullut. Nyt sitä tuli vähän enemmän kerralla ja siinä oli hieman verta mukana. Odottelin että jos jotain nyt sitten tapahtuisi. Monena iltana oli jo ollut tunne että ensi yönä tapahtuu, sama fiilis oli taas mutta hieman voimakkaampana. Nyt oli hyvä tilanne kun esikoinen oli isovanhemmillaan yötä koska minulla olisi seuraavana aamuna äitipolilla kontrollikäynti vauvan koon vuoksi.



Mies lähti nukkumaan yhdentoista maissa ja minä jäin vielä ihmettelemään että tapahtuuko jotain. Pakkasin sairaalakassiin loput tavarat ja katselin telkkaria. Kaksi supistusta tuli tunnin aikana eivätkä olleet kovin kipeitä. Lähdin itsekin puolilta öin unten maille. Joskus kahden aikoihin heräsin levottomana, kävin vessassa ja menin takaisin nukkumaan. Kolmelta heräsin taas ja supistuksia tuli niin etten enää unta saanut. Mies heräili puoli neljältä ja kysyi pitäisikö jäädä kotiin. Supistuksia tuli mutta kun eivät olleet niin kipeitä ajattelin että homma tyssää jossain vaiheessa, niinpä lähetin ukon töitä tekemään.



Neljältä nousin ja aloin merkitsemään supistuksia ylös. Niitä tulikin 5-10 minuutin välein ja välillä teki oikein kipeätäkin, kuitenkin ajattelin että loppuvat kun supistusten välissä oli olo todella hyvä. Esikoisen syntymä käynnistyi vesien menolla joten tämä oli hieman uutta. Puuhailin kaikenlaista ja odottelin mitä tapahtuu. Vähän ennen viittä soitin Kättärille ja kerroin tilanteen. Kätilön mielestä olisi hyvä mennä näytille koska iltainen lorahdus on saattanut olla lapsivettä. Soitin miehelleni ja pyysin takaisin kotiin, ehtihän hän tunnin töissä jo ollakin. Edelleen jatkoin puuhasteluja ja laittelin kotia kuntoon. Mies tuli ja laittoi minulle aamupalaa kun kävin suihkussa. Suihkulla ei ollut supistuksiin mitään vaikutusta ja olo meni vaan tukalammaksi. Puin ja söin pikaisesti ja laitokselle lähdettiin pihasta klo 6.24.



Kättärin parkkipaikalla oltiin 6.35 ja matkan aikana ehti tulla kaksi ikävän voimakasta supistusta. Synnytysosastolla kätilö ohjasi meidät heti saliin ja laittoi käyrille. Koska vuoro oli vaihtumassa, sanoi että aamuvuoron kätilö tekee sitten sisätutkimuksen. Siinä makailin ja odottelin ja vihdoin kätilöt tulivat. Pääsin veskiin ja vaihdoin sairaalan vaatteet ylle. Kätilö tutki klo 7.35 ja olin 4 cm auki, vauva aika ylhäällä kuitenkin. Kyselin kivunlievityksestä ja kätilö suositteli alkuun ilokaasua ja myöhemmin epiduraalia ja se kuulosti hyvälle.



Makailin sängyssä kun keinutuolissa ei ollut hyvä istua ja piuhoissa oli pakko olla, eli taas jäi liikkumiset aika vähiin. Supistuksia tuli säännöllisesti ja ilokaasua vetelin kuin viimeistä päivää. Vauva liikuskeli aika paljon ja sydänäänet sen takia aina välillä katosivat. Lääkäri päättikin sitten että puhkaistaan kalvot ja laitetaan pinni päähän, tämä tapahtui klo 9.15. Paikat oli auki 6 cm. Vedet meni vasta vähän puhkaisun jälkeen ja supistukset muuttuivat vielä kipeämmiksi. Nyt tuntui että oli pakko saada jotain kipuun ja kätilö rupesi epiduraalia valmistelemaan. Tippaa ei meinattu saada käteen ja lääkäri oli juuri toista hoitelemassa joten siinä kärvistelin odotellessa. Vihdoin tuli lääkäri, sama kuin esikoisen synnytyksessä ja rupesi puudutusta laittelemaan. Tuli kunnon supistus samalla ja rupesi tuntumaan ponnistamisen tarvetta. Kätilö tarkisti tilanteen ja olinkin jo 9 cm auki. Lääkäri ei sitten halunnut puudutteita enää laitella ettei synnytys pitkittyisi turhaan. Jotain olisin kyllä kaivannut, oli aikamoiset tuskat. Mieskin kyseli että jos jotain pientä edes, mutta ei saanut joten ilokaasulla jatkettiin.



Seisoskelin sängyn vierellä kun vauva oli aika ylhäällä ja yritin vaan kestää supistukset jotenkin. Kätilö kehotti siirtymään jossain vaiheessa sängylle että voisi auttaa, ei kuulemma isoa vauvaa voi seisaaltaan synnyttää. Intin kovasti vastaan kun tuntui etten voi liikkua, mutta pakkohan se oli totella. Klo 10.10 alkoi ponnistusvaihe papereiden mukaan. Itse olin silloin jo ihan pihalla kun supistukset oli pahoja ja tuntui ettei hommasta tule mitään. Jotenkin sitä voimaa vaan jostain löytyi ja kovan ponnistelun jälkeen klo 10.29 poika syntyi.



Kaikki kivut tosiaan hävisivät silloin ja tippa tuli linssiin sekä minulle että miehelle. Oli ihanaa saada vauva heti rinnalle ihmeteltäväksi, esikoinen kun vietiin aikanaan melkein heti muualle hoidettavaksi. Siinä köllöteltiin reilun tunnin ajan kun minua tikkailtiin. Pieni eppari tuli vanhan viereen ja jotain pientä nirhaumaa, kätilö ei tarkkaan kertonut tilannetta mutta sanoi ettei ole paha. Tikkaamisen jälkeen isä kylvetti vauvan ja auttoi mittauksissa, kokoa oli 3705g ja 50 cm, pipo 37 cm. Minä kävin suihkussa ja vaihdoin vaatteet jonka jälkeen syötiin lounasta ja lähdettiin osastolle. Ihan hyvä olo oli ja kävelinkin sinne itse. Mies lähti käymään kotona ja tuli myöhemmin esikoisen kanssa vierailulle.



Sairaalasta kotiuduttiin kahden vuorokauden jälkeen. Vauvan sokereita seurattiin kun minulla oli raskausajan diabetes, onneksi arvot olivat erittäin hyvät joten sen suhteen helpotti eikä tarvittu lisämaitoa ja saatiin lupa lähteä kotiin. Poika oli kova imemään ja viettikin paljon aikaa rinnalla, maito nousi kunnolla kuitenkin vasta kotona. Neuvolan täti kävi neljäntenä kotipäivänä ja paino oli noussut lähtöpainosta 200g mikä oli todella hyvä. Vauva-arkea opeteltu jälleen ja ihan hyvin sujuu. Esikoinenkin on ylpeä uudesta pikkuveljestä eikä vielä ole mustasukkaisuutta kovasti näkynyt :-)



Mirabella ja Albert rv 0

8.1. Iltapäivällä viiden aikaan alkoi tuntua vähän jomotusta alamahalla. En ajatellut, että se on sitä, kun minulla noita supistuksia ja jomotuksia on ollut enempi ja vähempi viimeiset kuukaudet. Kuitenkin niitä alkoi tulla säännöllisesti. Alkuun reilusti yli 10 minuutin välein. Kuuden aikaan ne tihenivät niin että alkoivat tulla alle 10min. Kovasti pohdiskelin ääneen miehelleni, että onkohan nämä nyt sitä. Mies ei uskonut alkuun ollenkaan, kun niin monesti olin pohtinut aikaisemmin, että jokohan lähdetään. Pari tuntia mietittiin, että lähdettäisiinkö sairaalaan, kun supistukset tulivat koko ajan säännöllisinä. Kipuja ei ollut. Supistukset tuntuivat vain kiristyksinä. Siinä klo 20 ajateltiin, että esikoinen olisi nyt helppo jättää hoitoon, kun hän voi käydä siellä suoraan unille eikä tarvitse kesken herätellä. Siinä meidän peruste lähtä juuri silloin sairaalaan. Oma olo oli oikein mainio. Toisaalta takaraivossa poltti tieto siitä, että olen jo senttejä auki, joten vesien ei paranisi kotona mennä.

.

Vietiin poika rauhassa hoitoon tuttavaperheeseen. Poika vaan reippaasti vilkutteli kun jätettiin hänet sinne. Siinä vaiheessa itsellä nousi jo jännitys pintaan, että nyt oikeasti mennään laitokselle. Koko matkan mies kyseli, että tuleeko vielä, loppuiko ne, kun olin niin hiljaa. Eihän ne loppuneet, ei vain sattunut.



Sairaalaan päästiin n.klo21 ja mies heitti minut ovelle ja lähti itse syömään johonkin minun patistamana, koska ei voinut tietää miten kauan salilla ollaan ja myöhään ei enää ruokaa oikein saa. Menin saliin ja kätilö tutki ja sanoi että olin 5cm auki ja tilanne oikein hyvä. Oli käyrillä tunnin ja se piirsi ihan mielettömiä supistuksia, mutta itsellä olo oli mitä mainioin. Ihmettelinkin miehelle, kun hän tuli, että ollaanko tässä oikeasti synnyttämässä. Kätilön kanssa juteltiin minun toiveista ja sanoin, että voisin ponnistaa jakkaralta ja jotain puudutusta haluan, jos siltä tuntuu. Ammetta olisin halunnut myöskin. Puolille öin vippailin pitkin käytäviä ja lueskelin lehtiä ja välillä kävin miehen seurana joka katsoi leffaa lepohuoneessa. Jossain vaiheessa vaihdettiin saliakin, koska juuri sinä päivänä oli tullut uusi hieno sänky johon saisi jakkara-asennon.



Vähän ennen puolta yötä kätilö tuli tutkimaan ja sanoi, että ei ole tilanne muuttunut mihinkään. Hän rupesi ehdottelemaan kalvojen puhkaisua. Sanoin, että itse olin ajatellut samaa, että saataisiin vähän vauhtia ja voimaa supistuksiin.Puolilta öin Lääkäri tuli puhkaisemaan kalvot. Kutsuin miehen leffaa katsomasta, koska itselläni oli tunne, että alkaa tapahtua, kun kalvot puhkaistaan. Heti seuraava supistus tuntui jo paljon voimakkaammalta, mutta oli ihan kestettävä. Puoli tuntia keinuttelin kiikkutuolissa ja supistukset tulivat n.2-3min välein. Sitten alkoi tulla kipeitä supistuksia. Pyysin ilokaasua, joka auttoi tosi hyvin. Mieskin tuntui nyt heräävän ihan uudella tavalla eloon ja oli alttiina auttamaan, kun kivut astuivat kuvioihin.



Sitten vauvan sydänäänet alkoivat laskea joka supistuksella ja ne eivät palautuneet tarpeeksi nopeasti. Kätilö pyyhälsi kohta saliin. Hän oli kutsunut jo lääkärin, koska olin vain 7cm auki. Sitten tuli yksi tosi kova supistus ja sanoin kätilölle, että sitä puudutusta kiitos. Sitten tuli toinen vielä kovempi ja tuntui että taju lähtee ja samalla tuntui kun vauvan pää meni synnytyskanavan läpi. Olin kyljellään ja kätilö minun takana. Karjaisin, että nyt se muuten tulee. Jouduin aivan kyytiläiseksi. Mies pyöräytti minut selälleen ja kiskaisi housut jalasta. Kätilö huudahti, että hyvänen aika pää on jo kohta ulkona. Hän pidätteli vauvaa päästä ja huusi vain että ei saa ponnistaa. Hän ei ollut saanut edes hanskoja käteen. Minä huusin ponnistamisen tarpeesta, ja puoliksi oli pakko ponnistaa.Mies avusti kätilölle samalla instrumenttipaketit auki ja minä ponnistin kerran ja huusin säikähdyksestä, kun vauva tulikin yhdellä ponnistuksella. Kyllähän se sattuikin aikatavalla, kun vauva niin kerralla tuli. Kello oli 00.53. Kätilön ammattitaito ja rauhallinen toiminta pelasti minut suuremmilta repeämiltä. Kätilö imi vauvan hengitystiet, kun hänellä oli napanuora kaulan ympärillä, joka aiheutti sydänäänten romahdukset. Sitten pieni mies karjaisi ja hänet annettiin minun rinnalle, jossa sai olla ruhtinaallisen tunnin ennen kuin kylvetettiin.



Vapisin säikähdyksestä ja järkytyksestä heti syntymän jälkeen, että nytkö se jo tuli. Puoli tuntia aikaisemmin oltiin miehen ja kätilön kans höpötelty vain kaikkea. Kätilö ompeli pari tikkiä ja vauva oli rinnalla koko ajan. Minulla edelleen ihan pöllähtänyt olo ja en ollenkaan tajunnut, että vauva on nyt siinä ja kaikki on ohi. Sama tunne jatkui seuraavan vuorokauden. Kyllähän sitä vauvaa ihasteli ja katseli, mutta sellainen tunnemylläkkä uupui kokonaan. Kätilö hävisi muita auttelemaan, kun oli tosi kiireinen yö. Odoteltiin ainakin tunti ennen kuin vauva saatiin kylvetettyä ja minä pääsin suihkuun. Suihkun jälkeen lääkäri kävi ovella pyörähtämässä ja pyöritteli vain merkitsevästi päätään kun minä olin jo jalkeilla ja vauvalle laiteltiin vaatteita päälle. Häntä ei enää tarvittu. Vauva päätti ratkaista ahdinkonsa itse..:) Mittaa pienellä poitsulla oli 52.5cm ja painoa 3680g.



Kaikenkaikkiaan jäi hyvä maku synnytyksestä suuhun. Omalla tavalla Oli kyllä rajukin kokemus tuo ponnistusvaihe ja pari edeltävää supistusta. Se oli sellainen rysäys vain ja kauhea kipu ja huuto ja sitten vauva olikin jo maailmassa. Olin tosi väsynyt seuraavan vuorokauden ajan. Varmaan vaikutuksensa oli silläkin, että olin sairaalassa sen 1,5kk ja kunto oli laskenut tosi alas.



Kätilön kanssa naureskeltiin, että meidän hienot suunnitelmat ponnistusasennosta ja kivunlievityksestä menivät aivan mönkään. Saahan sitä suunnitella, mutta pitää ottaa vastaan sen mitä kerkiää ja saa. Mies saattoi minut ja vauvan osastolle ja lähti sitten kotiin ja tuli aamulla ylpeän isoveljen kanssa vauvaa ja äitiä katsomaan.

eli kolmas lapsemme, pieni poika syntyi 8.2. klo 11.51 rv:llä 41+3



tiistaina 6.2 aamulla alkoi limatulppa irrota ja olin aivan tohkeissani, et jes, pian vauva syntyy kun kaksi edellistä ovat molemmat syntyneet 24h:n kuluessa limatulpan irtoamisesta. olin myös menossa samana päivänä kontrolliin taysiin lapsiveden määrää tarkistamaan, joten olin ihan varma että synnytys alkaisi tavalla tai toisella pian.



kontrollissa todettiin että vauvalla kaikki ok, vettä hyvin ja ei tihku vaikka valkovuoto olikin todella vetistä ja sitä tuli paljon. istukka oli ok ja napavirtaukset hyvät, joten käskivät kotia odottamaan spontaania käynnistymistä. tultiin kotia ja supistuksia ei ollut tullut yhtään ja ketutukseen haettiin elokuvia ja järjetön kassi karkkeja. elokuvia kattellessa tuli tunnin ajan heikkoja supistusia, mutta siihen se jäikin. lähdin nukkumaan ja yöllä heräsin puoli kahdelta vessaan jonka jälkeen alkoikin jonkin verran voimakkaammat supistukset joita tuli 8-12 minuutin välein 5 asti aamulla. silloin tuumasin et tästä ei tuu mitään, en pysy järjissäni lasten kans päivällä kotona jos en saa nukuttua ja ajattelin et kokeilen nukkua, herään kyl supistuksiin jos synnytys on käynnissä ja niinhän siinä kävi että heräsin vasta reilun tunnin kuluttua sohvalta kun mies tuli herättämään mua.



mies jäi sit varulta kotia vielä siksi päivää kun limaa tuli kuitenkin sillon tällön koko ajan lisää. kävin päivällä reilun 4km:n lenkillä, mutta yhtään supistusta ei siitäkää seurannu. seuraavana yönä heräsin taas 12 maissa supistuksiin joita jatkui kahteen asti ja sit loppui. menin sänkyyn ja nuorimmainen änkesi sinne kanssa, joten en saanut unenpäästä kiinni kuin vasta kolmen jälkeen. seuraavaksi heräsinkin vähän vaille 5 tiukkaan supitukseen jonka jälkeen nousin ylös mennäkseni vessaan. silloin housuihini lurahti desin verran tosi vetistä limaa ja soitin taysiin et mitä teen. käskivät edelleen seurailla siteen kanssa tilannetta, mutta olin niin kettuuntunut että painelin takaisin sänkyyn jatkaakseni unia. se jälkeen sitten tuli vartin välein 4 napakkaa supistusta ja tuumasin et nyt mä en enää kattele tätä hommaa kotona vaan lähdetään ainakin näytille ja niin painelin herättämään kaveriani joka oli tulossa mieheni sijasta synnytykseen.



säännöllisiä supistuksia ei tullu vieläkään ja matkalla taysiin ei yhtään supistusta, mutta aina kun kumarruin tai liikuin reippaamin tuli ihan " mukavia" supistuksia. sairaalassa pääsin käyrille joissa ei näkynyt yhtään supistuksia, mutta mutama mojova tuli kätilön paikalla ollessa kiivetessäni tutkimuspöydälle ja kätilön tehdessä sisätutkimuksen hän vain totesi, että sä lähdet täältä vasta vauva kainalos, tää on reilun 4cm auki.olin niin onnellinen et oisin voinu tanssia ripaskaa kun pelkäsin että laittavat mut vielä kotiin ku supitukset oli niin epäsäännöllisiä...



sain peräruiskeen ja sen jälkeen siirryin synnytyssaliin, jossa tutun tuttu kätilöni ehdotti ammetta ensi hätään että saataisiin supistukset säännöliseksi kun kalvoja ei minulta suosieltu puhkaistavaksi, koska vauvalle ei voitu laittaa " pinniä" päähän rekisteröimään sydänääniä vaan ne piti tarkistaa aina mahan ympärillä olevilla antureilla.

menin siis ammeeseen ja siellä supistukset alkoivatkin heti tulla 5 minuutin välein ja alkoivat olla kipeitä. kuuma vesi auttoi kuitenkin kipuihin ihanasti ja lilluin ammeessa reilun tunnin. sen jälkeen nousin sängylle ja aloin kiskoa ilokaasua kuin viimeisessä hädässä ja sen avulla pärjäsinkin siihen asti kunnes lääkäri tuli laittamaan paracervikaalipuudutuksen. siitä ei tosin ollu niin hyvää apua kuin epiduraalista tai spinaalista, mutta pahin terä supistuksista hävisi ja kun sain vielä ilokaasua kiskoa niin pärjäsin ihan hyvin. kellon aikaa en muista, mutta kalvojen puhkaisua mietittiin muutamaan kertaan, mutta päädyttiin odottamaa kunnes vauva oli kunnolla laskeutunut, yhdessä vaiheessa nimittäin ultrattiin vauvaa ja hän lillui vielä 8cm korkeudessa kohdunsuulta ja ensin komennettiin vessaan ja sen jälkeen odoteltiin että paikat aukeaa loppuun asti. yhdentoista jälkeen kohdunsuu oli 10cm auki, mutta reunaa oli jäljellä, joten kalvot puhkaistiin ja huomattiin että lapsivesi oli vihreää. kalvojen puhaisun jälkeen odotettiin ponnistustarvetta jonkin aikaa. kätilön kanssa sovittiin että aina kun tuntuu painetta pyllyssä niin ponnistan pikkuhiljaa ja kätilö samalla työtää sormilla sitä reunaa taaksepäin että päästään kunnolla ponnistamaan. siitä sitten alkoi elämäni tuskaisimmat 6 minuuttia kun pää lähti liikkeelle ja aiemmissa synnytyksissä en ole ponnistamisen aikana tuntenut puudutuksen ansiosta yhtään mitään. nyt tunsin kaiken ja se tuska oli ihan totaalinen järkytys kun olin odottanut ihan muunlaista kipua. kaiken lisäksi vihreän lapsiveden takia pään synnyttyä en saanut ponnistaa että kätilö ehti imeä vauvalta nielun ja nenän sekä irroittaa napanuora joka oli sekä kaulan että mahan ympäri. kun imemiset oli tehty ja napanuora irroitettu sai luvan ponnistaa vielä vähän aikaa kunnolla ja ah sitä helpotusta ku n hartiat kiertyi oikeaan asentoo ja vauva molskahti ulos.



synnytyksen kesto oli siis kaiken kaikkiaan 7h, josta eka vaihe 6h45min, toka vaihe 6min ja 3 vaihe 9min. tikkejä ei tullut yhtään ja vuotoki pysyi kurissa. jälkisupistukset olikin sitten taas ihan kamalia 2 ekaa päivää, mutta nyt kaikki menee ihan loistavasti, maitoakin tulee todella hyvin mistä olen todella iloinen.



sellaista siis meillä, kaiken kaikkiaan synnytyksestä jäi oikein hyvä mieli ja vauva on aivan ihana!!!

Vihdoin ja viimein sain aikaiseksi aloittaa tän synnytystarinan. Korkea aika jo onkin, kun vauva täytti jo 2kk. Niin se aika vierähtää.

Eli näin meni toinen synnytykseni¿.

Synnytystä alettiin käynnisteleen 2.1 vauvan ison koon takia. Edellisviikolla ( 37+4) painoarvio oli ollut 4,3kg, joten pikkuisen hirvitti tosiaan vauvan koko. Ekana päivänä sain kolme kertaa ¼ cytotecia n. 4 tunnin välein, mutta ne eivät saaneet aikaan muuta kuin sellaisia epäsäännöllisiä harjoitussuppareita, ehkä noin 10 minuutin välein. Ja koska mitään ei alkanut tapahtumaan, pääsin yöksi kotiin.



Toisena päivänä annosta nostettiin, eli sain puolikkaan pillerin kahdesti. Ensimmäisen lääkkeen jälkeen alkoi supisteleen n. 5min. välein. Mutta nämäkin supistukset oli sellaisia harjoitussuppareita, millä ei vielä synnytetä. Kuitenkin niitä tuli sen verran usein ja voimakkaina, että seuraavan lääkkeen antamista jouduttiin lykkään, koska vaarana on kuulemma se, että kohtu rupee väsyyn liikaa jos tällaisia supistuksia tulee yhtenään. Seuraavan puolikkaan sain n. kolmen aikaan iltapäivällä, kun tiheät supistukset olivat vähän vaimentuneet. Ja tämän toisen pillerin jälkeen alkoi taas supisteleen samalla tavalla 5minsan välein. Puoli seiskan aikaan illalla katsottiin taas sykekäyrää ja kohdunsuun tilannetta. Koko ajan tuli supistuksia tiheästi, mutta mitään muutosta ei ollut kohdunsuulla tapahtunut. Ja nämä supistukset olivat siis sellaisia kivuttomia harjoitussuppareita edelleen. Vähän niin kuin keinotekoisia supistuksia, mutta silti nekin uuvutti ja teki olon hankalaksi kun niitä tuli vähän väliä. Ja taaskaan mulle ei annettu seuraavaa pilleriä, samasta syystä kuin päivällä. Pääsin lähteen kotiin taas yöksi, aloin olemaan jo aika väsynyt koko touhuun. Ja nämä harjoitussupparitkin laantui kotiin päästyä.



Kolmantena päivänä saavuin taas sairaalaan tuttuun aikaan puoli yhdeksän. Vein taas kamppeet sänkypaikalleni ja ajattelin mielessäni, että kaipa roudaan tän kassin tänäkin iltana takasin kotiin. Olo oli aika väsynyt koko hommasta, kun yötkin meni miten sattuu. Sitten otettiin taas sykekäyrää ja sain sen puolikkaan pillerin, joka olisi pitänyt jo illalla saada. Sepä ei vaikuttanut juuri mitenkään ja sanoinkin kätilölle, että ei nää taida enää vaikuttaa mitenkään. Odotin kovasti sitä kohdunsuulle laitettavaa annosta, ajattelin toiveikkaana, että sitten alkaa tapahtuun. Eka murunen kohdunsuulle laitettiin yhden maissa päivällä, mutta sillä ei ollut mainittavaa vaikutusta. Aloin jo sopeutuun siihen, että seuraavana päivänä pidetään välipäivä ja lauantaina jatketaan käynnistelyä. Näin oltais kai toimittu, ellei synnytys olisi sitten lähtenyt käyntiin.

Puoli kuudelta illalla katsottiin kohdunsuun tilannetta, eikä mitään edistystä¿sormelle auki ja ylhäällä. Eli hyvin epäkypsä tilanne. Sain sitten sen toisen murusen ja jäin sängylle makaamaan ja kuulosteleen oloa. Nyt alkoikin jo tuntuun joltain. Supistuksia rupes tuleen n. 3min välein, mutta edelleen ne oli sellaisia kiristäviä, erittäin epämiellyttäviä suppareita, mutta ei kuitenkaan synnytyssupistuksia. Ensimmäinen tunti sen pillerin murusen jälkeen supisteli säännöllisesti, sitten ne vähän vaimeni ja ajattelin jo, että tässä tämäkin sitten oli, ettei vauva synny tällä menolla ikinä. Mutta sitten alkoi taas tuleen aika säännöllisiä supistuksia ja maha alkoi käymään kipeämmäksi. Kävelykin tuntui jo epämiellyttävältä. Kätilön kanssa oltiin jo aiemmin puhuttu, että jos ei mitään ala tapahtuun, niin tulen seuraavana aamuna taas sykekäyrälle ja sitten saan jutella lääkärin kanssa tilanteesta. Olin tosiaan jo huolissani siitä vauvan koostakin ja synnytys hirvitti koko ajan enemmän kun siellä vaan mietti, että koska se alkaa.

Mutta sitten illalla sanoin kätilölle, että mielelläni juttelisin jo tänä iltana lääkärin kanssa ja toivoin että mahdollisesti vielä ultrattais vauvan kokoa. Sykekäyrää otettiin taas siinä kahdeksan maissa ja siinä käyrällä maatessa kätilö selvitti lääkärille tilannetta. Supisteli koko ajan n. 3minsan välein ja maha oli jo aikas arka ja hankala olo muutenkin. Kohdunsuu oli kuitenkin ennallaan.

Lääkäri kävi munkin juttusilla siinä ja sanoin sille, että olen tosi huolissani, että jos tässä synnytyksessä käy samalla tavalla kuin ekassa, että supistelee muttei paikat vaan aukea. ( eka synnytys tosiaan kesti lähes 25h ja olin todella kipeä, mutta paikat ei vaan auennut ennen kuin sain oksitosiinia ja epiduraalin, siitä 3,5 tunnin päästä syntyi poika) Ja sitten se vauvan koko huolestutti. No, lääkäri oli sitä mieltä, että seuraavana aamuna sitten tulen taas sykekäyrälle ja mahdollisesti ultrataan ja mietitään sitten, että jos käynnistettäisi sitten oksitosiinilla jo seuraavana päivänä, ilman välipäivää. Ja tosiaan sanoi mulle, että voin lähtee yöksi taas kotiin.



Kätilö kuitenkin ehdotti mulle, että mitä jos mulle annettais petidiiniä ja nukahtamislääke ja jäisin sinne osastolle nukkuun, että saisi edes yhden yön nukuttua kunnolla ennen synnytystä. Meinasin ensin lähtee kotiin, mutta sitten ajatus paremmista yöunista houkutti ja jäin osastolle. Ja onneksi jäin. Kävin suihkussa ja puin sairaalapaidan päälle ja siinä vielä vessassa käydessä mahasta kuului yht´äkkiä pari poksahdusta, sellaista tosi jännää ääntä. En osannut kiinnittää siihen sen kummempaa huomiota ihmettelin vain, mutta kalvothan ne tais silloin puhjeta. Sain sitten ne lääkkeet siinä 22 aikaan ja samantein kun kätilö oli lähtenyt huoneesta ja aloin asettuun nukkuun, niin tuntui pieni lorahdus. Liikahdin ja sitten lorahti enemmän. Olo oli ihan pöllähtänyt, nytkö se sitten alkaa, muistan ajatelleeni ja toisaalta olin suunnattoman helpottunut että nyt se tosiaan sitten alkaa, enää ei tarvi odotella ja kärvistellä. Hälytin kätilön takasin paikalle ja se rupes laitteleen rättejä mun alle, kun vettä lorisi koko ajan. Ja vedenmenon myötä tuntui että se suurin paine mahassa väheni. No, mullahan sitä vettä oliki niin runsaasti ja olo loppuaikoina tosi hankala senkin takia.

Ja sitten tää mun ¿esilääkitys¿ rupes vaikuttaan, olo oli aivan pökkyräinen ja sumuinen. Jälkeenpäin ajateltuna oli tosiaan virhe ottaa ne lääkkeet, mutta eihän sitä voinut arvata, että synnytys käynnistyy samantein. Toisaalta se petidiini vei alussa ne pahimmat supistuskivut pois, sillä ton vedenmenon myötä rupes supisteleen tosi tiheästi, minuutin puolentoista välein. Siinä otettiin sitten sykekäyrää. Soitin miehelle ja se hälytti mun äidin meille hoitaa poikaa ja lähti sitten itse sairaalaan. Perille se pääsi jotain puoli ykstoista ja mun olo oli siinä vaiheessa vielä siedettävä. Jotenkin miellyttävä ja sumuinen, oli jotenkin hyvä olla. Että hyvin mut kyllä lääkittiin. Mutta eipä se petidiinikään kauan tehonnut, ehkä siinä 23 aikaan aloin oleen jo tosi kipeä, supisteli aivan taukoamatta ja kätilö lähti viemään mua synnytyssaliin. Jouduin odotteleen epiduraalia jonkin aikaa ja olin todella kipee. tuntui ettei supistuksilla ollut mitään väliä, niitä tuli ihan taukoamatta, enkä ehtinyt hengähtää välillä. Hiki valui pitkin naamaa ja pyysin miestä pyyhkiin kylmällä ja märällä liinalla. Epiduraalin sain puolenyön aikaan, sen laitto sattui tosi paljon. Vihloi sillai tosi inhottavasti, mutta sitten kun se alkoi vaikuttaan niin olo olikin taas tosi hyvä. Sitten alkoi ihan hirvittävä kutina joka puolella, raavin itseni melkein verille kun kutitti ihan hirveesti. Kuulemma epiduraalista johtuvaa. Ja sen jälkeen alkoikin sitten tapahtuun, paikat aukesi vajaassa kolmessa tunnissa sen kymmenen cm, eli tosi vauhdikas avautumisvaihe. Ja tästä johtuen tuntui etten oikein ollut mukana koko synnytyksessä, oli jotenkin outo ja sumuinen olo koko synnytyksen ajan. Kahden maissa yöllä olin 6cm auki ja alapäässä alkoi tuntua todella inhottavaa painetta, pelkäsin, että kohta alkaa taas sattuun ihan mielettömästi ja pyysin saada lisää epiduraalia. Toinen annos laitettiin samantein siinä klo 2 maissa. Ja siitä puolentunnin päästä rupes oleenkin jo 10cm auki. Lääkäri kävi vielä kysyyn, että laitetaanko sitä spinaalipuudutusta, mutta todettiin, ettei sitä kannata enää laittaa, olin epiduraalistakin ihan puuduksissa. Ja mulla oli ihan hirvittävä jano, mutten saanut juoda kun kätilö sanoi, että täytyy varautua siihen, että joutuu leikkaan kun on iso vauva tulossa. Tuntui että kuolen janoon. No, sain mä sentään purskutella vettä suussa ja sylkeä pois, mutta eipä se paljon auttanut.



Vauvan sydänäänet alkoi laskeen siinä ennen ponnistusvaihetta ja mulle tungettiin happimaskia naamalle ja kätilö pyysi mua kääntyileen kyljeltä toiselle. Tästähän mulle iski paniikki, että nyt vauvalla on hätä ja koko ponnistusvaihe meni jotenkin kaoottiseksi ja paniikissa vaan työnsin vauvaa pihalle. Mies tunki maskia naamalle ja itse yritin vilkuilla kokoajan sydänääniä. Ne laski aina ponnistaessa ja mielessä pyöri vaan ajatus, että vauva on saatava äkkiä pihalle, mulla ei ollut minkäänlaista ponnistustarvetta, olin aivan puuduksissa, ilmeisesti siitä epiduraalista. Ja sitten aivan hillitön jano vaivasi koko ajan. Muistan ajatelleeni ihan hysteerisenä, että nyt vauva äkkiä pihalle ettei se kuole hapenpuutteeseen ja että minä pääsen juomaan. Ponnistusvaihe oli aika lyhyt, 12min., mutta ehkä jos se olis kestänyt kauemmin, niin olis vauvallekin tullut jo hätä.

Taisin olla ihan omissa maailmoissa ja viimein kun vauva oli pihalla, olin kysynyt vaan, että syntykö se jo. En siis muista tunteneeni pahemmin kipua ponnistaessa, enkä siis sitäkään, että pää syntyy. Olo oli suunnattoman helpottunut kun vauva oli hengissä pihalla, aivan sanoinkuvaamattoman onnellinen olo. Ja voi kuinka suloinen poika oli, sain hänet rinnan päälle. Sitten kätilö totesi, että olin revennyt aika hankalasti. Lääkäri tuli paikalle ompeleen ja kun se laittoi puudutuspiikkiä, niin totesi vaan, että kylläpä olet puuduksissa, kun ei sekään piikki tuntunut. En tiedä oliko se epiduraalin syytä sitten, kun sain sen viimeisen annoksen niin lähellä ponnistusvaihetta. Ja aivan ihana oli kun sain viimein juoda, siis se jano oli aivan valtava, johtui varmaan petidiinistä.



Eli vauva syntyi (rv 38+6) 5.1 klo 2.57. Strategiset mitat herralla 52cm ja 4220g. Pipo 39cm. Synnytys kesti kaiken kaikkiaan 9t5min, eli puolet lyhyempi kuin eka. Sitähän tällä kertaa pelkäsin, että jos menee taas pitkän kaavan mukaan. Synnytyksestä jäi vain jotenkin sumuinen ja epätodellinen kuva, johtuen varmasti niistä lääkkeistä joita sain ennen kuin alkoi tapahtuun. Pääasia kuitenkin, että vauva tuli ehjänä ja hyväkuntoisena pihalle, vaikka iso poika olikin. Itse olin tosi kipeä synnytyksen jälkeen muutaman päivän, mutta jo reilun viikon päästä pystyi jo hyvin istumaan repeytymästä huolimatta.

Tyttö syntyi 5.1.2007 klo 10.41 Mitat: 5225g, 55cm ja 38cm, rv 40+3



Torstai-iltana (4.1.) ei ollut mitään tuntemuksia, että olisin lähdössä synnyttämään. Tosin sen päivän aikana meni limatulppa, koska limaista vuotoa tuli runsaasti jokaisen vessakäynnin yhteydessä ja sitä oli myös housuissa (pikkuhousunsuojassa) jokaisella käynnillä. No, ajattelin, että ehkä tämä tarkoittaa, että synnytys vihdoin lähestyy.



Menimme nukkumaan miehen kanssa joskus yhdentoista aikaan ja heräsin puolenyön aikaan siihen, että supistaa ja todella kipeetä. Kello oli silloin 0.07 (muistan, kun katsoin sen tarkkaan) ja siitä se sitten lähti käyntiin. Aluksi supistuksia oli harvakseltaan, noin 10-20 minuutin välein, mutta kyllä supistuksista huomasi, että nyt taitaa olla tosi kyseessä, niin kipeitä ne heti olivat.



Viideltä nousin vessaan ja ajattelin, että menenpä samalla kuumaan suihkuun. Suihkuun mennessä lorahti sitten jotain vähän enemmän ja ajattelin sen olevan lapsivettä. Mutta sairaalan mennessä kalvot eivät olleet puhjenneet ja toteamus oli, että tuli varmaan jostain ylempää.. No, joka tapauksessa tämä veden lorahdus vähän säikäytti, erityisesti, kun samaan aikaan supistuksia alkoi olemaan 3-5 minuutin välein. Herätin miehen ja sanoin, että nyt ei taideta lähtee töihin, vaan sairaalaan. Sitten mies herätteli isommat lapset ja minä herätin mummon, että täältä ollaan tulossa. Lapset vietiin mummolaan ja sieltä sitten sairaalaan, jossa olimme kuuden jälkeen. Näin jälkeenpäin ajateltuna, en edes ymmärrä, että miten olemme suoriutuneet sinne niin nopeesti.



Ensin laittoivat käyrään makaamaan ja vauvan syke oli ihan ok ja supistuksiakin tuli ihan riittävästi.. Sen jälkeen tutkittiin kohdunsuun tilanne ja siinä vaiheessa kellon ollessa 7 olin auki 4cm. Joten saimme luvan siirtyä synnytyssaliin, jonne yövuoron kätilö vei meidät odottamaan aamuvuoron kätilöä. Tässä vaiheessa mies soitteli töihin, että tänään en taida ehtiä sinne, että ollaan täällä sairaalassa.



Aamuvuoroon meille sattui onneksi tosi ihana, kannustava ja ennenkaikkea topakka kätilö, lisäksi mukana oli minun suostumuksella kätilöopiskelija. Kahdeksaan asti istuskelin keinutuolissa ja koetin kestää tuskaisia supistuksia kuumalla kääreellä selässä (jossa supistukset minulla tuntui). Kahdeksan aikoihin kipu alkoi olemaan sietämätön, joten kätilö ehdotti kivunlievitystä. Minä halusin kohdunkaulapuudutteen, kuten kahdessa aiemmassakin synnytyksessä. Lääkäri tuli laittamaan puudutteen ja samalla puhkaistiin kalvotkin synnytyksen nopeuttamiseksi (kai).



Puudute auttoikin ihan kivasti, se vei sen tuskan pois selästä, tosin kipu siirtyi mahan puolelle, mutta pysyi tunnun verran siedettävänä. Yhdeksän jälkeen kipu selkään palasi ja kätilö ehdotti, että otetaan joko spinaali tai sitten uudestaan kohdunkaulapuudute. No, lääkärien saatavuuden vuoksi kätilö päätyi uuteen kohdunkaulapuudutteeseen, koska gynegologi oli vapaana toisinkuin anestesialääkäri. Kello oli jotain 9.20, kun toinen puudute laitettiin, tässä vaiheessa olin auki jotain 7cm ja lääkäri sanoi, ettei kestä enää kauan, kyllä tämä lounastaukoon mennessä syntyy.. Sitten loput aukesi kohtuullisen nopeesti, lukuunottamatta pientä 0,5cm:n liparetta .. Lipare kummitteli ja kummitteli siellä ja minulla alkoi olemaan ponnistamisen tarve jo melkoinen, mutta ei auttanut kuin kestää. Kätilö kokeili, että lähteekö tämä lipare supistuksen aikana liikkeelle. mutta ei lähtenyt.. Minulla alkoi kivut selässä olemaan tässä vaiheessa sitä luokkaa, että kiroilinkin jo välillä, niin kipeetä se kävi. Kätilö oli jo tuskieni takia lähdössä hälyyttämään sitä anestesialääkäriä laittamaan sitä spinaalia, mutta sitten kätilö päätti vielä kokeilla kohdunsuun tilanteen.. No, hän vain totesi, ettei tässä enää mitään lähdetä hakemaan, vaan aletaan tositoimiin. Kello oli siis 10.37, kun aloin ponnistamaan.



Heti seuraavasta supistuksesta vauvan pää työntyi selkeästi alaspäin ja kätilö sanoi, että hiukset näkyy jo. Toisella ponnistuskerralla saatiin jo vauvan pää ulos ja ei mennyt kauaa, kun koko neiti muljahti sieltä ulos kera komeiden hiusten ja mittojen. Sain neidin heti rintani päälle ja kyllä tunne oli sanoinkuvaamaton (jälleen kerran). Siinä me sitten tutustuimme toisiimme sillä aikaa, kun istukan " syntymää" odoteltiin. 9 minuuttia vauvan jälkeen tulivat jälkeiset. Jossain vaiheessa vauva meni isin kanssa pesulle ja punnitukseen. Minulle ommeltiin pari tikkiä, joista vain yksi olisi ollut tarpeen, eli kovin suurta repeämää tämä iso neiti ei äidille aiheuttanut.



Sitten kävin suihkussa ja saimme " lounasta" synnytyssaliin. Neiti oli jo minun suihkussa ollessani meinannut käydä isin " kimppuun" , niin kova imemishalu oli heti. Suihkusta tultuani otinkin neidin heti rinnalle ja kyllä tämä neiti osasi imeä ja syödä rintaa heti pienestä lähtien. Imuote oli topakka heti ensi yrittämästä lähtien. En muista, että kaksi vanhempaa lasta olisivat edes vielä synnytyssalissa kunnolla imeneet, mutta tämä neiti näytti heti, mistä hänet on tehty.



Kaikki meni hienosti, vaikka pelko isosta lapsesta etukäteen oli järkyttävä. Pelkäsin sitä, että jos kaikki ei menekään hyvin ja tulee jotain komplikaatioita isokokoisen vauvan takia. Mutta onneksi huoleni oli turha ja voin todeta, että kyllä tämä taisi jäädä viimeiseksi lapseksemme, kun en enää uskalla ottaa sitä riskiä, että seuraava kasvaisi vielä isommaksi. Joten nautin elämästä kolmen lapsen kanssa nyt ja myös tulevaisuudessa.

la 30.12 (rv40+1) herään kivuliaisiin supistuksiin klo 3 aamulla. herätän miehen klo 5.30 aikoihin kun supistukset kovenevat ja tihenevät. tayssiin lähdetään klo 6.40. siellä käyrille " ei tähän mitään supistuksia piirry" , kiva juttu, automatkankin aikana tuli 5 minuutin välein. no, kotiin lähettivät. kotona sama meininki jatkuu, eli supistelee vaan koko päivän. pari tuntia meni niin että supistuksissa oli väliä jotain puoli tuntia, mut muuten keskimäärin vartti, välillä vähemmän. klo 21 päätetään mennä nukkuun. kun en klo 23 mennessä ole saanut unta, koska supistelee, lähdemme taas tayssiin ja sama juttu " ei tähän piirry supistuksia" ja sitten kotiin.



su 31.12 (rv40+2) supistukset jatkuu kotona. klo 4 mennessä en ole unta saanut. (olen siis nyt valvonut 24 tuntia, yhdet puolentunnin päikkärit sain vedettyä) soitan taas tayssiin, sanovat että jos en saa nukuttua, voin tulla sinne saamaan kipu- ja unilääkettä (eivät sitten tätä aiemmin sanoneet...) kotona olin ottanut kipulääkettä, käynyt suihkussa, käyttänyt kaurapussia, eikä mikään ollut auttanut. no, mutta taas siis mennään. sairaalassa tehdään taas sisätutkimus, ei merkkejä synnytyksen alusta. saan peräruiskeen ja sen jälkeen kipu-ja unilääkkeen ja jään tayssiin nukkumaan. nukuin noin kolme tuntia, minkä jälkeen taas herään supistuksiin. syön aamupalan ja hoitaja lupaa tehdä sitten tutkimuksen, on lähes varma että kotiin taas menen.

klo 9.30 onkin alkanut tapahtua. olen kolme senttiä auki, eikä kotiin lähtemisestä enää puhuta. makailen sairaalassa ja odottelen tilanteen etenemistä ja miestä joka meni äidilleen nukkumaan. klo 11 pyysin kipulääkettä, mutta hoitaja ei sitä enää antanut, vaan sanoi että seuraavat lääkkeet annetaan synnytyssalissa.

(eli kun olin saanut nukuttua ja rentouduttua, olivat supistukset tuottaneet tulosta, ja tilanne lähtenyt käyntiin. olisi siis ehkä voinut nopeamminkin reagoida tuohon tilanteeseen...)



klo 12.30 siirryimme synnytyssaliin. sain heti ilokaasun käyttööni. aluksi oli ihan ok, kunnes klo 13 oksensin.

klo 14 alettiin valmistella epiduraalia. jonka sain kolmen aikaan, kalvot puhkaistiin klo 14.50. myös oksitosiini aloitettiin, jotta supistukset pysyisi käynnissä.

klo 17 olin auki 4-5 cm, silloin sain lisää oksitosiinia. epiduraalin vaikutus alkoi heiketä. ainoa mikä auttoi oli mies joka paineli selkää aina supistuksen iskiessä. puolen tunnin kuluttua taas lisää oksitosiinia.

klo 18 lisää epiduraalia ja myös oksitosiinia. oksitosiinia lisättiin myös klo 19.30 ja 20.00.

klo 20.30 kävin vessassa. sen jälkeen olin auki 8 cm. silloin huomattiin myös että kuume noussut mulle johon sain antibioottia.

klo 21 tuli tarve ponnistaa. kätilö antoikin luvan alkaa ähkiä (epiduraalin vaikutus vähäinen, mutten pyytänyt lisää kun ajattelin ettei enää kestä kauaa.

sitten alkoikin riemu. kätilö vaihtui ja myös päivystävä lääkäri tuli katsomaan. heidän mielestään tilanne ei vielä sallinut ponnistelua ja käskivät lopettaa puuhan. olin aika rikki, väsynyt ähkimisestä ja vailla puudutusta kun en sitä ollut pyytänyt.

klo 23.50 sain lisää epiduraalia. se olikin taivaanlahja. sillä kun olin katsellut ikkunasta ilotulitukset, nukahdin kahdeksi tunniksi. tänä aikana oksitosiinia oli säännöllisesti lisätty. lähtöannos on 15ml/h ja herätessäni annos oli 195ml/tunti. supistukset vahvimmillaan vähän yli 70.

klo 2.30 tehtiin sisätutkimus ja paikkojen todettiin olevan auki ja sain taas luvan alkaa ponnistella. pyysin jo hyvissä ajoin että voisiko imukuppia käyttää, koska koin että olin kuitenkin sen verran jo poikki valvomisesta, ponnistelusta jne. ponnistusvaihe oli helppo. oikea asento ja tekniikka löytyivät nopeasti. ponnistusvaihe kesti vähän yli 30 minuuttia.



jälkeisvaihe sujui nopeasti. isä sai rauhassa tutustua lapseensa, koska äidille ommeltiin aika paljon tikkejä, ainakin itsestä tuntui siltä, tunnin verran meni aikaa ompeluun kun aina kuului " täällä olis vielä tällanen ontelo"



tyttö sai 9 pistettä heti synnyttyään ja vielä viiden minuutin kohdallakin. kun oltiin osastolle siirtymässä, huomasivat hoitajat että happisaturaatio oli hieman heikko, lastenlääkärin ohjeistuksella päästiin kuitenkin osastolle yhdessä klo 6.30. mies lähti silloin kotiin nukkumaan, paitansa oli kuulema veressä, hiessä ja muissa nesteissä:)



klo 7 tuli osastolla hoitaja sanomaan että heidän lääkärin mielestä lapsi pitää viedä lastenosastolle tuon happisaturaatio-jutun takia. tyttö oli osastolla yhden yön ja tiistaina sain hänet viereeni. maanantaina pääsin vasta seitsemän aikaan tyttöä katsomaan, kun en saanut liikkua sitä ennen, hemppa tippui 67:ään ja sain maanantaina kaks pussia verta.



että tällainen tarina, nyt kuitenkin kaikki suht hyvin. hemppa jo 109 ja tytöllä ei mitään ongelmia:)



tigru ja simppis 19 vrk

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä heräsin jälleen kipeisiin supistuksiin n.01.00. Aloin laskemaan välejä ja supistukset tulivat n.15min välein. Selkää jomotti ja lämmittelin kaurapussia, joka auttoi mukavasti selkään. Supistuksiin se ei tietenkään auttanut ja ne tihentyivät alle 10min. Soitin pikkusiskolle 04.55, että alkaa tulemaan tännepäin kattoon lasten perään. Herätin sen jälkeen mieheni, että nyt taitaa tulla lähtö.



Pikkusisko saapuikin 5.50 meille. Miehen kanssa laitettiin itsemme valmiiksi sillä aikaa ja syötiin aamupalaa. Mies halusi ehdottomasti keittää kahvit ennen lähtöä. Mulla supistusvälit tuntuivat harvenneen, mutta silti päätettiin lähteä katsomaan tilanne, kun kerran lastenhoitajakin oltiin saatu paikalle. Olihan mulla jo raskausviikkoja takana 42+0. TÄmä oli kolmas yö kun olin valvonut kipeiden supistusten kanssa. Lähdettiin miehen kanssa ajamaan sairaalaan 6.00 aikoihin. Matkan aikana tuli vain pari kipeää supistusta. Oltiin perillä sairaalan pihalla 6.35 ja kirjauduttiin sisään 6.40.



Siellä päivystyshuoneessa oli minua ennen toinen äiti ja istuttiin miehen kanssa odottamaan. Kätilö kysyi onko mulla hätää, onko paineen tunnetta alapäässä jne. Ei ollut..ei. Ajattelin, että lähettävät mut takaisin vielä kotiin. No, yksi supistus tuli sillä välin ja mun piti päästä vessaan. Maha oli löysällä osittain jännityksestäkin.



Sitten päästiin huoneeseen ja kätilö laittoi mut käyrälle n.puoleksi tunniksi. Aluksi ei piirtynyt supistuksen supistusta, mutta kun kätilö toi mehua, että saadaan vauva liikkumaan, niin johan tuli yksi kipeä supistus. Mut otettiin pois siltä käyrältä ja tutkittiin kohdunsuun tilanne. Olin vaivaiset 2cm auki vasta! Olin pettynyt! Kolme yötä valvoneena ja ei mitään ollut tapahtunut juurikaan tuolla alakerrassa. Mielessä ajattelin, että eivät ehkä sittenkään laita mua kotiin, kun viikkoja niin paljon. MIehen kanssa jännitettiin sitä...



Lääkäri tuli myös tutkimaan minut ja katsoi kohdunsuun tilanteen. Hän oikein kunnolla pyöritteli ja venytteli sitä. Vertakin alkoi tulemaan. Sitten lääkäri sanoi, että käynnistetään. Huh, olipa se helpotus!



Saliin siirryttiin 8.15 ja sain heti keittosuolatipan käteen. Kätilö toi mulle aamupalaa ja söin kaikessa rauhassa. Klo 8.35 laitettiin oksitosiinitippa 10ml/h tulemaan. Heti tuli 2 perättäistä supistusta 10 min. välein. EI kovin kipeitä. Klo 9.05 tippaa lisättiin 15ml/h. Jälleen yksi kipeä supistus. Klo 9.15 lääkäri pääsi puhkaisemaan kalvot ja lapsivesi oli kirkasta ja sitä tuli kohtalaisesti. Lapsen päähän laitettin samalla pinni. Eka kunnon kiepä supistus tulis sitten n.9.25. Istuskelin kiikkutuolissa enimmäkseen, mutta kun vauvan sydänkäyrä oli niiin tasaista, niin passittivat mut sänkyyn makoilemaan. Siinä sitten saatiin vauvakin heräilemään ja supistuksia tulemaan enemmän. Tippaa lisättiin aina puolen tunnin välein lisää.



Kun olin 4 cm auki, kyselin valmiiksi jotain kipulääkettä ponnistusvaiheeseen. Epiduraalia tai spinaalia ehdotettiin. Ilokaasua kätilö ehdotti ekaks noihin supistuksiin, mutta sanoi, että olen niin hyvävointisen näköinen, etten tarvis mitään vielä. En kokeillut sitä ja puolen tunnin päästä olin jo 6cm auki. Ositosiinitippaa oli lisätty jo 40ml/h. Supistukset olivat sen jälkeen jo tosi kipeitä ja sanoin haluavani heti spinaalipuudutuksen. Mies hieroi sillä välin alaselkää aina supistuksen tullessa tosi voimakkaasti. Se auttoi vähän.



Anestesialääkäri saapui paikalle mun vaikerrellessa juuri kunnon supistuksen kourissa. Hän kerkesi laittaa supistusten välissä puudutuksen ja sanoi, että auttaa jo seuraavaan supistukseen. Jalat alkoi kyllä heti puutumaan, mutta vasemman puolen mahassa ja selässä tuntui vielä. Mulla auttoi spinaalipuudutus vasta neljänteen supistukseen ja sen jälkeen se vei kaiken kivun pois! Klo 13.04 olin jo 10cm auki ja sain alkaa ponnistaan. Kyllä tuo spinaali oli niin mahtava puudutus, etten tuntenut mitään! Kätilö sanoi, että täällä se vauva pyörittelee päätä. Ponnistin aina supistusten tullessa tosi lujaa, yhdessä vaiheessa tuntui, että minulta repeää pää. Klo 13.13 (ponnistusvaihe kesti 9min.)vauva oli ulkona ja pienen pieni rääkäisy tuli heti hengitysteitten auettua. Suloinen, tummatukkainen, pieni poikamme oli vähän sininen ja sai pisteet 9/9/9. Sain pikkuisen mahani päälle ja siinä se pienokainen sitten rauhoittui. Istukka tuli ulos helposti 6min päästä. Kätilö näytti sitä mulle, kun en ollut aikasemmin nähnyt. Jännän näköinen.. Synnytys oli uskomattoman helppo loppujen lopuksi!



Poika pestiin ja punnittiin. Painoa oli 3535g ja pituutta 52cm. Päänympärys oli 37cm ja vauva tuli vielä avosuutarjonnalla. Yhdessä välissä tuntuikin siltä että repeän tuolta alapäästä, mutta yhtään nirhaumaa/repeämää ei tullut. Sain vauvan takaisin syliini ja hän alkoi hamuamaan heti rintaa. Imemisotekin löytyi hyvin ja peukaloinen imi tyytyväisenä rintaa.



Jouduin makaamaan sängyssä jonkun aikaa, että tunto palaa takaisin jalkoihin ja pääsisin suihkuun. Kätilöllä loppui työvuoro ja odottelin uutta kätilöä paikalle. Kokeiltiin voisinko kävellä ja pääsinkin hyvin liikkeelle. Suihkun jälkeen saatiin syötävää ja ihmeteltiin mieheni kanssa uutta tulokasta. Peukaloinen oli tosi rauhallinen.



Osastolle lähettiin n.15.00, minä pyörätuolissa vauva sylissä ja mies toi mun sairaalakassin osastolle. Hän lähtikin sitten kotiin päästään siskoni kotia. Me vauvan kanssa jäätiin tutustumaan toisiimme.



Sairaalassa olimme 3 yötä ja keskiviikkona päästiin kotia. Olisin jo päivää aikasemmin halunnut kotiin nukkumaan, mutta kun vauva ei ollut tasan 2 vrk:tta, niin lääkäri ei alkanut edes tarkastamaan vauvaa. Kolmesta tunnista oli kiinni. No, nyt ollaan kotona ja nukuttu hyvin!



Tässäpä se sitten kutakuinkin olikin.. Nyt opetellaan kolmen lapsen kanssa vauva-arkea ja hyvin on tähän asti mennyt.



mellum ja peukaloinen 7vrk