Mikä avuksi kotona olemisen puutumiseen???

Tiedan hyvin tuon saman tunteen nyt oltuani kotona miltei nelja vuotta ja ainakin viela 2-3 vuotta. Mulla nuo puutumiset ovat vaiheittaisia ja joka kerta silloin muistutan itseani siita, etta mihin duuniin menenkin taman jalkeen, niin sita sitten kestaa 30 vuotta...!



Mulla auttaa akuutisti se, etta otan " omaa lomaa kotoa" paivaksi, eli viikonloppuna mies hoitaa lapset ja kodin ja mina menen omille asioilleni tekemaan just sita mita lystaan. Raha kun ei kasva puissa, niin mulle riittaa ihan vaan mahdollisuus tavata kavereita itsekseni, kayda elokuvissa, puistossa lukemassa kirjaa, ikkunashoppailemassa... Haave olisi tietenkin paasta miehen kanssa kaksin viikonloppulomalle, mutta kuopus on aika takiainen ja masuasukki ei paasta kovin pitkalle enaa. Edes yhden paivan latautuminen tehden ihan muuta kuin kotirutiineja auttaa mua jaksamaan paivasta toiseen.



Tanaan taas on ollut sellainen paiva, etten jaksaisi olla kotiaiti enaa paivaakaan ja mietinkin jo pakokeinoja arjesta... Aionkin ehdottaa miehelle leffatreffeja ensi viikonloppuna, eli muksut sukulaisille pariksi tunniksi ja me leffaan. Ei olla katsottu yhdessa elokuvaa edes telkkarista useampaan viikkoon, puhumattakaan leffateatterista, joten ilolla menisi ulos treffeille miehen kanssa.



Eli paljoa en osaa neuvoa, mutta kovasti vain sympatioita taalta. Voimia sinne kotiralliin!

apuva:

Voi itku! On jo pitkään tuntunut oikeasti siltä etten jaksa tätä. Kyllästyttää kaikki, siivous, ruuanlaitto, ulkoilut, lasten hoito. Mitään en jaksa lasteni kanssa touhuta, josta poden sitten tietenkin morkkista.

Haluaisin olla lasteni kanssa 100%:sesti, mutta aikaa ei tunnu vain olevan, ja suurimman osan päivästä olen jotenkin muissa maailmoissa.

Kaikista kauheinta tässä on se, että hoitovapaata olen hakenut vielä vuodeksi, joten nyt todella kaivattaisiin apua tähän kotona olemisessa jaksamiseen. Onneksi kohta alkaa kaikki harrasteet, mutta lähes kaikki mammakaveritkin lähtee tammikuussa töihin.

Itselläni on ollut ihan samanlaisia fiiliksiä.Täytyy sanoa että olen sinnitellyt nämä viimeiset kuukaudet... kuopus on 2v 3kk ja aloittaa päiväkodissa syyskuussa.Pitkään mietin,olisinko kotona siihen asti kunnes poika täyttäisi 3v.Mutta päätin kuitenkin näin.Mies kommentoi että ihan hyvä jos menisit kohta töihin,minusta ei kuulemma ole kotiäidiksi,heh ;).Kesä meni ihan kivasti,mutta ajatuskin syksystä kotona- ei kiitos (puhumattakaan talvesta!!).Pihapiiristä lähtee pari äitiä töihin syksystä,joten pojalla (eikä itselläni) ei olisi edes päivisin seuraa...En ole mammapiiri-tyyppiä,joten tod.näk. pää hajoais kotona ilman samanhenkistä seuraa.

Toisaalta on haikea olo,koska tämä on viimeinen hoitovapaa.Lapsiluku on täynnä.Mutta toisaalta,teen töitä vain osa-aikaisena eli myös perheelle jää aikaa.Lasten kanssa on kiva olla mutta mua lähinnä rassaa samat rutiinit,arki on sitä samaa 24/7...;)

Tästä sepustuksesta ei nyt varsinaisesti apua ole,tahdon vaan sanoa että ymmärrän sua.Pitäisi varmaan keksiä jokin kiva harrastus,tutustua uusiin ihmisiin tms ???? Jos tilanne alkaa tuntumaan liian tukalalta niin ainahan sitä töihin pääsee :)

Tsemppia!!!

t.rukiinen ja lapset -99,-01,-05

apuva:

Hitsi On kiva huomata et muillakin jo tympii kotona olo...Itse haluaisin töihin mutta ei ole työpaikkaa mihin palata joten täytys ekaks sellanen hommata...Vaikka vauvan kanssa on ihana olla kotona niin kyllä sitä kaipaa työtä ja sellaista omaa juttua...Onnex tosiaan alkaa syksy ja pystyy lähtemään johonkin jumppaan ees et saa vähän omaa aikaa...Tosin täytyy nauttia nyt vauvasta kun vielä voi kasvavat vaan niin hurjaa vauhtia...

Mulla on nyt takana kaksi ja puoli vuotta kotona, ja edessä olisi vielä kaksi hoitovapaavuotta (nuorin 11kk). Ennen tätä ehdin olla reilut puoli vuotta töissä, jota edelsi esikoisen kanssa vietetty kolmen vuoden hoitovapaa. Joten välillä kaipaan ihan hirveästi töihin ja välillä taas tuntuu että on mukava olla kotona vielä. Meilläkin on lapsiluku täynnä, joten siksi yritän vain jaksaa olla kotona nämä vuodet kunnes nuorin on kolme. Mua odottaa aika tylsä työpaikka, joten pakko olisi keksiä hoitovapaan jälkeen jotain muuta. Yritän ainakin löytää jotain muuta työtä sitten.



Mutta ei tämä kotona olo tosiaankaan aina ole mitään herkkua. Mullakin aika monet äitiystävät ovat palanneet töihin, joten välillä on aika yksinäistä. Yritän nyt kerhojen ym. alkaessa kyllä lähteä kahden nuorimman kanssa niihin. Esikoinen onkin eskarissa aamupäivät. Ja jonkun harrastuksen aloitan myös, omaa aikaa on pakko saada kerran viikossa, se auttaa jaksamaan. Leffassa olen käynyt siskoni kanssa joka toinen viikonloppu suurin piirtein ja se piristää. Saa olla ihan muissa maailmoissa sen kaksi tuntia.



Kaverini kanssa juuri juteltiin, että on se kumma kun töissä ollessaan kaipaa kotiin ja kotona ollessaan taas kaipaa töihin. Koskaan ei ole hyvä juuri niin kuin on...

Olin 4 vuotta kotona ja nyt tein kesän töitä. Itselleni ne sattuivat oman perheen yritykseen että kynnyskin oli vielä matala, mutta kyllähän kesäksi saa vaikka mitä yleensä kun ei ole turhan tarkka.



Lisäksi saimme loistavan hoitopaikan ja jotenkin näiden kahden yhteisvaikutuksesta olen aivan täynnä uutta virtaa ja mikä tärkeintä, jaksan olla lapsille oikeasti läsnä, puuhata, touhuta heidän kanssaan huomattavasti enemmän kuin vielä viime keväänä vaikka on jo masentava syksykin. Lisäksi näen heidät aivan eri tavalla, enimmäkseen ihanina, kun aiemmin he olivat sietämättömiä riiviöitä. Ja vaikka nytkin ovat riiviöitä :o), niin jotenkin siedän sen paljon helpommin, en takerru siihen.



Voisitko sinä hakea esim. osa-aikatöitä? Vai voisiko tilanteenne sallia muutaman hoitopäivän lapsille viikossa, saisit säännöllisen henkireiän?