Muita yli 35-v. ensiäitejä, miten jaksatte?

Olen itsekin miettinyt, että miksi olen näin väsynyt, johtuuko kenties iästäni?! Vauva oli helppo ensimmäiset puoli vuotta mutta sen jälkeen yöt muuttuivat sirpaleisiksi ja nyt herätyksiä saattaa olla se 3-10 kpl yössä (imetän vieläkin). Pinna kiristyy helposti ja alakuloisuus iskee päälle (raskauden aiheuttamat kilot, saamattomuus, rahattomuus=hoitovapaa ja oma vapaa-ajan puute). MIten ihmeessä yksinhuoltajat jaksavat????



Uskon että podin raskauden jälkeistä masennusta, ellen pode vieläkin. Mutta enää en elä niin syvissä vesissä kuin syksyn pimeinä iltoina. Nyt alkaa pikkasen helpottamaan ja olen jopa saanut pikkasen virtaa että aloitin uuden harrastuksen sekä laihdutuskuurin. Onneksi mieheni antaa minun käydä harrastuksessa 2 krt viikossa iltaisin, minulle todellinen henkireikä! Lapsi opettelee kävelemään ja on todellinen takiainen. Hetkeäkään ei saa olla tietokoneella tai lukea tai katsoa televisiota, koko ajan kavutaan syliin tai halutaan seuraa.



Mietinkin jo, että vaikka aluksi ajattelin että kaksi lasta teen, että taitaapa sittenkin jäädä tähän yhteen. En jaksa enää tällaista vauvaelämää. Miten jotkut voivat nauttia tästä? Taidan olla liian itsekäs??



Äiti-05 ja Emma 8.3.

äiti-05:

Mietinkin jo, että vaikka aluksi ajattelin että kaksi lasta teen, että taitaapa sittenkin jäädä tähän yhteen. En jaksa enää tällaista vauvaelämää. Miten jotkut voivat nauttia tästä? Taidan olla liian itsekäs??

Äiti-05 ja Emma 8.3.

Voi että kuulostaa tutuilta etenkin nuo äiti-05:den viimeiset kommentit/kysymykset! Kaikki aina muistuttavat että " Nauti siitä ihanasta vauva-ajasta!" . Noh, en voi kyllä sanoa kovin paljoa nauttineeni vaikka poikaani rakastankin. Ihan varmasti tämän ikäisenä vauvan saaneena (itse 36 v, poika 8 kk) on omat hyvät puolensa mutta minä koen myös että olin jo niin itsekkäästi tottunut olemaan vapaa ja vastuussa viime kädessä vain itsestäni että koville on ottanut tämä uusi tilanne. Eikä se valvominenkaan ole toden totta ollut helppoa. Nyt poika on nukkunut reilun kuukauden kokonaisia öitä ja minä olen nauttinut omista unistani.

Onneksi minulla on myös ihana mies, jolle on itsestäänselvää että vauva on molempien vastuulla. Hän on itse asiassa jäämässä vuorotteluvapaalle minun äitiyslomani jälkeen poikaa hoitamaan.

Omat harrastukset ja oma aika (ja se ihana mies) ovat olleet minun pelastukseni.

Jaksamisia meille kaikille!

Lillakka

Kyllä väsyn huomattavasti enemmän nyt 38v. kuin 11vuotta sitten jolloin esikoiseni syntyi. Varsinkin kun poika itkee paljon, mahavaivoja vissiin??; ehkä D-vitamiinista.

Itkukin on herkemmässä kuin silloin,mutta onneksi nykyiselle puolisolleni uskallan puhua tunteistani ja ajatuksistani, toisin kuin aikoinaan.

Olen 37-v. kohta vuoden ikäisen pojan äiti. Poika ei ole vielä nukkunut yhtään kokonaista yötä, herää vähintään 2 kertaa yössä rinnalle. En ole yksinkertaisesti jaksanut aloittaa unikoulua, eikä mieskään siinä oikein pysty auttamaan kun tekee paljon töitä. Nyt olen päättänyt vihdoin aloittaa koska haluaisin nukkua. Jos nukun yhdet päiväunet pojan kanssa, en millään jaksaisi nousta ylös kun poika jo pirteänä herää.. Pakkohan se vaan on. Mies kyllä vapaapäivinään viikottain ottaa pojan kanssa aamuvuoron että saan aamulla nukkua pitempään.



Vaikea sanoa kun ei ole vertailukohtia lähipiirissä mutta luulen että tämä poika on ollut vähän keskivertoa vaikeampi vauvakin.. On hyvin herkkä ja temperamenttinen (vanhempiinsa tulee :)) ja ilmaisee selkeästi tahtonsa. Hän ei ole koskaan pitänyt pukemisesta, eikä varsinkaan ulkovaatteiden. Hirveän kovalla huudolla tapahtuu aina uloslähdöt eli ihan joka päivä ei jaksa ulos lähteä. Päikkäreitä ei ole koskaan jäänyt ulos nukkumaan jossei vaunut/rattaat liiku. Kiinteiden syöminen on ollut ongelmallista koko ajan. Ei siis halua syödä kuin hyvin vähän välillä ja sylkee myös pois ja kaivaa sormin..



Että tämmöistä täällä. Kaikesta huolimatta poika on meille todella rakas, mutta pikkukakkosella ei nyt kyllä ole kiire vaikka iän takia sitten ei ehtisikään... En yksinkertaisesti jaksa!

LeijaL:

Uskon että " korkea ikä" on myös resurssi, itse ainakin olen takuulla paljon varmempi ja kärsivällisempi ja suhteellisuudentajuisempi kuin nuorena. Hymyilkää yhdessä vauvan kanssa kaikelle, keksikää hassuja loruja (ainutlaatuinen tilaisuus löytää itsestään luovaa potentiaalia ei-kriittisen yleisön edessä). Vertailukohdaksi ajattelen aina, että mummollani oli 50-vuotiaana vielä kolme alle kouluikäistä, viisi muuta lasta ja juoppo mies hellahuoneolosuhteissa. Kyllä se siitä!

Samat sanat - vaikka nelikymppisenä ei ehkä ole fyysisesti yhtä iskussa kuin parikymppisenä, niin toisaalta on ehkä enemmän henkistä kanttia olla vaativan pienen lapsen äitinä. Ainakin omalta kohdaltani näkisin niin, että nuorempana olisin varmaan haikaillut lapsenhoidolta omien rientojen perään, nyt on taas semmoinen tietty sisäinen rauha ts. ei ole edes tarvetta lähteä lapsen luota minnekään, koska on jo saanut kokea niitä omia menoja ihan riittämiin.

Täällä yksi yli 35-v. tapaus myös. Kirjoittelinkin jo tuonne yhteen ketjuun tuosta tilanteestani kun mies ei osallistu oikeastaan ollenkaan ja sekin vähä mitä osallistuu valituksen kera. Että kyllä, väsyneitä ollaan!! Mutta sitten vaan purraan hammasta ja jatketaan, yritän ajatella että kyllä se tästä helpottaa kun aikaa vähän kuluu.

Poika on 5 ja 1/2kk ja ollut koko ajan erittäin vaativa ja temperamenttinen vauva, ei puhettakaan edes 2 tunnin päiväunista tai ulkona nukkumisesta ylipäänsä, 30min-tunti on päikkärien kesto korkeintaan ja sitten tietysti kiukutellaan kun ollaan väsyneitä mutta minkäs teet kun ei nuku niin ei nuku.

Päivät vielä jotenkin menee kun ottaa sen asenteen että koti saa tosiaan olla hui hai, kunhan lapsi on hoidettu niin muusta viis.

Mutta ne yöt...kokonaisia öitä ei meilläkään nukuta, yleensä iltayöstä jos hyvin käy voidaan vetää pidemmät unet mutta aamuyöt on yhtä heräilyä ja itkeskelyä, keskimäärin 2 yötä viikossa menee sit kaavalla nukutaan 30min-tunti ja herätään kitisemään ja tätä jatkuu yön läpi. Siinä ei enää paljon nukuta ja kyllä täällä välillä raahustaakin varsinainen kotihirviö pää räjähdyspisteessä.

Ehdottomasti lastani rakastan ja päivä päivältä hänen kanssaan on helpompaa mutta kyllä alussa ajattelin monta kertaa että kannattiko tähän ryhtyä, varsinkin kun kaikki ruusuiset kuvitelmat yhteisestä perhe-elämästä karisivat samantien kun lapsi tuli ja mies muuttui kuin taikaiskusta unemien prinssistä varsinaiseksi itsekkyyden mallikappaleeksi.

Toisaalta kun ikää on ja elämää on nähnyt niin on myös ehtinyt huomata että kyllä sitä aina selvitään tavalla tai toisella.

Siis paljon tsemppiä meille kaikille " kypsille mammoille" ! Iloitaan lapsistamme, he ovat kaikesta huolimatta se suurin lahja minkä voi saada ja muutaman vuoden päästä tämä kaikki puurtaminen on haalea muisto vaan jos sitäkään, onneksi tuo aika on armollinen...

ja väsymys myös tuntuu tutulta. Meilläkin on nyt alettu hereilemään 3-5- kertaa yössä aiemman yhden kerran sijaan ja kyllä väsymys painaa. Poika on nyt 4,5 kk. Kyllä uskon, että ikä selittää suurelta osin väsymyksen, ei sitä enää jaksa niin kuin nuorempana.



Eiköhän lähestyvä kevät kuitenin anna voimia. Itse nukun mahdollisimman usein pojan vieressä päiväunet, näin molemmat maltamme paremmin nukkua. Myös muiden äitien seura virkistää, käymme parissa " harrastuksessa" pojan kanssa ja ulkoilemme kovasti, siitä jonkun verran apua.

Koitetaan jaksaa!

molli

siis yksi vanhempi mamma! Poika 4kk ja syö usein; päivin ja öin! Päivisin en kauheasti vauvan hoidon lisäksi jaksa mitään muuta tehdä. Tietysti siivousta ja ruuanlaittoa yms. pitää jonkin verran tehdä, ettei ole täysi kaaos ja muut perheenjäsenet ei kuole nälkään. Onneksi mieheni tekee myös paljon kotona ja on myös kotona paljon. Se auttaa kummasti, kun pääsee välillä yksin jonnekin vähäksi aikaa. Toki ei kauhean pitkäksi aikaa, koska poika on vielä täysimetyksellä.



Minulla ainakin auttaa kestoväsymykseen nuo pienet omat hetket sekä päivisin ulkoilen paljon vauvan kanssa sekä tapaan välillä kavereita. Lisäksi juuri aloitettu muskari tuo piristystä viikkoon.



Olen asennoitunut niin, että tämän lyhyen ajan kun vaavi on pieni ja valvottaa (toivottavasti lyhyt aika...) en streessaa kodinhoidolla tai muilla asioilla, jotka pystyy hoitamaan sitten myöhemmin. Ja nukun päivällä, jos väsyttää, vaikka harvemmin sitä kuitenkaan malttaa/ehtii nukkumaan.



Tsemppiä teille,



abebe

Hei Sarina68 ja muut yli 35:set!



Tosi on, että jaksaminen voi olla kortilla. Väsy ja ihan fyysinen särky on tuttu seuralainen myös meillä, pojalla ikää 5kk2vkoa, äidillä muistaakseni 37...



Olen yrittänyt ottaa vitamiinilisää purkista, joskus tuntuu vähän auttavan se Multivita 2+.



Parhaiten jaksamista helpottaa melkoisen ihana aviomies, joka tekee oman osansa ja joskus vähän enemmänkin. Alussa kyllä tuntui, että pojan kanssa selviää mut ukkoa ei kestä, kun isukilla oli taipumusta puuttua mun lastenhoitomenetelmiin. Onneksi kokemuksen karttuessa mieskin on oppinut (kouluttamalla;)) luottamaan mun äidinvaistooni(?).



Fyysisellä puolella jostakin kumman syystä palautuminen on tuntunut tosi hitaalta prosessilta. Jalat oli turvoksissa (elefanttimalliin) vielä 2 kk synnytyksestä, kun saikulla lupasivat, että turbo laskee 2 viikossa. Jos palautuminen tapahtuu samassa suhteessa, eli nuoremmilla 4 kk, mulla mennee sitten 4 vuotta...?



Mutta pieni on kyllä niin ihQu, että rakastan ja kärsin. He´s worth it!



Jaksamista vaan kaikille ikämammoille!!!

Marjoriit ja poitsu

Poika on 8 kk ja olen yksinhuoltaja, ollut alusta asti. Synnytyksestä palauduin nopeasti, mutta henkisesti ekat kuukaudet ottivat tosi koville. Vauva ei olisi millään nukkunut muuten kuin autossa, itki paljon, olisi ollut koko ajan vain sylissä (mun piti syödäkin lapsi olalla), kakkas joka vaippaan... ja oli tietty syötävän suloinen. 4 kk:n iässä hän alkoi sitten viihtyä vähän aikaan itsekseen leikkien (jumppalelu on ehdoton!) ja puolen vuoden jälkeen yhä paremmin, kun oppi ryömimään ja konttaaman pian sen jälkeen. Nyt on kävelemään oppiminen vuorossa ja se sitoo äippää tietty aika paljon.



Nopeasti tuo alkuaika kuitenkin meni. Paras vinkkini on nukkua vaan niin paljon kuin mahdollista (aina kun vauvakin nukkuu), pitää vauvaa perhepedissä - kun heräilee yöllä on nopea imettää ja nukahtaa uudelleen. Muina aikoina voi antaa itselleen oikeuden vain tuijottaa hömppää televisiosta tai hölöttää puhelimessa ja unohtaa sen kummemmat projektit. Kiinteisiin siirryttäessä voi myös armahtaa itseään ja tarjoilla valmissoseita.



Uskon että " korkea ikä" on myös resurssi, itse ainakin olen takuulla paljon varmempi ja kärsivällisempi ja suhteellisuudentajuisempi kuin nuorena. Hymyilkää yhdessä vauvan kanssa kaikelle, keksikää hassuja loruja (ainutlaatuinen tilaisuus löytää itsestään luovaa potentiaalia ei-kriittisen yleisön edessä). Vertailukohdaksi ajattelen aina, että mummollani oli 50-vuotiaana vielä kolme alle kouluikäistä, viisi muuta lasta ja juoppo mies hellahuoneolosuhteissa. Kyllä se siitä!