Muita kuumeilijoita, joilla aikaisemmissa raskauksissa rajua raskauspahoinvointia

Tytärtä odottaessa oksensin rv:t 5-11 ympärivuorokautisesti ja olin sänkypotilaana. En välttämättä ollut niin kamalan heikossa kunnossa (no, en mä kyllä syötyä saanut ja laihduin viitisen kiloa :) mutta pahin ongelma oli kova oksennuspelko.



En tiedä, jotenkin on siitä muistot niin kaukana (kokonaista 1,5 v) että en osaa huolehtia siitä vakavasti. On kyllä miehen kanssa puhuttu, että tänä keväänä olisi " hyvä" aika tulla se pahoinvointi, kun hän opiskelee ja on suuren osan ajasta kotona.



Jotenkin olen ajatellut, että kyllä sitä vaan sitten jaksaa tuota esikoista (11kk) katsella... en tiedä. Torppaan kai sitten meidät yhteen huoneeseen ja ämpäri viereen, jos ei muu auta.



Mummo asuu myös meillä onneksi lähellä.



Coe kp 26/36-38

Kummasti sitä aika kultaa muistot. Meillä on taas sellainen tilanne, ettei meillä asu lähellä apuväkeä. Mua ei taas okentaminen pelota: musta on tullut noiden raskauksien aikana aika pro siinä hommassa :).



Me myös mietittiin, että yritettäis osuttaa toi toivottu raskaus niin, että mies vois olla enemmän kotona ja mies kuumeilee enemmän kuin minä, vaikka tasan tietää, miten kaameaa tuo yrjö-aika on!



Kaipaisin edelleen kovasti kokemuksia muilta. Itselläni ei nuo tavanomaiset syö-vähän-väliä tai älä-nouse-ennen-kuin-syöt -jutut eivät tehneet oloon mitään eroa. Olisiko kellään kokemuksia esim. akupunktiosta tms???



Kovasti kuumeileva Sansku

Mäkin luulen, että tulin aika ammattilaiseksi oksentelussa viime kerralla, joten uskon senkin helpottavan :)



Vinkkejä en ainakaan itse tullut oppineeksi - muita kuin sen, että join loppuvaiheessa aina sekamehua kun tuntui että nyt tulee ylös, koska se oli paremmanmakuista kuin mahahappo ja niinpä oksentaminen oli mukavampaa (mikä ilmaus...). Ja sai siitä energiaakin, kun oli sokerista.



Vyöhyketerapia on sellainen vaihtoehtoinen apu, jota voisin miettiä ehkä. Kun tyttö nukkui huonosti, kävimme vyöhyketerapiasta, ja siitä oli suuri apu. Toisaalta jotenkin tuntuu, että mitäs jos siitä tulee vaan huonompi olo...



Ton perinteisen " syö ennen kuin nouset ylös" kuulin useasti, voi hitto että sapetti kun aina oli muka takuukeino neuvojilla että miten se loppuu. Muistan erityisesti kun sinkkukälyni alkoi neuvoa asiasta... huoh.



Coe

että tähän asiaan pätee sama, kuin muuhunkin lapsiin liittyviin- sellaisilla, joilla ei ole omia kokemuksia, ei ole hajuakaan mistä puhuu! Kyllä minäkin olen niitä päivittelijöitä tavannut ja kaikista ärsyttävintä oli kommentit: " Joo mullakin teki aamuisin kahvin haju pahaa.." Ai pahaa?? Joo no mä oksensin keskimäärin seitsemän kertaa päivässä ja opin syömään kaikkea sellaista jota oli mukava oksentaa ja sitten ei pysynyt edes vesi sisällä! Lopuksi eivät saaneet edes terveyskeskuksessa tippaa... mutta verrataan vaan pieneen kuvotukseen! Parhaimmillani söin saman lämpimän aterian kolmesti ja kävelin suoraan vessaan- oksensin ja jatkoin taas...



Minäkin oon miettinyt, että kun stressi pahentaa tuota olotilaa (itse oksensin joka kerta, kun tuli edes pientä eripuraa miehen kanssa!), että kun olen tällä hetkellä kotona, ei tarvii ainakaan stressata sitä, että joutuu olemaan saikulla töistä!



Mutta kiitti kokemuksista ja edelleen lisää niitä kaipaan!!!

Sansku

Yli 6 kuukautta oksentelin lähes päivittäin joskus kerran päivässä joskus taas useita kertoja. Oli kyllä ihan kaameeta aikaa. Jos ei ökät lentäneet niin sitten oli vaan huono olo ja sai kattella jatkuvasti ympärilleen että mihin sitä sitten vois oksentaa jos kiire tulee...

Mulla tuosta ajasta jäi sellanen kammo että toista en alkanut kuumeilemaan useaan vuoteen. Ja nyt kun sitä toista lasta ei vaan kuuluu ja aikaa on kulunut yrittäessä tuskaisen monta kuukautta (pari vuotta) niin ajattelen vaan että kärsisin vaikka kuinka kauheasta olosta jos vain joskus vielä sen toisen lapsen vielä saisin!!! Eihän sitä kuitenkaan olla " kuin" 9 kuukautta raskaana. Lapsi tuo kuitenkin elämään iloa ja kaikkea maan ja taivaan väliltä useiksi vuosiksi eteenpäin!

Pienenä vinkkinä voisin sanoa että kannattaa kokeilla syödä jäisiä makeita marjoja, etenkin mansikoita pieniä määriä kerrallaan. Joskus niistä oli apua!!!

Ensimmäiset neljä kuukautta oksensin yötä päivää ihan jakuvasti. Ja välillä jouduin sairaalaan tippaan elpymään. Lopun aikaa oksensin useita kertoja päivässä, mut illemmalla pysyi jo jotain sisälläkin. Eli loppu ajan muistan ihanana.



Viimeisen kerran oksensin synnytystä edeltävänä aamuna. Päätin et jos uudelleen oksennan muissa raskauksissa, kokeilen akupunktiota, sen olen kuullut (lääkäriltä) auttavan. Vyöhyketerapeutilla kävin kerran, mutta merkittävää apua en minä sieltä saanut. Kaikkea voi ja kannattaa kuitenkin kokeilla.



Toivon että muutaman vuoden sisällä tulisin taas raskaaksi, mut tuki on tärkeää.

olo heikko, mut en ehkä pääse ihan teidän lukemiin. Kävin oksentamassa vain 3-4 kertaa päivässä (vain.. ;)). Mulla alkoi se ensin ilta-pahoinvointina, joka muuttui sitte ilta-aamupahoinvoinniks ja lopulta oli paha olo, oli kello sitten mitä hyvänsä.



Mulle on kans tuttuu toi syö ennen kun nouset, niin helpottaa. P**kan marjat, se oli ihan sama mitä söi ja milloin, ei se sisällä pysyny.



Kaikkein kauheinta oli se, etten pystynyt olemaan ruokakaupassa kun noin 5. minuuttia, sitten piti " lentää" kaupan läpi ja kahmoa äkkiä kamat kärryyn, et ehtii ulos ennen ykää.. Niin, kyllä se nyt itteäni naurattaa, mut ei silloin :).



Nyt on kupit kääntynyt vaa' assa siten, että olisin oikeastaan aika kiitollinen tuosta pahoinvoinnista. Kahdessa viimeisessä raskaudessa ei ollut paha olo ja ne päättyi keskenmenoon. NKL:n lääkäri sanoi, että vaikka se pahoinvointi on todella ikävää, niin tutkimus on osoittanut, että silloin keskenmenon riski on paljon pienempi.



Vähän huolissani kuitenkin olen. Miten pärjään, jos on yhtä massivinen paha olo. Aikaisemmin saattoi kaatua sänkyyn, kun tuli töistä ja oli heikko olo, nyt pitää laittaa ruoka ja huolehtia lapsesta. En myöskään haluaisi kertoa heti raskaudesta, mutta miten selität töissä sen, että ramppaat 10 viikkoa oksentamassa monta kertaa päivässä..? Vatsatauti ei taida mennä enää läpi, anoreksia ei istu yhteen pyöristyvän ulkomuodon kanssa ;)



No, kai sitä pärjää, kun nyt vaan saisi ensin sen plussan!

Miia_M tuossa pohdiskeli, että miten jaksaa töiden jälkeen... mua taas huolestuttaa, että miten jaksaa töihin! Tosiaan esikoista odottaessa olin ihan 5 vko sänkypotilaana, onneksi oli kesäloma. Nyt tuo pahoinvointi sattuisi plussan tullessa keskelle kevättä, ja minulla olisi koulua ja työtä...



Onneksi suurimman osan viikosta saan olla kotona, menoa on 1-2 päivänä viikossa. Mutta silti?!



Olen kai ajatellut turvautua lääkitykseen, viimeksi mulla oli jotain lääkettä, joka vaikutti ruoan kulkeutumiseen takaisin ja se ainakin tehosi. Sitä ei muistaakseni kuitenkaan suositeltu raskauden aikana, joten käytin sitä hyvin varoen ja vain silloin kun oli pakko. Lääkäri sen kuitenkin määräsi juurikin r-pahoinvointiin.



Coe kp 27/36-38

Nostan hieman, kun kaipaan kokemuksen omaavia :)!

Minun kokemus on nyt näihin muihin verrattuna lievimmästä päästä, mutta silti; kun tein raskaustestin, olo oli vielä mainio ja ehdin jo ajatella, että eipä ole onneksi pahoinvointia. Sitten meni viikon verran ja se alkoi, eikä todellakaan ollut kyse mistään aamupahoinvoinnista (kunpa olisikin ollut!) eli ei auttanut niksit syödä ennen ylösnousua, oikeastaan aamuisin oli vielä hyvä olo ja pahimmillaan se olikin niin päivällä, illalla kuin yölläkin. En pystynyt pariin viikkoon syömään kuin nipin napin jotain, ateriatkin olivat todellakin vain muutama haarukallinen. Jos olisin syönyt enemmän, olisin joutunut koko ajan oksentamaan ja sitten kun en sen vuoksi pystynyt syömään, oli huoli, miten vauva jakselee kun äiti ei saa mitään ravintoa alas. Välillä olo oli syömättömyydestä huolimatta niin hirveä, että jouduin mennä pöntölle kakomaan ja eihän sieltä tullut kuin jokunen teelusikallinen mahanesteitä. Ja ne oksennuskerratkin olivat sellaisia, että oli erehtynyt syömään liikaa hyvillä mielin ja sitten piti juosta oksentamaan, olisi muuten tullut väkisin ulos siihen samaan paikkaan missä sillä hetkellä sattui olemaan.



Sillä hetkellä ihan vakavissani ajattelin, että miten raskaus voi aiheuttaa näin kauhean olon ja kyllä menee aikaa kun seuraavan kerran tähän ryhdyn (" seuraavat adoptoidaan.." ). Voin siis vain kuvitella miltä muista on tuntunut, jotka ovat joutuneet koko ajan oksentelemaan! Onneksi tuo olo kesti vain pari viikkoa, loppui jossain rv8, nyt rv10+5. Vieläkin etoo, mutta se ei enää tunnu miltään kun ajattelee, miten toimintakyvytön sitä oli tuon pahimman olon aikaan. Nytkin joutuu syömään tarkasti ja valikoiden, mikä minäkin päivänä menee alas. Entisiä suosikkiruokiakin joutuu välttelemään, kun ei vaan maistu.



Niin ja aika tosiaan kultaa muistot ja nopeasti - vaikka muistaa miten hirveältä se tuntui, niin nyt kun on hyvä ja energisempi olo, sitä on valmis lähtemään siihen uudestaan.



Paino nousi nyt parissa viikossa 1,8kg ja neuvolatäti kysyi, olenko syönyt tavallista enemmän..! Eihän hän sitä pahalla tarkoittanut, mutta mietinpä vain, että kunpa olisinkin pystynyt syömään edes normaalisti. Olen syönyt monta kertaa vähemmän kuin tavallisesti, nyt juuri tämän parin viikon ajan on saanut päivittäin ateriat alas. Luulenkin, että paino pongahti ylös tuon oksujakson takia näin nopeasti, kun aloitti normaalin ruokavalion. En ole nimittäin edes syönyt herkkuja tms, mikä voisi lihottaa, eikä minulla ole ikinä paino noussut herkästi, vaikka olen aiemmin ollut hirveä mässäilijä.



Työelämää ja pahoinvointia olen itsekin miettinyt, itselläni on ollut myös uskomaton väsymys päällä, en olisi uskonut miten paljon voi nukuttaa. Mutta opiskelen vielä, ja välillä on liiankin helppo jättää aikaisimmat aamutunnit väliin, eikä koulun penkillä niin haittaa vaikka siellä uneliaana onkin. Keikkatöitä (hoitoala) olen joutunut jättämään paljon väliin, koska esim. iltavuoroissa en olisi millään jaksanut olla, enkä aina viikonlopuissakaan ja pahoinvointiviikkoinakaan en lähtenyt töihin. Eli saas nähdä miten sitten seuraavassa raskaudessa käy, ainakin olen ajatellut että olisi parempi olla ennen raskautta töissä, jotta olisi sitten ensi kerralla vähän paremmat tulot kotosalla ollessa, mutta ehkä ensi kerralla raskaana jäisin keikkapuolelle, jolloin voisi olla välillä viikonkin kotona ja seuraavan viikon töissä jne. Ainakaan väkisin vääntämisestä ei tulisi mitään.

Mulla pahoinvointi alkoi rv6 ja sitä kesti juuri tuon 10 viikkoa tai sen jälkeen olo pikkuhiljaa alkoi palata siedettäväksi. Ja samoin, loppuaika olikin sitten todella mukavaa. Synnytyskin viivästyi 2 viikkoa yliaikaiseksi, mutta ei mulla silloinkaan olon puolesta ollut vielä minnekään kiire.



Vaan se alun jatkuva pahoinvointi, kuvotus ja väsymys! Yöllä sentään sain rauhan nukkua, kun pahoinvoinnilta lopulta sain unen päästä kiinni. Aamulla itketti jo valmiiksi uusi päivä, kun millään ei olisi enää parin viikon oksentelun jälkeen halunnut ylös nousta. Muutamana päivänä piti töihinkin mennä myöhemmin, kun en vain pöntön ääreltä voinut lähteä minnekään. Töissä kävin aina tunnin välein yökkimässä vatsahappoja, joten pakkohan se oli työkavereille syykin kertoa. Kotiin päästyä menin samantien nukkumaan ja nukuin iltaan asti aina välillä oksennellen. Silti ilta oli se kaikkein vaikein aika. Oksentaminen ei silloin auttanut oloon yhtään, joten illat asuin vessassa itkien. Taisipa mieskin myötätunnosta muutaman kyyneleen herauttaa.



Pahimpaan aikaan mikään ei siis pysynyt sisällä, ei edes vesi. Eikä mikään auttanut oloa. Tai auttoi kun tippaan pääsi. Muutaman kerran tuli päivystyksessä käytyä ja kerran jäin yöksikin tiputukseen, kun niin kuivaksi olin päässyt. Painokin tippui aluksi kuutisen kiloa. Välillä jopa toivoin keskenmenoa, että se jatkuva kidutus loppuisi.



Muistan toivoneeni, ettei töissä tarvitsisi käydä, mutta tajusin sen itsekin, että juuri työ piti minut jotenkin järjissään. Ilman sitä olisin käpertynyt viikkokausiksi sänkyyn itkemään kammottavaa oloani. Töissä piti kuitenkin tsempata (lasten kanssa työskentelen) ja se jotenkin nopeutti päivän kulkua. Nyt mietin, miten sitä jaksaa kotona järjissään tuon ajan ja vielä hoitaa lasta samalla, mutta ehkä tuo esikoinen kuitenkin pistää tsemppaamaan. Illat jätän sitten suosiolla isännän vastuulle. Toki toivon, ettei pahoinvointi tulisi ainakaan yhtä voimakkaana, mutta en halua uskotella itselleni mitään. Eipähän sitten pety, jos taas kolmisen kuukautta ollaan puolikuolleena. Mutta senpä näkee sitten, jos toistamiseen vielä saa raskauden ihanuuden ja kamaluuden kokea.

Ihan kylmät väreet hiipivät pitkin selkäpiitä, kun luin noita teidän tuntemuksia. Kun olin sairaalassa, minulle näytettiin ultralla päivittäin pientä ihmistä, jotta olisin pysynyt järjissäni. Minulla myös nukkuminen auttoi ja pahimpaan aikaan söin ja kävin heti nukkumaan, etten oksentaisi. Saatoin nukkua 20h päivässä ja muistan myös itkeneeni ja raivonneeni, etti tämä ole mitään elämää.



Ihmiset eivät ottaneet tosissaan oloani ja ramppasin koko ajan verikokeissa. Jouduin kierteeseen, jossa veriarvot olivat sallituissa rajoissa ja silti vaan laihduin. Lopulta minut vietiin terveyskeskuksesta ambulanssilla sairaalaan, kun minulle ei enää saatu tippaa.



Huoh. En minä tässä pohdinnassa pääse mihinkään. Kuume on kova, mutta huoli miehestä ja lapsista painaa kivireen lailla. On myös totta, että voi olla, ettei raskaaksi tuleminen käy yhtä helposti kuin ennen, joten tämä järkeily etukäteen tuntuu hölmöltä...



Jään lueskelemaan taustalle ja pohtimaan. Kiitos kaikille ihanista ja rehellisistä viesteistä!

Sansku