Kova synnytyspelko + vauvakuume - mahdoton yhtälö?
Ongelmani on tämä: Pelkään synnytystä hysteerisesti ja veren ym. eritteiden näkeminen saa minut voimaan pahoin. Lisäksi kipukynnykseni on alhainen, mitä pelko ei tietenkään edesauta...Meillä on miehen kanssa kova vauvakuume, mutta minun osaltani asiaa varjostaa synnytyspelkoni. Onko minun mahdollista saada etukäteen " lupaus" sektiosta, mikäli en pääse peloistani eroon edes pelkopolilla käymisen jälkeen? Ja miten sitova tuollainen lupaus sitten on? Jos jollakulla on asiasta tietoa, kuulisin mielelläni!
Kommentit (10)
ekana pelosta kannattaisi keskustella psykologin ja lääkäreiden kanssa, monesti lisätieto auttaa asiaan. Jokainen nainen takuulla enemmän tai vähemmän pelkää synnytystä! Mutta sitten kun lapsi on syntymässä niin haluat sen vain syntyvän, ihan sama miten :) Muutamat ystävät sektion kokeneena eivät voi sitä suositella jos alatiesynnytys on mahdollinen, lapsihan tulee nopsaan maailmaan mutta äidin toipuminen on kivuliasta ja paljon hitaampaa eikä mahdollisesti pysty ollenkaan samoin hoitaan vauvaakaan alkupäivinä. Joten reippaasti yrittämään ja juttelemaan! Itse yhden lapsen saaneena ja normaalin synnytyksen kokeneena en haluaisi myöskään uudelleen siltikään mutta se on tosi pieni hetki elämästä ja palkinto sitäkin upeampi joten olen piakkoin ajatellut myös kärsiä raskauden ja synnytyksen uudelleen jos se meille suodaan. Raskausaikana koko synnytys sitä paitsi unohtui ainakin itseltä kun oli koko ajan kaikkea muuta ja loppuviikkoina tosiaan ihan sama miten syntyy kun vaan syntyy.. Ja kivunlietykset on nykyään loistavat, itse en tiedä mitään supistuksistakaan kun niitä ei koskaan ollut ennen synnytystä ja synnärissä en niitä juurikaan tuntenut.
Sanna
Heippa!
Itselläni ei ollut synnytyspelkoa ennen lapsia.
Esikoinen syntyi hätä sectiolla rv34.
Menetin paljon verta, mutta paranin tosi nopeasti.
Kuopus syntyi vain 11kk myöhemmin normaalisti alakautta.
Ja synnytys sujui moitteettomasti. Kivut kestin oikein hienosti synnytyksessa ja ponnistuskin meni 9 minuutissa.
Kukaan ei vaan kertonut miten pahasti repesin eikä repeämää korjattu.
Tästä johtuen en voinut istua tai käydä vessassa kolmeen viikkoon. Pissalla piti käydä suihkussa ja se teki ihan mielettömän kipeää.
Kun itse sitten huomasin repeämän kun rupesi paikat paranemaan niin iski ahdistus ja masennus. Kamppailin asian kanssa melkein vuoden. Korjausleikkauksessakin kävin, mutta korjausta ei tehty vaan poistettiin palanen revenneestä häpyhuulesta (klitoriksen vierestä).
(On harvinaista revetä kuten repesin).
Oli todella hävytöntä että minusta poistettiin palanen ilman että minulta oli kysytty tai kerrottu asiasta.
Tämä luvaton poisto sai ahdistuksen vain pahenemaan ja vieläkin 2vuotta synnytyksen jälkeen olen raivoissani ja tunnen ahdistusta jos ajattelen asiaa.
Nyt meillä haaveillaan kolmannesta ja yritetäänkin jo.
Mutta synnyttämään en suostu enään. En halua enään kestää toistamiseen samaa ahdistusta ja kamppailua. Vaikka synnytys voisi mennä todella hyvin, mutta en aio ottaa riskiä. Minulle on sanottu että riski on olemassa että tapahtuisi samalla lailla.
En meinannut kolmatta tehdäkkään kun pelkäsin niin synnytystä. Mutta juteltuani erään hoitoalan ihmisen kanssa olo helpottui.
Hän sanoi että sektion saan kun pysyn lujana pelko polilla ja kerron kaiken ahdistuksesta ja masennuksesta ja siitä miten edellinen synnytys on vaikeuttanut mm. seksielämään.
Tämä minun tapaus on hyvin harvinainen ja lääkärit vähättelevät asiaa ja varmasti vähättelevät myös tulevaisuudessa kun joskus raskauden. Mutta raivo minussa on kytenyt niin kauan että se joka uskaltaa vähätellä asiaa saa kuulla kyllä kunniansa.
Synnytyspelko pitää ottaa vakavasti.
Tiedän sellaisia jotka ovat saaneet sektion jollain tavalla koska eivät halua alapäänsä venähtävän (eivät kertoneet tätä syytä lääkäreille).
Nämä eivät myöskään ole imettäneet ettei rinnat lörpsähdä.
Että kovin helposti näitä sektioita jaellaan.
Sekavaa, mutta sanoma on se että jokainen tuntee asiat erilailla.
Synnytyspelko ei ole vähättelyn asia.
Kiitos asiallisista vastauksista. Tuosta maksamalla sektion saamista tosin hiukan epäilen, en ole kuullut mistään että se olisi mahdollista. Vai tietääkö joku yksityistä sairaalaan pk-seudulla, joka tekisi maksusta sektioita?
Itse repesin paljon, ja leikattiinkin vielä auki lisää, että sain punnerrettua ulos ison vauvan (lähes 4,5 kiloa). Eikä se (repeäminen siis, supistukset on sitten eri juttu) sattunut yhtään, onhan lääkkeet keksitty (puudutus ja sitä ennen epiduraali). Jos ei olisi ajoissa mahtunut tulemaan ulos, olisivat tehneet sektion.
Ota huomioon se fakta, että sektio on lapselle huomattavan paljon vaarallisempi toimitus kuin alakautta syntyminen.
Oma mielipiteeni on, että sektio on lisäksi aika raaka tapa tulla vedetyksi maailmaan. En osaa perustella muuten kuin veitsillä ja viilloilla. Lisäksi äiti on tapahtuman aikaan niin sekaisin lääkkeistä, ettei välttämättä saa edes lasta heti syliinsä.
Olen sun kanssa ihan samaa mieltä sektiosta, eli parempi niin äidille kun lapsellekin synnyttää alakautta jos vaan onnistuu. Mutta ei äidille kyllä sektiossakaan anneta sen kummemmin lääkkeitä kuin synnytyksessäkään, puudutuksella se hoidetaan jos ei ole kyseessä hätäsektio, jolloin joudutaan nukuttamaan. Yleensä äiti siis saa vauvan varsin pian syliin leikkaussalissa, tietenkin heräämössä joutuu pari tuntia odotelemaan, yleensä ilman vauvaa.
Minulle siis tosiaan tehtiin hätä sektio rv 34 ja nukutuksessa.
Vauvan näkemistä sain odottaa 17 tuntia. Olihan se piinaavaa odottaa oman vauvansa näkemistä, mutta se ei elämää hetkauta kuin hetken.
Selvittiinhän kummatkin hengissä. Onneksi.
Mutta tästä sektio-alatie synnytyksestä on yhtä paljon mielipiteitä kuin on ihmisiäkin.
Minä vaan olen sitä mieltä että jokainen tekee niin kuin näkee omalta kannaltaan parhaimmaksi.
Jokainen on yksilö.
Jokaisen oma valinta on se hänelle paras.
Tsirppana
Teininä aina uhosin että en ikinä tee lapsia. Aina rakastin lapsia, mutta koko ajatus synnytyksestä ja itkevästä vauvasta oli silloin niin kammottavaa!
Sitten sekin ikä meni ohi, mutta oli edelleen sitä mieltä että omia lapsia en tee ikinä, kunnes tapasin mieheni. Rakastuin korviani myötä ja vauvakuume alkoi ensimmäisen kerran jo meidän yhteiselon toisen vuoden aikana. Jaksoin odottaa nyt jo 6 vuotta. Yhdessä olemme jo 8 vuotta. Nyt viihdoin sain vaikutuisen työn ja koulut on käyty. Alkoi yritys ja vauvakuume on aika kova.
Epäonnistuminen ja negatiiviset raskaustestit koettelevat hermoja. Olen viime aikoina aika allapäin. Haluan kovasti ensimmäistä lasta. Kävi tässä kuitenkin aika jännä juttu. Viime kuussa kun kuukautiset myöhästyivät pari päivää koin yhtäkkiä kauhua. Ajattelin sitä koko todellisuutta mitä on tapahtunut. Luulin että olen raskaana. Oli todella onnellinen ja varmaankin hymyilen kaduillakin kun kävelin apteekkiin. Samalla olin aivan kauhuissaan sillä rupesin miettimään yhtäkkiä synnytystä, kipuja, roikkuva mahaa, repeytyneitä paikkoja....
Oli kovin omituista. Illalla ennen raskaustestin tekemistä koin todella outoja tunteita. Pelkäsin niin sairaasti että tuntui että en ole valmis. Melkein itkin yhtäkkiä koska alkoi pelottaa mitä 9 kuuukauden kuluttua tapahtuu...
Koin sitten kovan pettymyksen kun en ollutkaan raksaana. Nyt olen kovin masentunut. Käytiin kavereiden luona ja heidän vauvan näkeminen toi taas sellaisia tunteita pintaan...ja ilaisin aina mietin nimejä ja miltä hän näyttää...mietin imettämistä ja pukemista....
Olen sitä mieltä että tuo synnytyspelko kuuluu tähän koko prosessiin. Ja se mitä koin, ne kauhuhetken ovat kai luonnollisia. Onhan tuo suuri muutos. Vauvan tulo muuttaa todella paljon asioita. Ja onhan se synnytys aika rankka kokemus. Kuitenkin ne äidin vaistot ja rakkaus aina voittaa...
Toivottovasti seuraavat menkat jäävät pois....
Itse aion kyllä vaatia sektiota. Viimeinen synnytykseni päättyi hätäsektioon, ja jälkeenpäin todettiin että lantio oli ahdas. Tapaukseen liittyi vielä monia muita tekijöitä joita en halua enää koskaan kokea uudelleen ja jotka vielä vahvistavat päätöstäni. Mulle sektio on silti vissiin automaattinen jatkossa tuon lantion ahtauden takia..?
Negatiivisia puolia alatiesynnytykseen verrattuna olivat mielesteäni se etten nähnyt vauvaani useaan tuntiin, ja olin nukutuksesta niin sekaisin että hän oli vielä seuraavan yönkin vauvalassa. Maito ei myöskään lähtenyt erittymään joten vauvani oli pullovauva =D. (Mutta niin on seuraavakin epilääkitykseni johdosta). Ja eihän tuo arpikaan kaunistus ole!
Positiivisena asiana muistan vatsan painelun, jota tehtiin synnytyksen jälkeen. Koska mulla oli epiduraalipuudutus vatsaani sai runtata miten vain, enkä tuntenut kipua lainkaan.
No... Asiasta kannattaa silti sun puhua etukäteen jonkun kanssa. Mieli voi kyllä odotuksen aikana muuttua =D!
Tsemppiä!
Meitä on moneksi, itse pelkään nimittäin sitä, että olisi pakko tehdä sektio... Yksi lapsi meillä on ja toista haaveillaan. Poikaa odottaessa en halunnut nähdä synnytysvideoita tai kuunnella muiden synnytyskertomuksia, ettei vaan tule paniikkia. Sairaalaan tutustumisreissulla en halunnut nähdä synnytyssalia ja myös kerroin miksi ja minun ajatusmaailmaani silloin kyllä kunnioitettiin.
Toki synnytys kävi kipeää, mitä sitä kieltämään. Myös tikkejä tarvittiin. Monet myös kauhistelevat imukuppisynnytystä, minä oikein pyysin että auttakaa imukupilla, kun en jaksanut ponnistaa (olin kuumeessa).
En nähnyt koko aikana verta tms. ollenkaan. Tuttavani on synnyttänyt sekä alateitse, että sektiolla ja hänen kokemuksensa on, että paljon mieluummin alatie synnytys.
Mutta meitä on moneksi ja jokaisen pelot ja ajatukset ovat juuri oikeita hänelle itselleen, niitä ei kukaan saa vähätellä. Älä siis " pyydä anteeksi" pelkoasi, vaan ilmoita selkeästi, mitä sinä haluat, se on sinun oikeutesi!
Joskus kai myös julkisella puolella on saanut sektion pelon takia, varsinkin jo on vielä huoli esim. lantion koosta. Varmaan parasta olisi jutella aiheesta esim pelkokätilön kanssa useasti.
Itsellä on kokemusta vain alatiesynnytyksestä. Siellä en paljon kyllä kiinnittänyt huomiota mihinkään eritteisiin ym. Kipua oli kyllä. Kaverini, jolle on tehty kaksi sektioita, sanoo, ettei enää ikinä halua olla raskaana. Hänellä ei ole enää mahdollisuutta kuin sektioon ja on molemmilla kerroilla kokenut sektiosta toipumisen kamalaksi. Kivuliaaksi ja hankalaksi. Joten ei se sektiokaan ole mikään " helppo" vaihtoehto. Toiset taas kokevat sektiosta toipumisen ihan helpoksi. Ja joillain jopa alatiesynnytys on " mukava" kokemus.
Osa synnytyskammosta kyllä häviää myös loppuraskaudesta, koska loppuraskaudessa sitä vain haluaa siitä ikävän isosta mahasta eroon, tavalla tai toisella.