Nimiapua kolmoselle !!
La on marraskuussa ja kovasti on tullut nimiasioita pyöriteltyä mielessä viime aikoina! Meille on vähän povailtu tyttöä, mutta en uskalla siihen täysin luottaa, joten hakusessa olisi sekä tytön että pojan nimi.
Isoveljien nimet ovat Elias ja Aatos. Aatoksen nimen valinnassa sain tältä palstalta paljonkin apuja, joten ajattelin taas kääntyä puoleenne! Muutama kriteeri näin alkuun eli nimiä tulisi olla kolme, joista ainakin yksi suvun nimi: tytölle Helmi ja pojalle ehdolla Kaarlo tai Vilho. Nämä siis kakkoseksi (tai kolmoseksi). Muuten korvaan sopivalta kuulostavat vanhahtavat nimet. En halua vielä rajata pelikenttää liiaksi, kun oma ajatus tuntuu etenkin pojannimien kohdalla jumittuneen, joten yritän kommentoida ahkerasti, mikäli joku jaksaa ehdotella!
-HH
Kommentit (8)
Kustaa Vilho Valtari
Iisakki Vilho Einari
Ensio Vilho Juhana
Topias Vilho Taavetti
Alvar Vilho Asser
Volter Vilho Väinämö
Luukas Leo Vilho/Kaarlo
Volmari Juho Vilho
Aukusti Kaarlo Johannes
Taneli Kaarlo Kustaa
Eevertti Eino Kaarlo
Ossian Kaarlo Aukusti
Tuomas Kaarlo Alvari
Ensti Kaarlo Vihtori
Launo Kaarlo Vilhelm
Julius Kaarlo Vilhelm(i) (näin tulisi tavallaan mukaan myös Vilho - ja Vilho ja Helmihän ovatkin peräisin samasta kantanimestä :) )
Eedit Helmi Augusta
Liisa / Loviisa Helmi Lyydia
Matilda Helmi Loviisa
Alva Helmi Linnea
Ilona Helmi Ainikki
Aini Helmi Eliina
Enni Helmi Kristiina
Eeva Helmi Orvokki
Elna Helmi Matilda
Hulda Helmi Johanna
Iiris Helmi Lyydia
Ellen Helmi Lumia
Inkeri Helmi Alina
Sanni Helmi Elina
Lilja Helmi Sofia
Seela Helmi Vanamo
Hilkka Helmi Matilda
Iines Helmi Linnea
Tiitus Kaarlo Henrik
Olavi Kaarlo Samuel
Iisak Vilho Aukusti
Paulus Vilho Juhana
Leo Vilho Elmeri
Verner Kaarlo Eemil
Frans Vilho Johannes
Marius Kaarlo Daniel
Kiitos kaikille ehdotuksia heitelleille! Paljon samoja nimiä pyörii kuin omallakin listalla. Sitten kommentteja:
Matias Kaarlo/Vilho Aukusti (Matias jo käytössä isoveljellä, Aukusti ihana mutta löytyy jo mun serkulta)
Iiris Helmi Matleena (Iiris lähipiirissä 2, Matleena ei ihan iske)
Iiris Helmi Lyydia (Lyydia on listalla)
Ellen Helmi Lumia (Ellenistä ja Lumiasta en tykkää)
Inkeri Helmi Alina (Inkeri on listalla, Alina ihan ok mut se jonkin puutuu)
Sanni Helmi Elina (Sanni kuten Alina, Eliina kahdella i:llä löytyy suvusta ja vahva ehdokas!)
Lilja Helmi Sofia (Lilja on tuttu täti, Sofia liian yleinen)
Seela Helmi Vanamo (Seela ei iske, Vanamoa maistelen!)
Hilkka Helmi Matilda (Hilkka ehkä ei, Matilda ja etenkin lyhempi versio Tilda viehättää!)
Iines Helmi Linnea (Iines on liikaa Aku, Linnea listalla!)
Tiitus Kaarlo Henrik (Tiituksesta minä tykkään mies ei, Henrik ehkä ei..)
Olavi Kaarlo Samuel (Olavi ja Samuel ei täysin kolahda, en osaa eritellä miksi)
Iisak Vilho Aukusti (Iisakki on kaverin lapsi)
Paulus Vilho Juhana (Paulus on liian lähellä Paulia, Juhana ihana!)
Leo Vilho Elmeri (Leo jotenkin lälly, Elmeri on eräs ääliö..)
Verner Kaarlo Eemil (Vernerissä liikaa ärrää, Eemil liian yleinen)
Frans Vilho Johannes (Frans liian ulkomaalainen, Johannes ok)
Marius Kaarlo Daniel
Kustaa Vilho Valtari (Kustaasta tulee mieleen kuseminen, Valtari outo mun suuhun etunimenä)
Iisakki Vilho Einari (Einaria maistelen!)
Ensio Vilho Juhana (Ensio ei kolahda)
Topias Vilho Taavetti (Topias on tän hetken ykkösehdokas, Taavetti jotenkin raskas)
Alvar Vilho Asser (Alvar aivan ihana, Asser ei miellytä)
Volter Vilho Väinämö (Volter liian vieras, Väinö isoveljen toinen nimi)
Luukas Leo Vilho/Kaarlo (Luukas on korkealla listalla)
Volmari Juho Vilho (Volmarista kulkee typerä vitsi miehen suvussa, Juho lähipiirissä)
Aukusti Kaarlo Johannes (tämä aika hyvä kokonaisuus!)
Taneli Kaarlo Kustaa (Tanelilla jotenkin negatiivinen kaiku mun päässä - tiedä mistä johtuu)
Eevertti Eino Kaarlo (E(e)vert(ti) on listalla, Eino on liikaa Grön)
Ossian Kaarlo Aukusti (Ossian vähän outo)
Tuomas Kaarlo Alvari (Tuomas liian tavis, Alvari ihana)
Ensti Kaarlo Vihtori (Ensti on myös outo, Vihtori tosi kiva)
Launo Kaarlo Vilhelm (Launo ei iske, Vilhelmi isoveljellä kolmantena)
Julius Kaarlo Vilhelm(i) (Julius liian imelä!)
Eedit Helmi Augusta (loistava ehdotus!, Edith kakkossuosikki)
Liisa / Loviisa Helmi Lyydia (Loviisa ykkössuosikki, nimi sisältää kivasti myös mummuni Liisa nimen!)
Matilda Helmi Loviisa (hyvä!)
Alva Helmi Linnea (Alvasta tulee mieleen alv!)
Ilona Helmi Ainikki (Ilona kahden työkaverin tyttöllä nimenä, Ainikkia enemmän tykkään Annikista, joka on toisen mummuni nimi)
Aini Helmi Eliina (Aini ehkä ei, Helmi Eliina yhdistelmä loistava)
Enni Helmi Kristiina (Enni ja Kristiina kummityttöjen nimet!)
Eeva Helmi Orvokki (Eeva on liian perus, Orvokki ei jotenkin sovi suuhun)
Elna Helmi Matilda (Elna kuulostaa väärin kirjoitetulta Elinalta mun korvaa)
Hulda Helmi Johanna (Hulda listalla, Johanna liian tavis)
Yksi nimi jäi välistä eli Marius Kaarlo Daniel (Marius ja Daniel molemmat liian vierasperäisiä).
Kuten kommenteista huomasitte tyttöjen nimiä löytyisi vaikka kuinka ja poikien nimiä ei tarpeeksi..
Tyttöjen nimistä "pääsi jatkoon":
Lyydia, Inkeri, Eliina, Vanamo, (Ma)tilda, Linnea, Edith, Augusta, Loviisa, Hulda
Ja pojista:
Juhana, Einari, Topias, Alvar(i), Luukas, Johannes, Vihtori, (E)evert(tti), Aukusti vaikka onkin lähipiirissä
Parhaat ehdotukset olivat
Aukusti Kaarlo Johannes
Edith Helmi Augusta
Lisääkin saa laittaa tulemaan!
-HH
Perjantaina kävin tosiaan ultrassa ja nyt sitten vauva onnistui näyttämään sukukalleutensa NIIN selvästi, että jopa minäkin sen vaivatta tajusin! Tyttö siis tulossa! Uusia ehdotuksia ja/tai kolmen nimen rimpsuja ottaisin kiitollisena vastaan!
-HH (rv 31+4)
Lyydia, Inkeri, Eliina, Vanamo, (Ma)tilda, Linnea, Edith, Augusta, Loviisa, Hulda
Eliina Helmi Adalfiina
Loviisa Helmi Lyydia
Linnea Helmi Helena
Hilda Helmi Vanamo
Edith Helmi Eliisa
Loviisa Helmi Ottiilia
Tilda Helmi Auroora
Hulda Helmi Helinä
Klaara Helmi Matilda
Kreeta Helmi Kanerva
Saimi Helmi Loviisa
Lyydia Helmi Sanelma
Hulda Helmi Ulriikka
Viola Helmi Vanamo
Eli kiitos kaikille ehdottaneille! Nimi asia loksahti kohdilleen, kun salailin vanhoja papereita ja sekä mun että miehen suvusta löytyy nimi Fredrika (kirjoitusasusta en ole ihan varma). Eli tämän hetken suosikki on Loviisa Helmi Fredrika, joista siis kaksi viimeistä suvun nimiä. Jos vauva ei jostain syystä näytä Loviisalta, niin sitten etunimeksi on vielä varalla Edith ja Tilda. (Jos osoittautuukin olevan poika, niin sitten on pakka vielä aika sekaisin...)
-HH
Matias Kaarlo/Vilho Aukusti ja Iiris Helmi Matleena
Kolmannet nimet tietty saa keksiä mitkä vaan, mutta nämä tuli heti mieleen etunimiksi jotka sopisivat velipoikien nimiin.